Tuttavapiirissäni on eräs erittäin itsekeskeinen lapsi. Tänään pelasimme hänen näyttämää televisiopeliä ja siinä sitten minä tein kämmin. Hän läpsäisi minua poskelle ja voin sanoa että kyllä se sattuu kun tuollainen pullukka 10-v läpsäisee. Olin ihan pöyristynyt. Hän on aikasemminkin läpsinyt visiittini aikana. Isälleen hän kiukuttelee ja koettelee väkivallalla. Kiukuttelun ymmärrän, mutta perehdytäänpäs pian kiukuttelun syihin.. Äitinsä läsnäollessa hän on äidin oma pikku prinsessa. No ne syyt miksi hän kiukuttelee ovat täysin mitättömiä. Vetää itkupotkutaivarit, kun on ikävä äitiä tai isää (eronnut), kun on nälkä, jano tai väsyttää. Kerran veti ne myös keskellä kaupunkia, kun hän ei päässyt vanhempien porukkaan mukaan. Kyllä hävetti. Tälläisen käytöksen ymmärtäisin 3-vuotiaalta, mutta likka on kymmenen. Kasvatus muutenkin mennyt päin helvettiä. Lapsi on piloille hemmoteltu ja isäkin (likka asuu pääosin hänellä) on lähes loppuunpalanut. Hän saa kaiken mitä haluaa itkemällä ja mankumalla. Hänellä on muutenkin vihanhallintaongelmia. Ehdotin isälle vihanhallinnan harjoittelua, mutta hän loukkaantui pahan kerran ja nyt välimme ovat hieman kärventyneet. Kärventyiskin ens kerralla niin, että ei tarvitsisi enään koskaan nähdä tuota kitisijää. Niin joo ja tässäkin pirussa on tosiaan se tekaistu enkelipuoli mitä näyttää äidilleen ja muille hieman vieraammille aikuisille. Hän esittää niin mukavaa ja kilttiä. Hymyilee ja käytöstavatkin kohtalaiset. Pikkupiru suoraan sanottuna. Voinkohan auttaa jotenkin perhettä?
Vastaukset 2
- Anonyymi
Mitäs pahaa siinä on jos laps tunteensa ilmasee?
Herranjestas lasten kuuluu näkyä ja kuulua. Ehkä se hemmottelu on vanhemman tapa näyttää rakkaus. Onko sinulla lapsia?- Anonyymi
Tuo "rakkaudenosoitus" ei voi lapselle hyvää tehdä. Ei, ei ole lapsia. Sanonpahan vaan, että tunteensa voi ilmaista nätimminkin. Kyllä tuon ikäisenä jo täytyy olla itsehillintää. Jos ei ole, sitten ei tunteita näytetä. Niin minä tein ja hyvin olen elämässä pärjännyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401872Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
- 102888
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68508Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12495- 78491