Koronan vaikutukset tukiin ja eläkkeisiin

Mitä koronalomautukset vaikuttavat ansiosidonnaisiin tukiin ja eläkkeisiin?

Jos olet tehnyt koronavuodet osa-aikaista ja ollut väliin lomautettuna, tulot ovat kutistuneet melkoiseesti. Mikäli tämän koronahumppaputken jälkeen sairaslomille ja vaikkapa työkyvyttömyyseläkkeelle, lasketaanko sairaspäivärahat ja eläkekertymä romahtaneista tuloista?
5159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Mitä koronalomautukset vaikuttavat ansiosidonnaisiin tukiin ja eläkkeisiin? "

Pääsääntö on, että ansioiden pienentyessä myös niihin kytköksissä olevat tuet pienentyvät. Ja ansioiden noustessa, myös tuet nousevat.

Äänestä

Corona vaikuttaa samalla tapaa, kuin kuolemantapauskin, että ei saa mitään.

Äänestä

Ansiosidonnaiset tuet tarkoittavat sitä, että kyseiset tuet ovat sidoksissa ansioihin. Palkkatulojen määrä vaikuttaa puolestaan eläkkeen määrään.

Uskomatonta, mutta totta. Taitaa olla työttömille aivan uusi asia.

Äänestä

Säästävät kun tappoivat vanhuksia, ei tarvitse maksaa eläkkeitä heille enää.
Näin se kävi USA:ssakin. Lääkefirmat maksoivat hulppeita 39 000 dollarin palkkioita kun hoitivat kalliilla tehottomilla "lääkkeillä" näitä potilaita tehohoitokuntoon.

Lääke, joka olisi tehonnut, olisi maksanut 2 senttiä tabletti, mutta sitä ei lääketehdas hyväksynyt vaan piti hoitaa pari tuhatta kertaa kalliimmilla pistoksilla, joilla ei yhdelläkään todettu tulleen apua, vaan sairaus pitkittyi tai päätyi kuolemaan.

BISNESS PYÖRII SIINÄ MISSÄ PILLERIKIN JA PISTOS !
RAHOITATTE PIIKEILLÄ TERRORISTEJA!

Äänestä

Kaikki hypetetyn koronakurimuksen seuraukset esiin vasta ajan kanssa. Moni köyhtyi, kun joutui lomautetuksi, moni menetti työnsä kokonaan. Kaikki tämä kostautuu myös aikanaan myös eläkkeissä. Hallitus ei jakele näille ihmisille koronatukiaisia.

On surkuhupaisaa, kun media jaksaa aina itkeä hoitajien kovaa kohtaloa. Olipa korona tai ei, heillä on surkeat palkat, onnettomat työolot ja huonot asiakkaat, mutta hoitajat nähdään sankareina sädekehät päidensä päillä. Koskaan ei puhuta halaistua sanaa muista ammattiryhmistä, jotka tekevät (vuoro)työtä pikkupalkoilla ja joita ilman yhteiskunta ei pyörisi. Tätä muuten ihmettelevät myös ihmiset, jotka itse ovat hoitoalalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä koronalomautukset vaikuttavat ansiosidonnaisiin tukiin ja eläkkeisiin?

Jos olet tehnyt koronavuodet osa-aikaista ja ollut väliin lomautettuna, tulot ovat kutistuneet melkoiseesti. Mikäli tämän koronahumppaputken jälkeen sairaslomille ja vaikkapa työkyvyttömyyseläkkeelle, lasketaanko sairaspäivärahat ja eläkekertymä romahtaneista tuloista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu