MItä sanoo Hallintolaki kaupungin/kunnan kirjaamon toiminnasta?

Anonyymi

Pitääkö kunnan/kaupungin kirjaamosta löytyä digitaalinen tai paperille tulostettu dokumentti (=todiste) siitä, että kirjaamosta on tiettynä ajanhetkenä lähetetty kirjepostia kuntalaiselle?

Hallinto-oikeudessa on käsitelty kiinteistönomistajan valitus kupungin tekemästä kaavamuutoksesta. Kaavamuutos koski valittajan omistamaa tilaa, johon oli tehty tielinjaus ilman että tilan omistajaa oli kuultu. Valittaja perusteli valitustaan sillä, että hänelle ei ollut ilmoitettu muutoksesta (suunnitelmista) henkilökohtaisella kirjeellä silloin kun asia oli vireillä ja vielä lainvoimaista päätöstä vailla. Valittaja sai tiedon kaavamuutoksesta vasta vuosien päästä siitä kun kaavamuutos oli jo saanut lainvoiman.

Kaupungin antamassa valitusta koskevassa lausunnossa todetaan, että kaupungin kirjaamosta on saatu tieto, että kirje maanomistajalle on lähtenyt ajallaan, mutta annetun lausunnon yhteydessä tästä kirjeen lähettämisestä ei ole mitään todistetta/dokumettia liitteenä. Eli kysymyksessä on sana vastaan sana, jossa valittaja on hallinto-oikeudessa tuomittu automaattisesti hävinneksi ilman kirjallisia todisteita siitä, että valitus on oikeasti ollut aiheeton.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

        Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
        Maailman menoa
        55
        5411
      2. Tekijä on poliisin vanha tuttu

        Ihan supisuomalainen.
        Valkeakoski
        49
        2237
      3. Valkeakosken murhaaja

        Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
        Maailman menoa
        60
        2236
      4. Kuumat päivät

        Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
        Ikävä
        326
        1049
      5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

        Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
        Ikävä
        57
        1004
      6. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

        Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
        Valkeakoski
        26
        880
      7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

        Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
        Maailman menoa
        3
        833
      8. Haaveilen sinusta

        Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
        Ikävä
        22
        763
      9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

        Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
        Ikävä
        48
        751
      10. Ohimenevältä

        Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
        Ikävä
        27
        736
      Aihe