Oli kyllä hyvä video toimittaja tehnyt uudesta koulusta. Jokainen näkee millainen tuhlsrintorppa tehty.Ei ihmetystä loppulasku 20mij. Kaikki uutta viimeisen päälle. No leviämisvaiheessa olevat ostelemaan
Yläaste lukio
Anonyymi
1682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Siellä oli valot yöllä päällä,haaskausta
Kaupungin linjahan on kai ollu, että nyt pannaan viimeset menemään, kun valtio vielä maksaa.
Hintahan tällä koululla oli noin kaksikertaa kalliimpi, kuin muilla paikkakunnilla rakennetuilla saman kokoisilla kouluilla on ollut!
Mikä lie mahdollinen valtion maksama osuus rakennuskustannuksista, mutta tiedotusvälineiden mukaan Haapaveden kaupunki on koulun vellalla rahoittanut ja rakentanut?
Jos kerran tehdään, niin toivottavasti toimiva ja hyvin.
Eikös ole ihme, kun maksaa. Elämä on.
Veroni maksan, kun puitteet on kunnossa.
Nyt vain muitakin vetovoimatekijöitä valmistumaan, sellaisia, jotka ovat tavalliselle veronmaksajalle enemmän kuin tarpeen. Antakaa persujen valittaa. Itse kyllä katson, mihin veroni maksan ja mahdollisuuksia on.
Ylivieskassa on kaksi uutta koulua ja kaikki muu, lisäksi ammattikorkeakoulu.
Että vetovoimatekijöissä Haapaveellä ei oo annettavaa.
Puhut asiaa
Oliko miten kalliita nämä Ylivieskan koulut, ja kuka maksoi?
Jos vanha koulu on mm sisäilmaongelmien takia korjauskelvoton ja uusi päätetään rakentaan, niin tietysti se on uusi? Ei kai uutta voi vanhasta tehdä? En ymmärrä aloitusta? Ei tässä olla autokaupoilla ostamassa käytettyä koulua naapurikunnasta! Jos olet kateellinen, niin sitten ymmärrän, että sinua harmittaa olla vanhassa kodissasi tai vanhassa työpaikassasi, mutta kun uutta tilataan, niin uutta saadaan. Onpa hyvä, että saadaan lapsille UUSI ja terve koulu!
Mut olen persu, joten en osaa kuin valittaaaaaaaaaaaaaa.
perssujen märkä päiväunihan oli päästä koulun johtoon määräämään opetuksen suunnasta ja tasosta.
onneksi tämä ei koskaan tule totoutumaan ja pöheliäisyys jäännee viimeinkin vanhan koulun tuotokseksi..
Eli nyt viimein myönnetään sisäilmaongelmat,joiden takia jotkut vanhemmat ovat saaneet taistella aikoinaan lastensa outojen oireilujen ja sairastelujen takia!Heitä on kielletty puhumasta asiasta,vähätelty,epäilty heidän mielenterveyttä!Uuteen kouluun ei todellakaan kannata viedä itiöitä sisältäviä tavaroita,ei mitään!Hienoa että viimenkin ollaan tietoisia ja ajan tasalla,toivottavasti oppilaat pysyvät terveinä ja nauttivat uudesta koulusta!
sisäilmaongelmista osavastuu on sälyytettävä talkkareille jotka hoitivat aikoinansa työnsä kehnosti.
Eihän se kuulu aloittajalle mitään kun sinulla ei ole LAPSIA etkä saa
Paljon vaatimattomampi rakennflma olisi hyvin riittänyt, kun meidön pitää elättää myös ne sivukylien muutaman perheen pikkukoulut.
Aivan normaalitason koulu on tehty ja hyvä niin.
Se on vain rakennus, ruma ja liian kallis , jota ei kunta pysty maksamaan.
Kunha nei ole homeessa heti.
Puretaanko yhtä nopeasti kuin lukio?
Raha virtaa vuolaana kankkulan ksivoon, vai mihin se oli.