Mikä on hoitavan tahon vastuu, kun potilaan masennuslääkereseptin uusii etänä Omakannan kautta, kerta toisensa jälkeen aina satunnainen lääkäri, joka ei potilasta edes tunne? Tätä on jatkunut ainakin 20 vuotta, eikä potilaalla ole viimeiseen 15 vuoteen ollut mitään hoitokontaktia. Potilas on elellyt normaalia elämää, ei ole ollut tarvetta hoitokontaktille. Ainoa syy potilaan lääkityksellä pysymiseen on ollut lääkkeen aiheuttama riippuvuus. Varsinainen tarve lääkitykselle on poistunut jo n. 15 vuotta sitten.
Onko tässä kyse potilaan heitteillejätöstä? Vai syytetäänkö jälleen kerran potilasta ja sanotaan, ettei lääkkeitä ole pakko syödä?
Eihän nimittäin heroiinin käyttäjänkään ole pakko käyttää heroiinia.
Onko tässä kyse potilaan heitteillejätöstä? Vai syytetäänkö jälleen kerran potilasta ja sanotaan, ettei lääkkeitä ole pakko syödä?
Eihän nimittäin heroiinin käyttäjänkään ole pakko käyttää heroiinia.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Hoitavalta taholta voi pyytää aikaa lääkärille, ja käydä keskustelemassa asiasta.
Sitten ei enää tarvitsisi ihmetellä, kenellä vastuu.
Lääkityksiähän jatketaan vaikka kuinka kauan, jos niiden käyttäjä ei itse puutu asioihinsa.
Huono puoli on, että psykiatrian puolella yleensäkin lääkärit vaihtuvat jatkuvasti.
Harvemmin tulee minkäänlaista tutustumista puolin ja toisin.
Se on kyllä totta, että suht vastuuttomalta toiminta vaikuttaa silloin, kun kukaan ei seuraa lääkityksiä vuosikausiin.
Onhan kroonisten somaattistenkin sairauksien lääkinnässä yleensä seuranta.
Onhan käyttäjä yrittänyt puuttua asioihinsa, mutta turvalliseen lääkevieroitukseen ei ole saanut apua edes psykiatreilta. Vieroitusoireet on tulkittu relapsiksi ja heti on määrätty uusia, vahvempia lääkkeitä entisten lisäksi. Kertomatta lääkkeiden mahdollisista sivu- ja haittavaikutuksista tai sopimatta hoidon seurannasta.
Turha näistä asioista on tälle kusiselle foorumille edes kirjoitella kun ei se mihinkään vaikuta.
Niinpä. Täältä ei ainakaan apua saa. Kaikki enemmän tai vähemmän sairaita.
Siis, anteeks kerrohan tyhmälle nyt vielä kerran. Eli ystävälläsi ei ole hoitokontakteja, mutta taijan omaisesti hänelle on siltikkin diagnosoitu relapsi?
Entä jos joskus puhuisit totta?
Edellinen lyhyt hoitokontakti oli 15 vuotta sitten. Lopputulos: epäonnistunut lääkevieroitus ja pikainen paluu lääkitykselle.
Seuraava hoitokontakti oli pakon sanelemana parisen vuotta sitten, lopputulos: epäonnistunut lääkevieroitus, jonka yhteydessä diagnosoitiin toistuva masennus ilman mitään aikaisempaa masennushistoriaa. Masennuksen voisi siis tulkita olevan lääkityksen aiheuttama.
Toivottavasti tämä selvensi. Tarina on tosi, vaikket sitä uskoisikaan.
Niin, vähänhän tämä on sellainen. "kaverin puolesta kyselen" foorumi.
Miltä tuntuisi, jos reseptiä ei uusittaisi?
Mielen sairaudet ovat valitettavan usein elinikäisiä.
Minusta tuntuisi ainakin hyvältä.
Olet oikeassa, että ns. mielen sairaudet ovat usein elinikäisiä. Psyykenlääkkeiden avulla niistä saadaan nimittäin helposti tehtyä sellaisia.
PS. Oletko koskaan miettinyt, miksi psykiatria on eräs vähiten arvostettuja lääketieteen osa-alueita? xD
Ns. mielen sairauksien mahdollinen elinikäisyyskö oikeuttaa lääkitsemään potilasta mieltä ja kehoa vahingoittavalla psyykenlääkkeellä kymmeniä vuosia ja vielä ilman seurantaa?
Sitten potilaan lääkityksestään saamaa aivovauriota yritetään joskus hätäisesti hoitaa joillain psykoterapioilla. Ja ihmetellään, mikseivät terapiat tehoa. Voisiko olla niin, että systeemi onkin joskus potilasta hullumpi?
Potilaan kaasuvalottaminen, mitätöinti ja psyykenlääkkeistä saamien haittojen jatkuva kiistäminen osoittaa hyvin sen, että ihminen on pohjimmiltaan todellinen piru, vaikka muuta esittäisi. Kun on kyse lääketeollisuuden taloudellisista intresseistä, menevät ne ihmisyyden edelle. Aina.
Mutta itsehän sinä lääkkeen uusimista pyydät! Kuka estää lopettamasta lääkkeiden syönnin, jos siitä tulisi parempi olo?
Onhan sinulla itsemääräämisoikeus, ei sinun tarvitse koronarokotettakaan huolia.
Omasta kokemuksestani voin kertoa, että mulle tuli todellakin parempi olo, kun pääsin lääkityksistä eroon.
Nyt tulee se mutta.
Mutta kun se ei ole kaikille niin yksinkertaista, että tuosta vain lääkkeet pois. Monet kärsivät aivan oikeasti pahoistakin vieroitusoireista.
Mulla vaihdeltiin vuosien varrella lääkityksiä tosi usein ja nopeaan tahtiin, joitain tuli syötyä pidemmän aikaa, vuosissa.
Söin muitakin kuin masennuslääkkeitä.
Sain olla kiitollinen, kun vieroitusoireita ei koskaan tullut, mutta uskon silti, kun jotkut kertovat niistä kärsineensä/kärsivänsä.
Mitä kauemmin jotain lääkettä käyttää, niin mahdollisuus saada lopettaessa vieroitusoireita on tietenkin suurempi.
Myös ihmisten erilaisuus, elimistö, aivot ym. reagoivat eri tavoin myös lääkkeisiin.
"Mutta itsehän sinä lääkkeen uusimista pyydät! Kuka estää lopettamasta lääkkeiden syönnin, jos siitä tulisi parempi olo?"
Kysehän on joka tapauksessa lääkeriippuvuudesta, vaikka sellaisen olemassaolo masennuslääkkeiden tapauksessa kuinka kiistettäisiin. Tai vedottaisiin väärään termistöön yms.
Kuten AP tuossa kirjoitti, ei heroiinin käyttäjänkään ole pakko käyttää heroiinia. Heroinisti, joka haluaa huumeista eroon, tuskin käyttää heroiinia mielellään. Kyseessä on riippuvuus myös silloin, kun vieroitusoireet estävät pääsemästä aineesta eroon. Sillä, mitä termejä käytetään, ei käytännön kannalta ole merkitystä.
Vertauksia keksiessä, kannattaa muistaa että riippuvainen tekee mitä vain saadakseen fixin. Feikkaa vaikka relapsin.
Muutenkin tarinassa on muunneltua totuutta, ja sama tarina on tuossa viereisessä ketjussa minä kertojalla. Sattumaako? Ylipäätään konsepti, että olet lääkevieroituksen asiantuntija, mutta saat autettua kaveriasi viidentoistavuoden aikana, parin hassun suomi24 postauksen verran, on absurdi.
AP- (mukaanlukien kaverit) varmaan tarvitsee apua, ja sympatiaa päästäkseen elämässä eteenpäin, mutta aitoa apua ei tule koskaan saamaan, jos ei itse pyydä sitä aidosti.
Kun tietäisi, mistä sitä apua kannattaisi pyytää. Ainakin omalta osaltani vaadin, että avun tarjoaja tunnustaa kokemuksieni ja ongelmieni olevan todellisia. Jos sinulla on tietoa, niin kerro ihmeessä. Lääkkeiden tyrkyttäjien kanssa en halua enää aikaani tuhlata.
" Feikkaa vaikka relapsin. "
Ehkäpä noinkin narkkareilla, ym. riippuvaisilla, mutta kun psyykelääkkeistä tulee vieroitusoireita, niin herkemmin ne laitetaan relapsin syyksi, kuin myönnetään vieroitusoireiksi.
Oli edellisessä kommentissa aika typerä vertaus.
Puhutaanko me nyt riippuvuudesta, vai eikö me nyt puhuta riippuvuudesta? Jos ei halua, että riippuvuus sairauksia sekoitetaan vaikka skitsofreniaan, niin silloin kannattaa olla hiljaa niistä.
Itsekkin etsin sitä apua vielä, koska on tilanteita, että mikään apu ei enää auta, mutta se että jäät märehtimään asioitasi tällä foorumilla ei vie sinua elämässä yhtään eteenpäin.
Oletko kokeillut, jotain matalankynnyksen toimintaa? Avointa kahvilaa? Jonkinlaista yhdistystoimintaa? Entä eri mielenterveysjärjestöjen tapahtuma ja kurssitarjonta?
Ihan mitä vain, missä itse olet se aktiivinen toimija?
Kiitos vinkeistä. Nyt on kuitenkin korona-aika ja kaikki paikat taitavat olla pääosin kiinni. Tietokoneen ääressä saan istua ihan riittävästi.
Tämä on totta, korona on todella pahasti kurittanut niitä heikoimmassa asemassa olevia, joita löytyy MT-kuntoutujista. Paikat on kiinni, tai on rajoituksia jne. Eli matto on ikään kuin vedetty sen idean alta, että ihmisiä saataisiin liikkumaan ja aktivoitua.
On olemassa erilaisia etäryhmiä jne. Esim MTKL järjestää paljon toimintaa netissä. Olen kuullut väitteitä, että jossain etäryhmät ovat jopa menestyneet hyvin, mutta oma kokemukseni on, että aika moni ihminen on jäänyt syrjään sen takia. En osaa sanoa, onko se digiujoutta, vai vaan sitä, että ihmiset joilla on jo luontaisesti haasteita kommunikoinnissa, niin eivät näe ihmisten ilmeitä ja eleitä samalla tavalla etäyhteyksien yli, varsinkin kun kaikki haluavat pitää kamerat kiinni.
Mutta eihän se ota mitään jos ei annakkaan, eli kannattaa ainakin googlailla, niin paikkakunnan tarjontaa, kuin noiden isojen valtakunnallisten järjestöjen toimintaa. Jos sieltä sais pointattuu, just itelle tärkeen jutun, tai päästä vaikka jollekkin tutustumiskäynnille.
Biologisen psykiatrian alku ja juuri on Saatana.
Minä vierottaudun lääkkeestä joka määrättiin masennuslääkevieroituksen aikana. Masennuslääkkeestä olen päässyt eroon mutta kannan lääkinnän seurauksia vielä kehossani ja yritän vähentää uutta lääkettä. #lääkehelvetti
Psykiatrian tarjoamat "ei riippuvuutta aiheuttavat" "lääkkeet" tuhosivat elämäni.
"Lääkkeet"
Ihmeen usein näkee tuon sanan kirjoitettuna sitaatteihin kun on kyse psyykenlääkkeistä. Jokainen voi mielessään miettiä, mistä tuo kirjoitusasu mahtaisi johtua.
Voi olla vähän sama kuin kipulääkevieroituksessa. Osa ei pääse niistäkään enää koskaan eroon, vaikka alkuperäinen sairaus tai vamma on parantunut. Keskushermostoon vaikuttavia droppeja kaikki. Sama juttu rauhoittavien ja unilääkkeiden kanssa. Niitä potilailta yritetään sentään lopettaa, mutta siitähän häly nousee. Riippuvainen ei annoksestaan luovu.
Tiedän pari ihmistä, jotka ovat tehneet itse itselleen kipulääkevieroituksen. Yksinkertaisesti kyse on annoksen hyvin vähittäisestä vähentämisestä. Saman luulisi onnistuvan masennuslääkkeenkin kanssa. Ei siis missään tapauksessa kerrasta poikki. Siinä varmaan joutuu vähän askartelemaan, että saa pieniä pillereitä poikki. Täytyy siis tehdä tosi hyvä suunnitelma. Vähentää vaikka puolikas tabletti/vko. Hidasta on, mutta lopulta lääkkeestä pääsee eroon.
Noista kipupotilaista sen verran, että kyllähän siinä vaiheessa sattuu ihan joka paikkaan, kun kipulääkepöhnästä pyrkii eroon. Mutta silloin on vain tiedostettava, että kyse on reaktiosta lääkkeeseen, vika ei ole kehossa. Tasapaino palautuu ajan myötä. Sama juttu psyykenlääkkeiden kanssa.
Jos ihmisellä ei ole tahtoa ja motivaatiota, niin sitten syö pillereitä siihen asti, kunnes niiden maahantuonti lakkaa, ja on pakko lopettaa. Suurin osa lääkkeistä tehdään Aasiassa - turha luottaa siihen, että niitä saadaan hamaan maailman tappiin asti, kun tässä erilaisia globaaleja kriisejä on muutenkin. Kannattaisi välttää turhia lääkkeitä.
Et ole kenties ihan perillä, miten homma toimii psyykelääkkeiden kanssa, kun vertaat niitä kipulääkkeisiin ja niiden lopetukseen.
Kipulääkkeissä ja lopetuksessa on omat mutkansa, joita ei voi verrata psyykelääkityksiin. Ainoaa yhteistä näissä on vieroitusoireet, mutta siihen se sitten jääkin.
Masennuslääkkeistä ym. kun haluaa irtautua, tulee niitä vieroitusoireita.
Osittain ongelma on siinä, kun vieroitusoireita aletaan aika pian hoitaa vedoten relapsiin, eli sairauden uudelleen pahenemiseen.
Jotkut lääkärit eivät edes ajattele, että kyse voikin olla vieroitusoireista, vaan äkkiä lisää lääkettä, kun "tilanne on mennyt takaisin huonommaksi ". ( Ihan nykypäivän tilannetta en tarkkaan tiedä )
Joillain psyykelääkevieroitus onnistuu, kun taas joillain ei.
Täytyy olla oikeasti henkisesti paremmassa kunnossa, että lääkkeistä pystyy pääsemään eroon.
Psyykkinen vahvuus täytyy olla juuri siitä syystä, että pärjää mahdollisten vieroitusoireiden kanssa.
Vieroitusoireet itsessään voivat aiheuttaa voimakasta ahdistusta, masennustakin. Ja niiden kanssa olisi tultava toimeen ilman sitä lääkitystä, johon kaikki eivät valitettavasti pysty.
On otettava huomioon myös mahdolliset fyysiset vieroitusoireet, niiden kanssa on sama juttu, ne on osattava kestää myös henkisesti.
Ikävää, mutta siinäkin on yksi keino saada ihminen pysymään lääke"koukussa".
Ne tilat, mitä itselleni tuli liian nopeasta SSRI-lääkkeen lopetuksesta olivat jotain niin kauheaa, etten usko kenen tahansa selviävän niistä edes hengissä. En tule koskaan enkä missään olosuhteissa hyväksymään sitä, että kukaan, joka ei ole itse kokenut vastaavaa, vähättelisi kokemuksiani.
Lisäys: Olkoonpa vähättelijällä sitten kuinka hieno titteli tahansa. Hienoinkaan titteli ei vedä näissä asioissa vertoja kokemusasiantuntijoiden kokemuksille.
Olin minä, joka kirjoitin tuon " et ole kenties perillä......." klo 18:47.
En tosiaankaan tarkoittanut vähätellä kenenkään kokemuksia, anteeksi jos käsitit niin.
Kirjoitinkin, että toiset selviävät ilman kummempia haittoja, toiset taas eivät.
Itselläni ei ole minkäänlaisia titteleitä, enemmänkin tuota omakohtaista kokemuspuolta lääkityksistä.
Myönnän, etten ole kokenut erikoisemmin pahoja vieroitusoireita, vaikka olen monia eri lääkkeitä käyttänyt, joitain useampia vuosiakin.
On haittaa jäänyt, hermostovauriota ja kognitiivisia ongelmia. Mutta niiden kanssa olen pystynyt elämään olosuhteiden pakosta, vaihtoehtoja kun ei ole.
Ei kukaan voi vähätellä, tai muutenkaan vertailla, jonkun toisen kokemaa esim. omaan itseen. Toisen puolesta ei voi kokea eikä tuntea asioita.
Ja se koskee kaikkea, ei pelkästään lääkityksiin liittyviä juttuja.
Mä en kyllä nyt oikein ymmärrä tätä väitettä, että vieroitusoireet tulkittaisiin usein relapsiksi. Mitä näyttöä siitä on, ettei relapsi olisikaan relapsi?
Siis jos ihminen tietää, että ne ovat vieroitusoireita, niin silloin hän sen tietää. Ei se tieto tule vuosia jälkikäteen unessa (tai suomi 24 keskustelussa), ja jos tulee, niin silloin voi kokeilla uudestaan vieroittautua, ja kokeilla onko se relapsi vai ei. Sitä joko pärjää ilman lääkkeitä, tai sitten ei.
Itse vieroitus voi todellakin olla helvettiä, ja tiedän mistä puhun, mutta siinä ne paketin kyljessä aika selkeästi luki, mitä ne oireet voisivat olla. Ainoastaan tuhatkertaisena. Ei niitä todellakaan pystynyt sekoittamaan relapsiin. Niitä ei sekoittanut lääkäri, mutta ennen kaikkea minä en niitä itse sekoittanut.
"Mä en kyllä nyt oikein ymmärrä tätä väitettä, että vieroitusoireet tulkittaisiin usein relapsiksi. Mitä näyttöä siitä on, ettei relapsi olisikaan relapsi?"
Se selviää, kun tutustut aiheeseen muualla kuin S24 foorumeilla. Tämä tosin saattaa vaatia hiukan kielitaitoa ja tiedonhaun valmiuksia. Kaikkea ei voi kaivaa ihmisille nenän eteen valmiiksi. Pitää olla oma-aloitteinen ja ottaa asioista itse selvää.
Tarkoitin lähinnä sitä, että lääkäri tulkitsee vieroitusoireet herkästi relapsiksi. Ei tietenkään kaikki lääkärit.
Uskon kyllä, että lääkkeitä käyttävä/lopettava itse tietää omalla kohdallaan, onko kyseessä vieroitusoireet.