Erehdyin tähän Suomi24-likaviemäriin vilkaisemaan. Ihmisten ja yritysten mollaaminen, haukkuminen ja mustamaalaus näyttävät olevan päärooleissa, on muutama keskustelua yrittävä henkilö, mutta heidät jyrätään heti. On hyvä, että epäkohdista puhutaan, mutta tämä ei liene oikea kanava. Tämä on jotain ihmeen kakkafetissien sonnanheittoa. Yhteiskunnissa jokaisella asialla on ollut tarkoituksensa, niin myös viemäreillä. Siellä kakka kulkeutuu sulavasti ilman, että ihmisten pitäisi ajatusta uhrata. Kiitos ja näkemiin, minä en enää tänne palaa, muuten kuin lantatalikoilla uhaten, jotka juttujen perusteilla monelta tuntuvat löytyvän.
Sontaa luomassa?
Anonyymi
5622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvä ettet tule, säästyy sähköä ja vaivannäköä
Alottaja on oikeessa. Kankaanpääläisillä on paha olo ja kateus paistaa keskusteluista. Mustamaalaaminen taitaa olla satakuntalaisen luonteenpiirre.
Tämä sama ikävä ja turha ilmiö. on mitä ilmeisemmin jo kansallinen luonteenpiirre. vähän joka puolella suomen maata, jostakin se kertoo.
Jos kuitenkin vielä kurkkaat...Olen samaa mieltä. Ihmettelen ylipäänsä ihmisten käyttäytymistä ja pahuutta teoissa ja puheissa. Mikä on vinksallaan kun vajotaan tuollaiseen törkyyn?!
Ainut fiksu aloitus tällä palstalla!