En oikein tiedä mitä otsikon sana merkitsee, mutta olen sen jossain yhteydessä havainnut käytettävän.
Nyt kun Neiti nollattu on ottanut itselleen matkailupalstatyylin jota harjoittanut noin viikon verran, niin ei tule muuta sanaa mieleen kuin otsikko.
Harmillista havaita, että yksi ihminen voi olla noin totaalisesti päästään sekaisin, että tervehtyminen on täysi mahdottomuus.
Surkuhupaisaa.
6
73
Vastaukset 6
- Anonyymi
Helpotan ikävääsi vastaamalla. En ole viikkoon tänne kirjoitellut kuin nuo pari aloitusta, joissa nimimerkkini ja nyt vastailin pariin kysymykseen.
Meillä koko perhe omicronissa. Pari päivää meitä aikuisia yskitti ja oli lämpöä, nyt alkaa olla ohi. Ibuprofeiini auttaa.
Sinua tuskin auttaa enää mikään lääke. Eiköhän se seitsemässä vuodessa ole nähty millainen se sinun elämäsi on.
T 2010- Anonyymi
Kaunis koko perhe siis myös internetimuroidut lapset on viirussairaita Neidon vähätellen asian, mutta ei huomaa olevansa viirustsunamin alkuaallokossa itse, kun sen lisäksi kaikki ylivertaiset lapsensakin junttilassa on samassa tilassa.
Minun elämääni pääset tutustumaan kun räps räps johon et kykene koska olet pelkkä haaveilluusiointernetfeikki.
S
- Anonyymi
Hieman kauneutta rumaan elämääsi. Khao Kradongin metsäpuisto Buriramissa.
https://ibb.co/ggss319
https://ibb.co/MkhpxM5
https://ibb.co/kVZKKVZ
Kuvat on Buriram Worldin Facebookista, ei olla vielä käyty valoja ihailemassa. Kuulema musiikki soi iltaisin reitillä Buddha Hillille. Täytyy käydä tuossa ensi viikolla kun karanteenit päättyy.
T 2010- Anonyymi
Ai että nyt minulla on ruma elämä, jaha ja jassoo, mene ehdottomasti ensi viikolla, ota huorasi ja vaahekakarasi myös ihailemaan kauneutta, olettehan te niin kaunis perhe, menkää avomersulla.
- Anonyymi
Juuri noin ja aina Neiti singnatuuraa kirjoituksensa.
- Anonyymi
Mitä ihmeen kattishow täällä naukuu, matkailupalstalla? Se jos mikä on surkuhupaisaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran94867Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150819- 60692
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29532- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 44451
- 30446
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29441Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401
