Me riitelemme jatkuvasti. Mutta jotenkin juna vain kulkee eteenpäin

Se, joka ei koskaan ole muuttanut mielipiteitään, on sataprosenttisen varmasti väärässä. Vaikka olisimmekin asioista eri mieltä pidetään mielessä, että huutomyrskyn sijaan erimieliset kannattaa palkita ennemmin lempeällä hymyllä, joka saa olla hieman ironinen. Me olemme kuitenkin kaikki epätäydellisiä ihmisiä.

Kun esimerkiksi muistelen omaa nuoruuttani, mieleen ei tule mitään, missä olisin osunut kaukoviisaasti oikeaan. Mielipiteitteni jatkumo on ollut yhtä virheiden ja väärinkäsitysten värisuoraa.

Mutta nykyään tuntuu, että malkaa omassa silmässä on mahdotonta nähdä. Ainakaan somessa. Siellä omat näkemykset ovat vailla epäilyjä. Oman puolueen nokkahenkilöt ovat pyhimyksiä. He eivät tee mitään väärää silloinkaan, kun tekevät.
Vastapuolta taas ei sovi kiittää milloinkaan. Ei silloinkaan, kun ovat oikeassa.

Menneen koronavuoden aikana kaikki ovat tehneet sen, mikä pitää tehdä. Taistelun etulinjaan heitetyt sairaanhoitajat ovat tehneet sen, minkä ovat kyenneet ja sen, mikä pitää tehdä. Heitä ylistetään arjen sankareiksi, ja aivan syystä.

Mutta koronavuonna kaikki muutkin ovat kantaneet yhteiseen kekoon oman kortensa, jokainen omalla tavallaan.
Ja juuri tässä yhdessä tekemisessä on ihmisen voima. Lähes poikkeuksetta kaikki, mitä me teemme, liittyy tavalla tai toisella toisten tekemiseen.

Näin oli jo silloin, kun mammuttia lähdettiin metsästämään.
On lähes käsittämätöntä, miten tehokkaasti me ihmiset ponnistelemme yhdessä. Sitä pohtiessa ei enää hämmästy, miksi me ihmiset olemme kohonneet tämän planeetan valtiaiksi.
Tietenkään kukaan ei tee aina ja joka hetki parastaan. Sellainen on ihminen: ei se aina jaksa. Sekin pitää osata antaa anteeksi.

Mieleen tulee muuttoon kokoontuva syksyinen lintuparvi. Se kieppuu, hajoaa, palaa yhteen. Johtajalinnut vaihtuvat. Hetki mennään yhteen suuntaan, heti perään toisaalle. Sitä touhua katsellessa tuntuu, ettei koko hommasta tule mitään.

Mutta lopulta, kun talvi saapuu, linnut ovat poissa. Kaikesta sekoilusta huolimatta ne ovat onnistuneet muuttamaan etelään.
Jotenkin jokainen lintuparven jäsen on omalla panoksellaan osallistunut etelänmuuttoon.

Tuosta mahdoton olla erimieltä, tai voihan heitäkin olla, yhden asian kertojia.
https://yle.fi/uutiset/3-12231263

Elämä jatkaa kaikesta huolimatta, vaikka nyt korona ennätyslukemissa, ja Venäjä haluaisi meidätkin rikkinäisen sateenvarjonsa alle. Jokas meille olisi mahdotonta palata Venäjään. Jokunen aina heitäkin varmaankin kannattajia Neuvostoliittoon liittyjiä. Juuri sitä Venäjän utopinen johto nyt että ovat Neuvostoliitto. Katotaan nyt miten maailman valtiaat tänään asiasta tulevat yksimielisyyteen. Vaikkakin diktaattorivalta nyt tuskin on samaa mieltä. Näytti jo niin hyvältä 1990 luvulla miten maailma voitaisiin elää vähemmin asein, mutta sekin oli utopiaa. Monilla meilläkin oli vielä mielessä paha USA ja rauhanohjuksin oleva Neuvostoliitto-Venäjä hyvä. Erkkikin jo sanoi että suhteessa 40/60 ei kannata enää Venäjää, USAn eduksi, se oli jo jotain siltäkin jaarittelijalta. Kuin vertaus; Suomi äänesti 6.1.1917 itsenäistymisestään, jota eduskunnassa SDP vastusti 88-100, puolesta äänestäneet nousi seisaaltaan taputtamaan, SDP edustajat istuivat taputtamatta. SDP johdolla oli jo mielessä aseellien punakapina, jota viimeksi marraskuussa Stalin oli paikalla SDP puoluekokouksessa yllyttämällä aseelliseen kapinaan. Loppu tiedetäänkin
60 000 Suomalaista kuoli ihan turhaan siinä kapinassa, kun Stalin heitä paenneita punaisia tapatti Venäjällä yli 30 000, 30-luvulla

Näin päätän synkeisiin historian tietoihin nuorten maamme historiasta. Jota osaa ei saanut kertoa YYA aikana.

1

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En ole ollut koskaan väärässä. Kerran luulin olevani väärässä, mutta onneksi erehdyin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      50
      2662
    2. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      73
      2261
    3. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      3
      1651
    4. En tiedä mitä olet mulle

      Rakkauteni,ihastukseni,pakkomielteeni,mitä lie. Jokatapauksessa ajattelen sinua päivittäin lämmöllä ja haluan toivottaa
      Ikävä
      50
      1136
    5. Ukrainan raukkamainen isku Moskovaan.

      Pitikö isku tehdä juuri jouluna.Siinä saattoi jäädä joku lapsi isättömäksi.Kyseessä ei edes sotilaskohde.
      Maailman menoa
      281
      986
    6. On mullakin

      Sua ikävä. En vain pysty siihen mitä toivot. Siksi toivon joskus että voisin vain olla hetken lähelläsi
      Ikävä
      49
      957
    7. Mikä on kaunein naisennimi jonka tiedätte?

      Kotimainen tai ulkomainen.
      Sinkut
      69
      864
    8. Vittumaista Joulua Kuhmolaisille.

      Siinäpä se tiivistettynä.
      Kuhmo
      15
      854
    9. Ikävä edelleen sinua

      Tänään tunnen sen vahvasti. Kaipaan sinua elämääni. En haluaisi heittää hukkaan sitä mitä meillä oli, mutta ollaan aja
      Ikävä
      19
      769
    10. Sekaisin ihastuksesta

      Oletko mennyt joskus sekaisin ihastuksesta? Miten se on näkynyt, tuntunut tai saanut sinut käyttäytymään? Onko jotain, m
      Ikävä
      54
      751
    Aihe