Rautapyynnin lopettamisesta

Anonyymi

On siinä kansalaisaloitteen tekijät olleet täysin pihalla asiasta mistä ovat aloitteen tehneet ja yhtä pihalla myös kansalaisaloitteen allekirjoittajat. Astuttavat raudat ovat olleet Suomessa kiellettyjä jo useamman vuosikymmenen. Sallittuja ovat vain läpikuljettavat hetitappavat raudat ja nekin on oltava suojakotelossa.

” Kaikki metsästysraudat esim pienpetoraudat on kiellettävä lailla. Rautoihin astuu myös muita eläimiä, kuin pienpetoja esim karhuja. Tänä vuonna virallisesti tiedossa jo kaksi tapausta. Karhu joutuu kärsimään turhaan astuessaan rautaan. Kun tieto tällaisesta tulee, metsästäjät tappavat tämän viattoman eläimen ja sen mahdolliset pennut. Tämä on väärin. Suomessa ei auteta luonnonvaraisia eläimiä, mikäli ne loukkaantuvat näiden rautojen takia, ne tapetaan. Luonnonsuojelulakikin määrää, että luonnonvaraista eläintä on autettava mikäli se on loukkaantunut tai hädässä.”

6

709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Loukkupyynnin olisivat sallimassa, mutta jos verrataan loukussa olevan eläimen lopettamista hetitappaviin rautoihin, niin hetitappavissa raudoissa ruadat laukeavat noin 1/6 sekunnissa, jolloin eläin ei kärsi sekunttiakaan. Loukussa oleva saalis on lopetettava ampumalla, jolloin ampumiskohdasta riippuen eläin ei kuole yhtä nopeasti kuin hetitappavilla raudoilla.

    • Anonyymi

      No sikäli tuosta ei tarvi olla huolissaan, koska tuollaiset asiasta täysin tietämättömät ideologiapuuskissa tehdyt aloitteet menevät samantien romukoppaan.
      Olen monelle vihervasemmistolais öyhöttäjälle sanonut, että selittäkää se rautapyynti tapa mikä pitää kieltää sekä rautamallit yms.
      Poikkeuksetta he elävät luulossa, että raudat ovat sadan vuoden takaa aku ankastakin tuttuja polkurautoja eikä heillä ole käryäkään edes rautamalleista saati mitä niillä saa pyytää.

      Yleensä tällaiset aloitteet allekirjoittaa samanlainen öyhötysporukka joka on kaikenlaista muutakin metsästystä vastaan.
      Vihreät myös tietoisesti käyttävät mediaa väärän tiedon levitykseen esim tuomalla heti rautakäpäläkarhujen kuvat julki ja tietoisesti kertoen rautapyynnistä väärää faktaa mitä yleensä samanmielinen iltapäivälehti toimittaja ei edes oikaise.
      Yleensä näihin saa vain kommentoidakin metsästysvastaista angstia, mutta faktaa ei julkaista. Olen meinaan yrittänyt kommentoida ilta-sanomissa näitä vääriä käsityksiä oikaisten eikä viestejäni olla edes suostuttu julkaisemaan, vaikka en edes käytä mitään kiellettyä tai mollaavia sanamuotoja en herjaa yms. Sitävastoin kaikki alatyylinen kommentointi metsästäjiin ja suoranainen herja menee läpi.

      Suomessa on hetitappavilla pyydetty vuosikymmenet ja onhan se erikoista että nyt yllättäen alkaa näitä näädänpyyntirautoja olemaan karhujen tassuissa. Kas kun niitä ei menneinä vuosikymmeninä ole tassuihin päätynyt.
      Itsekin parikymmentävuotta rautapyyntiä takana ja kahteen kertaan karhu on rikkonut suojakotelun. Ja aina lauenneet raudat ovat löytyneet laatikon vierestä. Olen myös muutamat lahot kotelot polkenut saappaalla kasaan pyyntikauden lopuksi niin, että raudat ovat olleet sisällä ja herkät raudat laukeavat aina kun rautakoteloon kohdistetaan ulkoista väkivaltaa.

      Ainoa selitys on se että hetitappavia rautoja saa myydä kenelle tahansa. Väitän, että nämä vihreät ostavat niitä ja tietoisesti virittelevät esim karhunhaaskakuvauspaikkojen läheisyyteen yms kulkureiteille jolla he pyrkivät siihen, että raudat käpälissään kulkevat karhut saataisiin kamerakuviin ja syyt metsästäjiin. On vihreät ennenkin toimineet häikäilemättömästi omia etuja ajaakseen.
      Paremminkin voitaisiin tehdä niin, että pyyntirautoja saisi myydä vain metsästäjille metsästyskorttia vastaan ja sillä ehkäistäisiin vihreiden tietoinen sabotaasi metsästäjiä vastaan.

      • Anonyymi

        Tätä samaa on ihmetelty monella muullakin palstalla, että miten yhtäkkiä on saman vuoden aikana karhuja raudat käpälässä, kun ainakaan itse en ole moisesta yli 30 vuoden metsästysurani aikana kuullut?

        On hyvinkin mahdollista, että syypäänä on metsästyksen vastustajat, jotka ovat vasiten rautoja viritelleet saadakseen ne karhujen käpälään.

        Suojakotelossa olevaan rautaan karhu ei käpäläänsä saa laitettua ja jos karhu hajottaa suojakotelon, on rauta lauennut jo aikoja sitten ennen kotelon hajoamista karhun käsittelyssä, jos se yleensäkkään saa sitä hajotettua. Tietämättömille tiedoksi, että se suojakotelo estää esim. karhun saamasta rautoja käpäläänsä kolmella tavalla. Suojakotelon kulkuaukko on 60-100 mm, yleisin koko taitaa olla 80 mm. Tämän kokoisesta reijöstä ei karhu käpälä mahdu. Toinen on, että se suojakotelo on niin pitkä ja raudat niin syvällä, ettei sinne karhun käpälä ylettyisi. Ja kolmas on, että jos karhu alkaa koteloa retuuttamaan, niin raudat laukeavat.

        Summa summaarum, jos kotelo on sellainen kuin kuuluu, on hyvin hyvin epätodennäköistä, että karhu rautoja saisi käpäläänsä. Siksi todennäköisempi selitys on, että kyseessä on metsästyksen vastustaja(t), jotka tällä ”tempullaan” uhraavat pari karhua saadakseen rautapyynnin lopetettua.

        Heillä vain ei ole tainnut tulla mieleen, että pienpetojen pyytäminen on todellista luonnonsuojelua, koska näädät ja minkit tappavat muiden eläinten poikasia ja tuhoavat linnunpesistä munat ja poikaset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä samaa on ihmetelty monella muullakin palstalla, että miten yhtäkkiä on saman vuoden aikana karhuja raudat käpälässä, kun ainakaan itse en ole moisesta yli 30 vuoden metsästysurani aikana kuullut?

        On hyvinkin mahdollista, että syypäänä on metsästyksen vastustajat, jotka ovat vasiten rautoja viritelleet saadakseen ne karhujen käpälään.

        Suojakotelossa olevaan rautaan karhu ei käpäläänsä saa laitettua ja jos karhu hajottaa suojakotelon, on rauta lauennut jo aikoja sitten ennen kotelon hajoamista karhun käsittelyssä, jos se yleensäkkään saa sitä hajotettua. Tietämättömille tiedoksi, että se suojakotelo estää esim. karhun saamasta rautoja käpäläänsä kolmella tavalla. Suojakotelon kulkuaukko on 60-100 mm, yleisin koko taitaa olla 80 mm. Tämän kokoisesta reijöstä ei karhu käpälä mahdu. Toinen on, että se suojakotelo on niin pitkä ja raudat niin syvällä, ettei sinne karhun käpälä ylettyisi. Ja kolmas on, että jos karhu alkaa koteloa retuuttamaan, niin raudat laukeavat.

        Summa summaarum, jos kotelo on sellainen kuin kuuluu, on hyvin hyvin epätodennäköistä, että karhu rautoja saisi käpäläänsä. Siksi todennäköisempi selitys on, että kyseessä on metsästyksen vastustaja(t), jotka tällä ”tempullaan” uhraavat pari karhua saadakseen rautapyynnin lopetettua.

        Heillä vain ei ole tainnut tulla mieleen, että pienpetojen pyytäminen on todellista luonnonsuojelua, koska näädät ja minkit tappavat muiden eläinten poikasia ja tuhoavat linnunpesistä munat ja poikaset.

        Se on juuri näin. Siksi asiasta lähetinkin viimevuoden lopulla Jari Lepälle viestiä asian tiimoilta tästä vihreiden tarkoituksellisesta ja tietoisesta metsästyksen häirinnästä eri keinoin joka on estettävä ja siihen on alettava käyttämään metsästyksen häirintä lakia joka metsästyslaista löytyy. Nyt metsästäjät ovat olleet poikkeuksetta välittämättä kuitenkin jatkuvasta häirinnästä.
        Asia osin kuuluu Maa ja metsätalousministeriölle metsästysasioiden osalta, mutta oikeusministeriö tietenkin vastaa demokraattisesta oikeudesta ja lakien noudattamisesta.
        Ei mikään omasta mielestään itseään parempina pitävä marginaaliryhmittymä voi mennä lain yläpuolelle pelkästään kiusaa tehdäkseen.


    • Susianalyysista löytyy selkeä ratkaisu tähänkin asiaan:

      Se on hullu, joka minkäänlaisella loukulla taikka metsästysaseella leikkii. Hullulta pitää ottaa vaaralliset aseet/välineet pois. Yleensä tämä hullu on vielä päissään, jolloin se on hullujen hullu.

      Nyt jos tämä hullu ei suosiolla myönny tähän holhoukseen, niin se on joutilas itse vangiksi omaan loukkuunsa. Mieluimmin susien raatelemaksi.

      • Anonyymi

        Taas perusteetonta lässytystä kuten sinulla aina. Sinulle (liiankin) vaarallinen loukku on hiirenloukku. Voisit vaikka vahingossa tunkea pienen hamsteri-pippelisi sinne ja saada sätkyn.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      111
      7124
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      33
      4199
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      39
      3675
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      398
      1940
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1457
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      35
      1438
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      62
      1357
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      12
      1078
    9. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      172
      1055
    10. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      1010
    Aihe