kunnan valtuutetut jääkö ne eilisiksi, kun kuntaa ei ole kuin nimelliseti, tosin ei niillä tähänkään asti ole ollut mitään merkitystä, kuin vain joo joo miehinä olla puolueensa marionettinä, ei kuntansa kehittäjinä,?
toteamalla "näillä mennään!
toteamalla "näillä mennään!
Vastaukset 93
Vanhimmat
nyt alue-ehdokkailta ennen äänestystä pitäisi kysyä, kuka maksaa turvegrynnäreitten vesistölle aiheuttamansa sotkut?
Viemärihän se pyhäjoki on vieläkin vaikka sinne ei enää heitellä kuolleita vasikoita ja pumpata täyteen tulleita lietealtaita jne. Vaatisi pyhäjokeen laskevien pelto- ja metsäojituksien vähentämistä sekä suojavyöhykkeitä jotka jää tasan tarkkaan toteuttamatta.
,,mistä rahat?
ko tiedotteesa puhutaan "toiveesta, lisäksi syyllistetään vain maataloutta ja metsäojitusta, jotka on osa-totuutta, vain viittauksella "lietealtaat, turve" sanaa ei tiedotteessa mainita sanallakaan!
toiseksi, eikä vähäisempänä, tiedotteessa ei mainita turvetuotannon vesialueen omistajille aiheutuneista haitoista ja korvausta niille?
kolmanneksi, ko hanke on ajankohtainen, mutta se ei rajoitu Pyhäjoki valuma-alueeseen, vaan laajenee koko Suomeen myös turvetuotannossa 50 vuotta olleisiin alueisiin,,
em, huomioiden hyvä kysymys on; mistä rahat?, pääseekö #ympäristörikoksen tekijät luikurilla?
Miten voi jostain turpeesta tulla tuollainen elämää hallitseva pakkomielle avauksineen niistä joita on varmaan jo satoja lisää tullessa joko ajan?
#altaita ON tehty myös metsäojitus-verkostoon, jotka on täyttyneet kyllä, mutta ojituksen jälkeen lietettä on kertynyt vain about kolmena vuotena kaivun jälkeen ja liettymä on pääosin, ei turvetta, vaan hienojakoista kivennäistä, joka jää osin ojan pohjaan, mitä altaan yli-vuotoa on ollut, eikä kellu ja-mätäne vesistöön, kuin turve!kuin turve
,, jonka maatalous on ravinnut ja kasvu-alusta rehevöitymiselle on valmis,,
31.12. 2021, "Kuljun julkaisema tiedote on pahasti vaillinainen, jättämällä huomiotta -ja painottamatta turpeen-osuutta, "tiedotteessa!
,,ja, mitä Lohen-sukulaiselle muikulle on järveen metsä-ojista kivennäistä valunut, se on vain hyväksi
ja, lopuksi, "siihen se "Kuljun tedote" rehevöityy umpeen, mitään ei tapahdu.
Siinä meillä luontoa suojeleva anekauppias......huh huh!?!
"Uutiset
Vesiensuojelu
Vanhat metsäojitukset vaikuttavat yhä suomalaisiin järviin
Ojittamisten ja avohakkuiden kehän on syytä jäädä historiaan, asiantuntijat sanovat.
Laulujoutsenia Ullavanjärvellä.
Vesistöjen kannalta jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on avohakkuita parempi vaihtoehto, sanoo Luonnonvarakeskus. Kuva: Juha Kemppainen / Yle
STT
19.9.2021
Vuosikymmeniä sitten tehdyt metsäalueiden ojitukset vaikuttavat vesistöihin yhä edelleen. Luonnonvarakeskus (Luke) on todennut, että vanhat ojitukset aiheuttavat kuormitusta noin kaksi kertaa enemmän kuin hallinnossa ja raportoinneissa on aiemmin esitetty.
Aiemmin on luultu, että vanhojen ojitusten vaikutukset olisivat vähäiset. Hiljattain on selvinnyt, että vaikutus on suuri ja voi olla pysyvä.
Kun 1960–70-luvuilla tehdyt ojitukset otetaan laskelmissa huomioon, metsätalouden osuus kaikesta ihmistoiminnan aiheuttamasta typpikuormituksesta nousee 6:sta 12 prosenttiin ja fosforikuormituksessa 8:sta 14 prosenttiin.
Luke toi asian esille MetsäVesi-hankkeen loppuraportissa viime vuonna.
Jatkuvapeitteinen kasvatus kuormittaa avohakkuita vähemmän
50–60 vuotta sitten ojitettujen soiden puusto alkaa lähestyä uudistamisvaihetta. Luken tutkimusprofessorin Leena Finérin mukaan suuri ajankohtainen kysymys vesien kannalta onkin nyt se, miten seuraavat hakkuut näillä alueilla suoritetaan.
– Jos alueilla toteutetaan avohakkuut, minkä jälkeen tehdään ojitukset, vaikutus on hyvin merkittävä.
Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus olisi vesistöjen kannalta parempi vaihtoehto kuin avohakkuu. Puut sitovat metsänpohjan ravinteita. Kun puita ei enää ole ja maan pinta murtuu, ravinteet valuvat veden mukana ojia pitkin järviin.
Etenkin suometsien avohakkuilla on iso vaikutus järviin, Finér sanoo.
Ojituksia ei enää jatkossa tueta
Raatikainen sanoo, että etenkin turvemaiden avohakkuu-ojitus-ketjulle tulisi löytää vaihtoehtoja. Tätä saattaa tulevaisuudessa edistää se, että kunnostusojitustuen on tarkoitus poistua vuonna 2023.
Kunnostusojituksen sijaan suomailla alettaisiin tukea “kokonaisvaltaista suunnittelua" vaihtoehtoisten ratkaisujen löytämiseksi. Niitä voivat olla esimerkiksi jatkuvapeitteinen kasvatus tai ennallistaminen.
Maa- ja metsätalousministeriö laatii parhaillaan uutta metsätalouden kannustinjärjestelmää hallitusohjelman mukaisesti.
Metsäala tunnustaa vaikutukset järviin
Metsäsektori on tietoinen ojitusten vaikutuksista vesistöihin, kertoo Metsäteollisuus ry:n metsäasiantuntija Anu Islander. Uudisojituksia ei olekaan juuri tehty 2000-luvulla ja kunnostusojituksiakin tehdään valikoiden.
Nyt uudistushakkuuvaiheessa olevia metsätalousmaita on kuitenkin pystyttävä jollakin lailla hyödyntämään, Islander sanoo.
– Niissä on kiinni sekä yksityistä että yhteiskunnan rahaa.
Islanderin mukaan jatkuvapeitteinen metsänkasvatus voi olla hyvä ratkaisu joissakin kohteissa, mutta silloin on tärkeää, että metsän uudistuminen varmistetaan.
Sopiva hakkuu- ja maankäsittelytapa tulee Islanderin mukaan valita aina tapauskohtaisesti.
Tietoa kestävästä metsänkäsittelystä on riittämiin, Islander sanoo. Tiedon pitäisi läpäistä kaikki metsänhoidon vaiheet suunnittelusta toteutukseen.
– Tahtotila kaikilla on varmasti vesistöjen suojelu.
Suojavyöhykettä ei jätetä vain maiseman takia
Metsäteollisuusyhtiö UPM:lle vesien suojeleminen on pitkään ollut “toiminnan keskiössä", sanoo yhtiön ympäristöasiantuntija Juha-Matti Valonen.
Hänen mukaansa UPM tekee kunnostusojituksia nykyään harvoin, koska se ei ole useinkaan edes taloudellisesti järkevää. Kaikissa kohteissa se ei ole tarpeenkaan, koska puusto pitää pohjaveden pinnan matalalla. Samasta syystä jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on monessa kohteessa kannattavaa.
Metsäsertifiointijärjestelmät ohjaavat jättämään vesien rannoille suojavyöhykkeet, jotta pystyyn jätettävä puusto estäisi kiintoainesta valumasta hakkuualueilta vesiin. Myös laki mainitsee suojavyöhykkeet.
Metsäkeskuksen tarkastuksissa on todettu, että suojavyöhykkeitä ei aina jätetä riittävän leveiksi, Suomen metsäkeskuksen Raatikainen kertoo.
Valonen kertoo, että suojavyöhykkeiden jättämistä pitää monesti perustella metsänomistajille, sillä suojavyöhykkeen takia paljon rahanarvoista puuta on jätettävä pystyyn.
– Vesiensuojelu kelpaa kuitenkin aina perusteluksi."
Turve tappaa lamun muikut mutta....
"Einstein 12.05.2020 10:28
onhan sillä selekiselläkin mökki Lamulla itärannalla, tai siis aisankannattajan mökki sanan varsinaisessa merkityksessä, tarkotan siis sitä mökkiä. siihen rantaan alkaa Vapo laskemaan uudelta mkin yläpuoliselta suolta- turvesuolta kuransa.
einsteini ei vastusta"
"Einstein 07.01.2022 19:45
,,ja, mitä Lohen-sukulaiselle muikulle on järveen metsä-ojista kivennäistä valunut, se on vain hyväksi"
Kivennäistä muikuille metsäojituksista 😀😁😂🤣
Eikai me menneitä muistella. Nyt on uudet rahat jaossa
; Suomeksi, "monimuotoisuuden ALUEITTEN suojelu leviää haakkuukypsiin yksityismetsiin, koska ovat ojittaneet ja mpp-Lainasa maksaneet, nyt sitten em kääntyy omiajiansa VASTAAN!, kymmenien vuosien kasvatus-ja-rahat menee lunnonmsuojelun persieen,,
ei sitä NIIN arvovaltaista kuin Pietut on pijä mennä häiritsemään, tulee toiset 40 v pituinern "maalaus, siinähän jä jo kuninkaalliset ja restentit toiseksi,,,vaikka olis nillä Pietuilla (2) rahaa piispannevalta varastetut 3milj/ 40 osa..siitäon tojisteet,,
,,joko nauroit tarpeeksi,nimittäin "Muikku lsääntyekseen tarvitsee järvenpohjaan kivennäistä,,johon mätinsälaskee,,
"Einstein ei omaa tekemäänsä vastusta, nimittäin v-70 tein sinne pietun yläpuoliselle alueelle 10 km, 10000 metrin käsittävän metsä-ojitushankkeen josta lasko-oja Pietun mökki rantaan, siitä on viraliset pluvat, eli en voi viranomaisia vastustaa,,, samaan syssyyn ko hankkeelle tein hankkeen varoilla sen tien itärannan mökeille, tosin v-70 ei silloin mökkejä vielä ollut, jaa, taisi se pietun mökin tontilla jonkunmoinen mökki olla, Haanpään mökin lisäksi ja yksi asuintalo olikohan "Kinnuset jota sitä silloin asutti, nyt sitten mpp-varoilla tehtyä tietä 10nille mökeille ajetaan, , ja vtuillaan,,
,,,nooo nyyt sitten "henki-avustajani tuli ja kuiskasi, että sillä "pietun tontilla pietu on 4,jäs omistaja,,
,, ja vielä, kului vuosia edm, niin "pietu kutsui kylpemähän, kovien löylyjen jälkeen siin rannalla jäähyteltiin, niin siinä tokasin; "tee tuohohon rantaan parveke, teki ja nyt siinä on, kuin tähtien tarkkailu "observatorio 2hella tähystys tornilla, niittei oo "köyhillä, sillä rantueella,,
se varmaankin vie sinulta yö-unet, hi,,
kas,kas, kun et #eläkkeeni perään kysellyt,,?
siinä"tietävä lausunnoi, niiten plsta ken palkan maksaa,,,he he.
On se onni että jumala loi metsäojitukset että on muikuille kivennäistä muuten olisivat kuolleet heti sukupuuttoon harmi vain että niiden kaivuuseen luodun aatamin kanssa luomistyö ei lopputuloksen puolesta mennyt ihan putkeen jälkikasvun aivopierujen perusteella mitä someen kirjoittavat. Liekkö kaksjalkasten mädissä vika vai siinä ettei korvessa ollut parittelukumppaniksi muita kuin omia sisaruksia tai sukulaisia? Jos itsensä näköisiksi ihmisen loi olisikohan kannattanut miettiä mitä muottina käyttää kun tuotoksia katselee ja kuuntelee?
Luetun perusteella ei ole hirveästi tarvetta erikseen kysellä sen verran raskaasti paistaa läpi mistä hyvästä eläkepsperit irtosi.
lähes päivittäin
Metsänomistaja ei ole niistä kiinnostunut jos ei s-vyöhykkeelle jäävää pustoa korvata,,
Vesistöistä on kyse, mitä ilmasto aneisiin tulee niitä" kertyy maalämpö pumpulla vääjäämättömästi ja samalla säästä energiaa,,
Eihän se mitään muuta kuin että kärsämäen valtuutetut ovat keskustan toimesta ystävällisesti vapautetut sotevaroista ja huolesta kuka halvimmalla ottaisi riesakseen sen huutolaiset? Ainoa ero aikaisempaan ettei mene aikaa niin paljon persujen maalittamiseen kun kärsämäen kepuje pitää tapella oulun kirkonkylän maakunnan herrojen kanssa jotka sattuu olemaan myös kepuja?
tiukka paikka joutua junttauksen kohteiksi kun ovat sukupolvien ajan tottuneet olemaan itse niitä junttaajia ?
ei sekään mitään vaan panevat kaikki ongelmat persujen syyksi,,
Johonkinhan ne kepuyhteisössä kasvamisen aiheuttamat traumat ja vtutukset pitää purkaa. Vaikka persujen niskaan joilla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä ompahan persujenkin olemassaololla siten jokin merkitys mitä niillä kuntapolitiikassa ei ainakaan ole?
sammoo mieltä, harkitsenkin siirrtyä vihreisiin ja nostaa syytteen turve grynnäreille tekemästään "Pyhäjoen ja Kirkkojärveä kohtaan tehdystä ympäristörikoksesta ja pahasta sellaisesta,,
"Kuljun julkaisema ei sitä tee,,
jos ei sitten vihreet, pallo on heillä ja lisää äänet,,
mottonani", jos sota olisi syttynyt,olisin joutunut maatamme puolustaa, vaan käyhän se näinkin,,
,,ja Kärsämäen srk vastaan saamastani useista "perättömistä ja työni häritsemisestä "hoitokokouksista, koska verottaja ilmoitti, etten ole #Kirkollisveron alainen,,
minulle riittää Sotilasvala ja vastuu " korkeimmalle.
,, tietysti edellyttäen, että olette "vastuulisia, se selviää #Merikoskessa; jos ette huku olette, jos hukutte ette ole jo 1500 luvulta oleva Kirkon testi,,
,, mutta, asumme Pohjolassa vedet kylmät jopa jäiset, niin "testi on muutettu rasti ruutuun ja se uusitaan jos tietokone ilmoittaa, että huijaatte, uusitaan niin monta kertaa etette huijjaa,,en tosin epäile,,mutta mahdollisuus on, onhan se mukava jos terveen-pään toikkarin saatte,,,ja käräjille,,
Laulettiinko siellä hoitokokouksissa?
Sinne vaan sekaan ja märättämään euroja metsään ja sotimaan turvetta kannattavia persuja vastaan. Tai sitten jatkat persuissa vaikka umpikepu oletkin jatkaen pyhää sotaa persuja ja vihreitä vastaan. Logiikka huipussaan..
sitä se nykypoliitiikka vaatii, olla yhtäkiero kuin kärsät,,
vastasin totuudenmukaisesti, mutta "hoitokokoustajan vetäjä on poistanut vastaukseni, se oli liikaa hänelle srk-valtuutetulle,,
Kiitos esimerkistä (sekunneissa katosi).
Hymyilyttää mutta kantaa en ota.
Parhaimmillaan tai siis pahimmillaan lähes kellon ympäri päivystävät palstaa. Pakkomielteistä?
Kerran vielä...kuin hai laivaa.
Onko sinulla muitakin harrastuksia kuin somen keskustelupalstan kyttääminen?
Tai siis...elämää?
Parempi se on seurata palstaa herkeämättä tiedä milloin joku kutsuu Kurvista taas pojaksi? Tai siis toistaa saman kauhistellessaan kuinka toimittaja kutsui television suorassa lähetyksessä Kurvista pojaksi.
Onko siitä ollut joskus epäselvyyksiä ;D?
ja jaa, olen Persujenkunnan valtuutettunakin ollut, ettäsilleen siihen skenaariosi vastaa,,
#Kurvinen ratkaisi aluvaltuutettujen plsta hoitaja vailingin; #dikitaalisoimalla, siin loppui Oulun reissut Taxeilla,,
lauletiin ja saunottiin ja sitten "otettiin,,
Luotettavan tb parlamentin mukaan kunnanjohtajan pestikin lopetetaan pahenevan rahapulan takia. Syntyy yhteisvirkoja Utajärven kanssa . Terveyskeskukseen tulee kaukoparantajia joten täältäkin saadaan säästöjä pörssipelaajien hyväksi.
justiisa, toimenpiteet on oikeasuuntaiset,mutta osakkeenomistajathan sen määrää.. jaloillaan, sellaiset isannät v2003 Puolangan reissu synnytti, linja-auto lastillinen pöhlöjä kustaita hurmoksessaan,,
,, eikä se yksin kärsäin vika, vaan ulkomaan terveys-pörssi kaappasi koko suomen kunnat ja nyt 17 v aikana imenyt suomen sosiaali-terveys budjetin kuiviin, aivankuin turve grynnärit imi Vapo oy rahat, siksi ostaa nyt Putinilta puunkuorijätettä,,
kannattaa olla putinin kans väleissä, eikä lähteä Ameeriikan raitille,,
nyt on sitten grynnärit osin siirtyneet lihatuotantoon ja ovat vuorostaan imettävänä logistiikan ja ulkomaisen lihan jalkapuussa, samaan aikaan "Korona on aiheuttanyt koron nousun ja inflatoorisen kehityksen nostaen kuluttaja hintoja, jolloin kuluttaja valitsee ostettavansa halvimman mukaan,,
Keskustankin pitäis jättää Orpo yksin urputtaan ja muistaa poliitisen isänsä Kekkosen hyvät suhteet itä-naapuriin, eikä lähteä "uraaliiin,,,
muuten meille voi tulla kylymä tupaan,,
Suomettuminen ja Kekkonen! Tarvitaan omavaraista ydinsähköä Ei taida turve eikä tuuli pelastaa suomea isossa kuvassa. Onnes ei olla ryssän kaasun varassa.
Olkil,3 onko se oma?
"suomettuminen sai Suomen nousuun. työtä työttömille pohjois-suomeen, nytkin jos oltais "suomettuneessa tilassa, ei maataloudessa tarviis 1100 maito- tilaa vuodessa lopettaa,,
niin,mix Saksa on?
Suomettumisen aikana 60-70 luvulla muutti ruotsiin n.320000 suomalaista
Töihin ei loisimaan joilla pyritään paikkaamaan työvoimapulaa.
Pahenee se työvoimapula kunhan luovat halpatyövoimamarkkinat Suomeen jonka jälkeen vironpojat ja -tytöt jne. jättää tulematta.
kyllä töihin tulijoita 250000 työttömästä löytyy, kun vain palkasta jää enennän käteen kuin t-korvauksesta,,
Missä duunissa sinulla jää käteen 500 euroa kuussa?
"kun vain palkasta jää enennän käteen kuin t-korvauksesta,,"
Aikoinaan tulee työvoimatoimisto kunnan alaiseksi. Toivottavasti työ kohtaa tekijänsä?
onkohan sekunnan tv-toimisto puolueeton?,enempää kuin tuleva aluevaltuutettukaan?un vain palkasta jää enennän käteen kuin t-korvauksesta,,
Ei kohtaa kuntouttavassa tulee vain kova ruuhka kun kunnat ja kaupungit karenssilla uhkailee pitkäaikaistyöttömät sinne välttääkseen maksuvelvoitteet edellisistä. Sen jälkeen kun sinne kortistoon potkittiin eläkeputkessa olevat vaikeuttaen entisestään eläkkeelle pääsyä mikä tarkoittaa lisää työkyvyttömiä kortiston listoilla.
vastasi tähän, mutta monsteri on ne poistanut, kuin senki missäkyselit #logiikkaani, siihen sinulle vastaan, että "hvmtsto,n mukaan olet työttömyyskorvaustasi nostaessa röyhtäilyt jopa pierassut,pitänekkö hvmtosto julkituoma kutisa, jos pitää niin "missä logiikasi?
,,jos saan vielä armollisesti jatkaa,, siksipä minä, "einstein,,kun s-24 huomasin, että Avi on myöntänyt "Patasuolle turpeen nostoluvan, tuli kiire, että millähän diregtiiveillä minä sen tyssään,"yönyli mietityäni ja aamulla Kulta Katriina juotuani tuli korvien väliin viesti, että #ilmastorasitetta ei Avi ollut huomannut-ja, että vedenlaskulupa Pyhäjokeen ei ollut anottu, selvä pyy siiinä se oli ja loppu on historiaa,,
Jotkut Mallorcalle menijät vastaantullessa vielä tunnistavat ja kättä lippaan, ajaessani miiluranta tietä kmäkeen, ajoinha sitä reittitä työhöni eestaas noin 6000 kertaa, eipä pölyä turve Mallorgan rantavesiin eikä mökkien pihoille,,
kireitä siimoja sinne,,
,, olin kuntavaltuutettu (varalla).
Ja höpö höpö taas ilmastorasitteisiin ei patasuo kaatunut eikä sinulla suuruusharhaisella ole muutenkaan mitään tekoa koko asian kanssa. Tuonkaan asian kanssa vaikka kiittelet itseäsi milloin mistäkin kuvitellen EU:n korkeimpien viranhaltijoidenkin lukevan kärsäpalstaa sinun juttujesi takia ja jopa toimivan niiden pohjalta. Ja sinä muita olet hullujen huoneelle kuskaamassa.
Hoitokokoustajat etsii käräjämateriaalia minkä takia eivät saa itse kirjoittaa enää ettei tule sanomista. Ihan kuin heidän itse aikoinaan kirjoittamansa ei löytyisi vaikka pääpiru kovasti yritti jälkiään siivota kaiken. Sama kuin vegasin kanssa kaikki mitä kirjoitetaan someen jää someen. Jopa ne poistetut avaukset viesteineen.
,, lopetin Kärsämäessä työni, kun yx pitkän hirsipirtin omistaja´ lle piti asennossa seisoa, onhan minulla itellänikin yhtä pitkä,, Betonista,,
,, tosin, ei se edel.mainittu yksin ollut syy erota työstäni, vaan tilani tuottamaton pelto, keretä istuttaa puulle, ennekuin noutaja tulee, nyt 32500 närettä kasvaa ja pesee"ilmasto-aneita, on varaa piereskellä jopa lämmäyttää sauna "puilla, se on luxsusta, lisäksi maalämpö-pumppu pumppaa lisää "ilmasto-aneita, on varaa ajaa beesa-autolla, tosin hyvin vähän, työssäni tulikin saastutettua ilmastoo 35 th km vuodessa, mutta nekin ajot on jo pesty, pitäisikin harkita ottaa yhteyttä ane-kauppaan ja myydä ylimääräiset,,ja ostaa sähkö-auto, siinäkin kuulemma on onnelmia niissä akkuloisisa, jos joutuu uusimaan ne maksaa jopa kymmeniä tuhansia ja käytetystä ei pääse irti kuin maksamalla romuttamolle,,
Patasuo kaatui Pyhännän kh päätökseen,kun lukivat valtuutetun terveiset.
suos, esm sinulle Merikosken testiä, et saa tervepäisen paperia,,
noh, mänikö jauhot kukluttimeen?
Pyhännän lestathan ne vapon asiat tunnetusti päättää heidän puolestaan🤣....Mikäs se pään noin pehmensi?
Pyhännän tai kärsämäen hoitokokoustajat?
yksi ainakin päivystää niin ettei malta maate mennä
Anonyymi
11.01.2022 00:21
taas
ei+kaatunut+"ilmastorasitteeseen,+kun+ilmastorasitetta+ei+ollut+Patasuon+turpeennostosta+tehty+ja+Patasuon+turpeennoston-alueen+vedenlaskuusta+Pyhäjokeen+lupaa+ei+ollut+haettu,+syystä,+kun+Pyhäjoki+jo+ennestään+78%+liemiä+täynnä.
mitä+tulee+väittämääsi,+ettei+minulla+ole+"mitään+tekemistä+Patasuon+kanssa",+paitsi,että+v1973+Valtio+Vaponedustaja++löi+pahvit+kouraani,+mene+Patasuolle+ja+tuon+mukaan+sitten.
mänikö+talkkunat+kukluttimeesi?
Jos, Patasuolle olis turpeennosto tullut "Mallorga- mökkien arvot olis pudonneet puoleen, kukapa mökkiläinen sitä turbojen ulinaa kesän parhaimmilla ilmoilla yötä päivää kuunnellut ja katsellut turvepölyn laskeutumista pihoille ja rantaveteen, nostellen turpeisia muikkuverkkoja veneeseen, siivonnut turvepölyä mökkiensä terassilta ja veneensä tuhdoilta.
,,toinen asia, että tuleeko tuuliväkkärät ko suolle, noh, se kai on sinua lähempänä, "tuuellakävijää,,
Sinulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa ettei vapo nostanut turvetta patasuolta sen enempää kuin pyhännän lestoillakaan milloin sinä opit ymmärtämään lukemasi vai oletko yksinkertaisesti niin yksinkertainen ettet ymmärrä lukemaasi vai skitso?
nii, eipä sen kummemmin kuin, että AVI,n jo Patasuolle myöntämä turpeennosto luvassa ei ollut ilmastorasite tutkimusta tehty, eikä ollut lupaa laskea turvevesiä Kärsä-Pyhäjokeen, se riitti Pyhännän kunnanhalituksen perusteeksi turpeen noston kiellolle.
oliko muita pöhlöjä väittämiäsi?
Työttömäksi jäävät kunnanvaltuutetut kaksi kautta ja enemmän olleet ohjataan täydelle kunnaneläkkeelle . Yhden kauden olleet pääsevät eläkeputkeen .varamiehet ja naiset pääsevät "kunnon"ansiositonnaiselle päivärahalle ahertamisen palkaksi
nyt nousee muikkua taas 14 millisellä saavitolkulla. turpeen maku on kyllä kalassa.
"12.05.2020 10:28
onhan sillä selekiselläkin mökki Lamulla itärannalla, tai siis aisankannattajan mökki sanan varsinaisessa merkityksessä, tarkotan siis sitä mökkiä. siihen rantaan alkaa Vapo laskemaan uudelta mkin yläpuoliselta suolta- turvesuolta kuransa.
einsteini ei vastusta"
taidat maistaa turpeen maun maidossakin kuten ruisleivässäkin jne?
minähän kerroin vapon lappuihin tai mitä lie ne olivat kun tulivat postilaatikkoon että: liito oravaa syötän tuossa patasuon kuppeessa kesäisin ja vien kalasääksille muikkuja pikkuhonkikseen, sen jälkeen vapo äijiä ei oo näkynnä ja tämä tarina on tosi.
t.yks mökkiläinen.
tuuliväkkärät sinne tulee,,