On joitakin harvoja tapauksia, että aikuinen narsisti hyötyy tuntemattomasta lapsesta. Minua vainosi alle kouluikäisestä asti aikuinen mies, joka oli selkeä narsisti sekä toinen aikuinen mies, jolla oli vahvoja narsistisia piirteitä ja heidän perheensä. Koin todella sairasta henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Pääsin eroon siitä vasta todella pitkän ajan kuluttua, kun joku, joka tiesi asiasta, ehkä lopulta muutti mielensä siitä, onko Suomessa järkevää antaa yhteisön tuki mm. tyttölasten hakkaamiselle. Ehdin myös nähdä, kuinka se on narsismi, joka mm. tuhoaa yrityksiä. Narsismi ja sosiopatia on myös syy sille, miksi maailma alkaa näyttää siltä, että ei tänne kukaan täysipäinen enää tee lapsia.
Aikuinen narsisti voi ottaa uhriksi myös lapsia
Anonyymi
2
105
Vastaukset
- Anonyymi
Heidän toimintatapaansa mahdollistaa mustamaalaaminen ja lahjonta.
- Anonyymi
Narsisti, tai narsistisia piirteitä omaava ihminen ottaa uhrikseen kenet vaan itseään heikomman. Ei siis rajoitu mies narsisteihin, eikä keskenkasvuisiin tyttö uhreihin.
Mitään tutkimusta en asiasta ole tehnyt, mutta mututuntumalla sanoisin, että se on hyvin yleistäkin että lapsi joutuu kärsimään narsistisista piirteistä, ja kantamaan niitä vahinkoja loppu elämänsä. Väkivalta lasta kohtaan on aina väärin, niin henkinen kuin fyysinenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549- 162540
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727