Kirjoittelin tässä aikaisemmin kohdunsuun aukeamisesta liian aikaisin. Huoli on edelleen kova, koska eilen alkoi supistelemaan ihan kunnolla, mitä pelästyin tosissaan, olinhan jonkun verran murehtinut edellispäivän neuvolakäyntiä, kun todettiin tämä tilani. No lähdettiin vauhdilla sitten sairaalaan ja onneksi supistelut laantuivat matkalla ja sairaalassa, mutta sain silti supistuksia rauhoittavaa lääkettä. Pääsin ultraan ja tilanne todettiin samaksi, kohdunkaulaa jäljellä n.1 cm ja kohdunsuu auki melkeen 2 cm, lääkäri jo pelotteli sairaalaan jäämisellä ja jopa lähettämällä naistenklinikalle, mutta päädyimme kotivuodelepoon, jos tilanne ei pahene, onhan itselläni kohta 5 v.esikoistyttö, joka myös tarvitsee äitiään.
Tilanteen tekee vielä hankalammaksi se, että olen eronnut tyttöni isästä, enkä voi vaatia mieheni huolehtivan lapsestani ja käytännössä lapseni joutuisi asumaan isänsä luona, jos siis joutuisin sairaalaan, enkä voisi nähdä lastani näin ollen juuri ollenkaan, emme siis ole kovin läheisissä väleissä lapseni isän kanssa, hän ei ikinä kuskaisi tyttöäni katsomaan minua ja miehellänikään ei ole ajokorttia!
Eli huoleni on nyt se, että joutuisin sairaalaan tarkkailtavaksi, mitä en ikinä kestäisi, koska olisin ikävästä sekaisin, mikä ei varmasti olisi hyväksi itselleni eikä vauvalleni. Tarvitsenkin nyt kovasti teidän muiden kohtalotovereiden kokemuksia ja kertokaa miten olette selvinneet loppuraskauden ja laitettiinko teidät sairaalaan ja syntyikö vauva liian aikaisin?
Tiedän että jos lepään paljon kotona, enkä rasita itseäni, tilanteeni ei pitäisi pahentua, mutta minkäs voit kun huolettaa ja pelottaa, pitäis vaan pysyä lujana. Kyllä elämä osaa yllättää, kun muutama päivä sitten olin elämäni kunnossa ja nyt liikuntarajoitteinen ja elämä on taas pantava uuteen järjestykseen!
Tilanteen tekee vielä hankalammaksi se, että olen eronnut tyttöni isästä, enkä voi vaatia mieheni huolehtivan lapsestani ja käytännössä lapseni joutuisi asumaan isänsä luona, jos siis joutuisin sairaalaan, enkä voisi nähdä lastani näin ollen juuri ollenkaan, emme siis ole kovin läheisissä väleissä lapseni isän kanssa, hän ei ikinä kuskaisi tyttöäni katsomaan minua ja miehellänikään ei ole ajokorttia!
Eli huoleni on nyt se, että joutuisin sairaalaan tarkkailtavaksi, mitä en ikinä kestäisi, koska olisin ikävästä sekaisin, mikä ei varmasti olisi hyväksi itselleni eikä vauvalleni. Tarvitsenkin nyt kovasti teidän muiden kohtalotovereiden kokemuksia ja kertokaa miten olette selvinneet loppuraskauden ja laitettiinko teidät sairaalaan ja syntyikö vauva liian aikaisin?
Tiedän että jos lepään paljon kotona, enkä rasita itseäni, tilanteeni ei pitäisi pahentua, mutta minkäs voit kun huolettaa ja pelottaa, pitäis vaan pysyä lujana. Kyllä elämä osaa yllättää, kun muutama päivä sitten olin elämäni kunnossa ja nyt liikuntarajoitteinen ja elämä on taas pantava uuteen järjestykseen!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ettekös te nyt ole perhe uuden miehesi kanssa? Kyllä hänen kuuluu huolehtia tyttärestäsi, jotta sinä saat rauhassa odotella loppuun asti.
Nimenomaan!!Tämä nykyinen miehesi on myös isäpuoli tytöllesi ja aivan kohtuullista jos sinä joudut sairaalaan makaamaan koska odotat teidän molempien lasta,jolloin miehesi tulee hoitaa tyttöä.
Ensiksikin todella koitat levätä kotona,mutta jos tilanne menee siihen että sairaala paras vaihtoehto,olisi miehesi tehtävä hoitaa tyttöä.
Ja kriittisimmät viikot ovat tästä tuonne 34 viikolla asti,ethän koko loppuajaksi ole joutumassakaan sairaalaan.Vähintään kuukauden vauvan pitäisi pysyä masussa vielä.
Mulla alkoi 24 viikolla pehmenemään kohdunkanava,pituus oli 2,5 ja kohdun suu kiinni.Supistukset rauhoittuivat ja 26 viikon tarkastuksessa tilanne oli sama.Olen ottanut todella rauhallisesti ja kanavaa 1,5 cm,pehmeä mutta suu kiinni.Viikolla 31,tiistaina alkaa 32.Kuukauden haluaisin tytön vielä masussa pysyvän,ainakin,mutta voiton puolella kohta.
KAtsoin keskosita dokkarin ja se pisti mut entistä kovemmin yrittämään kaikkeni,että vauva pysyisi mahassani.Kyllä nainen on ihmeellinen,mitkään koneet ja laitteet ei loppujen lopuksi voi korvata kohtua.
Toivottavasti vauvasi pysyy masussa ja pääsette turvallisille viikoille....
Mulla alkoi supistelut jo viikolla 20 ja viikolla 23 jouduin sairaalaan täydelliseen vuodelepoon. Olin siellä viikon ja pääsin pois, koska supistukset vähenivät. Paikat olivat kuitenkin pehmenny ja auki. Siitä asti olen ollut sairaslomalla eikä mitään saisi tehdä.
Viikkoja on nyt 39 2 ja supistukset olleet kadoksissa kolmisen viikkoa.
Lääkärit ennusti viikolla 24, että vauva kyllä syntyy ennen aikojaan, ja silloin elettiin päivä kerrallaan ja varauduttiin jo pahimpaan.
Nyt on ollut tilanne kuukauden ajan se, että lääkärit ovat sitä mieltä, että vauva syntyy hetkenä minä hyvänsä... Kuukauden ajan olen liikkunut ja puuhannut muutenkin kaikkea vähän liiankin kanssa eikä prinsessaamme vaan kuulu.
Ota kuitenkin varovasti ja yritä rauhoittua. Oma kroppa kyllä sit kertoo kun on aihetta todella huolestua.
On nyt jo paljon parempi olo aamuun verrattuna, päivä takana, eikä ole tuntunut supistuksia, ehkä huolestuin jo liiaksi, mutta se on totta mitä sanoit, päivä kerrallaan katotaan ja toivotaan, että tilanne ei pahenisi, olen samaa mieltä, että kyllä se oma kroppa kertoo parhaiten, vaikken ennen viime perjantaita, kun sain kuulla tilastani ollut tuntenut supistuksia tai muutenkin uutinen tuli yllätyksenä ja eiliset supistukset sai kyllä sen verran säikähtämään, että teen kaikkeni, että saan kotona myös pysyä!
Muuten, tuli tässä mieleen, että puhuttiinko tai annettiinko sinulle kortisoonia vauvan keuhkojen vahvistamiseksi missään vaiheessa, jos lääkärit kerta uskoivat vauvan syntyvän ennen aikojaan?
Minulle lääkäri jo puhui tästä mahdollisuudesta, jos epäilevät vauvani syntyvän aikaisemmin, mutta toivotaan, ettei tarvitsisi mennä siihen asti!