Rumeneva Kuopio

Kuopion kaupunkirakentamista hallinnoivat grynderit. Jälki on sen mukaista. Rumia betonilaatikoita nousee kiihtyvällä tahdilla entisten rakennusten paikoille, jopa päälle.. Muutama ennen kaupunkikuvaa kaunistanut puutalo on kuin torahammas tuossa kivierämaassa.Ennen valoisat kadut ovat kohta pimeitä solia,jonne ei aurinko paista kuin vähän aikaa pitkinpäin.
Lehdestä sai lukea, että on olemassa jokin raati,joka valvoo rakentamisen esteettisyyttä. Jos näin todella on, tuo rasti on koottu täysin estetiikkaa ymmärtämättömistä tolvanoista ja sen voi toimettomana heti lakkauttaa.
Lähiörakentaminen on aivan järjenvastaista. Toinen toisissaan kiinni olevat omituiset hökkelit ovat maisemallisesti tuhoisia ja arkkitehtuurin irvikuvia. Talotehtaiden rakennusmestarit ovat kilvan kyhänneet lähinnä tallia muistuttavia halleja, joissa on lippa sinne ja uloke tänne. Uusin fiasko ovat mustat, muodottomat ”hengittäväksi” hirsitaloksi mainostetut möhkäleet, joissa harja porrastaa käsittämättömällä tavalla. Myös pulpettikattoa tyrkytetään rakentajalle, koska se on helpoin ja halvin tehdä. Ja kaikki tuo huuhaa menee ymmärtämättömiin ihmisiin kuin häkä.
Entisessä Kuopiossa oli mukava käydä. Nyt paha mieli saa vallan jo linja-autoaseman kohdalla. Siihen noussut sanoin kuvaamattoman ruma kolossi, ihmisen säilytyskennosto on lähinnä ympäristörikos.
Tämän kaiken mahdollistaa sivistyksen alhainen taso ja se, että samat, vaikutukselle alttiit luottamushenkilöt ja virkamiehet roikkuvat asemassaan kymmeniä vuosia. Jos luottamustoimikaudet rajattaisiin vain kahteen, riippuvuuksia ei niin syntyisi.
30758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Anna yksi esimerkki mikä on muuttunut Kuopiossa rumemmaksi?

1Äänestä
  • Asemanseutu. Kuopion rumimmat rakennukset rakennettiin juuri matkakeskukseen. Kukahan tauno on keksinyt tuon migreeniseinäarkkitehtuurin.

    Jotain halpaa lamellia laitettiin sikin sokin seinään, että joutuu silmät kiinni kulkemaan matkakeskuksen ohi ettei saa migreenikohtausta.

    Kannattaa lukea Jaana Hiltusen kolumni päivän Savon Sanomista.

    "Omaan silmään reippain akti tapahtui, kun rautatieaseman viereen alkoi nousta kerrostalo paikalle, jossa pitäisi olla ihan jotain muuta ... Parkkipaikasta luopuminen oli varmasti järkevää, mutta että kerrostalo. Terse."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asemanseutu. Kuopion rumimmat rakennukset rakennettiin juuri matkakeskukseen. Kukahan tauno on keksinyt tuon migreeniseinäarkkitehtuurin.

    Jotain halpaa lamellia laitettiin sikin sokin seinään, että joutuu silmät kiinni kulkemaan matkakeskuksen ohi ettei saa migreenikohtausta.

    Kannattaa lukea Jaana Hiltusen kolumni päivän Savon Sanomista.

    "Omaan silmään reippain akti tapahtui, kun rautatieaseman viereen alkoi nousta kerrostalo paikalle, jossa pitäisi olla ihan jotain muuta ... Parkkipaikasta luopuminen oli varmasti järkevää, mutta että kerrostalo. Terse."

    Uudet rakennukset ovat joko mitäänsanomattoman rumia tai kamalia ruutuseinähökkeleitä. Niitä katsoessa alkaa tosiaan voimaan pahoin.

    Äänestä

Arkkitehti kultturelli on menetetty, suomettumisen myötä ja halpaa töttöröö pukkaa kohti taivasta!🤪🤪

Äänestä
  • Rakenna itse kallis tötterö.

    Äänestä

Jos on todella vaikea keskustella asiasta ilman taunoilua, voi pysytellä pois palstalta. Tuollainen räkytys ei juuri älyä vaadi. Terveisin aloittaja.

Äänestä
  • Aika surkea esitys. Tuo ei älyä vaadi. Keskenkasvuisuutta vain.

    Äänestä

  • Mielipuolen tekstiä.

    Äänestä

  • Aloitus oli tarkoitettu keskustelun pohjaksi niille, jotka jotain jostain ymmärtävät. Tässäkö tulos?

    Äänestä

  • Kaikki teksti mitä tänne kirjoitetaan on opittu jostakin. Kirjoitustaito on opittu kirjoista jne.

    Äänestä

  • Kyllä, tuo oli tulos.

    Äänestä

  • Oletkohan ihan …..?

    Äänestä

Rahapiirit ovat rakennusliikkeiden kautta vallanneet Kuopion ja kaupunkikuva muuttuu sen myötä. Virkamiehet ovat luottamushenkilöiden kanssa täysin rinnoin mukana, ilman että ymmärtävät olevansa vain statistina ja kulissina. K……o, jota Suomessa väitetään ilmenevän vähän, haiskahtaa ilmassa.

Äänestä

Paskapuhetta.

Suomen toiseksi kaunein kaupunki Tampereen jälkeen. Esim sataman seutu paljon kauniimpi kuin 1980-luvun epämääräisiä sorakenttiä, peltihalleja ja lautahökkeleitä sisältävä alue.

Jos haluat nähdä rumaa mene Kouvolaan, Lahteen, Riihimäelle, Jyväskylään tai Seinäjoelle.

T. Kuopio-fani Etelä-Suomesta

1Äänestä

Jopas heräsi lehtikin huomaaman Kuopion kehityssuunnan. Kaupunginjohtaja kuuluttaa ”markkinoiden” perään. Tämän aloituksen ”sana tulee lihaksi”. Grynderit ja rahamiehet saavat tahtonsa ilmeisesti jatkossakin läpi.

Äänestä

On hieman huvittavaa tuo rakentaminen asemanseudulla.
On rakennettu kerrostaloja joiden ikkunoiden aukotus vaihtuu joka kerroksen välillä. Samanlaista rakennetaan juuri Puijonkadun varrella rautatieaseman viereen.
Tämä taitaa olla muotiasia, jokainen arkkitehti harrastelee nyt tällaista. Ulkoverhous on kuvioitu silpuksi.
Ensimmäinen tällainen taisi olla asemakadun varrella entisen HS. Pitkäsen talon paikalle rakennettu kerrostalo. Ihmetyttää, miksi rakennuslupavaiheessa ei vaadita asiallisempaa suunnittelua.
Eivät tällaiset luomukset kestä aikaa, nämä ovat vain erikoisuuden hakemista. Ei arkkitehtuurin pidä olka sellaista.

Äänestä
  • Pitäähän niiden arkkitehtien yrittää keksiä jotain erikoista vaikka ei aina niin käytännöllistä ja toimivaa tulekaan.

    Äänestä

  • Onhan se Savon Sanomissa esitelty raati, joka vahtii rakentamisen esteettisyyttä. Irvokasta. Satunnaisesti valittu sakki vailla mitään hallinnollista valtaa, saati minkäänlaista rakentamisen ja vielä vähemmän estetiikan kompetenssia. Voi jumalan pyssy!

    Äänestä

Niin. Miksi rakentaa rumasti? Siksi, kun raha ja voitontavoittelu ei edellytä esteteettisyyttä. Hyvän arkkitehtuurin ja rakennetun ympäristön maisemallinen vaaliminen on sivistyksen mittari. Hyvällä syyllä voi kysyä, missä on sivistys.

Äänestä
  • Tutkimusten mukaan ihminen on alkanut tyhmenemään -90 luvulta lähtien.
    Mikä on syyllinen?
    Itse veikkaan liikenteen pakokaasujen yhtenä syyllisenä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tutkimusten mukaan ihminen on alkanut tyhmenemään -90 luvulta lähtien.
    Mikä on syyllinen?
    Itse veikkaan liikenteen pakokaasujen yhtenä syyllisenä.

    Vua entäs jos se tyhmennin onnii kaekemmualiman sähkömangnneettinen sätteily! Sitähän nyky-yhtteiskunnassa riittää:D Pitäskköön tuota alakkoo rakennella suojuksija:D:D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vua entäs jos se tyhmennin onnii kaekemmualiman sähkömangnneettinen sätteily! Sitähän nyky-yhtteiskunnassa riittää:D Pitäskköön tuota alakkoo rakennella suojuksija:D:D

    Tee foliosta itsellesi pipo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tee foliosta itsellesi pipo.

    En tie! Meekäpoeka ee oo sähkö- eekä mikkää muukkaa ylherkkä:D:D:D

    Äänestä

Turha valittaa Kuopion rumenemista. Raqqa on Syyriassa vielä rumempi.

Äänestä

Jopas Savon Sanomatkin heräsi Kuopion rakentamiskaaokseen. Sitä ennen grynderien politrukki Anttonen selitti ja selitti miten tiukille ja vaaralliseen asemaan rakentajat joutuvat uhrautuessaan tuottamaan koteja kaupunkiin ajautuneelle väestölle. Sijoittajat ja kaikki onnenonkijat, jotka kaupungin kassan lisäksi tuosta ”hyväntekeväisyydestä” hyötyvät jäävät mainitsematta.

Äänestä

Kuulostaaa vanhusten valitukselta.. Nuri sukupolvi tekee omanlaisensa kaupungin. Vanhat "hyvät" ajat eivät palaa.. Sori vaan-

Äänestä

Kyllä tuo ”nuri” sukupolvi maksaa itsensä kipeäksi koko ikänsä. Se on heidän ainoa tekonsa, ymmärtämättä, mistä on kyse.

Äänestä

Päivän mullikassa oli hyvä juttu: "Kenen käsissä Kuopion kaupunkisuunnittelun iso kuva on? Konkariarkkitehti harmissaan: "Kukaan ei ole ottanut vetovastuuta""

Keskustaan, Mölymäelle ja muuallekin on palannut 1970-luvun betonielementtiarkkitehtuuri vaatimattomilla 50-luvun parvekkeilla.

Äänestä

Kuopion rakentamiskulttuurin ja kaupunkikuvan muutokseen on useampi taho ottanut lähiaikoina kantaa Savon Sanomien sivuilla. Pääosassa niistä on ilmaistu närkästys ja harmi kaupungin muuttumisesta rumaksi betoniviidakoksi. Kaiken taustalla oleva, iät ajat vaikuttanut rakenteellinen korruptio jää kuitenkin vaille huomiota. Rahapiirit ohjaavat rakentamista,minkä pitäisi laillisesti olla yhteiskunnallisen kontrollin alla.

Äänestä

Grafiitit ja muut taideteokset (sotkut) vaikeasti havaittavissa
ko pinnoista !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuopion kaupunkirakentamista hallinnoivat grynderit. Jälki on sen mukaista. Rumia betonilaatikoita nousee kiihtyvällä tahdilla entisten rakennusten paikoille, jopa päälle.. Muutama ennen kaupunkikuvaa kaunistanut puutalo on kuin torahammas tuossa kivierämaassa.Ennen valoisat kadut ovat kohta pimeitä solia,jonne ei aurinko paista kuin vähän aikaa pitkinpäin.
Lehdestä sai lukea, että on olemassa jokin raati,joka valvoo rakentamisen esteettisyyttä. Jos näin todella on, tuo rasti on koottu täysin estetiikkaa ymmärtämättömistä tolvanoista ja sen voi toimettomana heti lakkauttaa.
Lähiörakentaminen on aivan järjenvastaista. Toinen toisissaan kiinni olevat omituiset hökkelit ovat maisemallisesti tuhoisia ja arkkitehtuurin irvikuvia. Talotehtaiden rakennusmestarit ovat kilvan kyhänneet lähinnä tallia muistuttavia halleja, joissa on lippa sinne ja uloke tänne. Uusin fiasko ovat mustat, muodottomat ”hengittäväksi” hirsitaloksi mainostetut möhkäleet, joissa harja porrastaa käsittämättömällä tavalla. Myös pulpettikattoa tyrkytetään rakentajalle, koska se on helpoin ja halvin tehdä. Ja kaikki tuo huuhaa menee ymmärtämättömiin ihmisiin kuin häkä.
Entisessä Kuopiossa oli mukava käydä. Nyt paha mieli saa vallan jo linja-autoaseman kohdalla. Siihen noussut sanoin kuvaamattoman ruma kolossi, ihmisen säilytyskennosto on lähinnä ympäristörikos.
Tämän kaiken mahdollistaa sivistyksen alhainen taso ja se, että samat, vaikutukselle alttiit luottamushenkilöt ja virkamiehet roikkuvat asemassaan kymmeniä vuosia. Jos luottamustoimikaudet rajattaisiin vain kahteen, riippuvuuksia ei niin syntyisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu