Ennen vanhaan suurimman osan väestöä asuessa maaseudulla kyläpappi piti vallan valtikkaa käsissään. Pappi sai tulkita maaseutuyhteisönsä ohjenuorana ollutta Raamattua aina tilanteen ja tarpeensa mukaan, kun kyseessä oli "hyvän" ja "pahan" erottaminen toisistaan ja erottelun pohjalta tehty yksinkertaisten kuntalaisten jaottelu hyviin ja pahoihin. Mitä eriskummallisimmista syistä ihmisiä saatettiin laittaa esim. jalkapuihin tai saattaa vararikkoon.
Nykyään moraalituomarikirkkoherran henkisiin perillisiin lukeutuu mm. psykiatri. Tämä korostuu etenkin tilanteissa, joissa ihminen liiallisen erilaisuutensa (psykiatrin tulkinta asiasta) teljetään laitokseen. Tapahtumasta psykiatri itse laatii kannaltaan edullisen tapahtumakertomuksen kuin syntistä ojentanut 1700-luvun kirkkoherra ikään. Valvontaa on, mutta vain muodollista. Virhe voidaan tulkita virheeksi vain, jos psykiatrilahkolainen sen ensin myöntää.
Kehitysvammainen, epileptikko tai vaikkapa alkoholisti saavat jo olla erilaisia joutumatta vaikeuksiin. Myyntinsä maksimointiin pyrkivän lääketeollisuuden lääkäreiden keskuudessa saavuttaman sponsorivallan vuoksi psykiatrit ja etenkin laitos"hoito"psykiatrit pitävät psyykkistä oiretta - toisin kuin esim. siitepölyallergiaa - pahana kuin 1700-luvun kirkkoherra naapurin puolison vilkuilua.
Laitos"hoitoa" tai sen keinotekoista pidentämistä käytetään maassamme myös pelottelun, vaientamisen sekä koston välineenä. Henkinen välimatka kiihkokristittyjen 1700-luvun Bostonin noitarovioille on yllättävän lyhyt.
Monien laitospsykiatrien todellisuudessa harjoittamaa pakkohoitopolitiikkaa voidaan perustella kolmella vaihtoehtoisella selittelymallilla:
1) Tämän nimenomaisen sairausryhmän tapauksessa ympäristön ei tulekaan olla suvaitsevainen,
2) Sosiaalirasistisesti yleistämällä, että kaikki potilaat ovat eritämättöminä "vaarallisia"
(valtaosa maamme väkivalta- ja ilkivaltarikoksista on ns. terveiden alkoholinkäyttäjien tekemiä). Yleistys on samankaltainen kuin rotuerottelu.
3) Koska ihminen on syntynyt hulluksi, tuleekin hänen alistua pompotteluun.
Nykyään moraalituomarikirkkoherran henkisiin perillisiin lukeutuu mm. psykiatri. Tämä korostuu etenkin tilanteissa, joissa ihminen liiallisen erilaisuutensa (psykiatrin tulkinta asiasta) teljetään laitokseen. Tapahtumasta psykiatri itse laatii kannaltaan edullisen tapahtumakertomuksen kuin syntistä ojentanut 1700-luvun kirkkoherra ikään. Valvontaa on, mutta vain muodollista. Virhe voidaan tulkita virheeksi vain, jos psykiatrilahkolainen sen ensin myöntää.
Kehitysvammainen, epileptikko tai vaikkapa alkoholisti saavat jo olla erilaisia joutumatta vaikeuksiin. Myyntinsä maksimointiin pyrkivän lääketeollisuuden lääkäreiden keskuudessa saavuttaman sponsorivallan vuoksi psykiatrit ja etenkin laitos"hoito"psykiatrit pitävät psyykkistä oiretta - toisin kuin esim. siitepölyallergiaa - pahana kuin 1700-luvun kirkkoherra naapurin puolison vilkuilua.
Laitos"hoitoa" tai sen keinotekoista pidentämistä käytetään maassamme myös pelottelun, vaientamisen sekä koston välineenä. Henkinen välimatka kiihkokristittyjen 1700-luvun Bostonin noitarovioille on yllättävän lyhyt.
Monien laitospsykiatrien todellisuudessa harjoittamaa pakkohoitopolitiikkaa voidaan perustella kolmella vaihtoehtoisella selittelymallilla:
1) Tämän nimenomaisen sairausryhmän tapauksessa ympäristön ei tulekaan olla suvaitsevainen,
2) Sosiaalirasistisesti yleistämällä, että kaikki potilaat ovat eritämättöminä "vaarallisia"
(valtaosa maamme väkivalta- ja ilkivaltarikoksista on ns. terveiden alkoholinkäyttäjien tekemiä). Yleistys on samankaltainen kuin rotuerottelu.
3) Koska ihminen on syntynyt hulluksi, tuleekin hänen alistua pompotteluun.
Vastaukset 10
Vanhimmat
niinpä, elämä on.
muuten kirjoittaisin lisää, mutta vaikka olen kanssasi täysin samaa mieltä ei juuri nyt jaksa kiinnostaa.
Kirjoititpa asiaa. Sanoisin että "laitostuneet" psykiatrit näkevät potilaan sellaisena kun HALUAVAT. Todellisella sairaudella ei ole mitään tekemistä annettujen diaknoosien kanssa. Sairaat voidaan diagn. terveiksi ja terveet sairaiksi. Esim. "olla vaaraksi itselleen ja muille" tämän lausekkeen nojalla voi menellä kuten lääkär tahtoo. Tuhopolttajat,raiskaajat.... saavat riehua mellastaa kuin sika vatukossa mutta jos sanoo psykatrille poikittaisen sanasen on edessä vähintäänkin 5vrk. suljetulla. Nykyäänkin vielä käytännössä toimii tsaarin aikaiset menetelmät; toisin ajattelijat, lääkärille vastaan sanojat, oman tahdon omaavat jne. hiljennetään vaikka väkisin. Käytetään MT-lain pakkohoito & ja tulkitaan sitä "sopivalla" tavalla. Rangaistaankin toisin ajattelijaa lääkärien ja muiden riehujien sijaan.
Jos vastasit "Olen", olet sairaantunnoton ;)
"toisin ajattelijat" -yhteistyökyvyttömyys (=et tee mitä käsketään) on syy pakkohoitoon.
Erillaisuuteen puuttuakseni, niin psykiatria on tähän päivään mennessä pyrkinyt vakuuttelemaan asiakkailleen erinlaisuutta vaikkakin asiakas olisi samanmoinen tallustelija kuin kuka tahansa muukin.
Laitostumisen näkisin helposti siten, että ihminen joka on tehnyt rikoksen taikka rikoksia ja tämän vuoksi on istunut vankilassa, niin vankeustuomion jälkeen ihminen on vapaa kuin taivaan lintu. Psykiatrin soveltaminen rangaistuksensa kärsineeseen on vain lisä taakka josta voi olla haittaakin vaikka kuinka positiivisesti haluaisimme asiaa ajatella. Vapautunutta pidetääs siis muilla kuin rikosperusteilla silmätikkuna ja monesti aivan turhaan. Mikäli silmätikkuna olosta asiakas ottaa ahdisteuneisuutta ja esim. syyllistyy uuteen rikokseen ahdistuneisuuden vuoksi, niin seuraava tuomio voi ollakkin syyntakeeton mielenterveydellisistä syistä ja vapaudenriisto voi siis jatkua pidempään jota vankeus tuomio, koska asiakasta ei tarvitse vapauttaa ennen kuin on "tervehtynyt".
Sama pätee muihinkin yhteiskunnan toimintoihin. Ihminen joka on velvollisuutensa yhteiskuntaan kohtaan täyttänyt, eikä missään nimessä ole ammattirikollinen, niin helposti näidenkin olo aletaan "keventämään" mielenterveysperustein. Esim. turha pakkohoito on siis laiton vapaudenriistorangaistus ja samalla kaikki se työ joka ollaan tehty esim. asevelvollisuuden ja työelämän parissa menee hukkaan, koska yksilö on pakkohoidon jälkeen menettänyt sen yhteiskunnan kunnioituksen ja arvostuksen ja luottamuksen josta muut nauttivat.
Loppujenlopuksi joudumme kaikki toteamaan lanttumaakareille, että olemme pahoillamme, mutta maailma ei ole sellainen kun he haluavat ja ettei heillä ole oikeutta puuttua ja muokata ihmisen yksityiselämää.
"1) Tämän nimenomaisen sairausryhmän tapauksessa ympäristön ei tulekaan olla suvaitsevainen"
Toisaalta psykiatrit kieltävät oikeuslaitosta tuomitsemasta "hulluja" teoistaan vastuuseen, näin silloin kun rikosuhri on tavallinen "mökin mummo". Silloin siteerataan muutamaa sopivasti valittua tutkimusta joka sanoo ettei rangaistukset auta.
Mutta toisaalta psykiatrit pitävät rikollisen "auttamista" sulkemalla hänet suljetulle hirmuisen tärkeänä silloin kun hän on surmannut psykiatrin/sossun/tms. henkilön.
Pakkotoimia kohdistetaan kansalaiseen sen mukaan, sattuuko tämä kansalainen miellyttämään psykiatria vai ei. Minusta lainkäytön pitäisi ajaa yleistä järjestystä (eli yleistä etua) ja perustua selviin sääntöihin eli lakiin eikä mihinkään psykologisiin "kahvinpuruihin" eli taudinmäärityksiin joita psykiatri voi tulkita lähen miten vain jäämättä kiinni mistään selvästi osoitettavasta virheestä.
Aivan. Päätöksiä tekevä psykiatria on soveltavaa yhteiskuntatiedettä - tässä tapauksessa valitun joukon arvojen soveltamista - ja siten epätieteellisempää tiedettä kuin oikeat yhteiskuntatieteet. Päätösten kohteilla kuten potilailla ja toisinaan sattuvien rikosten uhreilla on paljon pelissä tässä leikissä. Mutta paljon voi olla pelissä myös päätöksiä jopa tilauksen mukaan tehtailevalla psykiatrilla; kollegajoukon, kaupunginjohtajan tai paikallisen poliisipäällikön arvostus ja armo.
enkä siltikään ole muuttunut käyttäytymiseltäni tai asenteiltani. Ei ne puutyöt, joista saa palkkaa 7 euroa kahdelta viikolta mitään paranna. Saunastakin sain sukupuolitaudin ja muut hullut vei tupakat ja rahat!
Varsinkin ennenvanhaan kirkko ja papisto oli kaiken kritiikin yläpuolella. Oli syntiä arvostella kirkkoa, ainakin vanhan kansan mielestä. Nykyään psykiatrin virheettömyyden kyseenalaistaminen on psykologian mukaan mielisairautta.
Matti W. on oikeassa. 1700-luvulle saakka oli sallittua harjoittaa uskontoa vain suurissa, maallisen hallitsijan alaisissa valtionkirkoissa tai muuten valtiota lähellä olleissa suurkirkoissa. Niiden vastustaminen todellakin oli "merkki" siitä, että ihminen oli tieten tahtoen päästänyt sieluunsa pahan hengen, joka sitten teki ihmisestä syntisen.
1700-1800-luvuilla alkoi sitten tapahtua. Ranskan vallankumous, Yhdysvaltain itsenäistyminen tasavallaksi, teollistuminen, kaupungistuminen sekä kirjapainotekniikan leviäminen mullistivat arvomaailmaa. Tuli mahdolliseksi perustaa erilaisia herätysliikkeitä kuten metodistit, helluntailaiset, mormonit, adventistit, jehovan todistajat ym.
Fundamentalistisimmat herätysliikkeet yhä vuonna 2005 pitävät mielisairautta merkkinä pahoista hengistä. 1800-luvun teollistumisen vanavedessä syntyi myös synteettinen lääkekemikaaliteollisuus vähän toisenlaiseksi yhden asian liikkeeksi. Esim. Jehovan todistajat "todistavat" asiansa oikeellisuuden sillä, että pahojen henkien riivaama valtaväestö suhtautuu ao. liikkeeseen torjuvasti. Liikettä tarvitaan - koska sitä vastustetaan! Samalla logiikalla lääketeolloisuuden yltäkylläisesti sponsoroimat lääkärit suhtautuvat niihin, jotka suhtautuvat terveellä kriittisyydellä lääkekemikaalien ostattamiseen ja sen pohjana oleviin ns. diagnooseihin.
Kautta ihmiskunnan historian valta-asemaa tavoittelevilla on ollut ja on pakonomainen tarve osoittaa asiansa oikeellisuus laatimalla kriittisiä asiakirjoja itseään vastustavista. Uskonnon tapauksessa vastustaja on todistajaksi kelpaamaton "syntinsä" ja psykiatriassa "sairautensa" vuoksi.
Monilla nykypsykiatreilla on sellaista valtaa, jota he eivät ole kypsiä hoitamaan yleissivityksensä tason tai tunne-elämänsä tai moraalinsa kypsymättömyyden vuoksi. Siksi psyykelääketeollisuus tienaa tänäänkin Suomessa kymmeniä miljoonia euroja itselleen kuulumatonta rahaa ja siksi tänäänkin lähes jokaisessa Suomen "mieli"sairaalassa säilytetään lukkojen takana muista kuin lääketieteellisistä syistä (vaientaminen, kosto, pelottelu, ns. ojentaminen, virheellisen pakkohoitoonottopäätöksen peittely "vapaaehtoisella" hoidolla) ihmisiä, jotka eivät sairaalaan kuulu.
Kerrassaan loistavaa keskustelua. Kritiikkiä psykiatriaa ja paskologiaa kohtaan tarvitaan. Kaikki ne, jotka kykenevät havaitsemaan näitä epäkohtia ja esittämään ajatuksia muille, ovat velvollisia tuomaan asiaa esille. Asia vaatii julkista keskustelua! Viralliset valtamediathan suhtautuvat tosin tällaiseen kritiikkiin vähintäänkin nuivasti.
No, Ritva Salusen tapaus on vain jäävuoren huippu, mutta osoittaa kuitenkin erään ajankohtaisen esimerkin mielipidevangista nykypäivän Suomessa.
Työtä näiden asioiden kritisoimiseksi on tehty psykologia-palstalla. Joillakin muilla palstoilla on aihetta käsitelty ainakin muutamin maininnoin.