Onkohan muilla vastaavaa fetissiä, että haluaa saada/antaa piiskaa kotikurityyliin, pylly paljaana polvella? Olisin mielelläni joku 60-70-luvun pojanvintiö housut kintuissa, jolle annettaisiin oikein "isän kädestä".
Vanhanajan kotikuri
Anonyymi
435632
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 247 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Kuka kysyy?
Itse tykkään 1960-luvun kasvatuksesta ja siihen kuuluvat myös esim. pitkät alushousut ja raappahousut. Myös vaipat ja muovipöksyt, koska olen "pissa" poika ja tuosta syystä saan piiskaa loivunimen herralla.
Kyllä, juuri tuollaista menoa.
Mistä saisi polvipituus raappahousuja?pitäisi olla kuminauhat myös lahkeissa.
Olemme ottaneet käyttöön. Meillä ei ollut mitään kuria kotona, kun olin pikkupoika, mutta vaimo kertoi omastaan, että hänen piti tehdä määrätyt kotiaskareet kouluikäisenä ihan toini-ikään saakka ja ylikin, ja jos ei huvittanut sai piiskaa, yleensä ihan vaan malliksi, mutta kuitenkin. Kun sitten appivanhemmat asustivat meillä jonkin aikaa, kun olivat asuntoaan vaihtamassa, niin anoppi aina joskus "uhkaili" että piiskaa sietäisit, jos oli esimerkiksi olutta jääkaapissa. Joskus otti housut alas, ja läpsäisi avokämmenellä. Nyt meillä on sellaista, että kummallakin on muutama oma tehtävä ja jos on huomauttamista, annetaan piiskaa
Näin pitäisi olla.
Tekisi kyllä hyvää. N50.
Missä N50 asuu?
Miten sinuun saa yvteyttä
Täällä yksi kotikurista kiinnostunut ja sitä tarvitseva tuhma poika.
Kaipaan ja haluan kuritusta mamin kädestä. Pylly paljaana mamin polvien päälle makaamaan ja mami antaa piiskaa kämmenellä, vitsalla, hius tai kylpyharjalla.
Ja oikein kunnolla. Ei sääliä, eikä armoa. Piiskaa tulee nimenomaan rangaistukseksi ja sen pitää tuntua. Niin, että peppua kirvelee oikein kunnolla ja istuminen olisi hankalaa.
Ajatus, siitä että tulisi itku kiinnostaa myös,
Kuten sekin, että mami lähettää pojun hakemaan vitsaa ulkoa,
Ja se pitää hakea. Eikä väliä, jos joku näkee. Se olisi osa pojun rangaistusta.
Myös muut vanhanajan rangaistukset olisivat käytössä . Nurkassa häpeäminen, tukkapölly, kotiaresti, suun peseminen saippualla.
Minä pidän samanlaista käsitys paitsi saippua suussa!
Miten tällainen age play juttu käytännössä toimisi? Ovatko roolit päällä 24/7? Esim. julkisilla paikoilla liikuttaessa? Ja onko jotkut säännöt, minkä rikkomisesta sitä piiskaa tulisi? Vai miten?
Entäpä tuo kotiaresti? Jos molemmat ovat työssä käyviä henkilöitä, niin miten se käytännössä toteutuisi?
Se sa joka pari määrätä jos se on koko ajan päällä eli onko se on voimassa ainoastaan seksiaika siis pari tunnin sessiota!Se minä haluan,vaikka neljä tunnin leikki ja sitten astuu normaali tilanne voimaan!
Julkisilla paikoilla toki normaalisti. Ulospäin. Mutta kyllä ne roolit siellä taustalla kokoajan ovat. Jos poju käyttäytyy huonosti, hän saa kuulla ja kokea siitä kotona. Seurauksena tietysti kipeä ja kirvelevä pylly. Ja seisomista nurkassa mamin valvovan silmän alla.
Säännöt pojulla totta kai olisi. Mamin määräämät ja niitä tulee noudattaa.
Yleisimpänä rangaistuksena tottakai selkäsauna. Kiroilusta ja valehtelusta suun saippuapesu.
Kotiaresti voisi mennä siten, että esimerkiksi perjantai-iltapäivästä maanantaiaamuun, poju ei saa poistua kotoa mihinkään. Ja arestin aikana poju voisi saada piiskaa perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina.
Jotenkin noin se voisi mennä. Tämä tietysti vain yksi skenaario.
Jatkan vielä vähän. Jos oltaisiin mamin kanssa käymässä jossain ja poju on käyttäytynyt mamin mielestä huonosti, eli ollut tuhma, niin matkalla kotiin voidaan pysähtyä hakemaan vitsa. Siis niin, että poju hakee ja mami odottaa autossa.
Minulla on sama fetissi ollut pitkään. Piiskaa antavia tuntuu vain olevan vähän.
Joo, eipä noita piiskaa antavia naisia juurikaan tunnu olevan. Maksullisia dommeja nyt tietysti löytyy, mutta ei kotikurista pitäviä ankaria mameja tai tätejä.
Onko joku käynyt dominan luona piiskattavana? Millaista oli?
No joo, mutta tätä en saa kertoa kenellekään. Kävin säännöllisesti hierottavana, ja kerran oli jälkiä kankussa, jotka hieroja aivan oikein tunnisti ja tuumasi, että hän voisi myös hieman tehdä niitä lisää, mutta tätä en saa kertoa, enkä kerro.
Minä olen nainen joka haluaa joskus sopivaa kuritusta pieneen pyllyyni.
Sikäli hyvin, että on mieheni joka toiveeni toteuttaa.
Molemmat olemme noin nelikymppisiä ja täytyy tunnustaa, että vitsan napautukset pyllyyn antaa kivaa kiihoketta.
Tosin jouduin miestä siihen useammankerran houkutteleen, että lopulta päästiin leikkiin.
Olen 60v. Mies ja haluan antaa naiselle. Haluaisin löytää ikäiseni naisen joka osaa arvostaa perinteistä selkäsaunaa. Nuorempia naisia kyllä löytyy, jotkut ovat jopa itse ehdottaneet. Olen toteuttanut heidän toiveensa ja ovat olleet tyytyväisiä, mutta missä ovat varttuneemmat piiskan tarpeessa olevat.
60v mies joka etsii ikäistään naista perinteiseen ppiiskaukseen.miten saan yhteyden
jos siis tyydyt piiskaamaan pyllyni poikittain polvilla vitsoilla punaiseksi etkä halua muuta seksiä olet juuri se mitä kaipaankin,Nainen 62v
Kuulostaa hyvältä. Onko ehdotuksia yhteyden saamiseksi
Minä en halua mitä tavallista seksia,ainoastaan piiskaaleikkiä ja kyllä minä voin antaa sinä 62v nainen piiskaa niin kuin haluat jos tulet minulle eli missä sinä asut?Kyllä minä voin tulla sinne jos matka ei ole liian pitkä!
Toi kuullostaa oikein hyvältä :)
Missä DonDom60 asuu?Kyllä minä voin tehdä sinulle mitä sinä toivot jos tulet tänne!Aika hyvä ikä tuo 62v minulle,minä olen 5v vanhempi!Siis saat täädä asumaan mun luo jos haluat!Eli minä tulisin onnellinen jos tekis [email protected]
ei täädä jäädä
Vastattain sain uuden liittoni apelta "isän kädestä" takamukselleni enkä olisi uskonut kuinka sellaisesta voi kiihoittua niin, vaikka ylpeys kärsikin melkoisen kolauksen.
N 41
Ota yhteyttää minulle te naiset joka halua anna eli saada [email protected]
Minä sain "entiseltä appiukolta" kunnolla piiskaa, kun ilmoitin eroavani hänen tyttärestään. Tuntemukset suuruus järjestyksessä, suurin ensin: pelko, häpeä, kipu.
Tietysti!Tuo minä olen halunut koko elämä se jälken kun olin 10 v nyt minä olen 60 - 70 v pojanvintiö!
Kyllä tällainen kiinnostaa, kurinpitoa jollekin naiselle tasaisin väliajoin.
Iällä ei ole merkitystä
Olen jo vanhempi mies, mutta edelleenkin nautin suuresti, kun voin ottaa naisen polvilleni. Nainen pylly paljaana saamassa kaipaamaansa selkäsaunaa on upeaa. Valitettavasti vaimoni ei tätä ymmärrä. Mutta olen käytettävissä mikäli tarvetta on.
Ketjusta on poistettu 179 kirjoitusta. Mistä se kertoo?
Moni on nähnyt turhaa vaivaa
Kertoo siitä, että moderointi on perseestä.
Sann kovan piiskaselkäsaunan lähes päivittäin, itse olen pyytänyt, mutta nykyisin se tulee pyytämättä.
Mitä on parempi kuin se että tulee pyytämättä?
...jatkan vielä. Että tämä "leikki" tuntuisi oikealta, siihen kuuluu ohjeet ja nuhteet piiskaajalta. Niitä ei ole keksitty, vaan ovat tosia. Siinä on punaisena, sekä peppu, että korvat. (suosittelen)
Selkäsauna 60 luvun tyyliin tuli tutuksi jo siihen aikaan eläneenä. Mikäli joku on sen tarpeessa olen valmis auttamaan. Ainoastaan varttuneemmille naisille jotka ymmärtävät asian päälle.
Vaimo haluaa aina silloin tällöin piiskata ( aika usein). Sanoo vain, että nyt annan sulle piiskaa, ja sitten antaa.
Minä haluaisin saada samanlainen nainen!