Tulevaisuudessa kun sotealueet alkavat toimia, kunnan työtehtävistä noin puolet siirtyy uudelle organisaatiolle joka valitsee itselleen uudet suuripalkkaiset johtajat ja johto organisaation. Pitäisikö nykyisen kunnanjohtajan ja virkamiesten palkat myös arvioida uudelleen työtehtävien mukaan, jotta tasa-arvo ja demokratia toteutuisi, koskee myös valtuutettuja ja lautakuntia.
Sote ja kunnanjohtajan palkka.
Anonyymi
41175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vähän olet ajatustesi kanssa jälkijunassa, sosiaali - ja terveyspalvelut siirtyi kunnalta pois jo 1.1.2021 ja palveluista ja johtamisesta vastaa kessote, myös työntekijät ovat kessoten palkkalistoilla, ei kunnan.
Sitä paitsi tulevien hyvinvointialueiden (Satakunnassa: maakunnallinen) rahoitus tulee valtiolta, kun tähän asti kunnat, soteyhtymät ja sairaanhoitopiirit ovat rahoittaneet.
Tuli rahoitus sitten valtiolta tai EU:lta on aivan varmaa että veronmaksajilta se kerätään. Uskallan väittää että veroaste tulee nousemaan ja yhteiskuntaan muodostuu uusi rälssi ja nomenklatuuri joka nostaa korkeaa palkkaa, varsin kevyellä työllä. Palataan Vuojoen kartanon aikoihin jolloin eliitti söi, joi, tanssi ja torpparit raatoivat paita märkänä.
Näin kävi. Uudet johtajat näköjään eivät viitsi olla enää täyttä työaikaakaan töissä kun kiire kuntosalille selfieitä ottamaan