Vuosituhannen vaihteessa tuli jonkin verran koodailtua niin opiskelujen kuin vähän aikaa työkseenkin mm. C , Delphi, Fortran ja VBscript kielillä, mutta sitten toinen ala vei mennessään ja koodaaminen jäi. Nyt olen parinkymmen vuoden jälkeen alkanut harkita paluuta it-alalle ja kysymys kuuluukin, että mitä nykypäivän kieltä tai teknologiaa kannattaisi opetella ennen kuin lähtee työhakemuksia lähettelemään? Kaiken maailman scrumit, azuret, koneoppimiset ja pythonit kun ovat vanhan liiton koodarille ihan tuntemattomia ja vanhat taidot niin pahasti ruosteessa, että samalla vaivalla opettelee jotain ihan uutta kuin elvyttäisi jonkun vanhan kielen syntaksin muistamisen.
Vastaukset 8
- Anonyymi
Kyllä osaaville C -koodareille on aina tarvetta. Eli siitä vaan kertamaan olio-ohjelmointia, tutstumaan kielen uudempiin versioihin (11, 17), STL:ään ja etenkin koodaamaan noilla jotain että pystyy todistamaan osaamisensa. Tietorakenteet ja algoritmitkin kannattaa kerrata, sillä niitä kysytään yleensä haastatteluissa. Eikä käyttöjärjestelmän perusteistakaan ole haittaa. Gitin käyttö kannattaa myös opetella, sitä kun käytetään lähes kaikkialla. Työtähän tuossa on tiedossa, mutta ei mitään mahdotonta kun on jo pohjat olemassa.
Ne modernit hömpät oppii sitten kyllä työn ohessa ja JavaScriptistä kannattaa niin kaukana kuin mahdollista. Se on ekosysteemeineen lähinnä tapa oksentaa, nimim. 10v webbikoodarina. - Anonyymi
C# Java ja python jos haluat töitä nyt. Go ja Rust jos haluat hyväpalkkaista työtä vähän myöhemmin.
- Anonyymi
Frontendistä kannattaa tosiaan pysyä kaukana. Tulet Delphi-muistojen kultaamana huomaamaan, miten kaikki asiat ovat 20 vuodessa menneet vain huonommaksi ja pelkän hello worldin tekeminen Reactilla vaatii 500 megatavua ylimääräistä tauhkaa. Ja se tapa rakentaa käyttöliittymä html-tägeillä dynaamisesti DOM-builderilla...ugh...
C# ja ASP.NET Core SQL backend osaajille löytyy kyllä töitä. C en ihan heti keksi ellei tykkää mennä lähelle rautaa. VB on kuollut ja käytössä vain ylläpitotehtävissä, Delphiä jaksetaan yhä tekohengittää, vaikka käyttäjiä ei taida Suomessakaan olla kuin kourallinen.- Anonyymi
Tuo mitä kirjoitat Delphi vs. Reactista on muuten ihan totta. Noiden JavaScript-himmeleiden kanssa aika menee muutenkin kaikkeen ylimääräiseen säätämiseen.
C -hommat on tosiaan aika rautavoittoisia, mutta jos teollisuus kiinnostaa, niin hyvä valinta. Siellä kun ollaan huomattavasti vähemmän ikärasisteja kuin noissa weppisivupartalattehipsteri-piireissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo mitä kirjoitat Delphi vs. Reactista on muuten ihan totta. Noiden JavaScript-himmeleiden kanssa aika menee muutenkin kaikkeen ylimääräiseen säätämiseen.
C -hommat on tosiaan aika rautavoittoisia, mutta jos teollisuus kiinnostaa, niin hyvä valinta. Siellä kun ollaan huomattavasti vähemmän ikärasisteja kuin noissa weppisivupartalattehipsteri-piireissä."Noiden JavaScript-himmeleiden kanssa aika menee muutenkin kaikkeen ylimääräiseen säätämiseen."
Minkä näkee siitä, että koko ajan tulee uutta JavaScript frameworkkia, JavaScript bundlereita, erilaisia CSS-kirjastoja jne. Ja sitten vielä WebAssembly. Yritä siinä sitten kehittää sovllusta.
- Anonyymi
Ei ole iteetä jos lukee rivien välistä niin valtio rahoitteinen ruuan kuskaus palvelu on suurinta it puumia tällä hetkellä. Miten sitten kun korona loppuu ja ihmiset pääsee baareihin ja ravintoloihin.
- Anonyymi
Jahas, ja taas on lääkkeet syömättä. Kyllä toi avohoito onkin hieno juttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jahas, ja taas on lääkkeet syömättä. Kyllä toi avohoito onkin hieno juttu.
Pilleri purkissako se sinun it maailma, taas on? Kyllähän sitä on hyvä varoitella täällä ihmisiä, että eivät tee samoja virheitä, varo vaan ettet saa yliannostusta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52905
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍99877Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15776Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3730- 65602
- 74597
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1594Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184559- 56551
- 70533