Miksi meille valehdellaan asiakasmaksuista

Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon määräämistä asiaksamaksuista on vuodesta 1992 alkaen ollut mahdollista saada sosiaalisin perustein maksun alennusta tai kokonaan mkasuista vapautusta asiaksamaksulain 11 pyk. 2 mom mukaan. Suurimassa osassa Suomen kuntia asiaa ei ole edes tunnettu viranhaltijoiden keskuudessa. Tai siitä ei asiakkaille ole tiedoitetu koska lain soveltamiseessa on ollut kohta jossa sanotaan ** kunta voi harkintansa mukaan tehdä päätöksen soveltaako se... **

Seurasin eilen nk vaalitenttiä ja johtavissa poliittisissa asemaissa olevat henkilöt eivä vielä tänäänkään tuota asiia näytyä tuntevan ja hallitsevan. Enkä usko että sitä hyvinvointialue vaaltkaan miksikään tulee muuttamaan.

Eikö teitä yhtään hävetä ? Eikö hävetä koska Suomessa on jo 30 vuoden ajan ollut maakuntia ja kuntia joissa tämäkin asia on ollut kunnossa.

https://www.loviisa.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/sosiaali-ja-terveydenhuollon-asiakasmaksut/asiakasmaksun-alentaminen-tai-maksusta-vapauttaminen/
4650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Luulisi kokoomuksella hävettävän, kun ne aina nostaa asiakasmaksuja, mutta ei ne osaa hävetä.

Äänestä
  • 1992 sosiaali ja terveysministerin hallinnon alasta vastasi ministerinä keskustalainen Jorma Huhtanen.
    Huhtanen toimi lääkärinä siirtyi politiikkaan kepun riveihin 1987-2000 josta sosiaali ja terveysministerinä 1992-1995 ja eteni Kelan pääjohtajaksi v 2000.

    Näin jäljestäpäin olisi varsin mielenkiintoista kuulla hänen ( Huhtanen ) selityksiään miksi asiaksamaksulain muutokset eivät toteutuneet v 1992 jälkeen ? Toki kaikki puolueet ovat tavallaan vastuussa että laitomuuksia on jatkettu tänne asti. Mutta sitä en voi hyväksyä että Saarikko jatkaa saalla linjalla ja jankkaa soteuudistuksen yhteydessä edelleen että asiaksamaksuihin ei voida puuttua.

    Ihmisen tyhmyyden kyllä ymmärrän mutta sen selityksenä ei voi tässä tapauksessa olla pelkästään sukupuoli vaan enemmänkin polittisten hämmentäjien kykyä käsittää asioiden laillista ja laitonta tilaa. Vika toki voi olla virkamieskunnassakin ja osaltaan onkin.

    Äänestä

Lisättän vielä se mikä on kirjattu Kainuun Soten omille sivulle aiheeseen liittyen. Kainuulaisilla oli ollut lakisääteinen oikeus näihin asiakasmaksulain mukaisiin helpotuksiin, mutta hallinto ei niihin ole 29 vuoden aikana panostanut. Syytä ei kukaan virkamieskunnasta ole kertonut. Seuraamukset ehkä ymmärettään vasta nyt.

lainaus Kainuun soten uusimmasta talousarviosta alkaa;

Inhimillinen huono-osaisuus koostuu muuttujista, joiden mukaan Kainuussa kärsitään eniten itsemurhakuolleisuudesta, myös terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi kokevien osuus on suuri (3. sijalla). Huono osaisuuden sosiaalisista seurauksista puolestaan Kainuu nousee 1. sijalle poliisin tietoon tulleiden henkeen ja
terveyteen kohdistuneiden rikosten määrässä sekä hoidon saantia vaikeuttavien korkeiden asiakasmaksujen osalta.

Äänestä
  • Kainuussa näyttää viranhaltijoiden keskuudessa vallinneen käsitys että asiakasmaksulain mahdollistamista helpotuksista ei vähätuloisille kerrota mitään .

    Esimerkiksi laitoshoitomaksuja on peritty huomattavasti suurempina kuin lain mukaan on maksimissaan säädetty. Kainuun Mallin mukaan on toimittu mutta täysin tietoisesti vastoin lainsäädäntöä.

    Äänestä

Ei kyllä hävetä yhtään. Saat asiallesi enemmän julkisuutta ja voimaa kun otat sen esille asianomaisten kuullen eikä täällä netissä. Täällä saat vaan vittuilua eikä ketään kiinnosta.

Äänestä
  • Tämän lain tarkoittaman etuuden soveltamien ei ole mikään yksittäistapaus.

    Keitä kaikkia kainuulaisia sosiaali- ja terveydenhoidon yksiköissä työskenteleviä kysein lainkohdan tunteminen ja käytäntöön soveltamien velvoittaa ?

    Äänestä

  • Silloin kun asiaan täällä Kainuussa puutuin , niin en tavannut yhtä ainoata hallintovirkamiestä joka lain soveltamisesta olisi Kajaanissa ollut tietoinen. Asiaa ei vain tunnettu vaikka laki oli tuolloin ollut voimassa jo 25 vuotta. Tai paremminkin lain suomaa mahdollisuutta ei osattu / haluttu käyttää niinkuin useissa kunnissa ympäri Suomea oli tehty.

    https://tutkimusblogi.kela.fi/arkisto/4072

    Äänestä

  • Hinnastossa tietennii.

    Äänestä

  • 👍👍👍 hyvä köyhien tietää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    👍👍👍 hyvä köyhien tietää

    Onkaoasiakasmakulaki Kainuussa tarkoitettu vain hyväosaisten taloudelliseen tukemiseen.

    Toki ymmärrän että taloudellisesti heikomaassa asemassa oleville kohdistetut maksuvapautukset, alennukset tai tutkimusten ja hoitojen järjestämimin kunnan varoilla tarkoitaa veroaäyriin korotuksia joista etenki hyvvätyuloiset kärsivät.

    Mutta en ole niin tyhmä ettenkö ymmärtäisi että asiaksmaksulain noudatta jättämin Kainuun kunnissa on pienentänyt kuntien menoja ja näin hyödyttänyt hyvätuloisia veronmaksajia. Mutta se ei tee vastuuvirkamiesten laitonta toimintaa lailliseksi .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hinnastossa kerrotaan

    Salailun kulttuurua ja mielivaltaa vai ymmärtämyyttä Kainuussa ?

    Jos näet hieman vaivaa niin katsot useammasta paikasta ympäri Suomea ja sen jälkeen vertaat kuinka asiaksamaksulain mukaiset vapautukset muissa kunnissa on tiedoitettu kunkin omilla sivustoillaan. Voit myös tarkastaa kuinka kauan asia on muualla ollut kunnossa. Sen jälkeen voit verrata kuinka selkeästi Kainuussa asiakkaita on informoitu nyt.

    Sitten voi pohtia rauhassa edustaako Kainuun Soten tiedottamien hyvää hallintotapaa ja pohditavaa on myös olemmeko me kansalaisina samassa asemassa kuin esimerkiksi kansalaiset joiden asuinpaikka on tuolla esimerkin Loviisassa ?
    Lovisan esimerkissä on selkeä ohjeistus ja myös kerrotaan kenelle vastuualueen henkilölle anomus osoitetaan.

    Kainuussa ohjeistus on lähinnä kopio jostakin yleisestä STM ohjeesta kaikille kunnille ja Kainuun Sote ei edes kerro henkilöä kenelle viranomaiselle anomus osoitetaan . Sekö on avoimuttaa ja läpinäkyvyyttä ja Kainuun Malli- nimistä hallintoa. Vai onko se osoitus virkakunnan mielivallasta vai.... ?

    Ohjeistus on täysin selkeä, sisälukutaitoa toki vaatii.

    NO kopioppa se kohta tähän niin katsotaan yhdessä kuika Kainuun Sote palvelee kansalaisiaan.

    Keskeisimpiä syitä asiaksamaksulain uudistuksissa on ollut asiakkaan oikeusturvan selkeyttäminen ja kuntien ohjeistusten yhdenmukaistamien. Kainuussa sen tarve on edellen ilmeinen ja perusteet löytyvät niistä vanjhoista Soten ihmisille jakamista ohjeista. Syyhän ei ole Soten vaan niiden joiden lakisääteine tehtävä se on jo vuosikymmeniä ollut. Henkilöstö on ollut pihalla ja siitä on muodostunut tarve ja perusteet taas kerran täsmentää lainsäädäntöä:

    Ja nyt sinulle sitä sisälukutaitoa seuraavasta.

    https://stm.fi/-/asiakasmaksulaki-uudistuu-lakimuutokset-voimaan-1.7.2021-

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ohjeistus on täysin selkeä, sisälukutaitoa toki vaatii.

    Tietyt tahot ovat AINA ensimmäisenä nimeämässä salaliitoksi kaikki asiat joita he eivät ymmärrä tai jotka eivät ole heille mieluisia.

    On, hinnat näyttää nousevan niiltä jotka eivät osaa anoa asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietyt tahot ovat AINA ensimmäisenä nimeämässä salaliitoksi kaikki asiat joita he eivät ymmärrä tai jotka eivät ole heille mieluisia.

    Anna selitys sille miksi STM ja eduskunta on joutunut selkeyttämään asiakasmaksulakia vaikka se on pääosoin juuri sama kuin v 1992 voimaatullu asikasmaksulaki ? Joutuvat vielä selkeyttämään toiseen kertaan kun soteuudistus on toteutunut.

    Tekevätkö STMn virkamiehet itse keksittyä ja täysin turhaa työtä ?

    Jos kysynys on liian vaikeaselkoinen niin pyydä lisää selvennystä.

    Suomessa on eduskunta, joka virkamiesten kanssa ihan työkseen laatii ja selkeyttelee lakeja. Jo toista sataa vuotta näin on tehty ja aina poliittisten voima suhteiden mukaisesti.

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1734/17340002000
    Toki ajantasaistamista olisi runsaasti

    Lakien säätämisen tarpeeseen vaikuttaa laittomuuksien esiintyminen yhteiskunnassa.

    Rajataan yhteiskunta nyt käsitteeseen sosiaali- ja terveydenhuolto. Eli näissä molemmissa on esiintynyt laittomuuksia ja väärinkäytöksiä. Ei siksi etteikö lainsäädöntö olisi velvloittanut vaan siksi että on toimittu lainsäädännön vastaisesti. Miksi on toimitu vastaisesti, siinä on kaksi pääkohtaa, yksi on puutteet ja piittamattomuus lainsäädännön tuntemisessa ja puutteet lainsäädännön muutosten viemisessä ruohonjuuritasoll kunnassa. Selvyydeksi ruohonjuuritasolla tässä yhteydessä tarkoitetaan kuntaa ja niitä kunnan vastulle annettuja palveluja joita kunnan on kyettävä tuottamaan.

    Nyt kavennetaan asia kunnan vastuuseen ja velvollisuuteen ja puhutaan lakisääteisistä kuntalaisia koskevista sosiaali etuuksista ja niistä raameista joilla kansalaisia on lain mukaan kyettävä kunnna palvelemaan.

    Mennään vielä pienempään asiaan joka on taas kerran vaatinut STMn ja eduskunnan puuttumista tähän hyvinvointipalveluun liittyvään asiaksamaksulakiin ja muuhunkin tiedottamiseen jonka tulee täyttää hyvän hallinnon kriteerit.

    Nyt yksittäinen kohta ja Stmn perustelu mikä kunnallistasolla mättää ja johon taas kerran puututaan täsmentämällä jo aiemmin osittain muutettua lainsäädäntöä.

    Lainaus STM kysymyksiä ja vastauksia`osiosta

    Lisäksi uudessa laissa säädetään, että kunnan tulee antaa asiakkaalle riittävästi ja ymmärrettävästi tieto maksun huojentamista koskevasta sääntelystä. Tiedottamisvelvollisuudella voidaan merkittävästi edistää säännöksen soveltamista käytännössä.

    Onko epäselvää ja kuinka jäljestäpäimn todistat että olet antanut asiakkaalee riittävästi ja ymmärettävästi tietoa hänen etuuksistaan ?

    Kainuussahan kunnat ei näitä asioita hoida, vaan Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, joten kuntaa ei kannata syyllistää. Tosin kuntayhtymä on asiansa hoitanut lakien mukaisesti, ainakin likipitäen.

    Asia kysyin v. 2017 sosiaaliasiamieheltä , kaupungin lakimieheltä, sosiaalitoimen vastuupääliköltä , terveydenhuollon terveysjohtajalta ja kuntayhtymän johtajalta. Kukaan ei tiennyt miten asia on järjestetty ja mikä on se taho joka anomukset käsittelee Kainuussa.

    Kysyin kirjalisesti s-posteilla ja suullisesti puhelimella. Dokumentit on.

    Kela ja sosiaaliasiamies tiesivät kuinka asian tulee olla mutta tiesivät myös että asia ei ole Kainuun kunnissa lain edellyttämällä tasolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kainuussahan kunnat ei näitä asioita hoida, vaan Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, joten kuntaa ei kannata syyllistää. Tosin kuntayhtymä on asiansa hoitanut lakien mukaisesti, ainakin likipitäen.

    Nyt järjenjuoksusi menee yli hilseeni.

    Nämä käytännön päätökset tehdään kuntien työpaikoilla ja viroissa julkistavaltaa käyttävien toimesta.
    Mikä rooli Kainuun sosiaali- ja kuntayhtymällä on kuntien ohjauksessa ja valvonnassa ?

    **Kainuussahan kunnat ei näitä asioita hoida, vaan Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, joten kuntaa ei kannata syyllistää **

    Edelleenkään kunnat EIVÄT päätä asiakasmaksuista Kainuun SOTEssa.

    Enpä yhtään ihmettele että kunnissa julkista valtaa käyttävät eivät ole saaneet riittävää ohjausta asiakasmaksulain soveltamiessa sosiaali- ja terveyspuolen maksukäytäntöjen osalta. Eli toimitaan vastoin suomalaisen lainsäädännön velvoittavuutta.

    Asiaksmaksujen osalta kunta on se joka vastaa seuravan kaavan mukaan

    Kunnat vastaavat jatkossakin asiakasmaksujen perimisestä ja voivat päättää asiakasmaksuista tietyin reunaehdoin.

    Asiakasmaksulainsäädännössä säädetään jatkossakin enimmäismaksuista tiettyjen palvelujen osalta. Kunta voi päättää ottaa käyttöön enimmäismaksua pienemmän maksun tai antaa palvelun maksutta.

    Kainuussa sote-kuntayhtymän päättää asiakasmaksuista, eivät kunnat.
    Tuolta kattelet 15.12.2021.
    http://mfilesotto.kainuu.fi/portaali/kainuunsote/

    Mitäpä tuosta enempää urputtaa selvää asiaa.

    Ja ohjeen mukaan hakemuksen asiaksamaksun alentamisesta päättää henkilö kuka ?

    Kerro niin välitän välttömästi tiedon eteenpäin.

    Kainuulaisten asukkaiden palveluiden saanti on Kainuu sote- kuntayhtymälle vähemmän tärkeää kuin esimerkiksi Loviisan asukkaiden. Käsittääkseni palvelut rahoitetaan jatkossakin valtion varoista ja nämä valtion varoin kustannettavat etuudet jäävät kainuulaisilta ja Kainuun kunnilta saamatta koska Kainuun Sote-kuntayhtymä näin on päättänyt ennen ja tulee jatkossakin näin päättämään. Eli Kainuun Sotelle asukkaiden hyvinvointi ja plveluiden saatavuus ei ole etusijalla vaan mieluimmin rahat saa käyttää vaikkapa tuo Loviisa.

    https://www.loviisa.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/sosiaali-ja-terveydenhuollon-asiakasmaksut/asiakasmaksun-alentaminen-tai-maksusta-vapauttaminen/

    Enpä enään ihmettele miksi Puolanka riitautui ja jätti nämä Kainuun soten ja Kainuun Mallin sekoilut.

    Sehän riippuu siitä, mistä palvelusta haet maksualennusta. Pässi.

    No , henkilön nimi vastuualueena vanhusten laitoshoitopalvelut Kajaani ja erikseen Kainuun Sote jos siellä sellainen istuu. Niemeä ei tarvitse sinun kirjoittaa kun kerrot haun jolla asiakkaalle se sähköisellä haulla löytyy . Polku riittää, jos tiedät.

    Listaa ne kaikki palvelut terveydenhoidon ja sosiaalitoimen osalta jotka oikeuttavat tietyissä tilanteissa maksun kohtuullistamiseen tai maksun alentamiseen.

    Eikä sinun tarvitse käyttää itsestäsi tuota nimimerkkiä, sinulta menee uskottavuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No , henkilön nimi vastuualueena vanhusten laitoshoitopalvelut Kajaani ja erikseen Kainuun Sote jos siellä sellainen istuu. Niemeä ei tarvitse sinun kirjoittaa kun kerrot haun jolla asiakkaalle se sähköisellä haulla löytyy . Polku riittää, jos tiedät.

    Kajaanilla ei moista palvelua ole eikä tule. Sotella on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No , henkilön nimi vastuualueena vanhusten laitoshoitopalvelut Kajaani ja erikseen Kainuun Sote jos siellä sellainen istuu. Niemeä ei tarvitse sinun kirjoittaa kun kerrot haun jolla asiakkaalle se sähköisellä haulla löytyy . Polku riittää, jos tiedät.

    Ei ole vanhuksille palveluja, ikäihmisille löytyy monenlaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole vanhuksille palveluja, ikäihmisille löytyy monenlaista.

    Oletpa aika näsäviisas `` ..ikäihmisille löytyy monenlaista `` '
    Onko teille Kainuun Soten ohjeistuksessa määritelty mitä ikäihmisellä tarkoitetaan palveluoppaassa ? VAi onko sekin asia joka muototuu sitten jokaiselle erikseen työtä tehdessä ?

    Kaikenlaisia saivartelijoita teissä on. Asiakkaan tulisi tietää sanatarkasti kuinka asia on Kainuu Soten ylläpitämälle sivustolle muotoiltu. Kuinka te pystytte palvelemaan asiakkaita jos ette yritäkkää selvittää asiaa asiallisesti ja ymmärrettävästi ?

    Äänestä

...ei sitä joka pykälää...jos muuten on poliittisesti pätevä ja puolueellisesti sopiva ehdokkaaksi.. ja jos vielä hallitsee perinteisen saarnanuotin ja kantavan äänen niin aina parempi, politrukit kyllä tuovat joutuin tunnin puheen jossa ei mitään sanota...

Äänestä

No niin sosiaali- ja terveydenhuollon työläiset olette jo vuonna 2016 tunnustaneet tietämättömyytenne asiaksmaksulain määräyksistä ja asiakasmaksulain suomista mahdollisuuksista edistää kainuulaisten hyvinvointia ja parantaa mahdollisuuksia terveys - ja sosiaalipalveluiden saatavuuteen, vaikuttavuuteen sekä toimivuuteen ja laatuun.

Teistä ei ollut siihen ei myöskään Kainuun Mallista . Onko jatkossa kun vastaatte itse kuinka Kainuussa hyvinvointipalvelut järjestetään. Suurimpia ongelmia rahan jälkeen on varmaan henkilökunnan osaamattomuus eri hyvinvointielimissä. Näissä haastetta tuleville valtutetuille. Työ on pääasiassa toisten jälkien parsimista ja ongelmien lakaisemista maton alle.

http://www.eapn.fi/wp-content/uploads/2017/01/asiakasmaksulain-raportti_final.pdf

Äänestä
  • Maailma on muuttunut viidessä vuodessa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailma on muuttunut viidessä vuodessa

    Tiedän koska jouduin junailemaan tämän vääryyden eduskunnan käsittelyyn lakimuutokseksi jossa kuntia nyt velvoitetaan eikä enään anneta höylätä porsaanreiässä niinkuin vuodesta 1992 asti Kainuussa on tehty.

    Teksti kuului aiemmin ´´´ kunta voi harkintansa mukaan tehdä päätöksen asiakasmaksujen alentamisesta tai poistamisesta ´´. Tällä porsaanreiällä kainuulaiset virkamiehet sitten ymmärtämättömyyttään aiheuttivat vahinkoa Kainuun väestölle.

    Niinkuin aiemmin sanoin Kainuun Sote kusi omille kintuilleen ja antoi mieluimmin nuokin valtiolta sosiaali- ja terveysenhuoltomenoihin otettavissa olleet rahat sellaisille kunnille joilla oli keskeisintä parantaa heikomassa asemassa olevien ihmisten asemaa . Itseasiassa me maksoimme mukisematta muiden kuntien hyväksi osan verojamme.

    Köyhyys ei ole häpeä eikä järjenköyhyys mutta jos koko yhyeisö potee jatkuvasti molempia niin silloin apua voi odotaa vain ulkopuolisilta. Sitä työtä on nyt urakalla tehty STMn ja koko eduskunnan voimin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailma on muuttunut viidessä vuodessa

    Vahinkoja voi tietyissä raameissa korvata.

    Mieti nyt miten monen tuhannen kainuulaisen ihmisen elinmahollisuuksiin ja terveydentilaan on vaikutettu negatiivisesti ja tuotettu vahinkoa ja kärsimystä vain siksi että ne toimijat joille on annettu laillinen oikeus parantaa ihmisten asemaa. Tällaiset ihmiset eivät ole osanneet toimia tehtäviään hoitaessaan julkisella sektorilla. Ei edes ohjata ihmisiä tuen piiriin. Puhutaan enaltaehkäisemisestä, tuesta ja traagisen tapahtuman satuttua tukiverkkojen pettämisestä. Ei ne verkot pelasta jos ihmiset toimivat väärin .

    Ei nuo asiakasmaksut kovin suuria ole, koppa kaljaa tupakkatoppa.

    Sallitko muutakin laitonta toimitaa yhteiskunnassa kun virkamiesten vahingontuottaminen hallinto alamaisille riistämäällä lakisääteiset oikeudet ihmisiltä joiden toimeentulo on niukka. Nikkuus tarkoittaa ensin suoja ,sitten leipä .

    Ymmärrätkö alkoholin ja tupakan yhteiskunnalle aiheuttamien kustanusten päälle mitään ?

    Onkin parempi maksaa asiakasmaksunsa kuin ostaa noita turmiollisia tuotteita. Jos kuitenkin sortuu tuotteisiin, niin voi hakea asiakasmaksuun alennusta tai jopa poistoa.

    Voi ja soten yhteyshenkilö löytyy yhteystiedoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailma on muuttunut viidessä vuodessa

    Muutos olisi pitänyt asiaksamaksulain mukaan tapahtua jo 29 vuotta sitten. Myös Kainuussa ja kainuulaisen palvelun tarvitsijan kohdalla. Esteenä on ollut vain osaamattomuutenne.

    Äänestä

Sote Korhonen voi maksaa suurella veronmaksajien palkalla vaikka 1500 eur
nuha lisää kun sattuu lääkäris piipahtaa

Äänestä

Ei tiedoteta yhtään mitään. Kaikki on tiedettävä itse ja viellä ilmaistava laki pykälä,kun suu,sulla kulkee ihmisen oikeudet sosiaalilaissa. Helsinki itä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon määräämistä asiaksamaksuista on vuodesta 1992 alkaen ollut mahdollista saada sosiaalisin perustein maksun alennusta tai kokonaan mkasuista vapautusta asiaksamaksulain 11 pyk. 2 mom mukaan. Suurimassa osassa Suomen kuntia asiaa ei ole edes tunnettu viranhaltijoiden keskuudessa. Tai siitä ei asiakkaille ole tiedoitetu koska lain soveltamiseessa on ollut kohta jossa sanotaan ** kunta voi harkintansa mukaan tehdä päätöksen soveltaako se... **

Seurasin eilen nk vaalitenttiä ja johtavissa poliittisissa asemaissa olevat henkilöt eivä vielä tänäänkään tuota asiia näytyä tuntevan ja hallitsevan. Enkä usko että sitä hyvinvointialue vaaltkaan miksikään tulee muuttamaan.

Eikö teitä yhtään hävetä ? Eikö hävetä koska Suomessa on jo 30 vuoden ajan ollut maakuntia ja kuntia joissa tämäkin asia on ollut kunnossa.

https://www.loviisa.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/sosiaali-ja-terveydenhuollon-asiakasmaksut/asiakasmaksun-alentaminen-tai-maksusta-vapauttaminen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu