Miksi häpäisette Jeesusta naulitsemalla hänet ristille uudelleen jaa uudelleen?

Synnit annettiin ristillä anteeksi Jeesuksen veriuhrilla, Siinä on sovitus ja lunastus. Synnit saadaan anteeksi uskomalla Jeesukseen, ei saarnaamalla!

Hebr.
10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
10:27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

Roomalaiskirje:
10:1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
10:2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
10:3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
10:4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
10:5 Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.
10:6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
10:7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
10:8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
10:11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään

40

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ps. 49:8 Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa

      Ei edes vellu, joka valehtelee että taivaanavaimet ovat hänellä.

      Kiitoksia sinulle tuntematon, joka löysit tuon silmiä avaavan Raamatunkohdan.

      • Psalmeihin ei pitäisi perustaa teologia, ja kyllä Raamattu selvästi opettaa, että Jesukseen uskovilla on valtaa antaa syntejä anteeksi. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapa saada synnit anteeksi kuten SRK-vanhollislestadiolaiset opettavat.

      • rauhansanalainen kirjoitti:

        Psalmeihin ei pitäisi perustaa teologia, ja kyllä Raamattu selvästi opettaa, että Jesukseen uskovilla on valtaa antaa syntejä anteeksi. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapa saada synnit anteeksi kuten SRK-vanhollislestadiolaiset opettavat.

        Minä uskon Jeesukseen!

        Kuitenkin sinä ja vellut olette vakuuttuneita siitä, että minä en usko.

        Etkö millään voi ymmärtää sitä ,että kun Jeesus uhrasi verensä ristillä, syntien sovitus- ja lunastus tapahtui sillä hetkellä?

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Toisessa ketjussa juuri höpisit että usko Jeesukseen ei yksin pelastakaan. Mikä epätoivoinen sekonomi olet ?

      • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Mistä minä tiedän onko sinulla elävä usko? Luultavasti sinulla on, mutta Raamattu kyllä opettaa että ihminen voi antaa synnit anteeksi:

        Joh. 20:21-23, 31
        21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät."
        22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
        23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Että tämä on oikea tulkina selviää seuraavista raamatunkohdista:

        Matt. 18:
        18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.

        Matt. 16:
        19 Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.

        Luuk. 10:
        17 Niin ne seitsemänkymmentä palasivat ilolla, sanoen: Herra, perkeleetkin ovat sinun nimes kautta meidän allemme annetut.
        18 Niin hän sanoi heille: minä näin saatanan taivaasta lankeevan niinkuin pitkäisen tulen.

        Luuk. 24:
        47 ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.
        48 Te olette tämän todistajat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet!

        Sanoin ettei yksin Jumalaan uskominen pelasta ketään, uskovathan riivaajztkin häneen ja vapisevat hänen edessään.

        Joka ei tunnusta Jeesusta Herraksi, hänellä ei aamunkoittoa ole.

      • rauhansanalainen kirjoitti:

        Mistä minä tiedän onko sinulla elävä usko? Luultavasti sinulla on, mutta Raamattu kyllä opettaa että ihminen voi antaa synnit anteeksi:

        Joh. 20:21-23, 31
        21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät."
        22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
        23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Että tämä on oikea tulkina selviää seuraavista raamatunkohdista:

        Matt. 18:
        18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.

        Matt. 16:
        19 Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.

        Luuk. 10:
        17 Niin ne seitsemänkymmentä palasivat ilolla, sanoen: Herra, perkeleetkin ovat sinun nimes kautta meidän allemme annetut.
        18 Niin hän sanoi heille: minä näin saatanan taivaasta lankeevan niinkuin pitkäisen tulen.

        Luuk. 24:
        47 ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.
        48 Te olette tämän todistajat.

        Onko rauhansanalaisella varaa olla antamatta anteeksi?

        Matt

        6:14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;

        6:15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne

      • rauhansanalainen kirjoitti:

        Mistä minä tiedän onko sinulla elävä usko? Luultavasti sinulla on, mutta Raamattu kyllä opettaa että ihminen voi antaa synnit anteeksi:

        Joh. 20:21-23, 31
        21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät."
        22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
        23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Että tämä on oikea tulkina selviää seuraavista raamatunkohdista:

        Matt. 18:
        18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.

        Matt. 16:
        19 Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.

        Luuk. 10:
        17 Niin ne seitsemänkymmentä palasivat ilolla, sanoen: Herra, perkeleetkin ovat sinun nimes kautta meidän allemme annetut.
        18 Niin hän sanoi heille: minä näin saatanan taivaasta lankeevan niinkuin pitkäisen tulen.

        Luuk. 24:
        47 ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.
        48 Te olette tämän todistajat.

        Onko uskoni elävä kun uskon Jeesukseen?

        Ilmaisitko tuossa epäuskosi siihen ettei Jumala herättänytkään Jeesusta kuolleista?

        KUOLEMALLA JEESUS KUOLEMAN VOITTI

        Uskoni on elävä ,kun uskon ylösnousseeseen Jeesukseen!

        15:50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta
        15:51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
        15:52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
        15:53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
        15:54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu."
        15:55 "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"
        15:56 Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.
        15:57 Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
        15:58 Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.

        Tuo em Raamatunkohta on 1.kor.

        > Onko uskoni elävä kun uskon Jeesukseen?

        Jos uskot Jesukseen syntiesi sovittajana olet elävässä uskossa.

      • Anonyymi
        rauhansanalainen kirjoitti:

        Psalmeihin ei pitäisi perustaa teologia, ja kyllä Raamattu selvästi opettaa, että Jesukseen uskovilla on valtaa antaa syntejä anteeksi. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapa saada synnit anteeksi kuten SRK-vanhollislestadiolaiset opettavat.

        Eli Jehovan Todistajalla on valta antaa rauhansanalaiselle synnit anteeksi. Hekin uskovat Jeesukseen.

      • Anonyymi
        rauhansanalainen kirjoitti:

        Mistä minä tiedän onko sinulla elävä usko? Luultavasti sinulla on, mutta Raamattu kyllä opettaa että ihminen voi antaa synnit anteeksi:

        Joh. 20:21-23, 31
        21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät."
        22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
        23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Että tämä on oikea tulkina selviää seuraavista raamatunkohdista:

        Matt. 18:
        18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.

        Matt. 16:
        19 Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.

        Luuk. 10:
        17 Niin ne seitsemänkymmentä palasivat ilolla, sanoen: Herra, perkeleetkin ovat sinun nimes kautta meidän allemme annetut.
        18 Niin hän sanoi heille: minä näin saatanan taivaasta lankeevan niinkuin pitkäisen tulen.

        Luuk. 24:
        47 ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.
        48 Te olette tämän todistajat.

        Koski vain heitä joille Jeesus oli antanut vallan. Se ilmenee Raamatusta.
        Lisäksi Jeesus antoi suojan tallata käärmeitä ja skorpioneja eivätkä ne vahingoittaisi vallan saaneita. Luuk.10:19
        Jos näillä nykyajan anteeksiantajilla on Jeesuksen antama valta niin laittakaa suuri laatikollinen käärmeitä ja skorpioneja ja pankaa syntien anteeksiantajat tallaamaan niitä. Jos ne eivät pure eivätkä pistä niin silloin heillä on Jeesuksen antama valta.
        Kokeilkaa, minä tulen katsomaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli Jehovan Todistajalla on valta antaa rauhansanalaiselle synnit anteeksi. Hekin uskovat Jeesukseen.

        Jehovan Todistajat eivät ole kristittyjä. He eivät tunnusta kuuluvansa Kristuksen maailmanlaajuiseen kirkkoon eikä hyväksy apostolisen uskontunnustuksen.

        Täysin naurettava selitys.

        Väität siis että vain Jeesuksen silloisilla opetuslapsilla oli pyhä henki:
        Joh. 20:22-23 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "OTTAKAA PYHÄ HENKI. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Kyllä lupaus uskovaisille että voivat tallata käärmeitä ja skorpioneja on vielä voimassa. Samoin kyky parantaa sairaita. Jos ei ole, näytä raamatunkohdan missä sitä kumotaan? Meillä ei vaan ole tarpeeksi uskoa että voismime. Eikä hänen opetuslapsillakaan ollut:

        Matt. 17:14-16 Kun he palasivat väkijoukon luo, Jeesuksen eteen tuli mies, joka polvistui 15 ja sanoi: »Herra, armahda poikaani! Hän on kuunvaihetautinen, ja hänen tilansa on kovin huono. Hän kaatuu usein, milloin tuleen, milloin veteen. 16 Minä toin hänet opetuslastesi luo, mutta he EIVÄT PYSTYNEET parantamaan häntä.»

        Syntien anteeksiantaminen sen sijaan on pyhän hengen virka. Se ei ole kiinni julistajan uskon määrästä.

        Kukaan ei Raamatussa usko omia syntejään anteeksi eikä kukaan ihminen niitä toiselle anna anteeksi.
        vain lestat alkavan jankuttaa vastaan tuotakin selvää faktaa.

        on täysin eria julistaa Jeesuksen valtaa syntien yli kuin alkaa esiintyä itse Jeesuksena !

      • Anonyymi
        rauhansanalainen kirjoitti:

        Täysin naurettava selitys.

        Väität siis että vain Jeesuksen silloisilla opetuslapsilla oli pyhä henki:
        Joh. 20:22-23 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "OTTAKAA PYHÄ HENKI. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Kyllä lupaus uskovaisille että voivat tallata käärmeitä ja skorpioneja on vielä voimassa. Samoin kyky parantaa sairaita. Jos ei ole, näytä raamatunkohdan missä sitä kumotaan? Meillä ei vaan ole tarpeeksi uskoa että voismime. Eikä hänen opetuslapsillakaan ollut:

        Matt. 17:14-16 Kun he palasivat väkijoukon luo, Jeesuksen eteen tuli mies, joka polvistui 15 ja sanoi: »Herra, armahda poikaani! Hän on kuunvaihetautinen, ja hänen tilansa on kovin huono. Hän kaatuu usein, milloin tuleen, milloin veteen. 16 Minä toin hänet opetuslastesi luo, mutta he EIVÄT PYSTYNEET parantamaan häntä.»

        Syntien anteeksiantaminen sen sijaan on pyhän hengen virka. Se ei ole kiinni julistajan uskon määrästä.

        noinko siellä on opetettu että jumalatonkin pappi on kelvollinen julistamaan antteksi syntejä hohoijaa.

        sellainen virka on lopetettava välittömästi joka ei kunnioita virkaansa sen enempää eikä sen viran ylijohtajaa!

      • rauhansanalainen kirjoitti:

        > Onko uskoni elävä kun uskon Jeesukseen?

        Jos uskot Jesukseen syntiesi sovittajana olet elävässä uskossa.

        Shalom!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jehovan Todistajat eivät ole kristittyjä. He eivät tunnusta kuuluvansa Kristuksen maailmanlaajuiseen kirkkoon eikä hyväksy apostolisen uskontunnustuksen.

        Sieltä se taas tuli. Kirkko ! Kenenkään ei tarvitse eikä pidä kuulua kirkkoon pelastuakseen. Se on maallinen instituutio ihmisoppeineen.
        Mikä mittari kirkkoon kuuluminen on. ei mikään. Alkuseurakunta ei kuulunut mihinkään uskonlahkoon eikä kirkkoon.
        Minä en kuulu kirkkoon ja kuka tulee minulle sanomaan ettet sinä ole kristitty. Vain kirkon sokaisema pakana tekee niin.

      • Anonyymi
        rauhansanalainen kirjoitti:

        Täysin naurettava selitys.

        Väität siis että vain Jeesuksen silloisilla opetuslapsilla oli pyhä henki:
        Joh. 20:22-23 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "OTTAKAA PYHÄ HENKI. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Kyllä lupaus uskovaisille että voivat tallata käärmeitä ja skorpioneja on vielä voimassa. Samoin kyky parantaa sairaita. Jos ei ole, näytä raamatunkohdan missä sitä kumotaan? Meillä ei vaan ole tarpeeksi uskoa että voismime. Eikä hänen opetuslapsillakaan ollut:

        Matt. 17:14-16 Kun he palasivat väkijoukon luo, Jeesuksen eteen tuli mies, joka polvistui 15 ja sanoi: »Herra, armahda poikaani! Hän on kuunvaihetautinen, ja hänen tilansa on kovin huono. Hän kaatuu usein, milloin tuleen, milloin veteen. 16 Minä toin hänet opetuslastesi luo, mutta he EIVÄT PYSTYNEET parantamaan häntä.»

        Syntien anteeksiantaminen sen sijaan on pyhän hengen virka. Se ei ole kiinni julistajan uskon määrästä.

        Kuuleppas rauhansanalainen. Puolustat kirkkoa henkeen ja vereen. Onko Pyhä Henki papissa joka vihkii homot ja antaa synnit anteeksi? Niitä pappeja on evl kirkossa jo 130 henkeä.

      • Sitten kannattaa lukea uuden testamentin kirjat.
        Jeesuksen kuolemasta eteenpäin on uudet säännöt.
        Pyhyyden Henki on Jumalan lähettämä Henki ja juuri siksi kaikki asiat on uusia eli vanhaan liittoon ja sen neuvoihin ei pidä sitoutua.
        Tämä asia on todella tärkeä asia.
        Meillä on todella monenlaista vapautusta ...mm srk uloskutsuttujen joukossa syntien tunnustaminen toisillemme.Sellainen ei ollut vt puolella kovassa huudossa.
        Tosin häpeän takia monet ei tunnusta uudessaliitossakaan.

      • rauhansanalainen kirjoitti:

        Psalmeihin ei pitäisi perustaa teologia, ja kyllä Raamattu selvästi opettaa, että Jesukseen uskovilla on valtaa antaa syntejä anteeksi. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapa saada synnit anteeksi kuten SRK-vanhollislestadiolaiset opettavat.

        Olen teologi, mutta voitko selittää missä Ps;t eivät kuulu teologiseen tiedekuntaan, osana Jumalan Sanaa?
        Kerrotko myös missä Raamatussa on yksikään ihminen, joka antaa toiselle, vaikka esimerkkinä, syntejä anteeksi?
        Se on pakanallinen, yksien lahkojen harha.
        Voin mainita, mitkä muut ovat Raamatun mukaisia menetelmiä siihen, on Upotuskaste, sekä ehtoollinen.
        1. Mark. 1:4 Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi
        b. Ap. t. 2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
        2. Matt. 26:28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

        Nyt ei kannata ihmetellä, miksi teillä ei ole Pyhää Henkeä, kun ei ole kastettakaan.

        Muuten, todista, että se VL;ien liturgia synnin sovituksesta toimii, minä kerron oman todistukseni Jeesuksen suulla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli Jehovan Todistajalla on valta antaa rauhansanalaiselle synnit anteeksi. Hekin uskovat Jeesukseen.

        Uskovat kyllä Jehovan Poikana, mutta ei kaikkivaltiaana, kuten ei vellutkaan.
        Lähes samaa jengiä.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Jeesus on Jehovan poika joka sai vallan Isältään. Toki se on väliaikainen valta joka ei tee hänestä kaikkivaltiasta Jumalaa.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Olen teologi, mutta voitko selittää missä Ps;t eivät kuulu teologiseen tiedekuntaan, osana Jumalan Sanaa?
        Kerrotko myös missä Raamatussa on yksikään ihminen, joka antaa toiselle, vaikka esimerkkinä, syntejä anteeksi?
        Se on pakanallinen, yksien lahkojen harha.
        Voin mainita, mitkä muut ovat Raamatun mukaisia menetelmiä siihen, on Upotuskaste, sekä ehtoollinen.
        1. Mark. 1:4 Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi
        b. Ap. t. 2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
        2. Matt. 26:28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

        Nyt ei kannata ihmetellä, miksi teillä ei ole Pyhää Henkeä, kun ei ole kastettakaan.

        Muuten, todista, että se VL;ien liturgia synnin sovituksesta toimii, minä kerron oman todistukseni Jeesuksen suulla.

        Ota huomioon sanamuoto. Jotta syntinne annettaisiin teille anteeksi. Ei sanota että kasteessa te saatte syntinne anteeksi tai että ehtoollisella saatte kaikki syntinne anteeksi.
        Ihmisellä on vastuu synneistään. Pitää toimia niin kuin Jeesus opetti. Matt 6:14

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on Jehovan poika joka sai vallan Isältään. Toki se on väliaikainen valta joka ei tee hänestä kaikkivaltiasta Jumalaa.

        Lestadiolaisuutta.
        Lue tämä; Matt 28;18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on ANNETTU KAIKKI VALTA TAIVAASSA JA MAA PÄÄLLÄ!!

        Siinä ei ole Rajoitteita, muuta kun SRK;N pakanallinen ihmisoppi.

        Voit lukea vahvistuksen (jos tiedät menetelmän) Dan 7;14.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ota huomioon sanamuoto. Jotta syntinne annettaisiin teille anteeksi. Ei sanota että kasteessa te saatte syntinne anteeksi tai että ehtoollisella saatte kaikki syntinne anteeksi.
        Ihmisellä on vastuu synneistään. Pitää toimia niin kuin Jeesus opetti. Matt 6:14

        Panen esille alkutekstin, jossa erotetaan, kuten monissa käännöksissäkin synti sekä virhe, tai rikkomus. Matt 6:14. Sillä jos te annatte ihmislapsille anteeksi heidän virheensä, myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille anteeksi.

        Taas kasteesta alkuteksti kertoo näin; 38. Shimeon sanoi heille, ”kääntykää, ja kastakaa teistä jokainen Herran Jeshuan nimessä syntien vapautukseksi, että he saisivat sen pyhyyden hengen lahjan”.

        Se lupaa Pyhyyden, myös synnistä vapautumisen, joka on enemmän, kun yksittäisen synnin anteeksianto.

        Tämä on Jumalan tahto, Jeesuskessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sieltä se taas tuli. Kirkko ! Kenenkään ei tarvitse eikä pidä kuulua kirkkoon pelastuakseen. Se on maallinen instituutio ihmisoppeineen.
        Mikä mittari kirkkoon kuuluminen on. ei mikään. Alkuseurakunta ei kuulunut mihinkään uskonlahkoon eikä kirkkoon.
        Minä en kuulu kirkkoon ja kuka tulee minulle sanomaan ettet sinä ole kristitty. Vain kirkon sokaisema pakana tekee niin.

        Kirkolla en tarkoita maallista instituutiota, vaan hengellinen kirkko mihin kuuluvat kaikki joka uskovat Jeesukseen syntiensä sovittajana ja allekirjoittavat apostolisen uskontunnustuksen.

      • rauhansanalainen kirjoitti:

        Kirkolla en tarkoita maallista instituutiota, vaan hengellinen kirkko mihin kuuluvat kaikki joka uskovat Jeesukseen syntiensä sovittajana ja allekirjoittavat apostolisen uskontunnustuksen.

        Kaikella kunnioituksella Rauhansanalainen ja muut, inhoamanne nimerkki pinnasänky puhuu tervettä oppia,. Vaikka hänellä ei ole muotoa johon voisitte mieltyä.

    • Anonyymi

      Saalemin epäpastori (lue: demonipesä) se vain jaksaa täällä riukua vuodesta toiseen. Eikö ole pastorikolla yhtään muuta tekemistä! Mielipitteeni on se, että kyllä kannattais hankkia elämä!

      • Anonyymi

        saalemi on kieltänyt itsensä ja alistuu antamaan teille opetusta jota ette koskaan saa omissa seuroissanne ettekä kuule omilta puhujioltanne.

        olkaa siis kiitollisia olkapäitä myöten.

        Menkää vajarit ja muut harhauttajat omienne joukkoon keskustelee.

        ajattelitko tulla mittaamaan kivijalan kosteutta kun nyt olet täälläpäin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        saalemi on kieltänyt itsensä ja alistuu antamaan teille opetusta jota ette koskaan saa omissa seuroissanne ettekä kuule omilta puhujioltanne.

        olkaa siis kiitollisia olkapäitä myöten.

        Mukavaa että on niitäkin joilla on rakkaus totuuteen.

      • Saahan minä olla mukavassa seurassa täällä :-)

        Uskon että olet mukava kaveri "siviilissä", useimmat vellut ovat.

    • Vellulainen parannusrituaali on Kristuksen häpäisyautomaatti!

      Hebr
      6:4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet

      6:5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,

      6:6 ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

      • Anonyymi

        Saalemin pastori rienaa hyväksikäyttäen Jumalan sanaa. Ymmärrettävää, kun pastori on täynnä riivaavia demoneita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Saalemin pastori rienaa hyväksikäyttäen Jumalan sanaa. Ymmärrettävää, kun pastori on täynnä riivaavia demoneita.

        2Moos. 20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

        Sananl. 19:5 Väärä todistaja ei jää rankaisematta, ja joka valheita puhuu, se ei pelastu.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        2Moos. 20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

        Sananl. 19:5 Väärä todistaja ei jää rankaisematta, ja joka valheita puhuu, se ei pelastu.

        Tollanen demonikertymä ei ole minun lähimmäinen. Ei sinun kaltainen demoniriiviö todellakaan pelastu.

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        2Moos. 20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

        Sananl. 19:5 Väärä todistaja ei jää rankaisematta, ja joka valheita puhuu, se ei pelastu.

        Peltolastako kommentoit? Koeta nyt keskittyä hoitoosi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Peltolastako kommentoit? Koeta nyt keskittyä hoitoosi.

        Mehän olemme sitten naapureita? Huiskutellaanko sitten toisillemme?

        Ole siunattu! Ymmärrän että totuus on kipeää tekevä lääke. Toivottavasti se tepsii ja paranet pian.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5369
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3457
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1582
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      195
      1503
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1013
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe