Pyöveli vs vouti

Anonyymi

Pyövelin tehtävä oli ennen muinoin päästellä rikoksesta tuomittuja ihmisiä hengiltä, eli siis tappaa heidät.
Pyövelit olivat inhottuja ja siksi ne joutuivatkin asumaan kyläyhteisön ulkopuolella yksikseen. Pyöveli kutsuttiin kylään vain silloin kun joku piti tappaa, ja palkkion pyövelille maksoi teloitettava itse. Se oli maksu siitä että pyöveli tappaisi uhrinsa nopeasti, ilman turhaa kidutusta.

Nykyajan pyöveleitä ovat voutit, ulosottomiehet tai oikeastaan ylitarkastajat kuten he itse itseään nykyisin nimittävät.
Voutien tarkoitus on tehdä velkoihin ajautuneen ihmisen elämästä helvettiä, ja siksi he ovatkin niin inhottuja. Velalliset näkisivät voutit mielellään asumassa kyläyhteisön ulkopuolella, vaikkapa samalla saarella spitaalisten kanssa. Sieltä heidät voisi kutsua perimään velkoja aina kun joku velallinen on onnistunut saamaan kelalta jonkun lantin.
Palkkion tästä perinnästä maksaa tietenkin velallinen itse, siksi että vouti viitsii häntä ja hänen perhettään kiusata, vaikka siellä spitaalisten saarella olisi niin paljon helpompiakin kiusattavia.

On mahdotonta sanoa kumpiko näistä ammatti-ihmisistä on ylpeämpi työstään, pyöveli vaiko vouti. Kumpiko heistä innostuneena kertoo lapsilleen tarinoita omasta työstään, ja siitä kuinka taas tänään yksi köyhä joutui helvettiin hänen takiaan.
No, onko sillä oikeasti väliä, sillä ketä kiinnostaa se mitä pyöveli tai vouti pienten lapsien kanssa touhuaa.

3

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      nuo voutit ja yliperseilijät saavat minulta vain haulikon suolapanoksen perslihoihinsa

    • Anonyymi

      Eihän se voudin syy ole, että joku on elänyt yli varojensa. Voudin asiakkuus on lähes aina täysin vapaaehtoista: kuluttamalla korkeintaan sen, mitä tienaa, varautumalla yllätyksiin (avioero, työttömyys, sairastuminen) jne. Hyvin, hyvin harvoin voi käydä niin, että joutuu ulosottoon ilman omaa typeryyttään.

      Ulosotto kannattaa nähdä palveluna: kun on jätetty velat maksamatta, ulosotto hoitaa ne velallisen puolesta. Tosin palvelu on sen verran kallis, että mieluummin maksan itse velkani.

      • Anonyymi

        Mistä teitä perskärpäsiä oikein sikiää..?
        Ulosottolaitos on yhteiskunnalle kallis tappiota tuottava instanssi, jolla yhteiskunta siirtää rahaa veronmaksajilta perintäyhtiöille, joiden osakkaita tiettyjen ryhmien edustajat ovat.
        Perintäyhtiöt hoitakoot itse tehtävänsä, ei yhteiskunnan tehtävä ole kiusata näiden yhtiöiden puolesta kaikkein heikommassa asemassa olevia kansalaisiaan.

        Vai oma valinta joutua ulosottoon, kyllä typeryys on periytyvää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      310
      7141
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2116
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1327
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1267
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1203
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1126
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1061
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      289
      1008
    Aihe