Onko

Mitä hyötyä ja haittoja kieltolailla aikoinaan oli?
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Haitoista ainakin on tiedossa pimeän viinan räjähdysmäinen lisääntyminen. Salakuljettajien myymän pimeän viinan tulot menivät suoraan rikollisille. Myös alkoholikuolemat lisääntyivät, kun pimeä viina oli usein mitä oli (esim. metanolia)

Äänestä
  • Pirtuaikana kuoli kuritushuoneessa oma isovaari ja hänen veljensä aliravitsemukseen. 1930. Rikos oli yli 2% alkoholijuoman hallussapito ja juopumus. Rangaistus oli 2kk vedellä ja leivällä.

    Koska työläisperheen toimeentulo oli riippuvainen isän tuloista, kuoli samaan aliravitsemukseen ja tubiin puolen vuoden sisällä myös äiti ja kaksi lasta. Vaarini selvisi ainoana hengissä (ja tislasi viinaa viimeiseen elinvuoteen asti vaikkei sitä ikinä edes nauttinut - vaan puhtaasta periaatteesta.)

    Tänäkin päivänä voidaan todeta että päihdekieltolailla vainotaan pääosin jo valmiiksi heikossa asemassa olevia väestöryhmiä. Työväestön on vastustettava kaikkia kieltolakeja ja kontrollijärjestelmiä, koska ne ovat asetettu nimenomaan työväestöä itseään vastaan. Olemme jumalauta juuri taistelleet itsemme niistä irti! "Huume" on temppu siinä missä "äänestä EU:n liittymisen puolesta, niin viina halpenee" oli temppu! Idiootti nuolee sortajan saapasta, valveutunut kansalainen antaa sortajalle saapasta!

    Suomi oli itsenäisyyden julistusvuonna tunnettu Euroopan raittiimpana valtiona. Siis tunnettu raittiudestaan, meidän Suomi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedossa kirjoitti:

Mitä hyötyä ja haittoja kieltolailla aikoinaan oli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu