Olen alkanut ajatella, että saatan olla narsisti. Olen vuosikausia suunnitellut itsemur haa, mutta en vaan ole saanut toteutettua sitä. Olen kuitenkin täysi ihmisraunio, pelkkää jätettä, ja maailma olisi parempi paikka ilman minua. Vaikka tiedostan tuon kaiken, kuvittelen, että minulle voisi olla luvassa vielä hyvä elämä. Rinnastan tuon odotuksen hyvästä elämästä (kaltaiselleni ihmisjätteelle) siihen narsistien yleiseen kuvitelmaan menestyksestä, suosiosta jne. En siis mistään tuollaisesta haaveile, "vain" hyvästä peruselämästä. Samoin pidän narsistisena sitä, etten muiden ihmisten edun mukaisesti tapa itseäni, vaan itsekkäästi elän edelleen.
Olenko narsisti?
4
154
Vastaukset
- Anonyymi
Parempi olisi paeta tuosta negatiivisen ajattelun kehästä pikimmiten. On aivan joutavia negatiivisia ajatuksia. Lopeta sellainen!
- Anonyymi
Narsistista on tuo itsesi tahallinen mitätöiminen ja marttyyriksi asettautuminen jolla haet huomiota.
- Anonyymi
En ole ap, mutta itse olen miettinyt itsemurhaa joka ikisenä päivänä. Jo 20 vuoden ajan. Lähinnä muiden somaattispohjaisten sairauksien, kuten kroonisen väsymysoireyhtymän ja sen aiheuttamien vaivojen takia.
Kovin hyvää itsetuntoa minulla ei ole koskaan ollut. Ja olen ollut yhteiskunnan ulkopuolella jo monen vuoden ajan. Monet unelmat ja haaveet ovat kariutuneet kokonaan. Ja itsekin ajattelen usein, vähän nk. tämän ketjun aloittaja, että en ole mitään, minulla ja elämälläni ei ole mitään merkitystä. Ja että olen ihmisraunio ja pelkkää jätettä.
Elämässä menestymisestä haaveilin myös joskus. Ja siitä, että minusta olisi jotakin hyötyä tälle yhteiskunnalle ja voisin tehdä jotakin muiden ihmisten hyväksi.
En tiedä, onko aloittaja trolli, vai mitä. Mutta minusta itsemurhaa hautovia ei pitäisi syyllistää ja pitää heitä narsisteina.
Koska itse en ainakaan ole ollut, ( siis mikään narsisti) enkä ole sitä vielä tänäkään päivänä.- Anonyymi
Et tietenkään ole ollut etkä ole tänäkään päivänä. Hirveät defenssit puhkesi ainakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549- 162540
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727