hoito- ja lääkevastaiset potilaat

Anonyymi

Yllättävän moni psyykkisesti sairas on hoitovastainen. Joko suhtaudutaan epäillen tai erittäin krittisesti lääkkeisiin tai se kohdistuu hoitavaan tahoon. Keksitään jos jonkinlaisia väitteitä hoitajista ja lääkäreistä. Usein se johtuu siitä, että hoitava taho on joutunut turvautumaan pakkokeinoihin.

Usein taustalla on ihan vain väärinkäsityksiä. Jotkut hoitovastaiset potilaat lukee hoitajan tai lääkärin kasvonilmeitä tai sanomisia sairaan mielensä filtterin läpi ja etsii niistä piilomerkityksiä tai vääntää ne asiat sopimaan siihen omaan asenteeseen, joka potilaalla on valmiiksi vastaanotolle tullessa.
Lääkärit leimataan natseiksi ja psykopaateiksi ja kun sellaisia kirjoituksia näkee, niin niistä näkee pitkälle, että niin sanotaan sen ihmisen sairastuneen mielen takia.

Lääkkeet on myös yleinen valituksen aihe. Kun potilas näkee lääkkeen haittavaikutus listan niin sitä säikähdetään ja lääke leimataan heti myrkyksi joka ei taatusti itselle sovi tai sitä ei uskalleta käyttää ollenkaan ja oireet pahenee. Näihin haittavaikutus listoihin kirjoitetaan kaikki mahdollinen ja mahdoton. Niihin merkitään kaikki ne oireet joita voi epäillä lääkkestä johtuvaksi ja usein ne ei edes johdu juuri siitä lääkkeestä vaan aivan jostain muusta, mutta ne kirjataan ylös, koska oire on esiintynyt kyseistä lääkettä käyttävällä.

Hoitovastainen ihmisen sitten ottaa lääkkeen. Saa jonkin sivuvaikutuksen ja lopettaa lääkkeen käyttämisen siihen ja kirjoittaa netin täyteen lääkevastaisia kirjoituksia, joka johtaa siihen, että herkimmät ei uskalla sitten lääkettä käyttää. Nämä ihmiset leimaavat lääkkeen sopimattomaksi kaikille ihmisille kun ovat itse saaneet siitä jonkin sivuvaikutuksen. Lääkeen täytyy olla sopimaton kaikille koska se oli sopimaton hänelle itselleen. Näin heidän ajatuksen kulku menee.

Hoitovastaisia on usein ne ihmiset joilla on omat vaatimukset hoidon suhteen ja joilla on jokin ennakkoasenne valmiiksi hoitoon mennessä. Kun hoitava taho asettuu sitten joissain tapauksissa tätä tahtoa vastaan ja suosittelee toisenlaista lähestymistapaa tai hoitoa niin potilas hermostuu. Tätä näkee harvoin somaattisella puolella. Jostain syystä psykiatrian puolella joillakin potilailla on valmiina itse suunnitelu hoitopolku. Ja kun hoitava taho oman ammattitaitonsa perusteella näkee, että jokin muu tapa on parempi, niin potilas hermostuu.


Nämä omia havaintoja enkä ole minkään tason hoitaja tai lääkäri

191

4090

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näinköhän tämä jää vuoden parhaaksi aloitukseksi.

    • Anonyymi

      Joku on näymmä ärsyyntynyt jostakin. Mistäköhän, en tiedä. Minusta reaktio on hieman suhteeton ja yliampuva itse asiaan.

      "Yllättävän moni psyykkisesti sairas on hoitovastainen". Etc. Huoh. Joo, tuota, jos jollekin tai joillekin tulee oikeasti ja todellisia sivu/haittavaikutuksia lääkkeistä, tai oikeasti huonoja kokemuksia hoitohenkilökunnasta, mm. asenteellisesta, tai jopa kiusaamisesta, nimittelemisestä, tai vastaavasta huonosta kohtelusta, niin eiköhän se kuule ihan oikeasti jätä jonkinlaisia ajatuksia, ja herätä tunteita? Kaikesta jää jokin jälki, jos ei muuten, niin sinne muistilohkoon aivoihin. Ei kaikki, mitä jotkut, tai jopa suuri osa potilaista kokee, ole mitään "keksimistä", tai kuvittelua. Vai niputtaako ja leimaako aloittaja kaikki huonot kokemukset vain pelkäksi psyykkiseksi oireiluksi, tai sairaudeksi? Se on yleistämistä ja leimaamista, johon kirjoittaja itse syyllistyy. Ja sitä voisi, ihan oikeasti kutsua jopa rasismiksi.

      Monessa kohtaa naurahdin, että jopas tuli joltakin taas sellaista huttua, että alta pois! "Jotkut hoitovastaiset.."😄

      Kuule, jos joku, tai jotkut ovat huonolla tuurilla joutuneet kyseisen systeemin, byrokratian rattaiden ja hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden riepottelemiksi ja joutuneet esim. useaan kertaan pakkohoitopäätösten ja infektioiden antamisten kohteeksi, heiltä ( potilailta) mitään mielipidettä ja toiveita hoidon ja keinojen suhteen kysymättä, niin mitäköhän sinä, tai joku oikein kuvittelee, että mitä se tekee ihmiselle? Se jättää älkensä. Vie luottamuksen ihmisiin, yhteiskuntaan ja jopa lääketieteeseenkin. Ja lääketieteen eettisyyteen ja etiikkaan ja alalla olevien humaanien periaatteiden ja eettisten tapojen oikealla tavalla tehtyyn käyttöön ihmisten kohdalla. Oikeasti.

      Koko tekstisi oli, jos nyt ei ollut hoitokäytäntöjen ja psykiatrian hehkuttamista, niin ainakin tarpeetonta ja asiatonta psyykkisesti sairaiden stigmatisointia ja heidän asemansa ja kokemuksiensa mitätöimistä.

      Ei mikään synny tyhjästä ja kaikelle on jokin pohja ja alkunsa. Mutta negatiivisten kokemusten alkusyy ja motiivi esim. omien kokemusten kertomiselle ja julkitulemiselle ei ole ihmisen psyykkinen sairaus. Vaan ne oikeasti koetut lääkkeiden haitta ja sivuvaikutukset, kuulematta ja ymmärtämättä, tai ilman oikeata apua jääminen hoitotahon puolelta. Jokaisessa tieteessä ja sen alalla olevien täytyy kyetä ottamaan vastaan ja kuuntelemaan palautetta ja myös kritiikkiä. Muuten mikään tässä maailmassa, ei yksikään ja mikään tiede, ei edes psykiatria tule menemään koskaan eteenpäin ja kehity.

      Viimeiseen lauseeseesi en ota mitään kantaa. Koska en ole mikään selvänäkijä.

      • Anonyymi

        Edelliseen tekstiin tuli virhe: piti kirjoittaa injektio. Ei infektio.

    • Anonyymi

      Edelliseen vielä lisäten: Olen joskus saattanut käydä tällä palstalla kertomassa omista kokemuksista psykiatriasta ja hoitosysteemistä ja sen käyttämistä keinoista. Mutta erittäin harvoin.

      Itselleni tuli noin 20 vuoden ajalta erinäisiä erittäin huonoja kokemuksia niin hoitojaksoilta sairaaloissa ja avohoidon puolelta. Joten tuskin ne kaikki sentään oli sairaudesta johtuvia.

      Kaikista lääkkeistä tulee jonkinlaisia sivu ja haittavaikutuksia. Se on totta. Mutta neurolepteistä ja masennuslääkkeistä eniten jopa terveyteen kaikkein haitallisemmin vaikuttavia, esim. diabetes ja sydän ja verisuonisairaudet ja jopa ennenaikaiseen kuolemaan johtavia. Jostakin syystä. Ainakin pitkäaikaiskäytössä. Hankkikaa ihmeessä tietoa netistä jokaisen käyttämänne lääkkeen haittavaikutuksista ihmisen terveyteen. Jotta nämä kirjoitukset eivät vaan jää jonkin "psyykkisesti sairaan" kuvitteluksi ja hoitovastaisuudeksi.

      Ja ai niin, eihän psyykkisesti sairaat saa koskaan kertoa ja kirjoittaa esim. someen omista kokemuksistaan? Ei ainakaan alalla olevien ja tämän ketjun aloittajan mukaan. Niin, että hys hys hipihiljaa pitäisi vain olla, pysyä piilossa ja olla kertomatta ja tuomatta julki mitään. Ettei kukaan vain saisi tietää mitään. Ei ainakaan tosiasioita. Siltä ainakin näyttää. Hienoa, näinhän se demokratia ja ihmisoikeudet toimivat käytännössä tässä yhteiskunnassa ja psykiatrian edustajien mielestä.

    • Anonyymi

      Jos olisin tiennyt 20 vuotta sitten, että millaista psykiatria ja sen käyttämät hoitokeinot, käyttämä etiikka ja potilaita kohtaan olevat asenteet oikeasti ovat, en olisi koskaan avannut yhdenkään sairaalan, tai terveyskeskuksen ovea.

      Viimeksi, kun jouduin psykiatrin eteen, jouduin kovasti taistelemaan ja pinnistelemään, jotta en saisi M1 lähetettä, tai joutuisi pakkohoitoon. Siinä kohtaa myönnän, että jouduin lukemaan edessäni olevan psykiatrin kasvonilmeitä, että ennakoida ja tietää , miten vastata jokaiseen minulle esitettyyn kysymykseen ja luovia tilanteesta ulos. Muutoin aiemmissa tilanteissa, enkä silloinkaan, en ole koskaan "etsinyt psykiatrin ilmeistä, tai sanoista mitään piilomerkityksiä", kuten aloittaja leimaavasti kuvasi. Mitä minä niillä havannoilla tekisin?

      Mutta joissakin tilanteissa, joskus joutuu käyttämään keinoja, jotka eivät välttämättä ole joidenkin mielestä hyväksyttyjä. Kuten valehteleminen ja näytteleminen. Läksyni olen nimittäin oppinut. Älä luota keneenkään. Koskaan. Ei etenkään jo valmiiksi potilaita kohtaan oleviin asenteellisiin lääkäreihin. Että olet hoitohenkilökunnan silmissä ja edessä vain pelkkä sotunumero, nimi ja diagnoosi. Ja alinta kastia. Koska siinä systeemissä potilaalta viedään ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Etkä tule ymmärretyksi ja kuunnelluksi ja autetuksi. Koskaan.

      • Anonyymi

        Tässähän se hoito ja lääkevastaisuus nyt tulee selvästi läpi.
        Näitä avohoitopotilaita on riittäväst kylillä vapaana. Kouluampujat ja kirvesmurhaajat ym. Tällaista yhteiskuntaa tämä 20 vuotta hoidoissa ollut haaveilee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässähän se hoito ja lääkevastaisuus nyt tulee selvästi läpi.
        Näitä avohoitopotilaita on riittäväst kylillä vapaana. Kouluampujat ja kirvesmurhaajat ym. Tällaista yhteiskuntaa tämä 20 vuotta hoidoissa ollut haaveilee?

        Älä liioittele. Et taida tietää psykiatriasta mitään. Edellinen kirjoittaja on asiallinen, ja puhuu totta ja täyttä asiaa. Asiasta mitään tietämättömät ja ymmärtämättömät ovat heti valmiita lykkaamaan kaikki, jotka joutuvat syystä tai toisesta psykiatrian hoitoon. Läheskään kaikki eivät ole kirvesmurhaajia tai kouluampujia. Heitä ei ole kuin muutama ihminen koko psykiatrian historiassa. Tuollaiset yleistäjät ovat valmiita tuhoamaan yleistävillä asenteillaan aivan eri tilanteessa olevien ihmisten elämän, joilla ei ole mitään tekemistä toisten vahingoittamisen kanssa. Suurimmasta osasta psyykkisedti oitehtivista ei tule sarjamurhaajia ja kouluampujia. Joten älä yleistä. Olet tietämätön.

    • Anonyymi

      Taisi kalikka kalahtaa ja koira älähtää kun lukee näitä kommentteja.

      • Anonyymi

        Kissanviikset! Ja vielä mitä! Ihmisiä ei pidä mennä leimaamaan ja haukkumaan hoito ja lääkevastaisiksi. Minäkin olin aluperin hyvin hoitomyönteinen ja uskoin lääketieteeseen - ja siellä toimiviin ihmisiin. Että he kuuntelevat, ymmärtävät ja tutkivat oireiden ja sairauksien juurisyitä, ja että toimivat ihmisiä auttaakseen. Ja että kohtelevat ihmisenä, eikä vain annetun diagnoosin perusteella. Toisin meni ja kävi. Liian monien pakkohoitopäätösten, itselle annettujen pakkoinjektioiden, alistavan ja kohtelun ja lukuisten nöyryytysten jälkeen tajusin, ettei heillä ollut mitään haluakaan auttaa, tai hoitaa ihmisiä. Vaan ajaa ihmiset käyttämään pysyvästi, koko elämän ajan neuroleptejä ja muita lääkkeitä. Lääkeyhtiöt ja lääkärithän siinä vain tienaa, ja vetävät vielä sen lisäksi päälle kovatuloista palkkaa. Medikalisaatio hyödyttää vain lääkeyhtiöiden ja alalla olevien bisnestä.

    • Anonyymi

      Voi olla myös sen verran kunnossa ja järjissään, että tietää luultavasti saaneensa väärän diagnoosin, vaikka ei kiistä sitä että on hoidon tarpeessa. Haastattelun perusteella on nostettu esiin asioita, joita et mitenkään omasta mielestäsi painottanut ja tehty niistä liian pitkälle menneitä tulkintoja. Arvelet, että ajan myötä diagnoosia korjataan, kuten monella käy, mutta hoidossa halutaan ensin kokeilla lääkkeitä tähän sairauteen. Lähdetkö kokeilemaan lääkkeitä väärään sairauteen vai et? Lääkkeet eivät ole ilman sivuvaikutuksia ja pelkäät esimerkiksi että pystytkö hoitaman työsi yhtä hyvin lääkkeiden vaikutuksen alaisena, joiden et edes usko auttavan ongelmiisi.

      • Anonyymi

        Tietysti kokeilin lääkkeitä.

    • Anonyymi

      Aloittajan teksti jätti hieman epävarman tunteen siitä, että mahtaakohan hänellä itsellään olla kokemusta psykiatrisista hoidoista ja lääkkeistä.
      Toisaalta vaikutti, ettei ole, mutta toisaalta taas saattaa ollakin, ehkä ennemmin hoitomyönteistä kokemusta.

      Niin tai näin, mutta nämä palstathan ovat sitä varten, että ihmiset voivat kirjoitella omia kokemuksiaan, nimenomaan omiaan. Kukaan muu ei voi kokea, tuntea tms. toisen puolesta.

      Kyllähän jotkut saavat avun psykiatrian puolelta, sitä ei voi kieltääkään. Valitettava tosiasia on sekin, että monet saavat lääkkeistä haittoja ja vieroitusoireitakin.
      Myös eri laitoksissa on erilaista hoitohenkilöstöä, jotka kohtelevat potilaita eri tavoin.

      Olen itsekin arvostellut vuosien varrella hoitopaikkoja, osastoja, hoitohenkilökuntaa, ei siinä mitään outoa tai väärää ole. Sattuu olemaan monenlaista kokemusta, hyviä, huonoja, sekä kaikkea siltä väliltä.
      Eikä arvostelu tarkoita sitä, onko hoitokielteinen tai -myönteinen. Paljolti se menee sen mukaan, minkälaista hoitoa saa ja minkälaisessa paikassa. Kyllähän henkilökunta vaikuttaa siihen, miten potilas kokee tulleensa kohdatuksi, kohdelluksi, kuulluksi, ymmärretyksi jne.

      Asioissa on yleensä aina kaksi puolta, monilla on varmasti sekä huonoja mutta myös hyviäkin kokemuksia.
      Ihmisessä on vain outo mekanismi siinä, että kaikki negatiivinen ja ikävä jää paremmin mieleen, mistä lie johtuu.

      Kuten edellinenkin kirjoittaja totesi, niin onhan tämä aihe, joka saattaa joskus saada tunteet kuumenemaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että jokaisella on oikeus ilmaista oma mielipiteensä,
      Ja hyvähän se on, että on erilaisia kokemuksia ja mielipiteitä, ei muuten syntyisi keskusteluja.

    • Anonyymi

      Kerro minulle miksi minun pitäisi syödä neuroleptejä, jos meta-analyysien mukaan niiden vaste on 6-10 pistettä PANSS-skaalalla suhteessa plaseboon? Kokeissa käytetään usein lääkkeisiin hyvin reagoivia potilaita, joiden lähtöpisteet ovat jossai 80 pisteen tasolla sen jälkeen, kun ne on keinotekoisesti nostettu korkeammalle vieroitusoireiden avulla washout-periodin aikana. Siitä 20 % esimerkiksi on 16 pistettä. 16 pisteeen verran neuroleptit laskevat tuosta lähtötasosta arviolta 40-50 % koehenkiöistä, eli vähintään 50-60% lääkityksellä olevista ei saavuta kyseistä minimaalista vastetta. Suurin piirtein 21-30% plasebolla olevista saavuttaa kyseisen minmaalisen vasteen tason, 79-70 % plasebolla olevista ei saavuta sitä. Eli lääkkeillä olevista suurin piirtein maksimissaan 19-20 % useampi saavuttaa minimaalisen vasteen kuin plasebolla. Enemmistö ei siis hyödy lainkaan edes minmaalisella vasteella neurolepteista, saati sitten hyvällä. Siis skitsofreenikoista lääkkeestä riippuen 40-80 % ei hyödy minimaalisella vasteella lääkkeestä. Miksi minun pitäisi ehdoin tahdoin ottaa riski akatisiasta, massiivisesta lihomisesta, aivojen surkastumisesta jne. siksi, että en todennäköisesti hyödy minimaalisella tasolla lääkkeistä meta-analyysein mukaan? Ihan sama vaikka minä en juurikaan saisi vakavia sivuoireita, niin miksi söisin tehottomia terveydelle ilmeisen haitallisia lääkkeitä?

      Ajatellaan, että vaikka sairauteni keskeisin oire on ajatuksen siirto. Kerron psykiatrilleni, että kuulen ajoittain toisten ihmisten ajatuksia. Osaatko oikein tarkkaan ja yksityiskohtaisesti selittää, että mikä vaikutus neurolepteilla juuri tähän spesifiin ongelmaani? PANSS-skaala mittaa ihan kaikkea mahdollista deluusioista syyllisyydentunteeseen, ja oireeni on kaiketi deluusio tai niin kutsuttu ajatusharha. Ja ero tosiaan on suhteessa plaseboon 6-10 pistettä. Mikä mekanismi lääkkeissä selittää ajatusharhani siitä, että kuulen välillä vaikka ystäväni ajatuksia kun hän miettii, että mitä ruokaa laittaisi tänään tai näen läheiseni enneunen hänen omasta kuolemastaan. Mitä lääkettä suosittelisit ja millä perusteella, mikä sopisi spesifimmin tähän ajatuksensiirtoharhaan? Kuulostat järkevältä ja älykkäältä kaverilta ja osaat varmaan vastata kysymykseeni. Voitkin täällä harjoitella osallistumista psykoedukaatio-ohjelmaan, jossa koulutat ja sivistät minun kaltaisia mielisairaita lääkkeiden välttämättömyydestä ajatuksensiirtoharhojeni hallintaan. Kerro minulle eksaktisti a)mikä mekanismi selittää ajatuksensiirtoharhani neurobiologisella tasolla b)miksi minun pitäisi syödä ajatuksensiirtoharhaani neuroleptejä, jotka laskevat yhteensä kaikkia mielisairauksien oireita vain puolet alle kliinisen merkitsevyyden raja-arvosta? Kerro minulle myös, mitä tarkoittavat käsitteet NNT, NNH, kliininen merkitsevyys, tilastollinen merkitsevyys, julkaisuharha ja plasebovaste. Kerro minulle, miten noita lääkkeitä tutkitaan, millaisia potilaita sinne rekrytoidaan ja miksi noissa kokeissa plasebolla olevilla on lääkitystä vaativia liikehäiriöitä? Kun minä olen vähän tälläinen tyhmä reppana, etten ymmärrä näitä juttuja, ja sen takia lääkärin höpinät mielisairaudestani jonain diabeteksena tai korkeana kolesterolina menee yli hilseen. Ehkä sinä osaisit vähän tarkemmin ja paremmin perustella asiaa kuin ne korkeasti koulutetut, vähän turhan abstraktilla tasolla operoivat erikoislääkärit joiden metaforisesta ja hassusta kielestä en ymmärrä yhtään mitään.

      • Anonyymi

        Ei kai mun tarvitse alkaa kertoa, miten sinä haluat toimia lääkitysten kanssa, käyttää tai olla käyttämättä.
        En ole myöskään minkään sortin lääkäri, en voi ottaa kantaa sinun ajatustensiirtoihin tai harhoisi, en toki myöskään millään tavoin sinua vähättele tai arvostele. Minulle ei kuulu muiden ihmisten asiat.
        Sulla on tainnut mennä nää keskustelut jotenkin ihon alle, ja tunnet itsesi jotenkin loukkaantuneeksi.
        Sehän on hyvä, että sinulla on tietoa asioista ja tiedät itse mitä haluat, ja mitä et.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai mun tarvitse alkaa kertoa, miten sinä haluat toimia lääkitysten kanssa, käyttää tai olla käyttämättä.
        En ole myöskään minkään sortin lääkäri, en voi ottaa kantaa sinun ajatustensiirtoihin tai harhoisi, en toki myöskään millään tavoin sinua vähättele tai arvostele. Minulle ei kuulu muiden ihmisten asiat.
        Sulla on tainnut mennä nää keskustelut jotenkin ihon alle, ja tunnet itsesi jotenkin loukkaantuneeksi.
        Sehän on hyvä, että sinulla on tietoa asioista ja tiedät itse mitä haluat, ja mitä et.

        Luulin että osaat ottaa kantaa, kun ottaat osaat noin ihailtavan selväsanaisesti kantaa toisten ihmisten hoitokielteisyyteen ja sen perusteettomuuteen. Oletko ajatellut, että ymmärryksesi ja tietopohjasi ei riitä toisten ihmisten hoitokielteisyyden arvosteluun? Ihmiset prosessoivat asioita, jotka ovat usein sinun, lääkärien ja tutkijoiden ymmärryksen tuolla puolen. Oletko ajatellut, että lääkäritkään eivät aina täysin ymmärrä, mitä hoitavat? Sen takia psykiatrian hoitotulokset ovat monin osin niin surkeita. En minä katkeroidu, jos joku sydänkirurgi hoitaa läppävikani tai yleislääkäri kirjoittaa minulle närästysreseptin. He operoivat täsmällisten, biologisesti määriteltyjen ongelmien kanssa. Hulluus on edelleen sosiaalisesti määritelty käsite, ei sitä voi määritellä biologisin termein, vaikka se onkin hyvin medikalisoitu ilmiö. Sen takia ihmiset pitävät hoitoa niin vastenmielisenä. Todella monimutkaiset psyykkiset, psykososiaaliset, tietoisuuteen ja tajuntaan liittyvät ilmiöt redusoidaan retorisesti neurobiologisiksi häiriötiloiksi, joita ei voi mitata, mutta joita siitä huolimatta obsessiiviseti hoidetaan sellaisina. Ei ihme, että se aiheuttaa hoitokielteisyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulin että osaat ottaa kantaa, kun ottaat osaat noin ihailtavan selväsanaisesti kantaa toisten ihmisten hoitokielteisyyteen ja sen perusteettomuuteen. Oletko ajatellut, että ymmärryksesi ja tietopohjasi ei riitä toisten ihmisten hoitokielteisyyden arvosteluun? Ihmiset prosessoivat asioita, jotka ovat usein sinun, lääkärien ja tutkijoiden ymmärryksen tuolla puolen. Oletko ajatellut, että lääkäritkään eivät aina täysin ymmärrä, mitä hoitavat? Sen takia psykiatrian hoitotulokset ovat monin osin niin surkeita. En minä katkeroidu, jos joku sydänkirurgi hoitaa läppävikani tai yleislääkäri kirjoittaa minulle närästysreseptin. He operoivat täsmällisten, biologisesti määriteltyjen ongelmien kanssa. Hulluus on edelleen sosiaalisesti määritelty käsite, ei sitä voi määritellä biologisin termein, vaikka se onkin hyvin medikalisoitu ilmiö. Sen takia ihmiset pitävät hoitoa niin vastenmielisenä. Todella monimutkaiset psyykkiset, psykososiaaliset, tietoisuuteen ja tajuntaan liittyvät ilmiöt redusoidaan retorisesti neurobiologisiksi häiriötiloiksi, joita ei voi mitata, mutta joita siitä huolimatta obsessiiviseti hoidetaan sellaisina. Ei ihme, että se aiheuttaa hoitokielteisyyttä.

        En nyt tajua, keneen kommentoijaan minut sotket.
        Minä en ole arvostellut tai väittänyt mitään muutakaan hoitokielteisyydestä.
        Olen sitä mieltä, että on jokaisen oma asia, miten hoitonsa kokee.

        On ollut aikoja, kun olen itsekin ollut hoitokielteinen.
        Onneksi en ollut kuitenkaan sitä aina, koska en olisi parantunut ilman viimeisintä hoitojaksoani. Ja se ei olisi onnistunut, jos en olisi ollut hoidossa myönteisellä asenteella ja halunnut itseäni kuntoon.
        Nyt jo moneen vuoteen, ilman hoitoja ja ilman lääkkeitä. Joskus on hoidosta hyötyäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulin että osaat ottaa kantaa, kun ottaat osaat noin ihailtavan selväsanaisesti kantaa toisten ihmisten hoitokielteisyyteen ja sen perusteettomuuteen. Oletko ajatellut, että ymmärryksesi ja tietopohjasi ei riitä toisten ihmisten hoitokielteisyyden arvosteluun? Ihmiset prosessoivat asioita, jotka ovat usein sinun, lääkärien ja tutkijoiden ymmärryksen tuolla puolen. Oletko ajatellut, että lääkäritkään eivät aina täysin ymmärrä, mitä hoitavat? Sen takia psykiatrian hoitotulokset ovat monin osin niin surkeita. En minä katkeroidu, jos joku sydänkirurgi hoitaa läppävikani tai yleislääkäri kirjoittaa minulle närästysreseptin. He operoivat täsmällisten, biologisesti määriteltyjen ongelmien kanssa. Hulluus on edelleen sosiaalisesti määritelty käsite, ei sitä voi määritellä biologisin termein, vaikka se onkin hyvin medikalisoitu ilmiö. Sen takia ihmiset pitävät hoitoa niin vastenmielisenä. Todella monimutkaiset psyykkiset, psykososiaaliset, tietoisuuteen ja tajuntaan liittyvät ilmiöt redusoidaan retorisesti neurobiologisiksi häiriötiloiksi, joita ei voi mitata, mutta joita siitä huolimatta obsessiiviseti hoidetaan sellaisina. Ei ihme, että se aiheuttaa hoitokielteisyyttä.

        Nyt tulee niin helmee settii, että taidan laittaa poppornii.

        Että meillä on ihan niin ymmärtäväisiä ihmisiä, että he tietävät kaiken, lääkärien ja tutkijoiden ajatuksenjuoksusta, mutta että kukaan ei ymmärrä heidän ylevämpiä päämääriä...

      • Anonyymi

        Ei sinun mitään pans skaaloja tarvitse ruveta syömään, riittää kun keskyöllä menet kännykän valossa peilin eteen, ja sanot kolme kertaa peräkkäin. "pärjäänkö tässä yhteiskunnassa ilman lääkkeitä."

        Ihan samalla tavalla kun diabeetikotkin, niin osa heistä valitsee liikunnan ja pärjäävät sillä. Hemmetti, osa heistä on varmasti butthurt, siitä vapaudenriistosta etteivät voi enää syödä suklaata, tai joutuu laitoshoitoon, mutta sellasta se vaan elämä on.

        Sekin on ihan ok, että linkkaa kiinnostavia aiheeseen liittyviä tutkimuksia. Mutta siinä vaiheessa kun rupeaa tekemään tutkimuksiin omia yhteenvetoja, millaisia tutkijat itse eivät ole tehneet, ja niiden omien tulkintojen varjolla yrittää estää muitten ihmisten valinnan mahdollisuutta omasta elämästään.

        Niin silloin on turha hurskastella, ja väittää olevansa yhtään sen parempi pakottaja, kun kukaan muukaan pakottaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinun mitään pans skaaloja tarvitse ruveta syömään, riittää kun keskyöllä menet kännykän valossa peilin eteen, ja sanot kolme kertaa peräkkäin. "pärjäänkö tässä yhteiskunnassa ilman lääkkeitä."

        Ihan samalla tavalla kun diabeetikotkin, niin osa heistä valitsee liikunnan ja pärjäävät sillä. Hemmetti, osa heistä on varmasti butthurt, siitä vapaudenriistosta etteivät voi enää syödä suklaata, tai joutuu laitoshoitoon, mutta sellasta se vaan elämä on.

        Sekin on ihan ok, että linkkaa kiinnostavia aiheeseen liittyviä tutkimuksia. Mutta siinä vaiheessa kun rupeaa tekemään tutkimuksiin omia yhteenvetoja, millaisia tutkijat itse eivät ole tehneet, ja niiden omien tulkintojen varjolla yrittää estää muitten ihmisten valinnan mahdollisuutta omasta elämästään.

        Niin silloin on turha hurskastella, ja väittää olevansa yhtään sen parempi pakottaja, kun kukaan muukaan pakottaja.

        "Sekin on ihan ok, että linkkaa kiinnostavia aiheeseen liittyviä tutkimuksia. Mutta siinä vaiheessa kun rupeaa tekemään tutkimuksiin omia yhteenvetoja, millaisia tutkijat itse eivät ole tehneet, ja niiden omien tulkintojen varjolla yrittää estää muitten ihmisten valinnan mahdollisuutta omasta elämästään."

        Mitä tulkintoja sinä tekisit seuraavista laajojen meta-analyysien tuottamista tutkimustuloksista (nuo on suoraan kopioitu tutkimusten johtopäätöksistä ja tuloksista):

        "Laajahkojen satunnaistettuja kaksoissokkokokeita käsittelevien meta-analyysin mukaan uuden ja vanhan sukupolven antipsykoottien NNT (numer needed to treat) on non-affektiivisten psykoosien hoidossa arviolta keskimäärin 5-8. mikä merkitsee sitä, että pitää hoitaa viidestä kahdeksaan potilasta jotta yksi saa lisähyötyä lääkityksestä. Riittävän hoitovasteen määritelmästä ei ole tutkijoiden kesken yksimielisyyttä, mutta yleensä minimaalisena vasteena PANSS-skaalalla pidetään 20 % oireita mittaavien pisteiden laskua lähtötasosta. Esimerkiksi laajan vuonna 2017 julkaistun 60 vuoden ajanjakson aikana tehtyjä plasebokontrolloituja kaksoissokkotutkimuksia käsittelevän meta-analyysin mukaan tämän minimaalisen vasteen saavutti 30 % potilaista plasebolla ja 51 % lääkityksellä olevista. Hyvän vasteen saavutti 23 % lääkitykselle satunnaistetuista ja 14 % plasebolle. Plasebon ja lääkkeen välinen keskimääräinen ero on uusimpien tutkimusten mukaan keskimäärin 6 pistettä. PANSS-skaalalla kliinisen merkitsevyyden raja-arvona pidetään 15 pisteen eroa lääkkeen ja plasebon välillä. Tutkimukset kestävät keskimäärin kuusi viikkoa ja niihin valikoidaan epäedustava otos potilaita. Arviolta ne edustavatkin noin 10 % skitsofreniapotilaista"
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Antipsykoottiset_lääkkeet

        Haluaisitko myös tulkita minulle, mitä tarkoittaa seuraavan meta-analyysin lause:

        Akuuttiin skitsofrenian hoitoon liittyvän laajimman meta-analyysin mukaan SMD oli oireiden osalta 0.45, julkaisuharhan korjaamisen jälkeen 0.38. Nämä tulokset ovat yhteneväiset yksittäisiä lääkkeitä käsittelevien meta-analyysien kanssa.
        Akuuttiin skitsofrenian lääkehoidon suhteen ero plasebon ja lääkityksen välillä oli pieni (23 % vs. 14 %)
        johtopäätöksissä todetaan seuraavasti:
        Skitsofreniassa 0.73 SMD vaaditaan minimaaliselle kliniselle vasteelle, joka on 15 pistetta PANSS-skaalalla. Tämä tarkoittaa, että alle 0.73 SDM olevat vasteet eivät ole kliinikoiden havaittavissa ja eivät täten ole kliinisesti merkitseviä.
        https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/wps.20941

        Entä seuraava lause meta-analyysin johtopäätöksissä:
        Lopulta, otoskokoko ja siihen liittyvät mittarit nousivat lukuisia kertoja merkittäviksi tekijöiksi ja nämä ovat sellaisia tekijöitä, joihin lääkekehityksessä voi vaikuttaa. Otoskoot ovat nousseet jatkuvasti viime vuosina. Lääkeyhtiöt tekevät tutkimuksia suuremmilla otoksilla listätäkseen tilastollista merkitsevyyttä. ..Suosittelemmekin otoskooltaan hieman pienempiä tutkimuksia, mutta tarkemmin valikoituja potilaita, tämän trendin kääntämiseksi.
        https://ajp.psychiatryonline.org/doi/full/10.1176/appi.ajp.2017.16121358

        Huom, kliininen merkitsevyys ei ole se, minkä perusteella lääke hyväksytään käyttöön vaan tilastollinen merkitsevyys määrää lääkekokeiden onnistumisprosentin. Minä en tulkitse noita tutkimuksia sinun puolestasi, saat ihan vapaasti toki tulkita ne ihan itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinun mitään pans skaaloja tarvitse ruveta syömään, riittää kun keskyöllä menet kännykän valossa peilin eteen, ja sanot kolme kertaa peräkkäin. "pärjäänkö tässä yhteiskunnassa ilman lääkkeitä."

        Ihan samalla tavalla kun diabeetikotkin, niin osa heistä valitsee liikunnan ja pärjäävät sillä. Hemmetti, osa heistä on varmasti butthurt, siitä vapaudenriistosta etteivät voi enää syödä suklaata, tai joutuu laitoshoitoon, mutta sellasta se vaan elämä on.

        Sekin on ihan ok, että linkkaa kiinnostavia aiheeseen liittyviä tutkimuksia. Mutta siinä vaiheessa kun rupeaa tekemään tutkimuksiin omia yhteenvetoja, millaisia tutkijat itse eivät ole tehneet, ja niiden omien tulkintojen varjolla yrittää estää muitten ihmisten valinnan mahdollisuutta omasta elämästään.

        Niin silloin on turha hurskastella, ja väittää olevansa yhtään sen parempi pakottaja, kun kukaan muukaan pakottaja.

        Tässä vielä linkki yhteen meta-analyysiin, jossa tulokset on pelkistetty taulukkoon seuraavasti:

        amisulpridi ei vastetta 50 %, plasebo ei vastetta 76.7 %
        Apriprazole ei vastetta 63.8 % plasebo ei vastetta 78.6 %
        Olantsapiini ei vastetta 53.4 %, plasebo ei vastetta 73.3 %
        ketiapiini ei vastetta 56.9 % plasebo ei vastetta 65.9 %
        Risperidoni 45.6 % plasebo ei vastetta 69.6 %

        Meta-analyysin mukaan vaste saavutettiin keskimäärin 40 % lääkitykselle satunnastetuissa ja 22 %. Tutkijat toteavat johtopäätöksissään seuraavaa:

        "Joka tapauksessa suhteellisen pieni 18 % absoluuttinen ero, tarkoittaen NNT 6, ja keskimääräinen ES -0.51 yleisten oireiden laskulle, on huomiota herättävä. Lisäksi me havaitsimme että lääkkeiden ja plasebon ero on laskenut ajan kuluessa. Sama vaikutus on havaittu Trikalinos et al. lääkekoeita käsittelevässä analyysissa. "

        https://www.nature.com/articles/4002136/tables/2

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinun mitään pans skaaloja tarvitse ruveta syömään, riittää kun keskyöllä menet kännykän valossa peilin eteen, ja sanot kolme kertaa peräkkäin. "pärjäänkö tässä yhteiskunnassa ilman lääkkeitä."

        Ihan samalla tavalla kun diabeetikotkin, niin osa heistä valitsee liikunnan ja pärjäävät sillä. Hemmetti, osa heistä on varmasti butthurt, siitä vapaudenriistosta etteivät voi enää syödä suklaata, tai joutuu laitoshoitoon, mutta sellasta se vaan elämä on.

        Sekin on ihan ok, että linkkaa kiinnostavia aiheeseen liittyviä tutkimuksia. Mutta siinä vaiheessa kun rupeaa tekemään tutkimuksiin omia yhteenvetoja, millaisia tutkijat itse eivät ole tehneet, ja niiden omien tulkintojen varjolla yrittää estää muitten ihmisten valinnan mahdollisuutta omasta elämästään.

        Niin silloin on turha hurskastella, ja väittää olevansa yhtään sen parempi pakottaja, kun kukaan muukaan pakottaja.

        Tässä vielä tutkijoiden analyysia, joista voit toki tehdä aivan omat johtopäätöksesi:

        Vaikkakin lääkkeen ja plasebon välinen ero mittaa suortaan lääkkeiden tehoa, plasebovasteen on havaittu olevan keskeisin tekijä plasebon ja lääkevasteen välisen eron selittämisessä. Tämä taas on vaikuttanut lääkekokeiden onnistumisprosentin laskuun skitsofreniaan liittyen. Meidän tuloksemme todistivat että plasebovasteen suuruus oli positiivisesti yhteydessä lääkevasteen suuruuteen, mutta lääkevasteen suuruus ei ollut yhteydessä kaikkiin plasebovasteen tasoihin. Vaikka syvällisiä analyyseja plasebon ja lääkityksen välistä eroja käsitteleviä tutkimuksia on paljon, itse plasebovastetta käsitteleviä tutkimuksia on vähemmän. Lääkekehityksessä onkin suuri tarve tutkia juuri plasebovasteeseen liittyviä tekijöitä.

        Tiivistettynä, tämä meta-analysi tunnisti monta plasebovasteeseen vaikuttavaa parametria, jotka tulee ottaa huomioon tutkimusten suunnitelussa liittyen skitsofrenian ja ehkä muidenkin lääkkeiden kliiisiin kokeisiin. ----Tulostemme mukaan tuleekin kiinnittää suurempaa huomiota koeryhmien määrään, paikkohin joissa tutkimukset tehdään, kuten myös potilaiden ominaisuuksiin kuten sairauden kestoon.
        https://ajp.psychiatryonline.org/doi/10.1176/appi.ajp.2013.12030315

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinun mitään pans skaaloja tarvitse ruveta syömään, riittää kun keskyöllä menet kännykän valossa peilin eteen, ja sanot kolme kertaa peräkkäin. "pärjäänkö tässä yhteiskunnassa ilman lääkkeitä."

        Ihan samalla tavalla kun diabeetikotkin, niin osa heistä valitsee liikunnan ja pärjäävät sillä. Hemmetti, osa heistä on varmasti butthurt, siitä vapaudenriistosta etteivät voi enää syödä suklaata, tai joutuu laitoshoitoon, mutta sellasta se vaan elämä on.

        Sekin on ihan ok, että linkkaa kiinnostavia aiheeseen liittyviä tutkimuksia. Mutta siinä vaiheessa kun rupeaa tekemään tutkimuksiin omia yhteenvetoja, millaisia tutkijat itse eivät ole tehneet, ja niiden omien tulkintojen varjolla yrittää estää muitten ihmisten valinnan mahdollisuutta omasta elämästään.

        Niin silloin on turha hurskastella, ja väittää olevansa yhtään sen parempi pakottaja, kun kukaan muukaan pakottaja.

        Huomaa että nuo meta-analyysit joita lainasin (valtavia koosteita 60 vuoden aikana tehdyistä kaksoissokkokokeista) eivät ole mitään kriittisten tutkjioiden tekemiä. Nuo tutkijat tekevät ja tuottavat tutkimuksia lääkeyhtiöille, niiden konsulteille ja tutkijoille. He ovat ajatusmaailmaltaan pro-psykiatrian edustajia sterodeilla, niin biopsykiatrisen hoitojärjestelmän syvässä päädyssä kun vaan voi olla. Sen takia he jättävät kiinnittämättä huomiota lukuisiin puutteisiin joita noissa kokeissa on alkaen sokkoutuksen purkautumisesta, vieroitusoireiden sotkemisesta sairauden oireiisin jne. Monet tutkijat ovat kuitenkin kiinnittäneet huomiota mm. relapsien vaihteleviin määritelmiin lääkekokeissa, sokkoutuksen purkautumisen vaikutuksiin lääkekoeiden tulosten tulkinnassa jne. Toisin sanoen jos nyt väität, että minä noita syvällä biopsykiatriassa ja lääketutkimuksessa toimivien tutkijoiden tutkimustuloksia ja johtopäätöksiä siteeraamisella jotenkin yritän "estää muitten ihmisten valinnanmahdollisuuksia omasta elämästään", niin siinäpä sitten yritän. Minä vain siteeraan heidän näkemyksiään siitä, mikä on näiden pakkohoidossakin käytettävien ihmelääkkeiden vaste lyhyellä aikavälillä tutkijoiden näkökulmasta.

    • Anonyymi

      Odotellessa jonkin lääkeyhtiöiden ja terveydealan vaikutuspiirin ulkopuolella olevan puolueettoman tutkijan tekemään galluppia siitä, mitä mieltä ovat olleet hoidosta, hoitokeinoista, hoitohenkilökunnan asenteista ja kohtelusta potilaita kohtaan, ne kaikki ihmiset, jotka ovat joskus käyttäneet psykiatrisia palveluja.

      Sitten nähtäisiin ne oikeat prosentit, kaikki luvut ja data aiheeseen liittyen.

      Tällä keskustelupalstalla ne asiat eivät kylläkään selviä ja ratkea. Ja on ihan turha kenenkään mennä sanomaan, että tietää koko totuuden asiasta. Ja vielä typerämpää, stigmatisoivaa ja rasistista on mennä leimaamaan niitä ihmisiä, jotka kertovat omista kokemuksistaan ja tunteistaan hoidosta, lääkkeistä ja hoitohenkilökuntaan kaikista siihe aihepiiriin liittyvistä asioista.

      • Anonyymi

        Siinä se ovella lähtiessä yleensä kysytään, senkun vastaat vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä se ovella lähtiessä yleensä kysytään, senkun vastaat vaan.

        Edelliselle: Huom. laaja-alaisempaa tutkimusta, eli gallupia. Ei mitään typerää, jonninjoutavaa ja suppeaa palautelomaketta, jossa kysymykset omaan hoitoon liittyvistä ovat yhdentekeviä, eivätkä mitenkään yksityiskohtaisia. Ja olen melko varma, ettei hoitotahon puolella niitä palautteita mitenkään lueta, eikä millään tavalla noteerata. Eikä niistä tehdä mitään yhteenvetoja, saatika kehitetä hoitotyötä ja hoitomuotoja.

        Ja tässä kohtaa on pakko myös sanoa, että joidenkin esim. psykoosipotilaiden tekemiä arvioita hoitoon liittyvistä asioista saatetaan pitää sairauteen kuuluvina oireiluina. Joten potilaita ei siis uskota. Lähtökohta ja vaikuttavuus hoidon kehittämisen osalta on aika huono, jos henkilöllä katsotaan olevan skitsofrenia tms.

        Niitä ihmisiä, jotka ovat joskus tai useammin tarvinneet elämänsä aikana psykiatrista hoitoa heidän mielipiteitään ei oikeasti joko kysytä, tai noteerata. Hoitomenetelmiä ja keinoja tutkivat vain alalla olevat norsunluutorneissaan olevat tutkijat ja lääkärit. Hoidon ja niiden laadun kehittämisessä kyllä tarvittaisiin myös mt- ongelmista kärsivien ja omakohtaisesti asioita kokevien, eli "kokemusasiantuntijoiden" näkemyksiä ja mielipiteitä. Mutta kun niitä ei joko kysytä, ei noteerata millään tavalla, tai ei saa edes sanoa ja ilmaista niitä ääneen! Se on se, mikä on tässä ongelmana.

    • Anonyymi

      Harvoin? Et ole tainnut kuulla esim. ferritiinistä ja sen tasoon liittyvistä ristiriidoista.
      Mä olin lääkäriä vastaan mm. silmäsairautta koskevissa epäilyissä. Sain sitten yksityiseltä julkiselle leikkauslähetteen eli google ja oma epäilys ei ollutkaan väärässä.

      Itsellä ahdistus oli esteenä monelle eri vaihtoehdolle. Kun se saatiin kuriin lääkkeillä, jotka on siihen tarkoitettu, alkoi moni asia sujua. En toipunut kiertoteitse eli muuhun kuin ahdistukseen tarkoitetuilla lääkkeillä vaan tarvitsin itse vaivaan luodun lääkkeen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi
      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomasin nyt että tuo video oli age restricted, joten tässä toinen versio jossa ei ole tuota estettä:
        https://www.youtube.com/watch?v=_5dSZnbugpc

        Mikä sinun mielestä tästä videosta tekee hyvän?

    • Anonyymi

      Sairaudentunnottomat, ja/tai hoitovastaiset.

      Ensinnäkin on sanottava, että omalla näppituntumalla väittäisin että näitä on huomattavasti vähemmän kuin luullaan. Mutta voi pojat, että he osaavat pitää ääntä, ja tehdä asiat hankalaksi. Jos suomalaiseen tyyliin pitää löytää syyllinen stigmaan, niin se on tämä porukka, eikä diagnoosi, koska heillähän ei ole diagnoosia.

      No omien kokemusten kertominen, ja niistä puhuminen vaikkapa foorumilla. Jokaisella on oikeus omiin kokemuksiin ja niistä kertomiseen, mutta se mikä ei ole oikein, on hypätä minäkertojan sijasta jumalkertojaan. Väittää että se yksilön kokemus yhtäkkiä muuttuisi universaaliksi totuudeksi. Kannattaa muistaa, että hoidonvastainen propaganda ei muutu omakohtaiseksi kokemukseksi, vain niin väittämällä.

      Tähänhän liittyy myös suoranainen valehtelu. Esimerkiksi, ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun tällä foorumilla, puhutaan muunneltua totuutta, että oma tarina saataisiin näyttämään kauniimmalta kuin se on, mutta hei, ehkä se onkin vain sitä sairautta, ja siinä valehdellaan itselle, eikä lukijalle.

      Kumpi on ensin, muna vai kana. Kuinka hirveää onkaan tulla kiusatuksi. Jopa minä olisin voinut jättää väliin sen kokemuksen. Mutta keitä nämä ovat nämä kiusaajat? Jotain elokuvien eliitti ihmisiä, jotka vain viihdyttäävät itseään kiusaamalla? Ei todellakaan, he tarvitsevat ihan samalla tavalla apua. He ovat joko itse niitä sairaudentunnottomia, tai heidän uhrejaan. Ja piiri pieni pyörii sukupolvesta toiseen.

      Mutta eihän sellaisia asioita tarvitse ajatella, kun tähän ilmiöön liittyy niin paljon narsistisia piirteitä, se minä minä minä.

      Ei niin huonoa, jos ei jotain hyvääkin. Jos se sairaudentunnottomuus, tai hoitokielteisyys on ihmisen couping mekanismi, jolla hän pärjää yhteiskunnassa, käy vaikka töissä jne. Eikä vahingoita läheisiään, tai muitakaan ihmisiä, niin sehän on silloin hemmetin hieno juttu.

      • Anonyymi

        Mitkä asiat hoitokielteinen on tehnyt sinulle hankalaksi? Onko kokemusta monestakin? Tunnetko heitä henkilökohtaisesti ja heidän taustojaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä asiat hoitokielteinen on tehnyt sinulle hankalaksi? Onko kokemusta monestakin? Tunnetko heitä henkilökohtaisesti ja heidän taustojaan?

        Kyllä ne aika kaukaa tunnistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne aika kaukaa tunnistaa.

        Mistähän ne mahtaa tunnistaa?
        Onko jotkut tietyt ilmeet, eleet, ulkonäkö, vaiko jopa joku tietty haju...tms.?
        Vai katsotko kaikkia ihmisiä vain sillä silmällä, että arvuuttelet ja teet omia johtopäätöksiä, kuka on hoitovastainen ja kuka ei?

        Kerron suoraan ja rehellisesti, että itse en ainakaan tuikituntemattomista ihmisistä voi kovin paljon " aika kaukaa " tietää yhtään mitään.
        Toki joitain juttuja voi nähdä päällepäin, tunnistaa esim. kadun juopon, kenties ihmisen mahdollisen varallisuuden, jo kalliin omaisuuden, esim. vaatteiden tai auton perusteella.
        Sokean tunnistaa valkoisesta kepistä tai opaskoiran kanssa kulkemisesta, jne....
        Mutta mikään ei kerro jo kaukaa, minkälainen kukakin on esim. luonteeltaan tai ajatusmaailmaltaan.
        Esim. hoitovastaisuus on ihmisen oma päätös, oma valinta, oma ajatus, ei sitä mainosteta näkyvästi niin, että joku voisi sen tunnistaa aika kaukaa.

        Oli toi lyhyt kommentti joltain, " kyllä minä tiedän "-ihmiseltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä asiat hoitokielteinen on tehnyt sinulle hankalaksi? Onko kokemusta monestakin? Tunnetko heitä henkilökohtaisesti ja heidän taustojaan?

        Taustoista sen verran, että kaikki vankilat on täynnä trakedioita.

        En tarkoita että MT- kuntoutujat olisivat rikollisia, vaan sitä, että eihän ketään aidosti kiinnosta popsiiko joku pillerietä vai ei. Ihmsiä alkaa kiinnostaa siinä vaiheessa kun heidän niskaan oksennetaan ongelmia.

        Niin ihanaa kun olisikin elää maailmassa jossa ei olisi traumaattista menneisyyttä, niin yhtä tärkeää on myös estää sen trauman välittyminen eteenpäin. Jos siihen keksitään lääkkeetön tai sairaudentunnoton vaihtoehto, niin aina parempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taustoista sen verran, että kaikki vankilat on täynnä trakedioita.

        En tarkoita että MT- kuntoutujat olisivat rikollisia, vaan sitä, että eihän ketään aidosti kiinnosta popsiiko joku pillerietä vai ei. Ihmsiä alkaa kiinnostaa siinä vaiheessa kun heidän niskaan oksennetaan ongelmia.

        Niin ihanaa kun olisikin elää maailmassa jossa ei olisi traumaattista menneisyyttä, niin yhtä tärkeää on myös estää sen trauman välittyminen eteenpäin. Jos siihen keksitään lääkkeetön tai sairaudentunnoton vaihtoehto, niin aina parempi.

        Sekin olisi tärkeää jos ja kun niitä traumoja on siellä menneisyydessä ollut, niin ne jättäisi sinne menneisyyteen, eikä kantaisi niitä taakkanaan koko tulevaisuutta.
        Ne eivät katoa eikä unohdu, mutta niistä huolimatta on mahdollista elää antamatta niiden vaikuttaa kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan.

        Usein mt-ongelmat johtuvat juurikin ihmisten omasta suhtautumisesta traumoihinsa, niiden käsittelyyn, ja niiden kanssa elämiseen. Toisille helpompaa, toisille vaikeampaa.

        Ja tärkeää tietty tuo traumojen välittymisen estäminen.
        Opitut toimintamallit valitettavasti usein siirtyy esim. vanhemmalta lapselle, niin henkiset kuin kaikki muutkin.
        Olisi helppoa, jos olisi työkalut, joilla kaikki olisi yksinkertaista muuttaa tai poistaa kokonaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekin olisi tärkeää jos ja kun niitä traumoja on siellä menneisyydessä ollut, niin ne jättäisi sinne menneisyyteen, eikä kantaisi niitä taakkanaan koko tulevaisuutta.
        Ne eivät katoa eikä unohdu, mutta niistä huolimatta on mahdollista elää antamatta niiden vaikuttaa kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan.

        Usein mt-ongelmat johtuvat juurikin ihmisten omasta suhtautumisesta traumoihinsa, niiden käsittelyyn, ja niiden kanssa elämiseen. Toisille helpompaa, toisille vaikeampaa.

        Ja tärkeää tietty tuo traumojen välittymisen estäminen.
        Opitut toimintamallit valitettavasti usein siirtyy esim. vanhemmalta lapselle, niin henkiset kuin kaikki muutkin.
        Olisi helppoa, jos olisi työkalut, joilla kaikki olisi yksinkertaista muuttaa tai poistaa kokonaan.

        Sinähän se söpösti sössötät toisten ihmisten traumoista ja niiden käsittelystä. Hoito joka lisää traumatisoitumista, vie itsemääräämisoikeuden, ohittaa potilaan näkökulman ja kroonistaa mielenterveysongelmia, on sen sijaan otettava vastaan mukisematta tai on huono tuhma ihminen ja sauraudentunnoton. Moni hoitovastainen ihminen on kuule joutunut käsittelemään sellaisia traumoja, että sinä et sellaisista tiedä mitään. Ihan yksin, ilman kenenkään apua tai tukea. Jokainen ihminen, jotka he ovat tavanneet elämässään, ovat pettäneet heidät ja loukannet heidän rajojaan eikä heillä ole ollut ensimmäistäkään ymmärtäjää ja päähän silittäjää. Siinä sitten voi meditoida anteeksi antoa ja positiivista tulevaisuusorientoitunutta elämänasennetta itselleen loppuelämänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän se söpösti sössötät toisten ihmisten traumoista ja niiden käsittelystä. Hoito joka lisää traumatisoitumista, vie itsemääräämisoikeuden, ohittaa potilaan näkökulman ja kroonistaa mielenterveysongelmia, on sen sijaan otettava vastaan mukisematta tai on huono tuhma ihminen ja sauraudentunnoton. Moni hoitovastainen ihminen on kuule joutunut käsittelemään sellaisia traumoja, että sinä et sellaisista tiedä mitään. Ihan yksin, ilman kenenkään apua tai tukea. Jokainen ihminen, jotka he ovat tavanneet elämässään, ovat pettäneet heidät ja loukannet heidän rajojaan eikä heillä ole ollut ensimmäistäkään ymmärtäjää ja päähän silittäjää. Siinä sitten voi meditoida anteeksi antoa ja positiivista tulevaisuusorientoitunutta elämänasennetta itselleen loppuelämänsä.

        Täällähän sössöttelen.
        Et voi tietää, tiedänkö minä mitään.
        On tullut laitoksia kierrettyä, suljettuja osastoja, pakolla ja vapaaehtoisesti. Sekä myös avohoidossa ollut.
        Monenlaisia lääkkeitä käytin lähes 20 vuotta. Kaikki onneksi jo takana päin, menneisyyttä.

        Niin, minähän en tiedä mitään. Tiedän toki, ja on ollut todella huonojakin kokemuksia monilla suunnilla.
        Se, etten ole jäänyt vellomaan menneisyyteen, enkä ole traumatisoitunut kokemuksista huolimatta, on ollut pelastukseni.
        Toki olen arvostellut hoitoja eri paikoissa, ja hoitosysteemejä, se on jokaisen oikeus.
        Arvostella saa, miten haluaa ja miltä itsestä tuntuu.

        Tuntematta minua, et todellakaan voi väittää, etten tiedä mistään mitään.
        Mutta kun se on pitkälti niin, että juuri se asenne ratkaisee.
        Pitääkö tulevaisuus pilata menneisyydellä, ei mielestäni.

        Ja se vielä, että jokaisen kokemukset ovat juuri sen ihmisen omia kokemuksia, ei niihin oikein toinen voi sanoa yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Lääkevastaisuus ei välttämättä ole hoitovastaisuutta. On syytäkin suhtautua kriittisesti siihen, että lääkkeitä tuputetaan niin herkästi.

      • Anonyymi

        Ei tietenkään. Mitä vähemmällä pärjää sen parempi, mutta sairauden tunnottomuus voi ilmetä lääkevastaisuutena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään. Mitä vähemmällä pärjää sen parempi, mutta sairauden tunnottomuus voi ilmetä lääkevastaisuutena.

        Ono yhtään tullut mieleen, miksi moni on lääkevastainen? Pakkolääkintä on yksi syy. Mutta ennen kaikkea lääkkeiden aiheuttamat suunnattomat kärsimykset ovat usein monin verroin suurempia kuin itse psyykkinen huonovointisuus. Ne jotka ovat kehittäneet esimerkiksi neuroleptit, eivät varmastikaan ole kokeilleet koskaan käyttää niitä edes lyhyen aikaa kokeeksi. Neuroleptit eivät ole ketään elävää olentoa varten!

    • Anonyymi

      Kuka tai mikä sitten olet kun tunnut olevan niin hyvin asioista perillä? Jotain kautta olet tietosi havainnoinut.

    • Anonyymi

      Jos ei osata selittää yhteyttä sen asian välille johon apua on haettu ja mihin "hoitoa" tarjotaan niin epäilisin myös somaattisen puolen lääkäriä. Sellaista ei ole koskaan vielä tapahtunut.

    • Anonyymi

      Aloitus on harhaista tekstiä, johon kannattaisi käyttää omia hoitajaan. Osalle aloituksen kaltainen horina on tietoista valehtelua, osalle omaksuttua myötäuskomusta.

      Ei ole olemassa mielen sairautta. On ympäristövammaisuutta ja moraalittomuutta. Hoito ympäristövammaisuuteen on ympäristön muuttaminen, mainittu yksilön eristäminen ympäristöstään fyysisesti ja kemiallisesti on ympäristötekijöiden pahentamista. Moraalittomuus perustuu vapaaseen tahtoon ja kuuluu perinteisesti oikeusjärjestelmän alaan.

      Alistumattomuus ihmisoikeusrikokseen on ihmisyyden perusolemus.

      Hoitovastaisuus-termi on sairaan mielen sairasta horinaa.

    • Anonyymi

      "Yllättävän moni psyykkisesti sairas on hoitovastainen. Joko suhtaudutaan epäillen tai erittäin krittisesti lääkkeisiin tai se kohdistuu hoitavaan tahoon."

      Itse en puhuisi yllättävyydestä. On aika tavallista että psykkisesti sairaat ihmiset tuntevat turvattomuutta ja epäluottamusta. Jos eivät tuntisi niin eivät todennäköisesti olisi niin sairaitakaan. Epäilevä ja kriittinen suhtautuminen on normaalia. Se on ihan luontainen tapa suhtautua etenkin kun ollaan antamassa ohjia jollekin toiselle.

      "Keksitään jos jonkinlaisia väitteitä hoitajista ja lääkäreistä. Usein se johtuu siitä, että hoitava taho on joutunut turvautumaan pakkokeinoihin."

      Ei ne potilaat mitään väitteitä keksi vaan kertovat omista kokemuksistaan.

      "Usein taustalla on ihan vain väärinkäsityksiä. Jotkut hoitovastaiset potilaat lukee hoitajan tai lääkärin kasvonilmeitä tai sanomisia sairaan mielensä filtterin läpi ja etsii niistä piilomerkityksiä tai vääntää ne asiat sopimaan siihen omaan asenteeseen, joka potilaalla on valmiiksi vastaanotolle tullessa."

      On kuitenkin "hoitovastaisuudestaan" huolimatta vastaanotollekin löytänyt. Siinä on jo hyvä alku.

      "Lääkärit leimataan natseiksi ja psykopaateiksi ja kun sellaisia kirjoituksia näkee, niin niistä näkee pitkälle, että niin sanotaan sen ihmisen sairastuneen mielen takia."

      Mielenkiinnosta kysyn mistä tuo tarve korostaa toisten sairastunutta mieltä oikein kumpuaa?

      " Lääkkeet on myös yleinen valituksen aihe. Kun potilas näkee lääkkeen haittavaikutus listan niin sitä säikähdetään ja lääke leimataan heti myrkyksi joka ei taatusti itselle sovi tai sitä ei uskalleta käyttää ollenkaan ja oireet pahenee. Näihin haittavaikutus listoihin kirjoitetaan kaikki mahdollinen ja mahdoton. Niihin merkitään kaikki ne oireet joita voi epäillä lääkkestä johtuvaksi ja usein ne ei edes johdu juuri siitä lääkkeestä vaan aivan jostain muusta, mutta ne kirjataan ylös, koska oire on esiintynyt kyseistä lääkettä käyttävällä."

      Ei ne lääkkeet myöskään terveellisiä ole. Olennaista potilaan hoidon kannalta niiden käytössä on että hyödyt ovat haittoja suuremmat ja ettei niitä käytettäisi oikean hoidon tilalla.
      Liian usein määrätään lääkkeet, vailla suunnitelmallisuutta, eikä muuta hoitoa anneta

      "Hoitovastainen ihmisen sitten ottaa lääkkeen. Saa jonkin sivuvaikutuksen ja lopettaa lääkkeen käyttämisen siihen ja kirjoittaa netin täyteen lääkevastaisia kirjoituksia, joka johtaa siihen, että herkimmät ei uskalla sitten lääkettä käyttää. Nämä ihmiset leimaavat lääkkeen sopimattomaksi kaikille ihmisille kun ovat itse saaneet siitä jonkin sivuvaikutuksen. Lääkeen täytyy olla sopimaton kaikille koska se oli sopimaton hänelle itselleen. Näin heidän ajatuksen kulku menee. "

      Kaikilla lääkkeillä on haittavaikutuksensa. Kenenkään velbollisuus ei ole körsiä niistä.

      " Hoitovastaisia on usein ne ihmiset joilla on omat vaatimukset hoidon suhteen ja joilla on jokin ennakkoasenne valmiiksi hoitoon mennessä. Kun hoitava taho asettuu sitten joissain tapauksissa tätä tahtoa vastaan ja suosittelee toisenlaista lähestymistapaa tai hoitoa niin potilas hermostuu. Tätä näkee harvoin somaattisella puolella. Jostain syystä psykiatrian puolella joillakin potilailla on valmiina itse suunnitelu hoitopolku. Ja kun hoitava taho oman ammattitaitonsa perusteella näkee, että jokin muu tapa on parempi, niin potilas hermostuu."

      Jokainen ihminen tuntee itsensä parhaiten. Joskus hoidon saannin esteenä on se ettei potilaalla ole ajatusta/suunnitelmaa hoitoon liittyvistä asioista

    • Anonyymi

      Aluksi minäkin, noin 20 vuotta sitten uskoin, että terveydenhuollossa ja etenkin psykiatrisella alalla olevat kuuntelevat, ymmärtävät, auttavat ja hoitavat potilaita.

      Mutta jos en olisi ollut niin naiivi ja sinisilmäinen ja kertonut kaikista oireista, kuten esim. väsymyksestä, ahdistuneisuudesta ja unettomuudesta, jotka tulkittiin julkisessa terveydenhuollossa ja tk: ssa pelkiksi psyykkiseksi oireiluksi, niin aika monta kertaa olisin päässyt vähemmällä. Nimittäin en olisi kokenut pakkohoitopäätöksiä, ollut esim. neljää kuukautta sairaalan seinien sisällä vankina, ollut alisteisessa asemassa, kontrollointia tai kokenut nöyryyttäviä tilanteita. Luottamushan siinä lopulta meni koko yhteiskuntaan, terveydenhuoltoon ja kaikkiin ihmisiin. Psykiatriassa toimii suurelta osin vain autoritäärinen, valtaan ja sen käyttämiseen perustuva systeemi. Ihmistä ei kohdata ihmisenä, vain pelkkänä diagnoosina. Potilaita ei kuunnella, edes hoidon alkuvaiheessa, miten sitten senkään jälkeen, kun sairaalan ovet sulkeutuvat hänen takanaan? Tai ylipäätään koskaan? Lääkereseptejä ja määräyksiä kyllä annetaan. Ja joidenkin tapauksessa heitä jopa uhkaillaan. Missä siis ovat yksilön perus ja ihmisoikeudet?

      Monta kertaa tuli vain se tunne, mt-potilaasta ei ole yhteiskunnalle enää mitään muuta hyötyä ja arvoa, kuin se, että hän rikastuttaa lääkeyhtiöitä sillä, kun hän ostaa hänelle säännöllisesti määrättyjä lääkkeitä. Ja lääkärit tekevät läheistä yhteistyötä lääkeyhtiöiden kanssa saamalla heiltä bonuksia.

      Se mikä tässä keskustelussa on ongelmana on juuri se, että paitsi keskinäinen dialogi potilaan ja hoitohenkilökunnan kanssa ei toimi, eikä potilasta ja hänen mielipiteitään kuunnella, niin sama koskee hoidon kehittämistä. Ja jos psykiatriassa olevat eivät kestä mielipiteitä ja mitään kritiikkiä, niin sitten on jotakin pahasti vikaa asenteissa. Eihän mikään hoito, tai tiede mene sillä tavalla eteenpäin, jos hoitosektorilla suhtaudutaan ihmisiin ylempää ja ylenkatseellisesti katsoen ja teilaavasti suhtautuen.

      • Anonyymi

        Kun ihminen menee lääkärin vastaanotolle, pitää ymmärtää, että lääketieteen piiristä voi saada vain lääketieteellistä hoitoa. Se tarkoittaa hyvin usein lääkkeitä, toisinaan leikkausta, sädehoitoa tms. Mikä näistä sopii mielenterveysongelmiin?

        Lääkärille ja muulle hoitohenkilökunnalle on turha lähteä purkamaan mielipiteitään siinä toivossa, että potilas päättäisi hoidosta muuten kuin että joko lähtee mukaan lääkärin määräämään hoitoon tai sitten ei.

        Hoitohenkilökunnan täytyy myös pitää puolensa, muuten ei jaksa. Psykiatriset potilaat ovat usein erittäin vaativia ja rasittavia, jopa uhkaavia. Tiettyä etäisyyttä on pakko pitää.

        Missä ovat ihmisen perus- ja ihmisoikeudet, kysyt. Mutta ovatko myös hoitohenkilökuntaan kuuluvat ihmisiä, missä heidän oikeutensa?

      • Anonyymi

        "Aluksi minäkin, noin 20 vuotta sitten uskoin, että terveydenhuollossa ja etenkin psykiatrisella alalla olevat kuuntelevat, ymmärtävät, auttavat ja hoitavat potilaita."

        Niin minäkin uskoin. Sitten jouduin kokemaan sellaisia asioita, että menetin lopullisesti uskoni terveydenhuoltoon, psykiatriaan ja ihmisyyteen ylipäätään. Se usko ei palaa enää koskaan. Leimattiinpa minut kuinka hoito- ja lääkevastaiseksi tai sairaudentunnottomaksi tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ihminen menee lääkärin vastaanotolle, pitää ymmärtää, että lääketieteen piiristä voi saada vain lääketieteellistä hoitoa. Se tarkoittaa hyvin usein lääkkeitä, toisinaan leikkausta, sädehoitoa tms. Mikä näistä sopii mielenterveysongelmiin?

        Lääkärille ja muulle hoitohenkilökunnalle on turha lähteä purkamaan mielipiteitään siinä toivossa, että potilas päättäisi hoidosta muuten kuin että joko lähtee mukaan lääkärin määräämään hoitoon tai sitten ei.

        Hoitohenkilökunnan täytyy myös pitää puolensa, muuten ei jaksa. Psykiatriset potilaat ovat usein erittäin vaativia ja rasittavia, jopa uhkaavia. Tiettyä etäisyyttä on pakko pitää.

        Missä ovat ihmisen perus- ja ihmisoikeudet, kysyt. Mutta ovatko myös hoitohenkilökuntaan kuuluvat ihmisiä, missä heidän oikeutensa?

        Edelliselle: Viimeiseen lauseeseesi vastaan, että hoitohenkilökuntaan kuuluvat ovat tietenkin ihmisiä, mutta niin ovat myös potilaat. Mutta terveydenhuollossa heidät katetogorisoidaan ja jo lähtötilanteessa nimitetään ja nähdään aina ja joka tilanteessa vain "potilaiksi", joilla ei ole minkäänlaista arvoa, tai asemaa, heitä ei koskaan nähdä samanarvoisina ja samalla lähtöviivalla ja kohdattavissa olevana, kuin lääketieteessä toimivat, johtavassa asemassa olevat ja erikoislääkärit ja hoitajat. Perus ja ihmisoikeuksien pitää siis koskea kaikkia, ihmisryhmästä, asemasta, koulutuksesta, sukupuolesta, sairauksista tms. riippumatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelliselle: Viimeiseen lauseeseesi vastaan, että hoitohenkilökuntaan kuuluvat ovat tietenkin ihmisiä, mutta niin ovat myös potilaat. Mutta terveydenhuollossa heidät katetogorisoidaan ja jo lähtötilanteessa nimitetään ja nähdään aina ja joka tilanteessa vain "potilaiksi", joilla ei ole minkäänlaista arvoa, tai asemaa, heitä ei koskaan nähdä samanarvoisina ja samalla lähtöviivalla ja kohdattavissa olevana, kuin lääketieteessä toimivat, johtavassa asemassa olevat ja erikoislääkärit ja hoitajat. Perus ja ihmisoikeuksien pitää siis koskea kaikkia, ihmisryhmästä, asemasta, koulutuksesta, sukupuolesta, sairauksista tms. riippumatta.

        Mitäs sitten tapahtuu kun hoitajasta tulee potilas? Sehän tapahtuu jo neuvolassa? Teoriasi ontuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs sitten tapahtuu kun hoitajasta tulee potilas? Sehän tapahtuu jo neuvolassa? Teoriasi ontuu.

        Edelliselle: Tarkoitin "potilailla" mt- ongelmista kärsiviä, joita stigmatisoidaan ja pidetään sosiaalisessa luokassa alempiarvoisena diagnoosien ym. perusteella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ihminen menee lääkärin vastaanotolle, pitää ymmärtää, että lääketieteen piiristä voi saada vain lääketieteellistä hoitoa. Se tarkoittaa hyvin usein lääkkeitä, toisinaan leikkausta, sädehoitoa tms. Mikä näistä sopii mielenterveysongelmiin?

        Lääkärille ja muulle hoitohenkilökunnalle on turha lähteä purkamaan mielipiteitään siinä toivossa, että potilas päättäisi hoidosta muuten kuin että joko lähtee mukaan lääkärin määräämään hoitoon tai sitten ei.

        Hoitohenkilökunnan täytyy myös pitää puolensa, muuten ei jaksa. Psykiatriset potilaat ovat usein erittäin vaativia ja rasittavia, jopa uhkaavia. Tiettyä etäisyyttä on pakko pitää.

        Missä ovat ihmisen perus- ja ihmisoikeudet, kysyt. Mutta ovatko myös hoitohenkilökuntaan kuuluvat ihmisiä, missä heidän oikeutensa?

        Hyvin sanottu.

        Joskus kun täällä näitä hoitovastaisia tekstejä lukee, niin tulee väkisin mieleen, että toivotaanko hoitajalta sen olevan joku kaveri, jonka kanssa käsikädessä loikitaan ihmemaahan. Harhaan mukaan lähteminen, ei ole läheskään niin vaarallista kun vielä viisikymmentä luvulla luultiin, ja ehkä se jopa osittain voisikin olla hoitajan tehtävä, mutta se ei ole sitä hoitoa.

        Tai että lääkäri kykenisi jotenkin sammtuttamaan maailmankokoisen kaasuvalon. Ei näin. lääkäri on kliinisen hoitotyön tekiä, ei mikään ihmisoikeus aktivisti, joka taistelee asiakkaan harhojen puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ihminen menee lääkärin vastaanotolle, pitää ymmärtää, että lääketieteen piiristä voi saada vain lääketieteellistä hoitoa. Se tarkoittaa hyvin usein lääkkeitä, toisinaan leikkausta, sädehoitoa tms. Mikä näistä sopii mielenterveysongelmiin?

        Lääkärille ja muulle hoitohenkilökunnalle on turha lähteä purkamaan mielipiteitään siinä toivossa, että potilas päättäisi hoidosta muuten kuin että joko lähtee mukaan lääkärin määräämään hoitoon tai sitten ei.

        Hoitohenkilökunnan täytyy myös pitää puolensa, muuten ei jaksa. Psykiatriset potilaat ovat usein erittäin vaativia ja rasittavia, jopa uhkaavia. Tiettyä etäisyyttä on pakko pitää.

        Missä ovat ihmisen perus- ja ihmisoikeudet, kysyt. Mutta ovatko myös hoitohenkilökuntaan kuuluvat ihmisiä, missä heidän oikeutensa?

        > Missä ovat ihmisen perus- ja ihmisoikeudet, kysyt. Mutta ovatko myös hoitohenkilökuntaan kuuluvat ihmisiä, missä heidän oikeutensa?

        Eikö ohjeta, lakeja , pykäliä ole vielä tarpeeksi? Onhan myös moraalise ja eettisetkin ohjeet ym. ym.
        Eikö sieltä vieläkään löydy tarpeeksi ohjeita toiminnan kartoittamiseksi?


        Äänestä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin sanottu.

        Joskus kun täällä näitä hoitovastaisia tekstejä lukee, niin tulee väkisin mieleen, että toivotaanko hoitajalta sen olevan joku kaveri, jonka kanssa käsikädessä loikitaan ihmemaahan. Harhaan mukaan lähteminen, ei ole läheskään niin vaarallista kun vielä viisikymmentä luvulla luultiin, ja ehkä se jopa osittain voisikin olla hoitajan tehtävä, mutta se ei ole sitä hoitoa.

        Tai että lääkäri kykenisi jotenkin sammtuttamaan maailmankokoisen kaasuvalon. Ei näin. lääkäri on kliinisen hoitotyön tekiä, ei mikään ihmisoikeus aktivisti, joka taistelee asiakkaan harhojen puolesta.

        Se on se ongelma, kun hoitajilla ja lääkäreillä ei ole funktiota potilaiden auttamisessa. Hoitajat inahtelevat jälkeenjääneesti hoitokouksissa latteuksiaan ja kyselevät saman tekeviä kuulumisia. Sairaalassa nuo veronmaksajien elätit räpläävät puhelintaan suurimman osan ajasta lasikopeissaan ja naureskelevat hysteerisesti potilaille, jotka pyörtyvät lääkkeistä joita heihin on väkisin tungettu. Mutta jos hoitaja on vuorovaikutustaidoiltaan hyvä, hän saattaa saada jopa kontaktin potilaaseen. Psykiatrit eivät tee tuotakaan.

        Heidän ainoa funktionsa on heitellä metaforisia viittauksia sisätautilääketieteeseen tai neurologiaan, jauhaa paskaa lääkkeiden affiniteeteista aivoihin ja määrätä rauhoittavaa jokaiseen pikku tenttipelkoon. Lätkiä potilaille diagnooseja sen jälkeen, kun ovat pari kolme kertaa haastatelleet tätä hassuista mahdottomista kokemuksista. Ongelma on siinä, että näistä ihmisistä ei yleensä ottaen ole ole mitään hyötyä. Ihminen joka selviää elämässään selviää ilman heitäkin, ja ihminen joka ei selviä ilman apua ei selviä heidän "avullaankaan", vaan yleensä päin vastoin. He heikentävät potilaiden resilienssiä, vievät heiltä välineitä käsitellä ongelmiaan rakentavasti, luovat heille uhrin ja sairaan identiteetin ja kroonistavat näin heidän aivan ratkaistavissa olevat ongelmansa.

        He hyväksikäyttävät huono-osaisia, masentuneita, yksinäisiä, heikkoitsetuntoisia ja usein siihen sisältyy sellainen pakon elementti, että potilas ei edes vapaaehtoisesti olisi tullut paikalle ilman massiivista painostusta. Eniten moni tarvitsisi kaveria ja ihmisiä auttamaan arjen hallinnassa enemmän kuin lääkäriä, joka nostaa itselleen kymppitonnin kuukausipalkkaa siitä, että kuppaa heikossa asemassa olevia ihmisiä. Jos haluaa olla lääketieteen asiantuntija, ei pidä erikoistua alalle jossa ongelmat ja juurisyyt ovat kaikkea muuta kuin lääketieteellisiä. Se on se ongelma psykiatreissa. Jos ei hyväksy vahvaa sosiaalista ja psyykkistä ulottuvuutta hoitamissaan ongelmissa, niin ei kuulu psykiatriksi vaan pitäisi tosiaan erikoistua vaikka siihen metaforisesti suosimaansa sisätautilääketieteesen tai neurologiaan hoitamaan oikeita lääkietieteellisiä ongelmia.

    • Anonyymi

      Minista tuli lääkevastainen kun pääsin kokemaan kamalat lääkevieroitusoireet ja haitat, jotka psykiatria tulkitsi suoraan mielenterveysongelmina sekä tajusin miten minua oli kusetettu jättämällä kertomatta paljon lääkkeiden ongelmista määräyshetkellä. Tajusin silloin kuinka vaarallisia kyseiset aineet on hyvinvoinnille ja terveydelle ja kuinka vähän psykiatrialla kiinnostaa potilaiden elämänlaadun ja terveyden pilalle meno lääkkeiden seurauksena saatika mitä seuraa keholle ja aivoille pitkäaikaispillereistä(ei siinä että lääketiede ylipääyään on kiinnostunut lääkehaitoista niin suuresti ja negatiivisista seurauksista lääkkeistä siinä määrin kuin lääkitsemään ihmisiä). Olen eniten elämässäni katunut että vuosia elämästäni meni psykiatrialle ja pillereihin ja tuskaisiin vieroituksiin. Lääkekierre psykiatriassa olisi ollut loputon ilman omaa jarrunvetoa. Enemmän apua olen saanut jopa erilaisista uskonnoista ja uskonnonfilosofioista lukemisesta (samanlaisia kysymyksiä on pohdittu iät ja ajat ja niissä on käsitrlty myös elämässä olevaa kärsimystä), kyseenalaistamalla yhteiskunnan arvoja ja pohtimalla niitä filosofisesti, ihan vain rakastavista ihmisistä, itsereflektion taidoista, lukemisesta, elämäntapakeinoista, eläimistä, oman terveyden itsehoidosta. Ei voi kokea aidosti hyvinvointia jos tietyt asiat eivät elämässä täyty ja hyvinvointi on silmissäni aktiivinen prosessi.

      Ja lääkevieroitusvertaistuesta. Voisin luetella todella todella pitkän listan asioita mitkä on tukeneet henkistä vointiani paljon enemmän kuin psykiatria. Psykiatrian valikoima huolehtia ihmisten hyvinvoinnista on pelottavan suppea tukemaan ketään kunnolla.

      Korona-aika erityisesti opetti miten yhteiskuntakin voi "sairastuttaa" ihmisiä ja kuinka hullu maailma voi olla jo itsessään ja raja siinä mikä on hullua ja mikä ei on hiuksenhieno.

      Psykiatria on silmissäni nykyään suurelta osaa pseudotiede joka leikkii liikaa asioilla millä sen ei pitäisi leikkiä, esim en pidä enää turvallisena psyykenlääkkeitä. Psykiatria leikkii välittäjäaineilla.
      Psykiatria typistää ihmisyyden aivokemioiksi ja sairaustiloiksi, yksilön ongelmiksi jossa heti ollaan kirjoittamassa reseptejä. Psykiatrian ihmiskuva saa minut voimaan huonosti.

      Viimeinen niitti psykiatriassa oli se kun he alkoivat osoittaa etten itse enää tiedä mikä minulle on parasta ja alkoivat painostaa minua lääkehoitoihin. He ylittivät rajan. Irtautuminen lääkkeistä oli hankalaa viekkareiden takia. Vieroitusaikana minulle suositeltiin useita eri pillereitä kun voin huonosti mutta mielipiteeni on tämä : jos pillereistä vieroittautuu hitaasti ja järkevästi niitä varovaisuudella vähentäen, oppii huolehtimaan terveydestään monipuolisesti ja kuuntelemaan kehoaan, voi hoksata jossain vaiheessa mikä kusetus lääkkeet oli.

      • Anonyymi

        Kyseenalaistan myös suuresti sen että psykiatria tietää mikä potilaalle on parasta. Saatika kyseenalaistan hoitomallin jossa heti pitäisi olla kuin avoin kirja tuntemattomille hoitotyöntekijöille kertomassa kaikkea josta joku tekee tulkinnan ja asiantuntijana kertoo mitä pitää tehdä paranemisen eteen typistäen ihmisen pahimmassa tapauksessa diagnoosinsa stereotypiaksi laittaen ihmisen tietyn määrittelyn alle tiettyyn laatikkoon jolle on tietyr pillerit. En enää koskaan anna kenellekään ihmiselle sellaisen tason valtaa elämääni saatika oikeutta määritellä sitä kuka olen. Se satuttaa. Hoitotyöntekijät voivat kulkea "vierellä," mutta eivät sellaisina jotka omivat vallan määritellä mikä on itselle parasta auktoriteettinä. Siinä piilee valtava määrä riskejä. En enää anna kenellekään valtaa siihen ja pidän oikeudekseni pitää itselläni yksityisasioita vaikka olen psykiatrinen potilas eikä minun tarvi olla kuin avoin kirja nähdessäni hoitotyöntekijöitä. Näen äärimmäisen ongelmalliseksi arkistoihin pysyvästi jäävät merkinnät jossa potilas on saattanut avata enemmän mitä on ollut tarkoitus missä kaikkea kirjataan ylös ja ehkä kertomiseen painostetaan kysymyksin.

        Nykykorona-aika on osoittanut autoritäärisyyden määrän mitä lääketiede ja valtio voi ulottaa ihmisen elämään ja saanut aikaan keskustelua kehollisesta itsemääräämisoikeudesta.psykiatria on ollut pahinta loukkausta omien rajojen sisälle mitä olen koskaan kokenut joista osa on ollut hyvin satuttavaa. Osan lääkkeistä koin kuin ihmisyyttä varastavina, tunteita ajattelukykyä leikkaavina.

        Toivon edelleen vahvasti että biologisen paradigman korvaa moniulotteisempi ihmisläheisempi paradigma psykiatriassa. Yksi hyvä kysymys on, voiko psykiatriasta edes saada kunnon apua. Sitäkin mietin vahvasti koska resurssit on mitä on. Aina sanotaan että apua kannattaa hakea vaan saako sitä edes?

        ja kuinka moni ihmisten kriiseistä menisi ajan kanssa ihan normaalin tuen kanssa ilman pilleripurkkia ja dg merkintää joka saattaa kroonistaa kaiken ja pahentaa kaiken. Sairauskeskeinen biologisorientoitunut psykiateian malli on silmissäni kroonistava ja voi saada aikaan avuttomuuden tunnetta ettei voi pärjätä kuin psykiatrian antamilla keinoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseenalaistan myös suuresti sen että psykiatria tietää mikä potilaalle on parasta. Saatika kyseenalaistan hoitomallin jossa heti pitäisi olla kuin avoin kirja tuntemattomille hoitotyöntekijöille kertomassa kaikkea josta joku tekee tulkinnan ja asiantuntijana kertoo mitä pitää tehdä paranemisen eteen typistäen ihmisen pahimmassa tapauksessa diagnoosinsa stereotypiaksi laittaen ihmisen tietyn määrittelyn alle tiettyyn laatikkoon jolle on tietyr pillerit. En enää koskaan anna kenellekään ihmiselle sellaisen tason valtaa elämääni saatika oikeutta määritellä sitä kuka olen. Se satuttaa. Hoitotyöntekijät voivat kulkea "vierellä," mutta eivät sellaisina jotka omivat vallan määritellä mikä on itselle parasta auktoriteettinä. Siinä piilee valtava määrä riskejä. En enää anna kenellekään valtaa siihen ja pidän oikeudekseni pitää itselläni yksityisasioita vaikka olen psykiatrinen potilas eikä minun tarvi olla kuin avoin kirja nähdessäni hoitotyöntekijöitä. Näen äärimmäisen ongelmalliseksi arkistoihin pysyvästi jäävät merkinnät jossa potilas on saattanut avata enemmän mitä on ollut tarkoitus missä kaikkea kirjataan ylös ja ehkä kertomiseen painostetaan kysymyksin.

        Nykykorona-aika on osoittanut autoritäärisyyden määrän mitä lääketiede ja valtio voi ulottaa ihmisen elämään ja saanut aikaan keskustelua kehollisesta itsemääräämisoikeudesta.psykiatria on ollut pahinta loukkausta omien rajojen sisälle mitä olen koskaan kokenut joista osa on ollut hyvin satuttavaa. Osan lääkkeistä koin kuin ihmisyyttä varastavina, tunteita ajattelukykyä leikkaavina.

        Toivon edelleen vahvasti että biologisen paradigman korvaa moniulotteisempi ihmisläheisempi paradigma psykiatriassa. Yksi hyvä kysymys on, voiko psykiatriasta edes saada kunnon apua. Sitäkin mietin vahvasti koska resurssit on mitä on. Aina sanotaan että apua kannattaa hakea vaan saako sitä edes?

        ja kuinka moni ihmisten kriiseistä menisi ajan kanssa ihan normaalin tuen kanssa ilman pilleripurkkia ja dg merkintää joka saattaa kroonistaa kaiken ja pahentaa kaiken. Sairauskeskeinen biologisorientoitunut psykiateian malli on silmissäni kroonistava ja voi saada aikaan avuttomuuden tunnetta ettei voi pärjätä kuin psykiatrian antamilla keinoilla.

        Parantunut potilas on menetetty asiakas. Menetetystä asiakkaasta ei ole enää hyötyä, sillä hän ei enää tuota mitään.

    • Anonyymi

      Minä en ollut tutkinut yhdenkään lääkkeen sisällysluetteloita tai haittavaikutuksia, vaan mielipiteeni perustuu omaan käyttähän kokemukseen. Neuroleptit ovat järkyttäviä "lääkkeitä". Ne tuhosivat koko elämäni. Nykyisin tiedän tarkalleen, mitä ne ovat, ja minkälainen vaikutus niillä on. Voin sanoa, että kuolemakin on parempi kuin käyttää pakolla neuroleptejä, jotka lobotoivat aivot, joka käytännössä tarkoittaa sitä, ettäihminen on lähes kasvin tasolla. Kasvina ei ole elämää. On parempi kuolla myös fyysisesti, kun aivot on neurolepteillä lobotoitu. Tämä on kokeneen käyttäjän mielipide. Turha väittää vastaan.

      • Anonyymi

        Minullakin meni elämästä monia vuosia hukkaan erilaisten lääkkeiden aiheuttamassa " tokkurassa ".
        Oli sitten neuroleptejä, tai mitä tahansa, en kuitenkaan vertaisi lobotomiaan.
        Kirjoitat paljon, kuinka lääkkeet lobotoivat aivoja, mutta ehei.
        Oletko ikinä tavannut ihmistä, jolle on tehty ihan oikea lobotomia?
        Minä olen, ja tiedän, että lääkitysten ja lobotomian aiheuttamat seuraukset eroavat aika paljon toisistaan.

        Minullekin lääkkeet aiheuttivat kaikenlaista, pysyvääkin vauriota, mutta olen sentään päässyt lääkityksistä eroon jo vuosia sitten.
        Nyt on vain elettävä sen kanssa, että menneisyydessä on ollut mitä on ollut, mutta ajattelen minulle riittävän kun nykyään on kuitenkin asiat paremmin.

        Asiat ovat paremmin, joo, lääkkeiden lopetuksen jälkeen, mutta, jos minulle olisi tehty oikea lobotomia, niin ei menisi enää yhtään hyvin, riippumatta siitä käyttäisinkö lääkkeitä vai en.

        Itse en vertaisi neurolpetien tai muiden lääkkeiden vaikutuksia lobotomiaan, melkein mihin muuhun tahansa.
        Kirjoista tai muualta lukemalla ei saa käsitystä siitä, minkälainen ihmisestä tulee lobotomian jälkeen. Kuvitellahan voi kaikenlaista, jos haluaa.

    • Anonyymi

      Tuo sinun hoito- ja lääkevastaisuus esitelmäsi on tietenkin vain sinun esityksesi. Onkohan siinä kuinka paljon ihan käytännön kokemusta mukana, vai onko se ihan tuosta vain "lonkalta" heitettyä, ja itsestä mukavalta tuntuvaa esitystä?

      • Anonyymi

        Kyllä sitä kokemusta on niin paljon, että kirjan voisin kirjoittaa. Tiedätkö itse, miten neuroleptit toimivat? Ja ennen kaikkea, oletko kokeillut käyttää niitä vaikka kymmenen vuotta? Äänestäsi paistaa täysi kokemattomuus. Ehkä olet jonkin sirtin lääkäri tai hoitaja, mutta tiedä lähes kaiken näistä lobotointitableteista ja ruisluista, joilla ihmisistä tehdään eläimen tai kasvin tasolla olevia olioita kuuletko tosiaan, että muuten vain vaahtoan? En ole lääköri, mutta käyttäjä olen ollut niin kauan, että häpeän edes kertoa sitä kenellekään. Ja kaikki vain ohimenevän elämäntilanteen takia. Mutta mukavastihan siitä on tullut fyrkkaa niin lääkeyrityksille kuin lääkäreille ja hoitajillekin, kuilemma heillekin. Totta ihmeessä se kannattaa tehdä vain lisää eläimen tilasn laitettija ihmisiä, kun tienrdtit voi hyvin. Ja luuletko myös tosiaan, että lobotointitulan takia ei mistään mitään tajua? Kyllä tajuaa, koko sen likaisen pelin. Mutta kun on joutunut vankilaan tyhmyyttään, sieltä ei hevillä pois päästetä.

    • Anonyymi

      Kuten näemme korona-asiassakin, kaikessa pakossa on kyse tunteista, pelosta tai ahneudesta. Koronan kohdalla "rokotevastaisissa" on kuitenkin kyse niin suuresta ihmis-ryhmästä, että samanlainen terrori ei ole mahdollista kuin psykiatrian yksittäisiä ihmisiä kohtaan tekemä.

      On aivan sama vaikka puutarhatonttuja parannettaisiin korvakynttilällä, jos enemmistö sen kokee turvallisuuden takaajaksi.

      • Anonyymi

        Eikös se korona toimi aika hyvin länsimaissa. Tilastollisesti karsii enemmän, ns. "tyhmiä" ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se korona toimi aika hyvin länsimaissa. Tilastollisesti karsii enemmän, ns. "tyhmiä" ihmisiä.

        ...Vai kenties niitä, jotka ajattelevat asioista eri tavalla? Rokotteiden ottamattomuuteen ja/tai rokotevastaisuuteen on ja voi olla monia syitä. Jotkut ovat skeptisiä rokotteiden tehon suhteen. Koska jo nyt on näyttöä siitä, että rokotteiden teho ja virusta vastaan antama suoja heikkenee, ja kolmen kuukauden kuluttua jopa puolittuu. Ihmiset siis tarvisisivat siis tällä menolla jatkuvasti uusia tehosterokotteita, tiettyjen määräaikojen välein. Nykyrokotteet eivät siis vaikuta tehoavan esim. omikronia vastaan enää kovin hyvin. Siispä tavallaan rokotevastaiset ovat oikeassa. Lääkeyhtiöiden pitäisi kehitellä uusia tehokkaampia koronavirusta vastaan toimivia läälkkeitä, joita itse asiassa niitä ollaan jo kehittelemässä ja tuomassa markkinoille. Mutta ongelmaksi muodostuu uudet tulevaisuudessaa kehittyvät koronaviruksen mutaatiot.

        Jotkut ovat rokotevastaisia, tai kriittisiä nykyisten rokotteiden mahdollisesti sisältämien haittavaikutusten takia, tai sen pelon takia. Vielä siitä ei ole näyttöä, mutta tosiasia on se, että ei meistä kukaan, ei edes lääketieteessä toimivat asiantuntijat voi mitenkään tietää etukäteen sitä, mitä jokin lääke, tai rokote saattaa aiheuttaa pidemmällä ajanjaksolla.

        Osa saattaa myös ajatella, että saa paremman ja pysyvämmän immuniteetin virusta vastaan altistumalla, tai sairastamalla taudin. Tavallaan sekin kuitenkin on totta, että sairastamalla saa paremman ja jopa pidemmän suojan, kuin nykyisillä markkinoilla olevilla rokotteilla. Mutta kyseinen altistumistapa sisältää riskejä, koska ei voi tietää, onko itsellä sellainen perussairaus, tai immuniteettivaje, eli se on melkoista venäläistä rulettia, eli pelaamista ja riskeeraamista omalla hengellä ja kenties elämällä.

        On hyvin ja erittäin helppoa mennä haukkumaan, tai nimittelemään joitakin ihmisryhmiä tai ihmisiä tyhmiksi, omatusta omasta älykkyydestä huolimatta, huomattavasti vaikeampaa, tai jopa mahdotonta näyttää olevan toisten ihmisten, heidän mielipiteidensä kuunteleminen ja ymmärtäminen; ja eri näkökantojen ja mielipiteiden pohtimista. Hyvä ja laadukas keskusteleminen kuitenkin edellyttää noita edellä mainittuja asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...Vai kenties niitä, jotka ajattelevat asioista eri tavalla? Rokotteiden ottamattomuuteen ja/tai rokotevastaisuuteen on ja voi olla monia syitä. Jotkut ovat skeptisiä rokotteiden tehon suhteen. Koska jo nyt on näyttöä siitä, että rokotteiden teho ja virusta vastaan antama suoja heikkenee, ja kolmen kuukauden kuluttua jopa puolittuu. Ihmiset siis tarvisisivat siis tällä menolla jatkuvasti uusia tehosterokotteita, tiettyjen määräaikojen välein. Nykyrokotteet eivät siis vaikuta tehoavan esim. omikronia vastaan enää kovin hyvin. Siispä tavallaan rokotevastaiset ovat oikeassa. Lääkeyhtiöiden pitäisi kehitellä uusia tehokkaampia koronavirusta vastaan toimivia läälkkeitä, joita itse asiassa niitä ollaan jo kehittelemässä ja tuomassa markkinoille. Mutta ongelmaksi muodostuu uudet tulevaisuudessaa kehittyvät koronaviruksen mutaatiot.

        Jotkut ovat rokotevastaisia, tai kriittisiä nykyisten rokotteiden mahdollisesti sisältämien haittavaikutusten takia, tai sen pelon takia. Vielä siitä ei ole näyttöä, mutta tosiasia on se, että ei meistä kukaan, ei edes lääketieteessä toimivat asiantuntijat voi mitenkään tietää etukäteen sitä, mitä jokin lääke, tai rokote saattaa aiheuttaa pidemmällä ajanjaksolla.

        Osa saattaa myös ajatella, että saa paremman ja pysyvämmän immuniteetin virusta vastaan altistumalla, tai sairastamalla taudin. Tavallaan sekin kuitenkin on totta, että sairastamalla saa paremman ja jopa pidemmän suojan, kuin nykyisillä markkinoilla olevilla rokotteilla. Mutta kyseinen altistumistapa sisältää riskejä, koska ei voi tietää, onko itsellä sellainen perussairaus, tai immuniteettivaje, eli se on melkoista venäläistä rulettia, eli pelaamista ja riskeeraamista omalla hengellä ja kenties elämällä.

        On hyvin ja erittäin helppoa mennä haukkumaan, tai nimittelemään joitakin ihmisryhmiä tai ihmisiä tyhmiksi, omatusta omasta älykkyydestä huolimatta, huomattavasti vaikeampaa, tai jopa mahdotonta näyttää olevan toisten ihmisten, heidän mielipiteidensä kuunteleminen ja ymmärtäminen; ja eri näkökantojen ja mielipiteiden pohtimista. Hyvä ja laadukas keskusteleminen kuitenkin edellyttää noita edellä mainittuja asioita.

        Niin mitä sinun mielestä on luonnonvalinta? Tarvitseeko ihmiskunnan suojella heikkoja yksilöitä siltä, vai onko se vain heidän oma vika?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...Vai kenties niitä, jotka ajattelevat asioista eri tavalla? Rokotteiden ottamattomuuteen ja/tai rokotevastaisuuteen on ja voi olla monia syitä. Jotkut ovat skeptisiä rokotteiden tehon suhteen. Koska jo nyt on näyttöä siitä, että rokotteiden teho ja virusta vastaan antama suoja heikkenee, ja kolmen kuukauden kuluttua jopa puolittuu. Ihmiset siis tarvisisivat siis tällä menolla jatkuvasti uusia tehosterokotteita, tiettyjen määräaikojen välein. Nykyrokotteet eivät siis vaikuta tehoavan esim. omikronia vastaan enää kovin hyvin. Siispä tavallaan rokotevastaiset ovat oikeassa. Lääkeyhtiöiden pitäisi kehitellä uusia tehokkaampia koronavirusta vastaan toimivia läälkkeitä, joita itse asiassa niitä ollaan jo kehittelemässä ja tuomassa markkinoille. Mutta ongelmaksi muodostuu uudet tulevaisuudessaa kehittyvät koronaviruksen mutaatiot.

        Jotkut ovat rokotevastaisia, tai kriittisiä nykyisten rokotteiden mahdollisesti sisältämien haittavaikutusten takia, tai sen pelon takia. Vielä siitä ei ole näyttöä, mutta tosiasia on se, että ei meistä kukaan, ei edes lääketieteessä toimivat asiantuntijat voi mitenkään tietää etukäteen sitä, mitä jokin lääke, tai rokote saattaa aiheuttaa pidemmällä ajanjaksolla.

        Osa saattaa myös ajatella, että saa paremman ja pysyvämmän immuniteetin virusta vastaan altistumalla, tai sairastamalla taudin. Tavallaan sekin kuitenkin on totta, että sairastamalla saa paremman ja jopa pidemmän suojan, kuin nykyisillä markkinoilla olevilla rokotteilla. Mutta kyseinen altistumistapa sisältää riskejä, koska ei voi tietää, onko itsellä sellainen perussairaus, tai immuniteettivaje, eli se on melkoista venäläistä rulettia, eli pelaamista ja riskeeraamista omalla hengellä ja kenties elämällä.

        On hyvin ja erittäin helppoa mennä haukkumaan, tai nimittelemään joitakin ihmisryhmiä tai ihmisiä tyhmiksi, omatusta omasta älykkyydestä huolimatta, huomattavasti vaikeampaa, tai jopa mahdotonta näyttää olevan toisten ihmisten, heidän mielipiteidensä kuunteleminen ja ymmärtäminen; ja eri näkökantojen ja mielipiteiden pohtimista. Hyvä ja laadukas keskusteleminen kuitenkin edellyttää noita edellä mainittuja asioita.

        Aloituksessa on avattu keskustelu hoito- ja lääkevastaisuudesta, koskien psykiatrista hoitoa.
        " Hyvin " joku osaa tällekin palstalle vetää mukaan koronan ja rokotteet.
        Rokotus tosin on lääkitsemistä, mutta se koronarokotus ei varmaankaan ole ollut aloittajan tarkoituksena.

        Se, että joku väittää muita tyhmäksi silloin, kun ihmiset tekevät omia valintojaan, on ihan typerää.
        Heikkojakin täytyy suojella, juurikin sen takia, koska ovat ehkä heikompia.
        Vahvemmat voisivat hyvin miettiä, olisiko omissa asenteissa kenties parantamisen varaa.
        Jos itsensä tuntee vahvemmaksi, ei se tarkoita, että muutkin ovat, tai heidän täytyisi olla vahvempia.

        Onneksi on vielä olemassa ihmisiä, jotka edelleen ymmärtävät ja puolustavat heikompia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksessa on avattu keskustelu hoito- ja lääkevastaisuudesta, koskien psykiatrista hoitoa.
        " Hyvin " joku osaa tällekin palstalle vetää mukaan koronan ja rokotteet.
        Rokotus tosin on lääkitsemistä, mutta se koronarokotus ei varmaankaan ole ollut aloittajan tarkoituksena.

        Se, että joku väittää muita tyhmäksi silloin, kun ihmiset tekevät omia valintojaan, on ihan typerää.
        Heikkojakin täytyy suojella, juurikin sen takia, koska ovat ehkä heikompia.
        Vahvemmat voisivat hyvin miettiä, olisiko omissa asenteissa kenties parantamisen varaa.
        Jos itsensä tuntee vahvemmaksi, ei se tarkoita, että muutkin ovat, tai heidän täytyisi olla vahvempia.

        Onneksi on vielä olemassa ihmisiä, jotka edelleen ymmärtävät ja puolustavat heikompia.

        Vastaten sinulle. Olen siis edellinen kirjoittaja. En ole se, joka alunperin veti tähän keskusteluun rokotteet. Se en ollut minä. Vastasin kyseiselle henkilölle, joka ryhtyi nimittelemään ja niputtamaan kaikki rokotevastaiset myös hoito ja lääkevastaisiksi ja ilmaisin oman kantani asiaan heti tuon kyseisen kommentin perään.

        Toin esille edellisessä tekstissä, ettei ole asiallista mennä nimittelemään ketään, tai mitään ryhmittymää omien mielipiteittensä takia tyhmäksi. Hyvä, todella vuorovaikutuksellinen ja laadukas keskustelu edellyttää asiallista kommentointia, toisen ja jokaisen osallistujan mielipiteiden kuuntelemista ja kunnioittamista.

        Olen samaa mieltä, että rokoteasiat eivät kuulu tähän keskusteluun. Olisin toki voinut sen sanoa, mutta olin sen verran väsynyt, että en enää jaksanut kyseistä itsestäänselvyyttä ryhtyä mainitsemaan. Sen sentään toin esille, vaikka se ei tähän keskusteluun kuulukaan, että rokoteasioissa ja vastaisuudessa on omia, jopa pidempää ja syvempää pohdintaa ansaitsevia näkökulmia. Tuskin olen väärässä siinä sentään. On aina hyvä miettiä ja pohtia asioita eri kulmista. Se avartaa, antaa uutta perspektiiviä ja avaa uusia näkökulmia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mitä sinun mielestä on luonnonvalinta? Tarvitseeko ihmiskunnan suojella heikkoja yksilöitä siltä, vai onko se vain heidän oma vika?

        Kysymyksesi ei ole asiallinen. Enkä ymmärrä, mitä tarkoitat. Itse kannatan yksilön omaa vapautta tehdä itseään koskevia valintoja, olivat ne sitten mitä ja millaisia tahansa. Kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Vaikka ihminen ei esim. haluaisi ottaa koronarokotetta, tai kieltäytyisi siis siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...Vai kenties niitä, jotka ajattelevat asioista eri tavalla? Rokotteiden ottamattomuuteen ja/tai rokotevastaisuuteen on ja voi olla monia syitä. Jotkut ovat skeptisiä rokotteiden tehon suhteen. Koska jo nyt on näyttöä siitä, että rokotteiden teho ja virusta vastaan antama suoja heikkenee, ja kolmen kuukauden kuluttua jopa puolittuu. Ihmiset siis tarvisisivat siis tällä menolla jatkuvasti uusia tehosterokotteita, tiettyjen määräaikojen välein. Nykyrokotteet eivät siis vaikuta tehoavan esim. omikronia vastaan enää kovin hyvin. Siispä tavallaan rokotevastaiset ovat oikeassa. Lääkeyhtiöiden pitäisi kehitellä uusia tehokkaampia koronavirusta vastaan toimivia läälkkeitä, joita itse asiassa niitä ollaan jo kehittelemässä ja tuomassa markkinoille. Mutta ongelmaksi muodostuu uudet tulevaisuudessaa kehittyvät koronaviruksen mutaatiot.

        Jotkut ovat rokotevastaisia, tai kriittisiä nykyisten rokotteiden mahdollisesti sisältämien haittavaikutusten takia, tai sen pelon takia. Vielä siitä ei ole näyttöä, mutta tosiasia on se, että ei meistä kukaan, ei edes lääketieteessä toimivat asiantuntijat voi mitenkään tietää etukäteen sitä, mitä jokin lääke, tai rokote saattaa aiheuttaa pidemmällä ajanjaksolla.

        Osa saattaa myös ajatella, että saa paremman ja pysyvämmän immuniteetin virusta vastaan altistumalla, tai sairastamalla taudin. Tavallaan sekin kuitenkin on totta, että sairastamalla saa paremman ja jopa pidemmän suojan, kuin nykyisillä markkinoilla olevilla rokotteilla. Mutta kyseinen altistumistapa sisältää riskejä, koska ei voi tietää, onko itsellä sellainen perussairaus, tai immuniteettivaje, eli se on melkoista venäläistä rulettia, eli pelaamista ja riskeeraamista omalla hengellä ja kenties elämällä.

        On hyvin ja erittäin helppoa mennä haukkumaan, tai nimittelemään joitakin ihmisryhmiä tai ihmisiä tyhmiksi, omatusta omasta älykkyydestä huolimatta, huomattavasti vaikeampaa, tai jopa mahdotonta näyttää olevan toisten ihmisten, heidän mielipiteidensä kuunteleminen ja ymmärtäminen; ja eri näkökantojen ja mielipiteiden pohtimista. Hyvä ja laadukas keskusteleminen kuitenkin edellyttää noita edellä mainittuja asioita.

        Okei, korjataas.

        "Eikös se korona toimi aika hyvin länsimaissa. Tilastollisesti karsii enemmän, toisin ajattelevia ihmisiä."

        Ei muuten näytä yhtään sen kauniimmalta näinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymyksesi ei ole asiallinen. Enkä ymmärrä, mitä tarkoitat. Itse kannatan yksilön omaa vapautta tehdä itseään koskevia valintoja, olivat ne sitten mitä ja millaisia tahansa. Kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Vaikka ihminen ei esim. haluaisi ottaa koronarokotetta, tai kieltäytyisi siis siitä.

        Mitä on mielestäsi luonnonvalinta?

        Toisin kuin tällä foorumilla väitetään, niin koko lääketiede on olemassa vain sitä varten että sillä suojellaan heikompia, siis taistellaan luonnonvalintaa vastaan.

        On hienoa, että täällä on ne kymmenen vakiokävijää jotka pärjäävät ilman lääkettä, mutta entä ne loput kaksikymmentätuhatta ihmistä joihin tuutataan, leponexiä? Montako heistä saa paleltua hankeen, että lääkkeetön unelma toteutuu? Yllättäen sama pätee myös kaikkiin rokotteisiin.

        On olemassa ihmisiä jotka ovat luonnonvalinnan puolesta, mutta suurin osa on sitä vastaan. Ja sitten on tietysti ne jotka ovat päinvastoin.
        Mihin ryhmään sinä kuulut?

        Mitä yksilöllisyyteen tulee, niin kyllä, minäkin kannatan ihmisten oikeutta tehdä valintoja.

        Mutta valtaan liittyy aina vastuu. Vastuu elää niiden elämänvalintojen mukaan mitä on tehnyt. Sairaudentunnottomuuden keskeisin ongelma on kuitenkin se, että ihmiset jotka eivät halua, tai pysty ottamaan vastuuta elämästään haluavat kuitenkin valtaa. Luonnollinen ilmiö, mutta silloin ihminen on vain oman elämänsä poliitikko, eikä kaikkien rakastama duunari joka lopulta maksaa kaikkien viulut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on mielestäsi luonnonvalinta?

        Toisin kuin tällä foorumilla väitetään, niin koko lääketiede on olemassa vain sitä varten että sillä suojellaan heikompia, siis taistellaan luonnonvalintaa vastaan.

        On hienoa, että täällä on ne kymmenen vakiokävijää jotka pärjäävät ilman lääkettä, mutta entä ne loput kaksikymmentätuhatta ihmistä joihin tuutataan, leponexiä? Montako heistä saa paleltua hankeen, että lääkkeetön unelma toteutuu? Yllättäen sama pätee myös kaikkiin rokotteisiin.

        On olemassa ihmisiä jotka ovat luonnonvalinnan puolesta, mutta suurin osa on sitä vastaan. Ja sitten on tietysti ne jotka ovat päinvastoin.
        Mihin ryhmään sinä kuulut?

        Mitä yksilöllisyyteen tulee, niin kyllä, minäkin kannatan ihmisten oikeutta tehdä valintoja.

        Mutta valtaan liittyy aina vastuu. Vastuu elää niiden elämänvalintojen mukaan mitä on tehnyt. Sairaudentunnottomuuden keskeisin ongelma on kuitenkin se, että ihmiset jotka eivät halua, tai pysty ottamaan vastuuta elämästään haluavat kuitenkin valtaa. Luonnollinen ilmiö, mutta silloin ihminen on vain oman elämänsä poliitikko, eikä kaikkien rakastama duunari joka lopulta maksaa kaikkien viulut.

        Yeistät ja liioittelet liikaa. Väität, että ne, joilla on esim. skitsofrenia tuupertuisivat lumihankeen, jos heillä ei olisi Leponex lääkitystä. Miksi ihmeessä muuten jatkuvasti otat esille tuota ihmisen terveydelle kaikkein karmeinta ja vaarallisinta lääkettä? Se kun on periaatteessa pelkkä tappolääke. Kun on siellä markkinoilla vähän muitakin "terveellisempiä" olemassa.

        Niputat kaikki hoito ja lääkevastaiset samaan kategoriaan, että heillä olisi välttämättä mitään yhteisiä ominaisuuksia, tai piirteitä. Me kaikki olemme sosiaaliselta, ja yhteiskunnalliselta asemalta, kaikkine luonteenpiirteinemme ja persooniltamme erilaisia.
        Silti me olemme kaikki ja meistä jokainen on ihminen. Ja joidenkin kokemukset ovat johtaneet samaan päätelmään, että psykiatrinen hoito ei vastaa yksilöiden avuntarpeeseen oikeilla tavoilla ja keinoilla. Sen käyttämät menetelmät ovat henkisessä mielessä väkivaltaisia, alistavia, ihmisarvoa nöyryyttäviä ja mitätöiviä ja ihmisten omien mielipiteiden noteeraamatta jättämistä.

        "Valtaan liittyy aina vastuu". Aivan, niinpä. Sinäpä sen sanoitkin. Itsekin olen siitä monesti erilaisissa somekeskusteluissa omissa kirjoituksissa joskus maininnut. Tosin eri aiheeseen, eli politiikkaan liittyen. Mutta liittyen tähän kyseessä olevaan keskusteluun, niin se pointti ja ainakin yksi asia, mikä psykiatriassa on pielessä, on siinä, miten siellä autoritäärisessä, auktoriteetteihin ja hierarkiaan perustuvassa psykiatriassa toimivat lääkärit ja hoitajat sitä valtaa käyttävät potilaisiinsa, kun hoitohenkilökunnan ja potilaan välinen asema kun ei ole koskaan tasaveroinen, eikä tasa-arvoinen.

        Tämä on niitä asioita, monien muiden asioiden lisäksi, joista pitäisi oikeasti keskustella paitsi somessa, julkisuudessa ja mediassa huomattavasti enemmän. Niiden, jotka sitä apua, tukea ja hoitoa tarvitsevat ja hoitoalalla olevien välistä dialogia pitäisi myös lisätä enemmän.

        Itse en ole koskaan janonut ja hinkunut mitään valtaa. En ole sellaiseen tarpeeksi narsistinen ja en omaa psykopaattisia luonteenpiirteitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yeistät ja liioittelet liikaa. Väität, että ne, joilla on esim. skitsofrenia tuupertuisivat lumihankeen, jos heillä ei olisi Leponex lääkitystä. Miksi ihmeessä muuten jatkuvasti otat esille tuota ihmisen terveydelle kaikkein karmeinta ja vaarallisinta lääkettä? Se kun on periaatteessa pelkkä tappolääke. Kun on siellä markkinoilla vähän muitakin "terveellisempiä" olemassa.

        Niputat kaikki hoito ja lääkevastaiset samaan kategoriaan, että heillä olisi välttämättä mitään yhteisiä ominaisuuksia, tai piirteitä. Me kaikki olemme sosiaaliselta, ja yhteiskunnalliselta asemalta, kaikkine luonteenpiirteinemme ja persooniltamme erilaisia.
        Silti me olemme kaikki ja meistä jokainen on ihminen. Ja joidenkin kokemukset ovat johtaneet samaan päätelmään, että psykiatrinen hoito ei vastaa yksilöiden avuntarpeeseen oikeilla tavoilla ja keinoilla. Sen käyttämät menetelmät ovat henkisessä mielessä väkivaltaisia, alistavia, ihmisarvoa nöyryyttäviä ja mitätöiviä ja ihmisten omien mielipiteiden noteeraamatta jättämistä.

        "Valtaan liittyy aina vastuu". Aivan, niinpä. Sinäpä sen sanoitkin. Itsekin olen siitä monesti erilaisissa somekeskusteluissa omissa kirjoituksissa joskus maininnut. Tosin eri aiheeseen, eli politiikkaan liittyen. Mutta liittyen tähän kyseessä olevaan keskusteluun, niin se pointti ja ainakin yksi asia, mikä psykiatriassa on pielessä, on siinä, miten siellä autoritäärisessä, auktoriteetteihin ja hierarkiaan perustuvassa psykiatriassa toimivat lääkärit ja hoitajat sitä valtaa käyttävät potilaisiinsa, kun hoitohenkilökunnan ja potilaan välinen asema kun ei ole koskaan tasaveroinen, eikä tasa-arvoinen.

        Tämä on niitä asioita, monien muiden asioiden lisäksi, joista pitäisi oikeasti keskustella paitsi somessa, julkisuudessa ja mediassa huomattavasti enemmän. Niiden, jotka sitä apua, tukea ja hoitoa tarvitsevat ja hoitoalalla olevien välistä dialogia pitäisi myös lisätä enemmän.

        Itse en ole koskaan janonut ja hinkunut mitään valtaa. En ole sellaiseen tarpeeksi narsistinen ja en omaa psykopaattisia luonteenpiirteitä.

        Edelliseen vielä lisäten: toinen asia, mikä psykiatriassa ja kyseisellä alalla olevilla on yleisesti asenteena potilaita kohtaan, on kontrollointi. Eli kyse on tietynlaisesta mentaliteetista, joka aiheuttaa potilaissa yleisesti ahdistusta ja tunteen itsensä ja oman elämänsä hallinnan menettämisestä. Kyse ei ole siis mistään "vallasta", tai sen tavoittelusta, mitä joku tässä viestiketjussa väitti hoito ja lääkevastaisilla ihmisillä olevan. Vaan jo ylipäätään siitä asetelmasta, että hoitotaho ja siellä olevat ammattihenkilöt eivät kuuntele potilaitaan, heidän toiveitaan ja mielipiteitään hoidon suhteen. Tällöin ei synny ymmärtämystä, eikä näin ollen mitään luottamustakaan. Etenkin, jos runnotaan ja ajetaan potilaalle väkisin pakkohoitopäätöksiä, kuuntelematta ihmisen omia näkemyksiä. Nämä ovat kiistattomia ja paikkansapitäviä tosiasioita.

        Näen potilaan versus hoitohenkilökunnan välisen suhteen, hierarkiaan ja autoritaariseen valta-asemaan nähdyn ja kontrollointiin perustuvan tilanteen hyvän, inhimillisen ja eettisen hoidon esteenä. Samoin vakavana puutteena ihmisoikeuksien ja ihmisarvon näkemisen toteutumisen kohdalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Okei, korjataas.

        "Eikös se korona toimi aika hyvin länsimaissa. Tilastollisesti karsii enemmän, toisin ajattelevia ihmisiä."

        Ei muuten näytä yhtään sen kauniimmalta näinkään.

        On se nyt vähän paremmin ja sivistyneemmin sinulta sanottu, tai kirjoitettu.

        Kiitos siitä!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Eikö noita linkkejä voisi laittaa jollekin rokotuspalstalle tms.?

        Eikä ihmisen ole pakko olla mt-potilas tai lääkevastainen, vaikka hänellä omat mielipiteensä rokotteista onkin.
        Itse ainakin kunnioitan jokaisen omaa mielipidettä, enkä puutu heidän omaan päätökseensä esim. näissä rokoteasioissa.

    • Anonyymi

      En ole lääkevastainen mutta kun psykologini ehdotti ryhmäterapiaa niin tiesin melkeinpä jo etukäteen ettei tule onnistumaan, mutta kävin kuitenkin about 8-12 kertaa ryhmäterapiassa, mtuta se oli mulle henkisesti ihan kauheaa sillä jähmetyin siellä omilleni , en puhunut kellekän, en katsonut silmiin, jännitin ihan simona, menin lukkoon pahasti ja aloin voida pahoin joten piti lopettaa se heti.

      • Anonyymi

        En ole myöskään rokotevastainen. Minä en ymmärrä esim tätä koronaroketevastaisuutta. Ymmärrän ainoastaan silloin jos yksilö pelkää oikeasti jonka vuoksi hän ei ota koronarokotetta mutta asia saa täysin eri merkityksen jos hän höpisee jotakin tyyliin "korona ja koronarokote on kommunistien salaliitto" "koronarokotukset tutkimusten perusteella ei oo tarpeeks tieteellistä näyttöä" "koronarokotuksill pyritään kontrolloimaan ihmisiä" "korona on valhe sillä se on vain normaali pikkuflunssa" Ja nyt varmasti joku sanoo kohta minulle että "no mutta omikron virus on aika harmiton" niin vastaan heti tässä "niin on totta että omiksron ei ole yhtä paha kuin aiemmat koronavirusmuunnokset, mutta on se hankalampi kuin normiflunssa, koska se leviää kuin kulovalkea ja voi kuormittaa sairaanhoitoa, ja mitä isompi kaupunki ja mitä isompi valtio, niin aina siitä paljonb riippuvaa se kuormituksen suuruus ja myös sille merkitystä miten lähellä ihmiset asuu toisiaan, ja suomessa on se hyvä tilanne kun Suomi on harvaan asuttu valtio".

      • Anonyymi

        Oma mielipije ihmisistä jotka hoitovastaisia on se, että jokaisella on oma näkemys asiaan mutta koronarokoteasiassa en ymmärrä niitä jotka sanoo sellaista shaibaa että ihmettelen kyllä kuten pahimpia on ne kommentoijat jotka väittää koronaa ja koronarokotetta kommunistien salaliitoksi. Voipi olla että joillakin ihmisillä on sen verran itsepäiset aivot, ettei ne ota neuvoja niin herkästi vastaan vaan ne mieluummin kuuntelee omia tuntemuksiaan enempi. Mullakin osittain oli näin kun ramppasin 15 vuoden ajan puheterapiassa, niin emmä aina kuunnellut mitä psykologi sanoi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma mielipije ihmisistä jotka hoitovastaisia on se, että jokaisella on oma näkemys asiaan mutta koronarokoteasiassa en ymmärrä niitä jotka sanoo sellaista shaibaa että ihmettelen kyllä kuten pahimpia on ne kommentoijat jotka väittää koronaa ja koronarokotetta kommunistien salaliitoksi. Voipi olla että joillakin ihmisillä on sen verran itsepäiset aivot, ettei ne ota neuvoja niin herkästi vastaan vaan ne mieluummin kuuntelee omia tuntemuksiaan enempi. Mullakin osittain oli näin kun ramppasin 15 vuoden ajan puheterapiassa, niin emmä aina kuunnellut mitä psykologi sanoi.

        Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja vapaus myös sanoa niitä. Kunhan tekee vain sen asiallisesti ja sivistyneesti. Jotkut trollaavat tällä(kin) palstalla tahallaan esim. nostaen tähän keskusteluun rokotteet, vaikka sillä ei ole mitään suoranaista tekemistä tämän kyseessä olevan aiheen kanssa.

        Rokotevastaisuudessa, tai niihin asennoitumisella skeptisesti on myös omat perustelunsa. Salaliittoteoriohin en usko. Mutta totuus on se, että nämä nyt käytössä olevat rokotteet on kehitetty varsin nopeasti ja ehkä jopa liian hätäisesti. Oli kyseessä sitten mikä tahansa lääke, tai rokote, niin niihin liittyvät haitta ja sivuvaikutukset voivat ilmetä vasta vuosien päästä. Etenkin, jos niitä käytetään liian suuria määriä, tai useita liian monta kertaa peräkkäin. Mitä tulee rokotteisiin, tai muihin koronavirusta koskeviin lääkkeisiin, niin olisi parempi tutkia vähän pidempään ja tarkemmin. Sekä kehittää koronaan tehokkaampi, voimakkaampi, joko kerralla hyvän hoitovasteen antava rokote, tai lääke.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja vapaus myös sanoa niitä. Kunhan tekee vain sen asiallisesti ja sivistyneesti. Jotkut trollaavat tällä(kin) palstalla tahallaan esim. nostaen tähän keskusteluun rokotteet, vaikka sillä ei ole mitään suoranaista tekemistä tämän kyseessä olevan aiheen kanssa.

        Rokotevastaisuudessa, tai niihin asennoitumisella skeptisesti on myös omat perustelunsa. Salaliittoteoriohin en usko. Mutta totuus on se, että nämä nyt käytössä olevat rokotteet on kehitetty varsin nopeasti ja ehkä jopa liian hätäisesti. Oli kyseessä sitten mikä tahansa lääke, tai rokote, niin niihin liittyvät haitta ja sivuvaikutukset voivat ilmetä vasta vuosien päästä. Etenkin, jos niitä käytetään liian suuria määriä, tai useita liian monta kertaa peräkkäin. Mitä tulee rokotteisiin, tai muihin koronavirusta koskeviin lääkkeisiin, niin olisi parempi tutkia vähän pidempään ja tarkemmin. Sekä kehittää koronaan tehokkaampi, voimakkaampi, joko kerralla hyvän hoitovasteen antava rokote, tai lääke.

        Rokotteista maailman historian aikana on hyviä kokemuksia. Esimerkiksi eräs rokote pelasti paljon ihmisiä maapallolla ja eikä se aiheuttanut sivuvaikutuksia ja silloin tauti iski pian eikä rokotekehittelyyn ehditty reagoida aiemmin niin kylläpä se fakta on vaan se, että rokotteet on auttaneet paljon maailman historian aikana.

    • Anonyymi

      https://www.terveyskirjasto.fi/lam00033

      Duodecim Terveyskirjasto

      Psykoosilääkkeiden haittavaikutukset



      Lihasjäykkyys ja pakkoliikkeet
      Hitaasti kehittyvät pakkoliikkeet
      Väsymys
      Suun kuivuminen, ummetus ja muut antikolinergiset haittavaikutukset
      Seksuaalitoimintojen häiriöt
      Painonnousu ja diabetes
      Kuukautishäiriöt ja maidoneritys
      Verenpaineen lasku ja huimaus
      Verisolujen määrien muutokset
      Sydänvaikutukset
      Kouristuskynnyksen alentuminen
      Syljen eritys
      Pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä
      Aivoverenkierron häiriöt
      Lämmönsäätelyn häiriöt
      Herkkyys auringonvalolle

    • Anonyymi

      Suosittelen että menkää hyvin "korkealla kynnyksellä" sinne mielenterveyspalvelujen piiriin ja olkaa kriittisiä, älkää nielkö kaikkea mitä sieltä työnnetään. En enää usko tähän tieteenalaan. Ihminen kestää ja pystyy selvittämään paljon oman elämänsä asioita. En arvosta ollenkaan näitä kaavamaisia oppeja joiden mukaan ihmisiä laitetaan "hoitolinjastoille". Ahdistus ja monet muut "mielenterveyden häiriöt" ovat normaali osa ihmisen elämää. Luin jostain että nykyään lääketiede on niin kehittynyttä että lähes jokaiselle pystytään jo antamaan jokin diagnoosi. Niin että jos se helpottaa niin diagnoosia hakemaan vaan. Sairasta.

      • Anonyymi
      • Anonyymi

        Parempi ettet kommentoisi jos ei oo järkevää sanottavaa. =) Saa ainakin halvat naurut, kiitos niistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi ettet kommentoisi jos ei oo järkevää sanottavaa. =) Saa ainakin halvat naurut, kiitos niistä.

        No onhan se naurettavaa, kun psykiatrisia "diagnooseja" voidaan tuosta noin vaan tehdä subjektiivisesti pelkällä suulla, ilman laboratorio- ym. tutkimuksia. :D

        Toki siinä vaiheessa ei enää naurata, kun tuollainen omalle kohdalle osuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onhan se naurettavaa, kun psykiatrisia "diagnooseja" voidaan tuosta noin vaan tehdä subjektiivisesti pelkällä suulla, ilman laboratorio- ym. tutkimuksia. :D

        Toki siinä vaiheessa ei enää naurata, kun tuollainen omalle kohdalle osuu.

        Olisiko parempi jos skitsofrenikoilta otettaisiin vaikka näytepala aivoista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko parempi jos skitsofrenikoilta otettaisiin vaikka näytepala aivoista?

        Skitsofrenia pitäisi ensin määritellä uudelleen, jos se voitaisiin diagnosoida näytepalasta aivoista. Nyt skitsofrenian määritelmä on suurin piirtein, että terve ihminen juttelee jumalalle, mutta skitsofreenikolle jumala vastaa. Sille ei aivoista nyt vaan kerta kaikkiaan löydy korrelaatiota. Jumala vastaa kaikille, jos he viitsivät siihen aktivoida aivojaan sitä varten, eikä jumalan vastaus välttämättä eroa merkittävästi tavanomaisesta ajattelusta, jota myös mielikuvitukseksi kutsutaan. Jostain syystä jumalan vastaus pakonomaisesti kuitenkin redusoidaan aivoihin psykiatrisessa hoidossa, vaikka yhtä hyvin voisit redusoida aivotoiminnan häiröksi kuvitelman siitä, että naapurin Seppo pahastuu ja sadattelee itsekseen, jumputat teknoa keskiyöllä kajareilla seinän takana. Aivoista otetusta näytepalasta ei voi eroa naapurin Sepon vastauksen ja Jumalan vastauksen välillä tehdä, mutta psykiatrit onneksi osaavat erottaa aivotoiminnan häiriön potilaan naamasta eikä sellaista tarvitse ottaa.

      • Anonyymi

        Niin, mitähän tapahtuis, jos erehtyiski menemään matalalla kynnyksellä? Silleen ennen kun olis pakkohoidon tarpeessa?

        No eihän siinä olis mitään jännitystä. Sais sähköshokkien ja insuliinihoitojen tilaan jotain terapiaa ja kuntouttavaa työtoimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, mitähän tapahtuis, jos erehtyiski menemään matalalla kynnyksellä? Silleen ennen kun olis pakkohoidon tarpeessa?

        No eihän siinä olis mitään jännitystä. Sais sähköshokkien ja insuliinihoitojen tilaan jotain terapiaa ja kuntouttavaa työtoimintaa.

        Jos erehtyisi menemään matalalla kynnyksellä, saisi potilas varmaan ennen pitkään vakuutteluja aivojensa kemiallisesta epätasapainotilasta. Joku idiootti voi tähän teoriaan vielä nykypäivänäkin uskoa.

        Sen jälkeen diagnoosin kera ulos vastaanotolta ja apteekkiin hakemaan "lääkkeet" sähköisellä reseptillä.

        "Kuin insuliinia diabeetikoille..."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos erehtyisi menemään matalalla kynnyksellä, saisi potilas varmaan ennen pitkään vakuutteluja aivojensa kemiallisesta epätasapainotilasta. Joku idiootti voi tähän teoriaan vielä nykypäivänäkin uskoa.

        Sen jälkeen diagnoosin kera ulos vastaanotolta ja apteekkiin hakemaan "lääkkeet" sähköisellä reseptillä.

        "Kuin insuliinia diabeetikoille..."

        Ja sitten ne vielä kehtaa valittaa, kun itse menevät vaikeimman kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sitten ne vielä kehtaa valittaa, kun itse menevät vaikeimman kautta.

        Vaikeampaa tietä ei olekaan, kuin joutua riippuvaiseksi neurotoksisista myrkyistä, joita jotkut psyykenlääkkeiksi kutsuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, mitähän tapahtuis, jos erehtyiski menemään matalalla kynnyksellä? Silleen ennen kun olis pakkohoidon tarpeessa?

        No eihän siinä olis mitään jännitystä. Sais sähköshokkien ja insuliinihoitojen tilaan jotain terapiaa ja kuntouttavaa työtoimintaa.

        Insuliinihoitoja ei ole ollut käytössä enää vuosikymmeniin.

    • Anonyymi

      minusta on tullut hoitovastainen ettei minua kuunnella vaan hoitaja tietää miksi minua masentaa kuten mulle sanoi sinua on varmasti hyväksikäytetty lapsena kun tuollainen olet. joka Jumalan kerta sanoi mitäs tämän jälkeen minä koin et älä tule enää jos ei itse ehdottanut uutta aikaa. huokui ettei pitänyt minusta.

    • Anonyymi

      Psyykenlääkkeitä ei pitäisi kutsua lääkkeiksi lainkaan. Pikemminkin huumeiksi. Lääkkeet nimittäin parantavat, mutta huumeet satuttavat.

    • Anonyymi

      Enpä tähän aloitukseen nyt muuta sano kuin että olen täysin eri mieltä.

    • Anonyymi

      Moni potilas on joutunut (ja joutuu edelleen) tuntemaan ja kokemaan nahoissaan ne psyykenlääkkeiden haittavaikutukset, joista lääkärit eivät tiedä(?). On siis mitä suurin syy suhtautua hoitavaan tahoon epäillen ja kriittisesti, ainakin omalla kohdallani.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä vaikken ole kyseisiä aineita itse ottanutkaan. Olen nähnyt vierestä.
        Psyykenlääkkeissä on kuin sadussa keisarista, jolla ei ollut vaatteita.

    • Anonyymi

      Pelkkä stigma jo itsessään aiheuttaa ongelman ja ota huomioon että potilailla on aina paremmat taustatiedot omasta elämäästään ja kokemuksistaan joita hän on kohdannut ja joita hän on jotunut käsiyttelemään useinkin ilman toisen henkilön apua.

      Jos tarkoitus on auttaa oirehtivaa potilasta niin auttajan on ymmärrettävä se suuri haaste kuinka oma käytös ja suhtautuminen potilaaseen voi äkkiä rikkoa sen rajallisen sietoikkunan joka potilaalla mahdollisesti on. Hankaluuksia ja suorastaan tietämättömyyttä on varsinkin taraumatisoituneen potilaan kohtaamisessa.

      Jos olet eri mieltä niin kerro kuinka tälläinen potilas reagoi kokeemaansa ahdistukseen ja uhkaan ?

      Stigmaa on turha yrittää hoitohenkilökunnan kieltää koska varsinainen huoli potillan terveydestä on muodostunut jo aiemmin potilaalle itselleen ja Suomen psykiatrian menneisyys on varsin synkkä , eikä se ole vieläkään läheskään yhtä hyvällä tasolla mitä Euroopan muissa maissa ollaan. Näistä asioista varsinkin nuoremmat ovat varsin hyvin perillä keskuudessaan.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/potilaita-huutokaupattiin-steriloitiin-ja-abortoitiin-vasten-tahtoa-suomalaisen-mielenterveyshoidon-historia-katkee-hyvin-synkkia-hetkia/7953924#gs.mr56ds

      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus tuo edellinen.
        Pitäkää vaan puolenne. Ajatelkaa itsenäisesti. Luottakaa tunteisiinne.
        Silloin kun ei ole aivan varma mitä tuntee ja haluaa, voi vaieta ja miettiä.
        Ottakaa itsellenne aikaa ja tilaa.
        Muistakaa, että kukaan muu ihminen ei tiedä mitä ajattelette ja tunnette sisimmässänne. Ei kukaan.
        Anonyymi23.01.2022 08:18

      • Anonyymi

        Vaikka stigma vaikuttaakin, niin suurimmalta osalta se on ihmisen itsensä päässä. Tavan tallaajan elämä on aivan liian lyhyt, että hän joutaisi arvailemaan mikä on kenenkin vastaantulijan diagnoosi. Se on sitä ihan turhaa itsensä aliarvioimista.

        Ihmisen kohtaaminen ja auttaminenkin pitäisi tietenkin olla inhimillistä, mutta jos ihminen on jo alunperin sairauden tunnoton, niin eihän siihen ole olemassa sellaista tikkaria antaa, millä se asia hoituu ilman että se menee suolaiseksi.

        Nuoret onneksi ovat paljon valveentuneempia mielenterveydestä, puhuvat ja hakeutuvat hoitoon ajoissa, mutta sillä tosiaan on paha kaiku ihmisten keskuudessa.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Sanna_Sillanpää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka stigma vaikuttaakin, niin suurimmalta osalta se on ihmisen itsensä päässä. Tavan tallaajan elämä on aivan liian lyhyt, että hän joutaisi arvailemaan mikä on kenenkin vastaantulijan diagnoosi. Se on sitä ihan turhaa itsensä aliarvioimista.

        Ihmisen kohtaaminen ja auttaminenkin pitäisi tietenkin olla inhimillistä, mutta jos ihminen on jo alunperin sairauden tunnoton, niin eihän siihen ole olemassa sellaista tikkaria antaa, millä se asia hoituu ilman että se menee suolaiseksi.

        Nuoret onneksi ovat paljon valveentuneempia mielenterveydestä, puhuvat ja hakeutuvat hoitoon ajoissa, mutta sillä tosiaan on paha kaiku ihmisten keskuudessa.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Sanna_Sillanpää

        Mitä yrität tuolla Wikipedia-linkillä tekstisi lopussa viestittää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus tuo edellinen.
        Pitäkää vaan puolenne. Ajatelkaa itsenäisesti. Luottakaa tunteisiinne.
        Silloin kun ei ole aivan varma mitä tuntee ja haluaa, voi vaieta ja miettiä.
        Ottakaa itsellenne aikaa ja tilaa.
        Muistakaa, että kukaan muu ihminen ei tiedä mitä ajattelette ja tunnette sisimmässänne. Ei kukaan.
        Anonyymi23.01.2022 08:18

        Tämä on aika hyvin kirjoitettu. Kukaan ei voi tosiaankaan tietää, mitä toisen mielessä tai tunteissa tapahtuu.

        Itselläni on vuosien kokemusta mt-ongelmista, ja monista niihin käytettävistä lääkkeistä.
        En ole oikeastaan koskaan perehtynyt lääkkeisiin liittyviin tutkimuksiin ja muihin kirjoituksiin, sillä ne eivät vaikuta omaan henkilkohtaiseen elämääni.
        Minulla on omat kokemukseni ja niiden perusteella kertynyt tieto, ja se riittää minulle.

        Jokaisella on omat kokemukset ja mielipiteet asioista, ja ilman muuta ne voivat suurestikin poiketa toisistaan.
        Myös tutkimusten tulokset luultavasti poikkeavat, joskus paljonkin, riippuen siitä kuka/mikä tutkimusta tekee.

        Kokemus ei aina liity tietoon, eikä tieto kokemukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on aika hyvin kirjoitettu. Kukaan ei voi tosiaankaan tietää, mitä toisen mielessä tai tunteissa tapahtuu.

        Itselläni on vuosien kokemusta mt-ongelmista, ja monista niihin käytettävistä lääkkeistä.
        En ole oikeastaan koskaan perehtynyt lääkkeisiin liittyviin tutkimuksiin ja muihin kirjoituksiin, sillä ne eivät vaikuta omaan henkilkohtaiseen elämääni.
        Minulla on omat kokemukseni ja niiden perusteella kertynyt tieto, ja se riittää minulle.

        Jokaisella on omat kokemukset ja mielipiteet asioista, ja ilman muuta ne voivat suurestikin poiketa toisistaan.
        Myös tutkimusten tulokset luultavasti poikkeavat, joskus paljonkin, riippuen siitä kuka/mikä tutkimusta tekee.

        Kokemus ei aina liity tietoon, eikä tieto kokemukseen.

        "Myös tutkimusten tulokset luultavasti poikkeavat, joskus paljonkin, riippuen siitä kuka/mikä tutkimusta tekee."

        Tutkimusten julkaistut tulokset tosiaan ovat riippuvaisia mm. rahoittajatahosta ja siitä, kuinka korruptoituneita tutkijat ovat. Mutta se ei ole ainoa syy miksi tulokset eroavat toisistaan. On paljon tutkijoita, jotka olettavat että tavalliset tallaajat eivät lue heidän tutkimuksiaan. He tuottavat tutkimuksia lähinnä lääkeyhtiöille. Esimerkiksi nykyisin meta-analyyseissä "lääkekehitys" mm. skitsofrenian hoidossa keskittyy paljonkin siihen, miten vähennetään plasebovastetta tutkimuksissa koska laajojen meta-analyysien perusteella on todettu, että ainoa ero joka selittää eroja lääkkeiden vasteissa on korostunut plasebo, ei lääkitys itsessään. Tutkijat pohtivat ihan suoraan ja avoimesti, että koska lääkkeet eivät keskimäärin ole kovinkaan tehokkaita vaan kliinisesti merkityksettömiä (tarkoittaa että et erottaisi plaseboa ja lääkettä syövää oirekuvan perusteella toisistaan, vaikka pistemäärät eroavatkin tilastollisesti merkitsevällä tasolla), niin pitäisi löytää keinoja joilla plasebovastetta saadaan laskettua, jotta kalliit lääkekokeet eivät epäonnistu. Heitä ei kiinnosta oikeasti tippaakaan, onko lääkkeet oikeasti tehokkaita vai eivät mielenterveysongelmien hoidossa vai eivät. Heitä kiinnostaa vain ja ainoastaan oikeasti se, menestyykö lääke lääkekokeessa. Tätä monet ihmiset eivät oikeasti tajua lainkaan, mutta sen oivaltaa todella nopeasti, kun lukee kliiinistä merkitystä ja plasebovastetta käsitteleviä meta-analyyseja. Tutkijat uudestaan ja uudestaat kirjoittava erittäin laajojen meta-analyysien johtopäätöksissä, että lääkitys on kliinisesti merkityksetön eli hoidollisesti tehoton ja että tärkeintä olisi säilyttää illuusio hoidon tehosta, ei kehittää tehokkaita hoitomuotoja.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Antipsykoottiset_lääkkeet

        Tutkimuksissa on tutkimustuloksissa eroja myös lähinnä sen takia, että miten ne tehdään. Eri tutkimustahot kiinnittävät huomiota eri asioihin ja määrittelevät lääkityn ja lääkkeettömän ryhmän eri tavoin. Jossain tutkimuksissa "lääkkeettömyys" viittaa lyhyeen ajanjaksoon pitäaikaislääkittyjen elämässä, jossa esimerkiksi sairaalahoidon ja kuolleisuuden riski nousee tilastollisesti. Joissakin tutkimuksissa ei oteta huomioon, että ns. "lääkkeettömät" potilaat ovat sairastaneet vaikka skitsofreniaa viimeiset 20 vuotta ja ovat käytännössä oikeasti syöneet vuosikausia lääkkeitä. Tällöin mm. selviytyjäharha vinouttaa tutkimustuloksia, jolloin esimerkiksi klotsapiinin kaltaiset terveydelle äärimmäisen vaaralliset lääkkeet voidaan havaita korreloivan vähäisemmän kuolleisuuden ja vähäisemmän sairaalahoidon tarpeen kanssa. Joissakin tutkimuksissa vakioidaan sairauden kesto ja lääkityksen käyttö koko hoitojakson aikana, eli tutkitaan hoidon alusta alkaen jo ennen diagnoosin saamista lääkityksen ja hoitotulosten yhteyttä. Ihmiset eivät ymmärrä, miten tärkeää on ymmärtää se, miten tutkimus on tehty, jotta voi siitä tehdä johtopäätöksiä. Suurin osa edes lääkäreistä ei lue kaikkia tutkimuksia kunnolla, vaan referoivat korkeintaan tutkimusten abstrakteja. Tähän luottaen voidaan esimerkiksi Hesarissa referoida pitkäaikaistutkimusta, jossa "early discontinuation group" eli varhain lääkkeen keskeyttäneet ovat syöneet 8.9 vuotta lääkkeitä ja lääkityksellä jatkaneet 8,7 vuotta lääkkeitä ja tehdä johtopäätös, että lääkityksen varhain keskeyttäneillä on heikompi ennuste kymmenen vuoden päästä tutkimuksen alkamisesta. Tutkijat luottavat ihmisten älylliseen laiskuuteen ja tyhmyyteen, ilmeisesti syystäkin.:
        https://www.hs.fi/tiede/art-2000008203196.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Myös tutkimusten tulokset luultavasti poikkeavat, joskus paljonkin, riippuen siitä kuka/mikä tutkimusta tekee."

        Tutkimusten julkaistut tulokset tosiaan ovat riippuvaisia mm. rahoittajatahosta ja siitä, kuinka korruptoituneita tutkijat ovat. Mutta se ei ole ainoa syy miksi tulokset eroavat toisistaan. On paljon tutkijoita, jotka olettavat että tavalliset tallaajat eivät lue heidän tutkimuksiaan. He tuottavat tutkimuksia lähinnä lääkeyhtiöille. Esimerkiksi nykyisin meta-analyyseissä "lääkekehitys" mm. skitsofrenian hoidossa keskittyy paljonkin siihen, miten vähennetään plasebovastetta tutkimuksissa koska laajojen meta-analyysien perusteella on todettu, että ainoa ero joka selittää eroja lääkkeiden vasteissa on korostunut plasebo, ei lääkitys itsessään. Tutkijat pohtivat ihan suoraan ja avoimesti, että koska lääkkeet eivät keskimäärin ole kovinkaan tehokkaita vaan kliinisesti merkityksettömiä (tarkoittaa että et erottaisi plaseboa ja lääkettä syövää oirekuvan perusteella toisistaan, vaikka pistemäärät eroavatkin tilastollisesti merkitsevällä tasolla), niin pitäisi löytää keinoja joilla plasebovastetta saadaan laskettua, jotta kalliit lääkekokeet eivät epäonnistu. Heitä ei kiinnosta oikeasti tippaakaan, onko lääkkeet oikeasti tehokkaita vai eivät mielenterveysongelmien hoidossa vai eivät. Heitä kiinnostaa vain ja ainoastaan oikeasti se, menestyykö lääke lääkekokeessa. Tätä monet ihmiset eivät oikeasti tajua lainkaan, mutta sen oivaltaa todella nopeasti, kun lukee kliiinistä merkitystä ja plasebovastetta käsitteleviä meta-analyyseja. Tutkijat uudestaan ja uudestaat kirjoittava erittäin laajojen meta-analyysien johtopäätöksissä, että lääkitys on kliinisesti merkityksetön eli hoidollisesti tehoton ja että tärkeintä olisi säilyttää illuusio hoidon tehosta, ei kehittää tehokkaita hoitomuotoja.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Antipsykoottiset_lääkkeet

        Tutkimuksissa on tutkimustuloksissa eroja myös lähinnä sen takia, että miten ne tehdään. Eri tutkimustahot kiinnittävät huomiota eri asioihin ja määrittelevät lääkityn ja lääkkeettömän ryhmän eri tavoin. Jossain tutkimuksissa "lääkkeettömyys" viittaa lyhyeen ajanjaksoon pitäaikaislääkittyjen elämässä, jossa esimerkiksi sairaalahoidon ja kuolleisuuden riski nousee tilastollisesti. Joissakin tutkimuksissa ei oteta huomioon, että ns. "lääkkeettömät" potilaat ovat sairastaneet vaikka skitsofreniaa viimeiset 20 vuotta ja ovat käytännössä oikeasti syöneet vuosikausia lääkkeitä. Tällöin mm. selviytyjäharha vinouttaa tutkimustuloksia, jolloin esimerkiksi klotsapiinin kaltaiset terveydelle äärimmäisen vaaralliset lääkkeet voidaan havaita korreloivan vähäisemmän kuolleisuuden ja vähäisemmän sairaalahoidon tarpeen kanssa. Joissakin tutkimuksissa vakioidaan sairauden kesto ja lääkityksen käyttö koko hoitojakson aikana, eli tutkitaan hoidon alusta alkaen jo ennen diagnoosin saamista lääkityksen ja hoitotulosten yhteyttä. Ihmiset eivät ymmärrä, miten tärkeää on ymmärtää se, miten tutkimus on tehty, jotta voi siitä tehdä johtopäätöksiä. Suurin osa edes lääkäreistä ei lue kaikkia tutkimuksia kunnolla, vaan referoivat korkeintaan tutkimusten abstrakteja. Tähän luottaen voidaan esimerkiksi Hesarissa referoida pitkäaikaistutkimusta, jossa "early discontinuation group" eli varhain lääkkeen keskeyttäneet ovat syöneet 8.9 vuotta lääkkeitä ja lääkityksellä jatkaneet 8,7 vuotta lääkkeitä ja tehdä johtopäätös, että lääkityksen varhain keskeyttäneillä on heikompi ennuste kymmenen vuoden päästä tutkimuksen alkamisesta. Tutkijat luottavat ihmisten älylliseen laiskuuteen ja tyhmyyteen, ilmeisesti syystäkin.:
        https://www.hs.fi/tiede/art-2000008203196.html

        Itse en ole kovin paljon tutkimuksiin perehtynyt.
        Minulla on omakohtaista kokemusta lähes 20 vuoden " lääkepöllyistä ", siinä varmaan syy siihen, ettei tutkimukset kiinnosta minua.

        Skitsofreniaa en ole koskaan sairastanut, psykooseja kyllä kauan sitten käyttäessäni lääkkeitä, viinaa ja jonkinlaisia huumaavia aineita, ts. sekakäyttöä. Muutama diagnoosikin silloin tarttui matkaan, ja saan niistä tavallaan " kärsiä " lopun ikääni.

        Itse pystyn parhaiten huomaamaan eron omassa psyykkisessä voinnissani verratessani lääkkeetöntä aikaa, ja aikaa, jolloin kurkusta meni alas melkein mikä vain.

        Tunnen myös skitsofreenikkoja, sekä laitoksessa, että kotonaan asuvia, ja olen saanut nähdä minkälaisia vaikutuksia runsailla lääkityksillä on.
        Joskus tuntuu pahaltakin, kun ihminen laitetaan lääkkeillä aivan tokkuraan, vaikka pienemmillä annoksilla olisi pirteämpi ja toimintakykyisempi, sivuvaikutuksetkin olisivat vähäisempiä.

        Jotenkin tuntuu, että lääketutkimuksia tehdessä ei paljoa panosteta siihen, miten lääkkeitä käyttävät oikeasti voivat.

    • Anonyymi

      Olin terapiassa 5 vuotta, en suostunut enää lopulta ottamaan mitään lääkkeitä. Sitten aloin meditoimaan ja pääsin jaloilleni hyvin nopeasti, eikä sen jälkeen ole tarvinnut käydä terapioissa. Mainitsen vielä että pidin kyllä aina terapiasta ja jotain hyötyäkin siitä oli.

      • Anonyymi

        Minulle oli terapiasta pelkkää haittaa. Vanhat traumani uusinnettiin ja terapeutti valehteli päin naamaa. Terapia itsessäänkin oli siis traumaattinen kokemus.

    • Anonyymi

      Niin hyvä kuin terapia onkin, niin se ei ole kaikkivoipa.

      Siinä on tosiaan ne omat vaaransa, että siinä saatetaan käydä hyvinkin pohjalla, ja jos ei ole voimavaroja niin...

      Sopivan terapian, ja terapeutin löytäminen on myös kivenalla. Harmi kun siihen ei ole sellaista vaalikoneen kaltaista työkalua, jolla voisi terapeuttia etsiä.

      Itse terapian konkarina vähän ihmettelen, miten vähälle osalle nämä asiat ovat jääneet nykyisessä terapiatakuu keskustelussa.

      Mutta terapiassa, kuten kaikessa elämässä suurin vastuu on ihmisellä itsellään. Terapeutti on vain ihminen joka auttaa käsittelemään asioita ja tunteita, ei hoitamaan niitä toisen puolesta.

      Jos puhutaan vaikka ketjun aiheesta, niin terapeutti ei pysty aivopesemään ihmiselle sairaudentuntoa, tai hoito ja lääke myönteisyyttä.

      Sen takia sellaisia ihmisiä ei edes kannata lähettää terapiaan.

      • Anonyymi

        Olet väärässä. Terapeutin ei pidä pyrkiä "aivopesemään" ketään mihinkään, eikä yrittää muutenkaan ohjailla. Terapeutin tehtävä on vapauttaa ihmistä ajattelemaan, tuntemaan ja toimimaan itselleen luontaisella tavalla. Voisi sanoa, että terapeutin tehtävä on tukea ihmistä löytämään itsensä.
        "Sairaudentunto" on käsite, joka kuuluu psykiatriaan ja medikaaliseen lähestymistapaan yleisemminkin. Edes kaikki psykiatrit eivät pidä sairaudentuntoa pätevänä ja perusteltuna käsitteenä mielen ongelmien kohdalla. Monet psykiatrit koettavat tukea asiakkaitaan olemaan ajattelematta itseään psyykkisesti sairaina, tai ongelmiaan psyykkisestä sairaudesta johtuvina. Ne ovat elämäntilanteen ongelmia, sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja ympäristövaikutuksista johtuvia asioita, jotka aiheuttavat kärsimystä ja joskus myös toiminnan vaikeutta.

        Terapia ei periaatteessa ole lääketiedettä eikä edes terveydenhuoltoakaan. Näin siitä huolimatta, että psykoterapia on tämänhetkisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa järjestetty hallinnollisesti osaksi terveydenhuoltojärjestelmää.
        On terapeutteja, jotka ovat omaksuneet medikaalisen viitekehyksen, mikä ilmenee mm. siten että he hoitavat asiakkaitaan/potilaitaan diagnoosista käsin. Valtaosa terapeuteista kuitenkin katsoo, ettei medikaalinen lähestymistapa ole perusteltu eikä mielekäs terapiatyössä. He näkevät psyykkiset ongelmat inhimillisinä, elämään kuuluvina asioina, ei sairautena.

    • Anonyymi

      Viestisi on melkoista systeemin valkopesua. Jos biologiseen psykiatriaan perustuva hoitojärjestelmä noudattaisi toiminnassaan rehellisyyttä, ei hoitovastaisuutta varmaan olisi niin paljoa. Sen sijaan edelleen ylläpidetään myyttiä aivojen kemiallisesta epätasapainotilasta mielialahäiriöiden aiheuttajana, muista epäkohdista ja väärinkäytöksistä puhumattakaan.

      Eikö todella ole tarjolla parempaa tämän läpeensä korruptoituneen systeemin sijaan?

      • Anonyymi

        Se systeemi voi kehittyä vasta sitten kun hoitovastaiset rupeavat sitä tosissaan kehittämään, valittamisen sijaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se systeemi voi kehittyä vasta sitten kun hoitovastaiset rupeavat sitä tosissaan kehittämään, valittamisen sijaan.

        Toisaalta valittaminenkin on ymmärrettävää.
        Hoitovastaisuutta voi kehittyä monista eri syistä.

        Huonot kokemukset lääkityksistä ( haittavaikutukset ), huonot kokemukset hoitosuhteissa, sekä toki myös joskus se, ettei ihminen oikein hyvin ymmärrä omaa tilaansa.

        Se on selvää, että potilaan on vaikea yrittää kehittää systeemiä niin kauan kuin häntä kohdellaan huonolla tavalla.
        Ei saa olla omia mielipiteitä, ei saa sanoa vastaan, lähes kaikkeen mitä ehdotetaan, on suostuttava ( esim. lääkkeet ), suoraan sanoen joskus potilasta arvostetaan liian vähän, jos lainkaan.

        En toki yleistä, että tuollaista olisi jotenkin valtavan suuressa määrin, mutta silloin tällöin kuitenkin.
        Ihminen kun lähtee hakemaan apua nimenomaan psyykkisiin ongelmiin, yleensä jo valmiiksi henkisesti heikossa kunnossa, voimattomana, arkana, jännittyneenä jne., niin hänelle olisi annettava tilaa, ja myös kuunnella ( tarkemminkin kuulla ) mitä hän itse ajattelee asioista, ja mitä hän haluaa itse.
        Usein psykiatrisesta hoidosta sanotaan, että hoitoa suunnitellaan ja mietitään yhteistyössä potilaan kanssa, valitettavasti se ei aina mene niin.

        Mutta kyllä, kehittämiselle olisi tarvetta myös psykiatrian puolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se systeemi voi kehittyä vasta sitten kun hoitovastaiset rupeavat sitä tosissaan kehittämään, valittamisen sijaan.

        Tuskin kukaan pitää tahosta joka harjoittaa tarkoituksellista väkivaltaa hyväksikäyttämällä järjestelmän heille antamaa valtaa pahoinpidelläkseen ihmisiä vapauden riistolla ja kemiallisella vahingoittamisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se systeemi voi kehittyä vasta sitten kun hoitovastaiset rupeavat sitä tosissaan kehittämään, valittamisen sijaan.

        Kyse ei ole siitä, että huonoa tai väärää hoitoa ja kohtelua osakseen saaneet "valittaisivat". He tuovat vain esille systeemin puutteita.

        Eikä se perimmäinen ongelma ja vika ole hoitovastaisissa, vaan siinä kyseisessä systeemissä ja sen sisällä! Eli hoitotahossa ja sen käyttämissä hoitomenetelmissä ja potilaisiin kohdistuneissa asenteissa ja kohtelussa.

        Potilaiden näkökulmia ja mielipiteitä pitää kuunnella ja ottaa huomioon enemmän. Hoitotieteen ja potilaiden auttamisen kehittämisessä. Mutta hoitotieteen ja sen käyttämien menetelmien yms. kehittämisen ja uudistamisen se varsinainen päävastuu ja tehtävä on psykiatriassa toimivilla henkilöillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse ei ole siitä, että huonoa tai väärää hoitoa ja kohtelua osakseen saaneet "valittaisivat". He tuovat vain esille systeemin puutteita.

        Eikä se perimmäinen ongelma ja vika ole hoitovastaisissa, vaan siinä kyseisessä systeemissä ja sen sisällä! Eli hoitotahossa ja sen käyttämissä hoitomenetelmissä ja potilaisiin kohdistuneissa asenteissa ja kohtelussa.

        Potilaiden näkökulmia ja mielipiteitä pitää kuunnella ja ottaa huomioon enemmän. Hoitotieteen ja potilaiden auttamisen kehittämisessä. Mutta hoitotieteen ja sen käyttämien menetelmien yms. kehittämisen ja uudistamisen se varsinainen päävastuu ja tehtävä on psykiatriassa toimivilla henkilöillä.

        Aina voidaan toivoa lisää näkökulmaa, ja kannatan sitä täysin rinnoin, mutta se fundamentaalinen ongelma on siinä, että sairaudentunnoton ei pysty kehittämään hoitoa sairaudentunnottomuuteen.

        Ihan samasta syystä kaikki avoimendialogin mallit ovat "kuolleena syntyneitä" ideoita. Koska ihmiset, jotka hyötyisivät siitä, eivät hakeudu siihen.

        Tietenkin haluaisin, että asiat olisivat toisin, mutta kun minun haluilla on niin vähän tekemistä todellisuuden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina voidaan toivoa lisää näkökulmaa, ja kannatan sitä täysin rinnoin, mutta se fundamentaalinen ongelma on siinä, että sairaudentunnoton ei pysty kehittämään hoitoa sairaudentunnottomuuteen.

        Ihan samasta syystä kaikki avoimendialogin mallit ovat "kuolleena syntyneitä" ideoita. Koska ihmiset, jotka hyötyisivät siitä, eivät hakeudu siihen.

        Tietenkin haluaisin, että asiat olisivat toisin, mutta kun minun haluilla on niin vähän tekemistä todellisuuden kanssa.

        Tuon sairaudentunnottomuuden voisi kyllä kyseenalaistaa.
        Kuka sen loppujen lopuksi määrittää, ja etenkin, minkälaisilla kriteereillä ?

        Itse olen toipunut kauan sitten pahoistakin psyykkisistä ongelmista, koska niiden aiheuttamat asiat tuli käsiteltyä.
        Elämässä alkoi mennä hyvin, pärjäsin, ja pärjään edelleen ihan hyvin.

        Silloin kun aloin pärjätä, kerroin lääkärille, että paremmin menee kotielämässä, asioiden hoidossa, tein jopa töitä.
        Silti lääkäri kirjoitteli, että suhtaudun epärealistisen optimistisesti omaan pärjäämiseeni.
        Ilmeisesti tuolla lauseella viittasi jollain tavoin sairaudentunnottomuuteen, tiedä häntä.

        Kuntoonhan ne minut yritti saadakin, ja kun kuntoon tulin, niin sekään ei tuntunut kelpaavan.
        Joskus kun kysyttiin sairaudentunnostani, niin sanoin vain, että onhan minulla ne diagnoosit, mutta kun ei ole oireita. Eikä sekään ollut sopivaa, ainakaan siitä päätellen miten sanomani vastaanotettiin, ja taas kirjoiteltiin.

        Jopa asenne potilasta kohtaan saattaa olla vaikuttamassa siihen, miten hänet luokitellaan sairaantunnottomaksi tai -tuntoiseksi.
        Ylipäänsä, psyykkistä sairautta ei kovin hyvin voi edes tuntea, sairaus joko on olemassa tai ei ole.
        Sen ymmärtää, jos vaikka päätä särkee, jalka tai käsi on poikki, niin se tuntuu.

        Ja miksi mt-ongelmista kärsivän pitäisi tuntea itsensä sairaaksi. Jos jatkuvasti niin itse tuntee, niin mitkä ovat mahdollisuudet parantua ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon sairaudentunnottomuuden voisi kyllä kyseenalaistaa.
        Kuka sen loppujen lopuksi määrittää, ja etenkin, minkälaisilla kriteereillä ?

        Itse olen toipunut kauan sitten pahoistakin psyykkisistä ongelmista, koska niiden aiheuttamat asiat tuli käsiteltyä.
        Elämässä alkoi mennä hyvin, pärjäsin, ja pärjään edelleen ihan hyvin.

        Silloin kun aloin pärjätä, kerroin lääkärille, että paremmin menee kotielämässä, asioiden hoidossa, tein jopa töitä.
        Silti lääkäri kirjoitteli, että suhtaudun epärealistisen optimistisesti omaan pärjäämiseeni.
        Ilmeisesti tuolla lauseella viittasi jollain tavoin sairaudentunnottomuuteen, tiedä häntä.

        Kuntoonhan ne minut yritti saadakin, ja kun kuntoon tulin, niin sekään ei tuntunut kelpaavan.
        Joskus kun kysyttiin sairaudentunnostani, niin sanoin vain, että onhan minulla ne diagnoosit, mutta kun ei ole oireita. Eikä sekään ollut sopivaa, ainakaan siitä päätellen miten sanomani vastaanotettiin, ja taas kirjoiteltiin.

        Jopa asenne potilasta kohtaan saattaa olla vaikuttamassa siihen, miten hänet luokitellaan sairaantunnottomaksi tai -tuntoiseksi.
        Ylipäänsä, psyykkistä sairautta ei kovin hyvin voi edes tuntea, sairaus joko on olemassa tai ei ole.
        Sen ymmärtää, jos vaikka päätä särkee, jalka tai käsi on poikki, niin se tuntuu.

        Ja miksi mt-ongelmista kärsivän pitäisi tuntea itsensä sairaaksi. Jos jatkuvasti niin itse tuntee, niin mitkä ovat mahdollisuudet parantua ?

        Niin siis tässä asiayhteydessä sitä ei "määritetä", vaan se on enemmän itse itsensä toteuttava ennustus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin siis tässä asiayhteydessä sitä ei "määritetä", vaan se on enemmän itse itsensä toteuttava ennustus.

        Juuri näin. Kuten sairauden ilmentymä on lääkkeiden sivuvaikutusten itseään toteuttavaa realismia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina voidaan toivoa lisää näkökulmaa, ja kannatan sitä täysin rinnoin, mutta se fundamentaalinen ongelma on siinä, että sairaudentunnoton ei pysty kehittämään hoitoa sairaudentunnottomuuteen.

        Ihan samasta syystä kaikki avoimendialogin mallit ovat "kuolleena syntyneitä" ideoita. Koska ihmiset, jotka hyötyisivät siitä, eivät hakeudu siihen.

        Tietenkin haluaisin, että asiat olisivat toisin, mutta kun minun haluilla on niin vähän tekemistä todellisuuden kanssa.

        Se, mikä tässä on perusongelmana ei ole todellakaan se, että ihmiset, jotka lähtevät hakemaan itselleen apua ja tukea elämäänsä olisivat "sairaudentunnottomia". Kyse on enemmänkin siitä, miten ihminen nähdään, miten häntä ja hänen oireitaan tulkitaan ja niistä psykiatriassa käytetyistä hoitokäytännöistä. Ja viime kädessä hoitohenkilöstön asenteista.

        Moni on mennyt terveydenhuollon piiriin ja sitä kautta psykiatrien eteen varmasti aluksi täysin avoimin ja luottavaisin silmin ja mielin, mutta sitten kun tulee niitä huonoja ja negativiisia kokemuksia, ja pelkkä lääkeresepti kouraan malliin tulevaa hoitoa, niin ei se silloin ole mikään ihme, että mitään luottamusta psykiatriaan ja alalla oleviin ei tule, eikä synny. Moni on käynyt läpi pakkohoitojaksot, monta kertaakin, samoin avohoidon palveluiden tarjoamat keskustelut. Mutta pettynyt niihinkin. Koska psykiaria ei perustu aitoon, inhimilliseen ja aidosti toisesta välittävään hoitoon ja tasa-arvoiseen kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen. Tämä on se epäkohta, siinä potilaan ja hoitotahon välisessä asetelmassa, mikä psykiatriassa on jo alunperinkin vinossa. Se on omiaan lisäämään sitä syvää kuilua hoitotahon ja potilaan välillä ja epäluottamusta apua tarvitsevissa ihmisissä.
        Luottamus lähtee ensin hyvin toimivasta kommunikaatiosta ja vastapuolen ja hänen näkemystensä ja mielipiteiden kuuntelemisesta. Mutta sitä ei ole ollut psykiatriassa potilaiden ja hoitotahon välillä, sen historiassa, eikä ole vielä edelleenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina voidaan toivoa lisää näkökulmaa, ja kannatan sitä täysin rinnoin, mutta se fundamentaalinen ongelma on siinä, että sairaudentunnoton ei pysty kehittämään hoitoa sairaudentunnottomuuteen.

        Ihan samasta syystä kaikki avoimendialogin mallit ovat "kuolleena syntyneitä" ideoita. Koska ihmiset, jotka hyötyisivät siitä, eivät hakeudu siihen.

        Tietenkin haluaisin, että asiat olisivat toisin, mutta kun minun haluilla on niin vähän tekemistä todellisuuden kanssa.

        Kyllähän avoimen dialogin malliin "hakeudutaan" siinä missä käypä hoidonkin mukaiseen malliin. Se on ihan todellinen vuosikymmeniä toiminut hoitojärjestelmä, jota on tutkittu enemmän kuin mitään muuta hoitojärjestelmää maailmassa. Kyse on tutkimusten mukaan systeemista, jossa hoitoon hakeudutaan aikaisemmin ja hoidosta päästään myös nopeammin eroon, koska ihmiset eivät menetä lopullisesti toimintakykyään. Itse asiassa nykyjärjestelmässä suurin ongelma on hoitojärjestelmässä nimenomaan se, että hoidossa joudutaan käyttämään niin paljon väkivaltaa ja pakkoa ihan tietystä syystä. Se johtuu siitä, että ihmiset eivät halua hoitoa jota tarjotaan ja siitä, että hoitotaho on niin paranoidisen vainoharhainen vähänkään psykoottisuuteen liittyvien oireiden kanssa, että tulevat poliisiratsian kanssa hakemaan potilaan, jos potilas on vähänkään omituinen. Se itsessään aiheuttaa hoitovastaisuutta ja epäluuloa ihmisissä, jotka sinänsä ovat valmiita ottamaan apua vastaan. Pakkohoito on äärimmäisen nöyryyttävä kokemus, mutta sitä käytetään käypä hoidossa aivan kuin se olisi jokin rutiinitoimenpide "potilaiden" hoidossa. Jos potilas ei koe tätä hoitoa omakseen, niin vika on tietenkin hänessä. Vähän samalla tavalla voidaan tulkita, että jos potilas ei reagoi kokemuksellisesti lääkkeisiin, niin ongelma on hänen ominaisuuksissaan eikä siinä, että lääkkeet eivät nyt vaan tehoa kaikkiin, ei edes enemmistöön tutkimusten mukaan. Joku mielenterveysalan ammattilainen onkin todennut heikoista hoitotuloksista, että se johtuu siitä kun "potilasaines on niin heikkoa".

        Moni heikon potilasaineksen edustaja on vaan tahtomattaan yksilöitä omine tunteiteen ja kokemuksineen, eikä heillä ole mitään vastaan yhtään ketään. He eivät vaan kykene olemaan sellaisia potilaita, joita nuo harhaiset, korruptoituneen järjestelmän aivopesemät mielenterveysalan ammattilaiset toivovat asiakkaikseen. Potilaat eivät ole mitään esineitä tai reduktionistisia käveleviä aivotoiminnan häiriöitä, joiden tajunnallisuutta ja todellisuutta voi suoraan muokata ja manipuloida haluamakseen massiivisilla koktaileilla huumaavia aineita. He ovat monimutkaisia, tietoisia ja ajattelevia persoonia, joilla on yksilöllinen elämänhistoria ja kokemusmaailma. He tajuavat ja vaistoavat paljon enemmän, kuin itseään täynnä olevat psykiatrian erikoislääkärit kuvittelevatkaan haistelessaan ja ihastellessaan omia metaforisia aivopierujaan vastaanotollaan. Esimerkiksi kun psykiatrian erikoislääkäri kertoo potilaalle joka on tuntenut itsensä kaksikymmentä vuotta, että hänen pseudotieteellinen sairautensa on etiologialtaan tuntematon, niin totta toki siitä syntyy tiettyä epäluottamusta potilaan ja lääkärin välille, vaikka psykiatri itse kovasti tykkäisikin aivopierunsa tuoksusta. Potilas tajuaa että lääkäri ei kuuntele häntä eikä tajua omasta erikoisalastaan ja sen lukemattomista epätoivoisista tilastollisista korrelaateista yhtään mitään, ja psykiatri pyörtyy oman aivoperierunsa ihanuuteen niin, että avoin dialogi heidän välillään muuttuu vain mahdottomaksi. Sana sairaudentunnottomuus on tuon turhamaisen psykiatrin käyttämä käsite potilaasta, joka seurasi muutaman hoitokäynnin ajan tuota omituista näytelmää ja teki johtopäätöksen, että tuo omista aivopieruistaan suunnattomasti hullaantunut henkilö ei pysty mitenkään edistämään potilaan eikä kenenkään muunkaan mielenterveyttä. On todella vaikeaa olla sairaudentuntoinen tuollaisessa "dialogissa", täytyy ollla todella häiriintynyt jos sellaiseen pystyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän avoimen dialogin malliin "hakeudutaan" siinä missä käypä hoidonkin mukaiseen malliin. Se on ihan todellinen vuosikymmeniä toiminut hoitojärjestelmä, jota on tutkittu enemmän kuin mitään muuta hoitojärjestelmää maailmassa. Kyse on tutkimusten mukaan systeemista, jossa hoitoon hakeudutaan aikaisemmin ja hoidosta päästään myös nopeammin eroon, koska ihmiset eivät menetä lopullisesti toimintakykyään. Itse asiassa nykyjärjestelmässä suurin ongelma on hoitojärjestelmässä nimenomaan se, että hoidossa joudutaan käyttämään niin paljon väkivaltaa ja pakkoa ihan tietystä syystä. Se johtuu siitä, että ihmiset eivät halua hoitoa jota tarjotaan ja siitä, että hoitotaho on niin paranoidisen vainoharhainen vähänkään psykoottisuuteen liittyvien oireiden kanssa, että tulevat poliisiratsian kanssa hakemaan potilaan, jos potilas on vähänkään omituinen. Se itsessään aiheuttaa hoitovastaisuutta ja epäluuloa ihmisissä, jotka sinänsä ovat valmiita ottamaan apua vastaan. Pakkohoito on äärimmäisen nöyryyttävä kokemus, mutta sitä käytetään käypä hoidossa aivan kuin se olisi jokin rutiinitoimenpide "potilaiden" hoidossa. Jos potilas ei koe tätä hoitoa omakseen, niin vika on tietenkin hänessä. Vähän samalla tavalla voidaan tulkita, että jos potilas ei reagoi kokemuksellisesti lääkkeisiin, niin ongelma on hänen ominaisuuksissaan eikä siinä, että lääkkeet eivät nyt vaan tehoa kaikkiin, ei edes enemmistöön tutkimusten mukaan. Joku mielenterveysalan ammattilainen onkin todennut heikoista hoitotuloksista, että se johtuu siitä kun "potilasaines on niin heikkoa".

        Moni heikon potilasaineksen edustaja on vaan tahtomattaan yksilöitä omine tunteiteen ja kokemuksineen, eikä heillä ole mitään vastaan yhtään ketään. He eivät vaan kykene olemaan sellaisia potilaita, joita nuo harhaiset, korruptoituneen järjestelmän aivopesemät mielenterveysalan ammattilaiset toivovat asiakkaikseen. Potilaat eivät ole mitään esineitä tai reduktionistisia käveleviä aivotoiminnan häiriöitä, joiden tajunnallisuutta ja todellisuutta voi suoraan muokata ja manipuloida haluamakseen massiivisilla koktaileilla huumaavia aineita. He ovat monimutkaisia, tietoisia ja ajattelevia persoonia, joilla on yksilöllinen elämänhistoria ja kokemusmaailma. He tajuavat ja vaistoavat paljon enemmän, kuin itseään täynnä olevat psykiatrian erikoislääkärit kuvittelevatkaan haistelessaan ja ihastellessaan omia metaforisia aivopierujaan vastaanotollaan. Esimerkiksi kun psykiatrian erikoislääkäri kertoo potilaalle joka on tuntenut itsensä kaksikymmentä vuotta, että hänen pseudotieteellinen sairautensa on etiologialtaan tuntematon, niin totta toki siitä syntyy tiettyä epäluottamusta potilaan ja lääkärin välille, vaikka psykiatri itse kovasti tykkäisikin aivopierunsa tuoksusta. Potilas tajuaa että lääkäri ei kuuntele häntä eikä tajua omasta erikoisalastaan ja sen lukemattomista epätoivoisista tilastollisista korrelaateista yhtään mitään, ja psykiatri pyörtyy oman aivoperierunsa ihanuuteen niin, että avoin dialogi heidän välillään muuttuu vain mahdottomaksi. Sana sairaudentunnottomuus on tuon turhamaisen psykiatrin käyttämä käsite potilaasta, joka seurasi muutaman hoitokäynnin ajan tuota omituista näytelmää ja teki johtopäätöksen, että tuo omista aivopieruistaan suunnattomasti hullaantunut henkilö ei pysty mitenkään edistämään potilaan eikä kenenkään muunkaan mielenterveyttä. On todella vaikeaa olla sairaudentuntoinen tuollaisessa "dialogissa", täytyy ollla todella häiriintynyt jos sellaiseen pystyy.

        Poliisi on seuraus, ei syy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän avoimen dialogin malliin "hakeudutaan" siinä missä käypä hoidonkin mukaiseen malliin. Se on ihan todellinen vuosikymmeniä toiminut hoitojärjestelmä, jota on tutkittu enemmän kuin mitään muuta hoitojärjestelmää maailmassa. Kyse on tutkimusten mukaan systeemista, jossa hoitoon hakeudutaan aikaisemmin ja hoidosta päästään myös nopeammin eroon, koska ihmiset eivät menetä lopullisesti toimintakykyään. Itse asiassa nykyjärjestelmässä suurin ongelma on hoitojärjestelmässä nimenomaan se, että hoidossa joudutaan käyttämään niin paljon väkivaltaa ja pakkoa ihan tietystä syystä. Se johtuu siitä, että ihmiset eivät halua hoitoa jota tarjotaan ja siitä, että hoitotaho on niin paranoidisen vainoharhainen vähänkään psykoottisuuteen liittyvien oireiden kanssa, että tulevat poliisiratsian kanssa hakemaan potilaan, jos potilas on vähänkään omituinen. Se itsessään aiheuttaa hoitovastaisuutta ja epäluuloa ihmisissä, jotka sinänsä ovat valmiita ottamaan apua vastaan. Pakkohoito on äärimmäisen nöyryyttävä kokemus, mutta sitä käytetään käypä hoidossa aivan kuin se olisi jokin rutiinitoimenpide "potilaiden" hoidossa. Jos potilas ei koe tätä hoitoa omakseen, niin vika on tietenkin hänessä. Vähän samalla tavalla voidaan tulkita, että jos potilas ei reagoi kokemuksellisesti lääkkeisiin, niin ongelma on hänen ominaisuuksissaan eikä siinä, että lääkkeet eivät nyt vaan tehoa kaikkiin, ei edes enemmistöön tutkimusten mukaan. Joku mielenterveysalan ammattilainen onkin todennut heikoista hoitotuloksista, että se johtuu siitä kun "potilasaines on niin heikkoa".

        Moni heikon potilasaineksen edustaja on vaan tahtomattaan yksilöitä omine tunteiteen ja kokemuksineen, eikä heillä ole mitään vastaan yhtään ketään. He eivät vaan kykene olemaan sellaisia potilaita, joita nuo harhaiset, korruptoituneen järjestelmän aivopesemät mielenterveysalan ammattilaiset toivovat asiakkaikseen. Potilaat eivät ole mitään esineitä tai reduktionistisia käveleviä aivotoiminnan häiriöitä, joiden tajunnallisuutta ja todellisuutta voi suoraan muokata ja manipuloida haluamakseen massiivisilla koktaileilla huumaavia aineita. He ovat monimutkaisia, tietoisia ja ajattelevia persoonia, joilla on yksilöllinen elämänhistoria ja kokemusmaailma. He tajuavat ja vaistoavat paljon enemmän, kuin itseään täynnä olevat psykiatrian erikoislääkärit kuvittelevatkaan haistelessaan ja ihastellessaan omia metaforisia aivopierujaan vastaanotollaan. Esimerkiksi kun psykiatrian erikoislääkäri kertoo potilaalle joka on tuntenut itsensä kaksikymmentä vuotta, että hänen pseudotieteellinen sairautensa on etiologialtaan tuntematon, niin totta toki siitä syntyy tiettyä epäluottamusta potilaan ja lääkärin välille, vaikka psykiatri itse kovasti tykkäisikin aivopierunsa tuoksusta. Potilas tajuaa että lääkäri ei kuuntele häntä eikä tajua omasta erikoisalastaan ja sen lukemattomista epätoivoisista tilastollisista korrelaateista yhtään mitään, ja psykiatri pyörtyy oman aivoperierunsa ihanuuteen niin, että avoin dialogi heidän välillään muuttuu vain mahdottomaksi. Sana sairaudentunnottomuus on tuon turhamaisen psykiatrin käyttämä käsite potilaasta, joka seurasi muutaman hoitokäynnin ajan tuota omituista näytelmää ja teki johtopäätöksen, että tuo omista aivopieruistaan suunnattomasti hullaantunut henkilö ei pysty mitenkään edistämään potilaan eikä kenenkään muunkaan mielenterveyttä. On todella vaikeaa olla sairaudentuntoinen tuollaisessa "dialogissa", täytyy ollla todella häiriintynyt jos sellaiseen pystyy.

        https://madinfinland.org/avoin-dialogi-malli-muuttaa-mielenterveystyon-paremmaksi/

        ”Keroputaan malliksi” kutsuttu Tornion seudulla toteutettu mielenterveyshoidon tapa leviää maailmalla. Hoidossa keskeistä on potilaan ehdoilla etenevä tasa-arvoinen keskustelu. Hoitoon pääsee heti ja hoitoon osallistuvat myös sairastuneen läheiset. Hoitosuhteessa säilyy sama hoitaja ja tunnelma on tuttavallinen.

        Keskusteluja käydään etunimillä ja hoitajat tekevät kotikäyntejä. Lääkärit eivät anna diagnooseja, jotta potilaan ei tarvitse leimautua siihen loppuelämäkseen. Keroputaan malli on tuottanut tulosta: ongelmia pystytään ratkaisemaan varhaisessa vaiheessa, koska hoitoon pääsee nopeasti.

        Tornionseudulla mielenterveyspotilaat käyttävät vähemmän lääkkeitä, paranevat nopeammin ja eläköityvät harvemmin kuin muualla Suomessa. Nuorten syömishäiriöitä ei Tornion seudulla pahemmin ole.

        Hoitomallin periaatteet
        Hoitotilanteet lähtevät psykoottisen ongelman tai muun kriisin kohtaamisesta.

        Tärkeät periaatteet:

        välitön apu kriisissä,
        sosiaalisen verkoston näkökulma hoitoratkaisuissa,
        joustavuus ja liikkuvuus,
        työntekijöiden vastuullisuus,
        työn psykologisen jatkuvuuden turvaaminen,
        epävarmuuden sietäminen ja
        dialogisuus keskustelun muotona.
        Välitön apu
        Torniossa on ollut jo 1990-luvulta lähtien käytössä avoimen dialogin hoitomalli, jossa potilas pääsee heti hoidon piiriin ilman terveyskeskuksesta kirjoitettua lähetettäkin. On järjestettävä jatkuvasti toimiva kriisipalvelu, ja tärkeää järjestää ensimmäinen hoitokokous aivan hoidon alkuvaiheessa[6].

        Sosiaalinen verkosto
        Hoitomalli lähtee ajatuksesta, että mielenterveysongelmat johtuvat ennen kaikkea ihmisten välisistä sosiaalisista vuorovaikutusongelmista. Tämän vuoksi katsotaan, että tärkeintä hoidossa on tasa-arvoinen keskustelu, johon osallistuvat potilaan, lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan lisäksi myös potilaan läheiset. Sosiaalisen verkoston mukana oleminen hoitoprosessissa on tärkeää senkin takia, että potilaalla on vaara sairastua uudelleen, jos hänellä ei ole hoidon loputtua sosiaalisia kontakteja tai merkittäviä ihmissuhteita.

        Joustavuus ja liikkuvuus
        Hoito pyritään valitsemaan ja järjestämään mahdollisimman joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan. Asiakasta pyritään lähestymään tarvittaessa hänen omassa ympäristössään – vaikka kotonakin.[7]

        Vastuullisuus
        Hoitopäätökset pyritään tekemään keskustellen ja siirtelemättä vastuuta taholta toiselle. Vastuullisen lääkärin on aina oltava mukana päätöksenteossa.

        Psykologinen jatkuvuus
        On oltava hoitava työryhmä, joka ottaa vastuun koko prosessista sekä sairaala- että avohoitojaksojen aikana. Hoiton lopettamispäätöksissä on oltava mukana erityiskoulutettuja ja kokeneita työntekijöitä.

        Epävarmuuden sietäminen
        Kriisitilanteessa pyritään lisäämään asiakkaan ja hänen läheistensä voimavaroja kuuntelemalla – asiakkaan pitäisi pystyä pukemaan sanoiksi vaikeimpia elämänkokemuksiaan. On todettu, että koska psykoottiset harhat eivät vahingoita neurokognitiivista toimintaa, ensimmäisenä hoitotoimenpiteenä ei välttämättä pitäisi olla lääkitys.[8]

        Dialogisuus
        Lääkitys ei ole hoitomallissa keskeisessä roolissa, vaan tämän sijaan tärkeimpänä pidetään tasa-arvoista keskustelua. Vain 35 prosentille Tornion seudun psykoosipotilaista määrätään antipsykoottista neuroleptilääkitystä, kun muualla näitä lääkkeitä määrätään kaikille psykoosiin joutuneille. Hoitoprosessi alussa tavoitteena on dialogin synnyttäminen sekä eri ihmisten välille että potilaan erilaisten sisäisten äänten välille. Potilaan hoito tulee rikkaammaksi ja moniäänisemmäksi, kun esitetään erilaisia näkökulmia.

        Hoitotulokset
        Avoimen dialogin hoitomalli on osoittautunut selvästi tehokkaammaksi ja halvemmaksi kuin muualla Suomessa käytetty malli. Keroputaan mallilla hoidetuista psykoosipotilaista 82 prosentilla ei ollut kahden vuoden pituisen seurantajakson aikana lainkaan oireita tai ne olivat lieviä. Muualla Suomessa vastaava luku oli 50 prosenttia. Keroputaalla hoidetuista potilaista vain 23 prosenttia oli sairauseläkkeellä, kun muualla luku oli 57 prosenttia. Vain 24 prosenttia Keroputaan mallilla hoidetuista potilaista oli joutunut uudestaan psykoosiin kaksivuotisen seurantajakson aikana, kun psykoosi oli uusinut 71 prosentilla muualla Suomessa hoidetuista potilaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://madinfinland.org/avoin-dialogi-malli-muuttaa-mielenterveystyon-paremmaksi/

        ”Keroputaan malliksi” kutsuttu Tornion seudulla toteutettu mielenterveyshoidon tapa leviää maailmalla. Hoidossa keskeistä on potilaan ehdoilla etenevä tasa-arvoinen keskustelu. Hoitoon pääsee heti ja hoitoon osallistuvat myös sairastuneen läheiset. Hoitosuhteessa säilyy sama hoitaja ja tunnelma on tuttavallinen.

        Keskusteluja käydään etunimillä ja hoitajat tekevät kotikäyntejä. Lääkärit eivät anna diagnooseja, jotta potilaan ei tarvitse leimautua siihen loppuelämäkseen. Keroputaan malli on tuottanut tulosta: ongelmia pystytään ratkaisemaan varhaisessa vaiheessa, koska hoitoon pääsee nopeasti.

        Tornionseudulla mielenterveyspotilaat käyttävät vähemmän lääkkeitä, paranevat nopeammin ja eläköityvät harvemmin kuin muualla Suomessa. Nuorten syömishäiriöitä ei Tornion seudulla pahemmin ole.

        Hoitomallin periaatteet
        Hoitotilanteet lähtevät psykoottisen ongelman tai muun kriisin kohtaamisesta.

        Tärkeät periaatteet:

        välitön apu kriisissä,
        sosiaalisen verkoston näkökulma hoitoratkaisuissa,
        joustavuus ja liikkuvuus,
        työntekijöiden vastuullisuus,
        työn psykologisen jatkuvuuden turvaaminen,
        epävarmuuden sietäminen ja
        dialogisuus keskustelun muotona.
        Välitön apu
        Torniossa on ollut jo 1990-luvulta lähtien käytössä avoimen dialogin hoitomalli, jossa potilas pääsee heti hoidon piiriin ilman terveyskeskuksesta kirjoitettua lähetettäkin. On järjestettävä jatkuvasti toimiva kriisipalvelu, ja tärkeää järjestää ensimmäinen hoitokokous aivan hoidon alkuvaiheessa[6].

        Sosiaalinen verkosto
        Hoitomalli lähtee ajatuksesta, että mielenterveysongelmat johtuvat ennen kaikkea ihmisten välisistä sosiaalisista vuorovaikutusongelmista. Tämän vuoksi katsotaan, että tärkeintä hoidossa on tasa-arvoinen keskustelu, johon osallistuvat potilaan, lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan lisäksi myös potilaan läheiset. Sosiaalisen verkoston mukana oleminen hoitoprosessissa on tärkeää senkin takia, että potilaalla on vaara sairastua uudelleen, jos hänellä ei ole hoidon loputtua sosiaalisia kontakteja tai merkittäviä ihmissuhteita.

        Joustavuus ja liikkuvuus
        Hoito pyritään valitsemaan ja järjestämään mahdollisimman joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan. Asiakasta pyritään lähestymään tarvittaessa hänen omassa ympäristössään – vaikka kotonakin.[7]

        Vastuullisuus
        Hoitopäätökset pyritään tekemään keskustellen ja siirtelemättä vastuuta taholta toiselle. Vastuullisen lääkärin on aina oltava mukana päätöksenteossa.

        Psykologinen jatkuvuus
        On oltava hoitava työryhmä, joka ottaa vastuun koko prosessista sekä sairaala- että avohoitojaksojen aikana. Hoiton lopettamispäätöksissä on oltava mukana erityiskoulutettuja ja kokeneita työntekijöitä.

        Epävarmuuden sietäminen
        Kriisitilanteessa pyritään lisäämään asiakkaan ja hänen läheistensä voimavaroja kuuntelemalla – asiakkaan pitäisi pystyä pukemaan sanoiksi vaikeimpia elämänkokemuksiaan. On todettu, että koska psykoottiset harhat eivät vahingoita neurokognitiivista toimintaa, ensimmäisenä hoitotoimenpiteenä ei välttämättä pitäisi olla lääkitys.[8]

        Dialogisuus
        Lääkitys ei ole hoitomallissa keskeisessä roolissa, vaan tämän sijaan tärkeimpänä pidetään tasa-arvoista keskustelua. Vain 35 prosentille Tornion seudun psykoosipotilaista määrätään antipsykoottista neuroleptilääkitystä, kun muualla näitä lääkkeitä määrätään kaikille psykoosiin joutuneille. Hoitoprosessi alussa tavoitteena on dialogin synnyttäminen sekä eri ihmisten välille että potilaan erilaisten sisäisten äänten välille. Potilaan hoito tulee rikkaammaksi ja moniäänisemmäksi, kun esitetään erilaisia näkökulmia.

        Hoitotulokset
        Avoimen dialogin hoitomalli on osoittautunut selvästi tehokkaammaksi ja halvemmaksi kuin muualla Suomessa käytetty malli. Keroputaan mallilla hoidetuista psykoosipotilaista 82 prosentilla ei ollut kahden vuoden pituisen seurantajakson aikana lainkaan oireita tai ne olivat lieviä. Muualla Suomessa vastaava luku oli 50 prosenttia. Keroputaalla hoidetuista potilaista vain 23 prosenttia oli sairauseläkkeellä, kun muualla luku oli 57 prosenttia. Vain 24 prosenttia Keroputaan mallilla hoidetuista potilaista oli joutunut uudestaan psykoosiin kaksivuotisen seurantajakson aikana, kun psykoosi oli uusinut 71 prosentilla muualla Suomessa hoidetuista potilaista.

        https://madinfinland.org/ihmiskuva/

        Psykiatria

        Psykiatriassa suhtautuminen mielenterveyspalveluihin päätyneeseen ihmiseen lähtee siitä, että tämä on potilas ja kärsii psykopatologiasta. Psykiatriassa myös oletetaan, että geenit selittävät tästä psykopatologiasta jopa 80%. Ammattilaisen tehtävänä puolestaan on olla objektiivinen käyttäytymisen havainnoija, joka on täysin teoriasta vapaa ja pyrkii puhtaaseen fenomemologiaan, eli ”asioiden kuvaamiseen sellaisena kuin ne ilmenevät”. (Lönnqvist & Lehtonen 2013, 13.) Näkemys potilaiden teoriattomasta havainnoinnista on sikäli mielenkiintoinen, että psykiatriaan erikoistuminen kestää 6-8 vuotta, minä aikana yliopistotasolla opetellaan runsaasti teorioita, joihin psykiatrit ”puhtaat havaintonsa” suhteuttavat. Muun muassa sadat eri psykopatologiakategoriat, joita diagnooseiksi kutsutaan, ovat tällaisia teoreettisia luokituksia, joihin potilaat on määrä lajitella. Tästä johtuen psykiatrian viitekehystä onkin pidettävä vahvasti hermeneuttisena eli tulkitsevana, eikä suinkaan tieteenä ilman teoriaa.

        Psykiatrisen haastattelun päämääränä nähdään ”kuvata potilaan psykiatriset ongelmat ja asettaa diagnoosi”, mutta potilaan tilan ja sitä selittävien tekijöiden tarkastelua ei nähdä erityisen tärkeäksi (Lönnqvist 2013, 32-33). Potilaan tunteiden ymmärtämiselle eli empatialle puolestaan ei aseteta painoarvoa, koska juuri potilaan tunteet ovat psykiatrisen teorian mukaan sitä ”psykopatologiaa”, jota psykiatrin on määrä potilaassa objektiivisesti havainnoida. Lisäksi psykiatreja evästetään potilaskohtaamiseen siten, että ”haastattelutilanteessa asiantuntijan rationaalisuuden ja potilaan irrationaalisuuden tulisi löytää toisensa”, ja asiantuntijan tulisi saattaa potilas ”vapaaehtoisesti hoitomyönteiseksi” (Lönnqvist 2013, 37-38).

        Yhteenvetona voisi todeta, että psykiatriassa potilaat tulkitaan jo vastaanotolle saapuessaan kategorisesti poikkeavina yksilöinä, joiden omituiset kognitiiviset prosessit selittyvät jopa suurimmaksi osaksi osin virheellisillä geeneillä. Esimerkiksi skitsofrenian arvellaan mahdollisesti olevan ”ihmisen ainutlaatuisen hermostollisen rakenteen hinta” (Isohanni ym. 2013, 70). Koska psykiatrin asiantuntemukseen katsotaan kuuluvan lähinnä diagnoosin asettamien ja potilaan lääkitseminen, niin terapeuttiset interventiot jäävät muille toimijoille, kuten klubitaloille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän avoimen dialogin malliin "hakeudutaan" siinä missä käypä hoidonkin mukaiseen malliin. Se on ihan todellinen vuosikymmeniä toiminut hoitojärjestelmä, jota on tutkittu enemmän kuin mitään muuta hoitojärjestelmää maailmassa. Kyse on tutkimusten mukaan systeemista, jossa hoitoon hakeudutaan aikaisemmin ja hoidosta päästään myös nopeammin eroon, koska ihmiset eivät menetä lopullisesti toimintakykyään. Itse asiassa nykyjärjestelmässä suurin ongelma on hoitojärjestelmässä nimenomaan se, että hoidossa joudutaan käyttämään niin paljon väkivaltaa ja pakkoa ihan tietystä syystä. Se johtuu siitä, että ihmiset eivät halua hoitoa jota tarjotaan ja siitä, että hoitotaho on niin paranoidisen vainoharhainen vähänkään psykoottisuuteen liittyvien oireiden kanssa, että tulevat poliisiratsian kanssa hakemaan potilaan, jos potilas on vähänkään omituinen. Se itsessään aiheuttaa hoitovastaisuutta ja epäluuloa ihmisissä, jotka sinänsä ovat valmiita ottamaan apua vastaan. Pakkohoito on äärimmäisen nöyryyttävä kokemus, mutta sitä käytetään käypä hoidossa aivan kuin se olisi jokin rutiinitoimenpide "potilaiden" hoidossa. Jos potilas ei koe tätä hoitoa omakseen, niin vika on tietenkin hänessä. Vähän samalla tavalla voidaan tulkita, että jos potilas ei reagoi kokemuksellisesti lääkkeisiin, niin ongelma on hänen ominaisuuksissaan eikä siinä, että lääkkeet eivät nyt vaan tehoa kaikkiin, ei edes enemmistöön tutkimusten mukaan. Joku mielenterveysalan ammattilainen onkin todennut heikoista hoitotuloksista, että se johtuu siitä kun "potilasaines on niin heikkoa".

        Moni heikon potilasaineksen edustaja on vaan tahtomattaan yksilöitä omine tunteiteen ja kokemuksineen, eikä heillä ole mitään vastaan yhtään ketään. He eivät vaan kykene olemaan sellaisia potilaita, joita nuo harhaiset, korruptoituneen järjestelmän aivopesemät mielenterveysalan ammattilaiset toivovat asiakkaikseen. Potilaat eivät ole mitään esineitä tai reduktionistisia käveleviä aivotoiminnan häiriöitä, joiden tajunnallisuutta ja todellisuutta voi suoraan muokata ja manipuloida haluamakseen massiivisilla koktaileilla huumaavia aineita. He ovat monimutkaisia, tietoisia ja ajattelevia persoonia, joilla on yksilöllinen elämänhistoria ja kokemusmaailma. He tajuavat ja vaistoavat paljon enemmän, kuin itseään täynnä olevat psykiatrian erikoislääkärit kuvittelevatkaan haistelessaan ja ihastellessaan omia metaforisia aivopierujaan vastaanotollaan. Esimerkiksi kun psykiatrian erikoislääkäri kertoo potilaalle joka on tuntenut itsensä kaksikymmentä vuotta, että hänen pseudotieteellinen sairautensa on etiologialtaan tuntematon, niin totta toki siitä syntyy tiettyä epäluottamusta potilaan ja lääkärin välille, vaikka psykiatri itse kovasti tykkäisikin aivopierunsa tuoksusta. Potilas tajuaa että lääkäri ei kuuntele häntä eikä tajua omasta erikoisalastaan ja sen lukemattomista epätoivoisista tilastollisista korrelaateista yhtään mitään, ja psykiatri pyörtyy oman aivoperierunsa ihanuuteen niin, että avoin dialogi heidän välillään muuttuu vain mahdottomaksi. Sana sairaudentunnottomuus on tuon turhamaisen psykiatrin käyttämä käsite potilaasta, joka seurasi muutaman hoitokäynnin ajan tuota omituista näytelmää ja teki johtopäätöksen, että tuo omista aivopieruistaan suunnattomasti hullaantunut henkilö ei pysty mitenkään edistämään potilaan eikä kenenkään muunkaan mielenterveyttä. On todella vaikeaa olla sairaudentuntoinen tuollaisessa "dialogissa", täytyy ollla todella häiriintynyt jos sellaiseen pystyy.

        "On todella vaikeaa olla sairaudentuntoinen tuollaisessa "dialogissa", täytyy ollla todella häiriintynyt jos sellaiseen pystyy."
        Sun pitäisi kirjoittaa kirja!:) Ettei jää vain tänne nuo kirjoitukset.
        Vaikka onhan tämäkin arvokas paikka sinänsä, missä tavoittaa ihmiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://madinfinland.org/ihmiskuva/

        Psykiatria

        Psykiatriassa suhtautuminen mielenterveyspalveluihin päätyneeseen ihmiseen lähtee siitä, että tämä on potilas ja kärsii psykopatologiasta. Psykiatriassa myös oletetaan, että geenit selittävät tästä psykopatologiasta jopa 80%. Ammattilaisen tehtävänä puolestaan on olla objektiivinen käyttäytymisen havainnoija, joka on täysin teoriasta vapaa ja pyrkii puhtaaseen fenomemologiaan, eli ”asioiden kuvaamiseen sellaisena kuin ne ilmenevät”. (Lönnqvist & Lehtonen 2013, 13.) Näkemys potilaiden teoriattomasta havainnoinnista on sikäli mielenkiintoinen, että psykiatriaan erikoistuminen kestää 6-8 vuotta, minä aikana yliopistotasolla opetellaan runsaasti teorioita, joihin psykiatrit ”puhtaat havaintonsa” suhteuttavat. Muun muassa sadat eri psykopatologiakategoriat, joita diagnooseiksi kutsutaan, ovat tällaisia teoreettisia luokituksia, joihin potilaat on määrä lajitella. Tästä johtuen psykiatrian viitekehystä onkin pidettävä vahvasti hermeneuttisena eli tulkitsevana, eikä suinkaan tieteenä ilman teoriaa.

        Psykiatrisen haastattelun päämääränä nähdään ”kuvata potilaan psykiatriset ongelmat ja asettaa diagnoosi”, mutta potilaan tilan ja sitä selittävien tekijöiden tarkastelua ei nähdä erityisen tärkeäksi (Lönnqvist 2013, 32-33). Potilaan tunteiden ymmärtämiselle eli empatialle puolestaan ei aseteta painoarvoa, koska juuri potilaan tunteet ovat psykiatrisen teorian mukaan sitä ”psykopatologiaa”, jota psykiatrin on määrä potilaassa objektiivisesti havainnoida. Lisäksi psykiatreja evästetään potilaskohtaamiseen siten, että ”haastattelutilanteessa asiantuntijan rationaalisuuden ja potilaan irrationaalisuuden tulisi löytää toisensa”, ja asiantuntijan tulisi saattaa potilas ”vapaaehtoisesti hoitomyönteiseksi” (Lönnqvist 2013, 37-38).

        Yhteenvetona voisi todeta, että psykiatriassa potilaat tulkitaan jo vastaanotolle saapuessaan kategorisesti poikkeavina yksilöinä, joiden omituiset kognitiiviset prosessit selittyvät jopa suurimmaksi osaksi osin virheellisillä geeneillä. Esimerkiksi skitsofrenian arvellaan mahdollisesti olevan ”ihmisen ainutlaatuisen hermostollisen rakenteen hinta” (Isohanni ym. 2013, 70). Koska psykiatrin asiantuntemukseen katsotaan kuuluvan lähinnä diagnoosin asettamien ja potilaan lääkitseminen, niin terapeuttiset interventiot jäävät muille toimijoille, kuten klubitaloille.

        Jos psykiatrian nykyisin käyttämät hoitokeinot ja menetelmät eivät auta ja hoida ihmisiä, tai sen käyttämät keinot eivät ainakaan tee sitä oikealla tavalla, niin miksi sitä sitten ei aleta uudistaa ja muuttaa ihmisläheisemmäksi ja ihmistä todella auttavaksi ja tukevaksi hoidoksi?

        Ja jos psykiatrian tarkoitus ei ole edes auttaa ja hoitaa ihmisiä, mihin sitä enää edes tarvitaan? Se "lääketieteen suunta" pitäisi silloin lopettaa toimimasta ja toiminnasta kokonaan.

        Ja ihmisten pitäisi äänestää jaloillaan ja omilla tekemillään valinnoilla. Eli olla kokonaan käyttämättä kyseisen lääketieteen tarjoamia palveluita.

        Terv: eräs, joka pettyi todella pahasti koko toimimattomaan systeemiin jo 20 vuotta sitten
        ja joo, lopetin niiden myrkkyjen ottamisen ja käytön kokonaan ja voin huomattavasti paremmin, kun tein niin. Tosin vahinkoa ja tuhoa ennätti jo tapahtua näiden kaikkien kuluneiden vuosien aikana. Niin kognitiivisille kyvyille, kuin muiden elinten toiminnalle. Puhumattakaan luottamuksen menettämisestä koko yhteiskuntaan, sen systeemeihin, lääketieteeseen ja kaikkiin ihmisiin. Ne eivät palaudu takaisin enää koskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://madinfinland.org/avoin-dialogi-malli-muuttaa-mielenterveystyon-paremmaksi/

        ”Keroputaan malliksi” kutsuttu Tornion seudulla toteutettu mielenterveyshoidon tapa leviää maailmalla. Hoidossa keskeistä on potilaan ehdoilla etenevä tasa-arvoinen keskustelu. Hoitoon pääsee heti ja hoitoon osallistuvat myös sairastuneen läheiset. Hoitosuhteessa säilyy sama hoitaja ja tunnelma on tuttavallinen.

        Keskusteluja käydään etunimillä ja hoitajat tekevät kotikäyntejä. Lääkärit eivät anna diagnooseja, jotta potilaan ei tarvitse leimautua siihen loppuelämäkseen. Keroputaan malli on tuottanut tulosta: ongelmia pystytään ratkaisemaan varhaisessa vaiheessa, koska hoitoon pääsee nopeasti.

        Tornionseudulla mielenterveyspotilaat käyttävät vähemmän lääkkeitä, paranevat nopeammin ja eläköityvät harvemmin kuin muualla Suomessa. Nuorten syömishäiriöitä ei Tornion seudulla pahemmin ole.

        Hoitomallin periaatteet
        Hoitotilanteet lähtevät psykoottisen ongelman tai muun kriisin kohtaamisesta.

        Tärkeät periaatteet:

        välitön apu kriisissä,
        sosiaalisen verkoston näkökulma hoitoratkaisuissa,
        joustavuus ja liikkuvuus,
        työntekijöiden vastuullisuus,
        työn psykologisen jatkuvuuden turvaaminen,
        epävarmuuden sietäminen ja
        dialogisuus keskustelun muotona.
        Välitön apu
        Torniossa on ollut jo 1990-luvulta lähtien käytössä avoimen dialogin hoitomalli, jossa potilas pääsee heti hoidon piiriin ilman terveyskeskuksesta kirjoitettua lähetettäkin. On järjestettävä jatkuvasti toimiva kriisipalvelu, ja tärkeää järjestää ensimmäinen hoitokokous aivan hoidon alkuvaiheessa[6].

        Sosiaalinen verkosto
        Hoitomalli lähtee ajatuksesta, että mielenterveysongelmat johtuvat ennen kaikkea ihmisten välisistä sosiaalisista vuorovaikutusongelmista. Tämän vuoksi katsotaan, että tärkeintä hoidossa on tasa-arvoinen keskustelu, johon osallistuvat potilaan, lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan lisäksi myös potilaan läheiset. Sosiaalisen verkoston mukana oleminen hoitoprosessissa on tärkeää senkin takia, että potilaalla on vaara sairastua uudelleen, jos hänellä ei ole hoidon loputtua sosiaalisia kontakteja tai merkittäviä ihmissuhteita.

        Joustavuus ja liikkuvuus
        Hoito pyritään valitsemaan ja järjestämään mahdollisimman joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan. Asiakasta pyritään lähestymään tarvittaessa hänen omassa ympäristössään – vaikka kotonakin.[7]

        Vastuullisuus
        Hoitopäätökset pyritään tekemään keskustellen ja siirtelemättä vastuuta taholta toiselle. Vastuullisen lääkärin on aina oltava mukana päätöksenteossa.

        Psykologinen jatkuvuus
        On oltava hoitava työryhmä, joka ottaa vastuun koko prosessista sekä sairaala- että avohoitojaksojen aikana. Hoiton lopettamispäätöksissä on oltava mukana erityiskoulutettuja ja kokeneita työntekijöitä.

        Epävarmuuden sietäminen
        Kriisitilanteessa pyritään lisäämään asiakkaan ja hänen läheistensä voimavaroja kuuntelemalla – asiakkaan pitäisi pystyä pukemaan sanoiksi vaikeimpia elämänkokemuksiaan. On todettu, että koska psykoottiset harhat eivät vahingoita neurokognitiivista toimintaa, ensimmäisenä hoitotoimenpiteenä ei välttämättä pitäisi olla lääkitys.[8]

        Dialogisuus
        Lääkitys ei ole hoitomallissa keskeisessä roolissa, vaan tämän sijaan tärkeimpänä pidetään tasa-arvoista keskustelua. Vain 35 prosentille Tornion seudun psykoosipotilaista määrätään antipsykoottista neuroleptilääkitystä, kun muualla näitä lääkkeitä määrätään kaikille psykoosiin joutuneille. Hoitoprosessi alussa tavoitteena on dialogin synnyttäminen sekä eri ihmisten välille että potilaan erilaisten sisäisten äänten välille. Potilaan hoito tulee rikkaammaksi ja moniäänisemmäksi, kun esitetään erilaisia näkökulmia.

        Hoitotulokset
        Avoimen dialogin hoitomalli on osoittautunut selvästi tehokkaammaksi ja halvemmaksi kuin muualla Suomessa käytetty malli. Keroputaan mallilla hoidetuista psykoosipotilaista 82 prosentilla ei ollut kahden vuoden pituisen seurantajakson aikana lainkaan oireita tai ne olivat lieviä. Muualla Suomessa vastaava luku oli 50 prosenttia. Keroputaalla hoidetuista potilaista vain 23 prosenttia oli sairauseläkkeellä, kun muualla luku oli 57 prosenttia. Vain 24 prosenttia Keroputaan mallilla hoidetuista potilaista oli joutunut uudestaan psykoosiin kaksivuotisen seurantajakson aikana, kun psykoosi oli uusinut 71 prosentilla muualla Suomessa hoidetuista potilaista.

        Ongelma ei ole se etteikö tätä tietoa olisi, vaan se miten sen saisi niille hoitovastaisille ihmisille, jotta he voisivat tehdä ajoissa oikeita valintoja elämässään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma ei ole se etteikö tätä tietoa olisi, vaan se miten sen saisi niille hoitovastaisille ihmisille, jotta he voisivat tehdä ajoissa oikeita valintoja elämässään.

        Ja sodanvastainen on henkilö joka ei halua kuolla rintamalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sodanvastainen on henkilö joka ei halua kuolla rintamalla?

        Huomaa, sota ja kuolemakin voidaan nähdä positiivisessa valossa näkökulmasta riippuen, yhtälailla "hoito", ihmisen hermoston ja elintoimintojen sekoittaminen kemiallisilla aineilla voidaan nähdä positiivisena asiana tavoitteista ja tavoitteiden asettajasta riippuen.

        Psykiatria on ristiriitojen totalitaarista kontrollia asettuen ristiriidan vahvemman osapuolen agendan puolelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma ei ole se etteikö tätä tietoa olisi, vaan se miten sen saisi niille hoitovastaisille ihmisille, jotta he voisivat tehdä ajoissa oikeita valintoja elämässään.

        "Ongelma ei ole se etteikö tätä tietoa olisi, vaan se miten sen saisi niille hoitovastaisille ihmisille, jotta he voisivat tehdä ajoissa oikeita valintoja elämässään."

        Valitettavasti avoimen dialogin mallia ei ole Suomesssa käytössä muualla kuin Keroputaalla.Kyseissä mallissa potilaan omaa tahtoa kunnioitetaan ja tarkoitus on nimenomaan auttaa ja tukea potilasta, joten tuskin olisit kovin tyytyväinen siihen.Psykiatria on se järjestelmä johon ihmisiä voi lähettää kunnes he käyttäytyvät kuten muut haluavat, pakolla ja huumaamalla tarvittaessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ongelma ei ole se etteikö tätä tietoa olisi, vaan se miten sen saisi niille hoitovastaisille ihmisille, jotta he voisivat tehdä ajoissa oikeita valintoja elämässään."

        Valitettavasti avoimen dialogin mallia ei ole Suomesssa käytössä muualla kuin Keroputaalla.Kyseissä mallissa potilaan omaa tahtoa kunnioitetaan ja tarkoitus on nimenomaan auttaa ja tukea potilasta, joten tuskin olisit kovin tyytyväinen siihen.Psykiatria on se järjestelmä johon ihmisiä voi lähettää kunnes he käyttäytyvät kuten muut haluavat, pakolla ja huumaamalla tarvittaessa.

        "... järjestelmä johon ihmisiä voi lähettää kunnes he käyttäytyvät kuten muut haluavat..."

        Ehkä noin, ehkä ei.
        Tosin vuosia sitten itsekin huomasin laitoksissa, mitä enemmän myötäili ja " totteli " henkilökuntaa, tuntui, että pääsee helpommalla.
        Loppujen lopuksi se ei mennytkään niin.

        Omassa elämässäni oli suurin virhe aikoinaan se, että antauduin täysin psykiatrian armoille, jos nyt noin voisi sanoa.
        Annoin tavallaan koko elämäni ja elämänhallinnan toisten käsiin.
        Söin pillerit, jotka määrättiin, alistuin silloin kun alistettiin, jne..

        Käyttäydyin kai tavalla, jota luulin, että minulta odotettiin, ainakin se vaikutti hyväksyttävältä.
        Olin tosin oikeasti todella huonossa kunnossa, en osannut kantaa vastuuta päihteiden huurruttamasta elämästäni. Vaikka no, jos olisi vastuuta ollut, en kenties olisi ajautunut päihdemaailmaan.

        Nyt pääsen kohtaan, kun irtauduin ajatuksesta " kuten muut haluavat ".
        Elämänsuunta löytyi, toki apuakin siihen sain, ja riittävästi.
        Viimeisimmässä laitoksessa, jossa olin, alkuun herätti outoja ajatuksia se, ettei vaikuttanutkaan hyvältä asialta, kun aloin olla kuten itse haluan.
        Aloin ajatella itse, ilmaista omat mielipiteeni, jos olin eri mieltä jostain, reilusti sen sanoin.

        Lääkityksiäkin halusin vähemmäksi, ja se tuotti hankaluksia alkuun, kun ei millään olisi suostuttu. Pidin siinäkin ajan myötä oman tahtoni ja tein, kuten itse halusin ja tunsin parhaaksi omalla kohdallani.

        Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nykyään menee ihan hyvin, elämä hallinnassa, itsevarmuus ja vastuu omasta elämästäni, ovat palanneet takaisin.
        Niistä osittainen kiitos hyvälle hoidolle.

        Myönnän, että alkuaikoina sairashistoriaani olin aika hoitovastainen, lääkitykset tosin kyllä kelpasivat, sainhan alkoholin ja lääkkeiden yhteisvaikutuksella pääni sekaisin, kuten silloin halusinkin.
        Vuosien varrella sattui ja tapahtui.
        Elämäni ollessa pahimmassa vaiheessa pääsin, onnekseni, hyvään hoitopaikkaan ja sain itselleni räätälöityä hoitoa, ei ollut ylilääkintää, ei pakkotoimia, kaikki pelasi enemmänkin oman voinnin ja tarpeiden mukaan.

        Tosin vielä sen jälkeen oli muutama ikävämpi kokemus, mutta nekin onneksi jäivät lyhyiksi, ja ovat nyt takana päin.

        Ymmärrän ja tiedän, mistä, ja miltä hoitovastaisuus voi johtua, mutta itse ajattelen, että minua se ei olisi enää hyödyttänyt, vaan otin asianmukaisen hoidon vastaan.
        Se oli ainoa vaihtoehto enää siinä elämänvaiheessa.
        Tosin siinä vaiheessa oli aika alkaa löytää omaa tahtoa ja rohkeutta ilmaista, mitä mieltä itse on kaikesta, mitä itse toivoo ja haluaa.

        Vuosia kun menee eteenpäin, tulee vanhoihin asioihin aivan erilaisia näkökulmia.
        Kenties johtuen siitä, että on aikaa ajatella, miten kaikki meni, ja miksi.

        Hoidosta riippuen, jos sellaista tarvitsisin, en olisi nytkään ehkä millään tavoin hoitovastainen, mutta lääkevastaisuutta vuosien varrella ehti kehittyä.
        Tosin matkan varrella on löytynyt eväitä kohdata ongelmat paremmin kuin nuorempana, kaikkeen ei edes välttämättä lääkkeitä tarvitse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sodanvastainen on henkilö joka ei halua kuolla rintamalla?

        Ei pidä unohtaa sodan tunnottomia ihmisiä, jotka olivat sitä mieltä, että suomen ei pidä liittyä natoon, koska pyssyillä on ikäviä sivuvaikutuksia, joiden mielestä rikkaat ruotsalaiset kiusaa meitä, kun eivät puolusta meitä meidän puolesta, ja YK:n pitäisi tehdä tiukkasanaisempia lausuntoja pakkohoidetun Ukrainan puolesta.

        Kyllä se vaan on niin, että niin makaa kun petaa. Ihan turha on jälkikäteen täällä voivotella, kun on vetelät pöksyssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://madinfinland.org/ihmiskuva/

        Psykiatria

        Psykiatriassa suhtautuminen mielenterveyspalveluihin päätyneeseen ihmiseen lähtee siitä, että tämä on potilas ja kärsii psykopatologiasta. Psykiatriassa myös oletetaan, että geenit selittävät tästä psykopatologiasta jopa 80%. Ammattilaisen tehtävänä puolestaan on olla objektiivinen käyttäytymisen havainnoija, joka on täysin teoriasta vapaa ja pyrkii puhtaaseen fenomemologiaan, eli ”asioiden kuvaamiseen sellaisena kuin ne ilmenevät”. (Lönnqvist & Lehtonen 2013, 13.) Näkemys potilaiden teoriattomasta havainnoinnista on sikäli mielenkiintoinen, että psykiatriaan erikoistuminen kestää 6-8 vuotta, minä aikana yliopistotasolla opetellaan runsaasti teorioita, joihin psykiatrit ”puhtaat havaintonsa” suhteuttavat. Muun muassa sadat eri psykopatologiakategoriat, joita diagnooseiksi kutsutaan, ovat tällaisia teoreettisia luokituksia, joihin potilaat on määrä lajitella. Tästä johtuen psykiatrian viitekehystä onkin pidettävä vahvasti hermeneuttisena eli tulkitsevana, eikä suinkaan tieteenä ilman teoriaa.

        Psykiatrisen haastattelun päämääränä nähdään ”kuvata potilaan psykiatriset ongelmat ja asettaa diagnoosi”, mutta potilaan tilan ja sitä selittävien tekijöiden tarkastelua ei nähdä erityisen tärkeäksi (Lönnqvist 2013, 32-33). Potilaan tunteiden ymmärtämiselle eli empatialle puolestaan ei aseteta painoarvoa, koska juuri potilaan tunteet ovat psykiatrisen teorian mukaan sitä ”psykopatologiaa”, jota psykiatrin on määrä potilaassa objektiivisesti havainnoida. Lisäksi psykiatreja evästetään potilaskohtaamiseen siten, että ”haastattelutilanteessa asiantuntijan rationaalisuuden ja potilaan irrationaalisuuden tulisi löytää toisensa”, ja asiantuntijan tulisi saattaa potilas ”vapaaehtoisesti hoitomyönteiseksi” (Lönnqvist 2013, 37-38).

        Yhteenvetona voisi todeta, että psykiatriassa potilaat tulkitaan jo vastaanotolle saapuessaan kategorisesti poikkeavina yksilöinä, joiden omituiset kognitiiviset prosessit selittyvät jopa suurimmaksi osaksi osin virheellisillä geeneillä. Esimerkiksi skitsofrenian arvellaan mahdollisesti olevan ”ihmisen ainutlaatuisen hermostollisen rakenteen hinta” (Isohanni ym. 2013, 70). Koska psykiatrin asiantuntemukseen katsotaan kuuluvan lähinnä diagnoosin asettamien ja potilaan lääkitseminen, niin terapeuttiset interventiot jäävät muille toimijoille, kuten klubitaloille.

        Tuo on hyvä kirjoitus ja juuri, kuten itse ajattelen psykiatriasta. Sen teorioita ja hoitomentelmiä ohjaa enemmän ideologiset ja poliittiset trendit ja taloudelliset intressit, kuin mikään halu ymmärtää aidosti ihmisten ongelmia. Luokitukset laskevat psykiatrien ja muiden mielenterveysalan ammattilaisten kognitiivista kuormitusta, kun he eivät joudu paneutumaan jokaisen ihmisen ongelmiin vaan saavat olettaa paljon ventovieraista ihmisistä yhdellä käsitteellä. Ihmisen mieli ei kestä monimutkaisuutta kovinkaan paljon ja siksi stereotypiat ja luokitukset ja heuristiikat ovat paljon käytettyjä välineitä tiivistää informaatiota tai oletuksia eri ilmiöistä. Ne toimivat karkealla tasolla hyvin, koska ne kuormittavat ihmisen psyykettä vähemmän kuin syvempi prosessointi. Esimerkiksi vihollisen tai pedon tunnistamisessa ne saattavat säästää henkiä, rasistisissa viharikoksissa ja psykiatrisessa hoidossa ehkä harvemmin. Sitä ei ole tehty potilaita varten, vaan byrokratiaa ja hoitojärjestelmää varten ja monet potilaat yrittävät oikeasti sovittaa ongelmansa tuohon järjestelmään eikä päin vastoin. Siitä voi synytä surkuhupaisiakin tilanteita kuten se, että oikeasti ihan suhteellisen tervejärkinen ihminen yrittää keksiä itselleen harhoja sopiakseen psykiatrin ennakko-oletuksiin ja tullakseen hyväksytyksi. Kyse on produktiivisesta vallan käytöstä, johon potilaat itse usein osallistuvat muokkaamalla tulkintojaan ja käsityksiää itsestään ja omista kokemuksistaan. Pahimmillaan se johtaa korniin tilanteeseen, jossa mieliyttämisenhaluinen usein valmiiksi traumatisoitunut "lahjakkaan lapsen tragediasta" kärsivä ihminen myötäilee niin paljon psykiatrien käsityksiä, että kadottaa kosketuksen omaan sisäiseen todellisuuteensa ja minuuteensa. Monet monilääkityt kroonikkosairaat minusta kärsivät tuosta ongelmasta, he eivät enää hahmota omia rajojaan eivätkä omia tarpeitaan, koska haluavat niin kovasti olla turvassa ja hyväksyttyjä. He jäävätkin usein vuosikymmmeniksi pyörimään systeemiin, jonka ainoa tarkoitus on hyväksikäyttää heitä eikä ensinkään parantaa.

        Skitsofreniadiagnoosin saaneena tuntuukin absurdilta lukea laajoja meta-analyyseja, joiden ainoa funktio on selvittää, miten voitaisiin liian suurta plasebovastetta laskea, koska se on ainoa keino lisätä lääkkeen suhteellista vastetta eli nostaa lääkekokeiden onnistumisprosenttia. Plaseboa pidetään noissa meta-analyyseissa lääkevastetta "sotkevana" tekijänä, joka pitää poistaa ja jota pitää rajoittaa manipuloimalla koehenkilöiden uskomuksia, valikoimalla sopivia koehenkilöitä kokeisiin jne. Paras tapa "rajoittaa" plasebovastetta eli lääkkeen puhdasta vaikutusta häiritsevää tekijää, on siirtää se lääkittyyn ryhmään purkamalla sokkoutus tavalla tai toisella, ja sivuuttamalla se täysin tutkimuksissa. Totaalinen nihilismi yhdistettynä tieteen tekemisen teeskentelyyn on tuottanut niin massiivisen monelle ihmiselle hyvän elintason ja korkean sosiaalisen aseman, että siitä riippuvaiset ihmiset tekevät kaikkensa, että sitä systeemiä ylläpitävät teoriat ja oletukset hallitsevat yhteiskunnassa mielenterveysongelmiin liitettyjä selitysmalleja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näennäisen atoereettisista empiirisistä korrelaatioista rakennetaan sellaisia hallitsevia hypoteeseja, joilta puuttuu yleensä vahva näyttö, mutta jotka sopivat vallankäyttäjien intresseihin ja heidän asemaansa ylläpitävään ihmiskuvaan. Tällöin on oikeastaan aika sama, että johtuuko dopaminenergisen järjestelmän häiriöt tai aivojen surkastuminen neurolepteista vai ei, koska kaikki tietävät että psykiatriassa tieteen tekeminen on oikeasti ja pohjimmiltaan lähinnä teeskentelyä, jolla on jalompia päämääriä kuin mielisairaiden ja huono-osaisten auttaminen. Sillä rakennetaan ihmisten hienoja uria, ostetaan komeita asuntoja ja kalliita autoja. Se on kaiken taustalla vaikuttava metateoria tässä materialistisessa maailmassa, muut ovat teoriat ovat vain sitä tukevia tekosyitä. Tällaisen johtopäätöksen tekee kun lukee monia psykiatrian "tieteellisiä" julkaisuja.

    • Anonyymi

      Onko suurikaan ihme, jos potilas käy "hoitovastaiseksi" jos havaitsee, että ko. hoidoista ei ole hänelle mitän hyötyä, jopa päinvastoin haittaa!

      Kyllä normaali ihmiselle viimeistään siinä vaiheessa tulee se itsesuojeluvaistokin esiin, joka kyseenalaistaa tarjottuja "hoitoja", ja haluaa perustelujakin tarjotuista hoidoista.

      • Anonyymi

        Ainakaan itselleni ei enää riittäisi "hoitojen" perusteluiksi kuvitteellinen kemiallinen epätasapainotila aivoissa. Psykiatria on ihan itse heikentänyt luottamustaan suuren yleisön edessä kymmeniä vuosia serotoniiniteorian mantraa toistamalla. Moni alalla toimiva on myynyt sielunsa markkinavoimille suuresta rahasta. Siis jos näillä mitään sielua on koskaan ollutkaan.

        Saadaankohan tämän suuren serotoniinikusetuksen pääsyyllisiä koskaan oikeuden eteen rikoksista ihmisyyttä vastaan? Entä saavatko uhrit koskaan oikeutta? Siis ne, jotka kokemiensa vahinkojen jälkeen ovat enää hengissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan itselleni ei enää riittäisi "hoitojen" perusteluiksi kuvitteellinen kemiallinen epätasapainotila aivoissa. Psykiatria on ihan itse heikentänyt luottamustaan suuren yleisön edessä kymmeniä vuosia serotoniiniteorian mantraa toistamalla. Moni alalla toimiva on myynyt sielunsa markkinavoimille suuresta rahasta. Siis jos näillä mitään sielua on koskaan ollutkaan.

        Saadaankohan tämän suuren serotoniinikusetuksen pääsyyllisiä koskaan oikeuden eteen rikoksista ihmisyyttä vastaan? Entä saavatko uhrit koskaan oikeutta? Siis ne, jotka kokemiensa vahinkojen jälkeen ovat enää hengissä.

        Jälkiä korjataan myös osteoporoosio-lääkkeillä. Vaurioituneita silmiä on vaikeampi korjata.

      • Anonyymi

        Niinpä. Ei se todellakaan ole mikään ihme, jos tulee hoitovastaiseksi
        kyseisen systeemin mielivaltaisessa ja potilasta kuuntelemattomassa ja ymmärtämättömässä pyörityksessä.

        Olet aivan oikeassa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mitä tahansa psyykenlääkettä määräävälle lääkärille tulisi asettaa lakisääteinen, henkilökohtainen vastuu SEURATA potilaansa tilaa ja lääkehoidon vaikuttavuutta kirjoittamansa/uusimansa reseptin koko voimassaolon ajan. Nykyään tällaista vastuuta ei ole, vaan potilaan sähköisesti lähettämän reseptinuusimispyynnön voi hyväksyä käytännössä kuka lääkäri tahansa. Mitään hoidon seurantaa ei välttämättä ole.

      Samanlainen vastuu lääkärillä tulisi olla myös lääkevieroituksissa. Nykyään vastuuta ei käytännössä ole ja potilas jää liian usein kärsimään oman onnensa nojaan.

      Ennen kuin joku vinkulelu alkaa vikistä resurssipulasta (kiirekiire), niin resursseja parempaan hoitoon on LÖYDYTTÄVÄ niin kauan, kuin psyykenlääkkeitä määräillään huolettomasti nykyiseen tapaan.

      • Anonyymi

        Edelliselle kommenttiin vastaten: Siinä vaiheessa, kun joku potilas on tietyn hoitojakson ja seurannan aikana saanut diagnoosin ja hänelle psykiatri määrää lääkkeet, vastuu siitä siirtyy joko avohoidon puolelle ja lähinnä potilaalle itselleen.

        Useimmista nykyisin käytetyistä lääkkeistä on potilaille enemmän haittaa, kuin hyötyä. Ja sairauksien ja ongelmien taustalla olevat juurisyyt eivät kyllä millään lääkkeillä parane ja hoidu.

        Miksi lääkkeiden ottamista sitten ylipäätään pitäisi seurata, valvoa ja kytätä? Etenkin, kun niiden lääkkeiden todellinen vaikuttavuus monien sairauksien kohdalla ja todellisen tehon osalta on enemmän, kuin kyseenalaistettavissa.

        Avoimen dialogin mallin yleisemmin enemmän käyttöönottamista hoitokäytäntönä ja menetelmänä olisi järkevintä ja parasta mitä psykiatriassa voitaisiin tehdä. Se olisi merkittävä edistysaskel psykiatrian eteenpäin menemisessä ja ihmisten todellisessa auttamisessa. Nykyinen psykiatria nojaa aivan liian paljon pelkkään arviointiin, tehtyihin diagnooseihin, ihmisten alistamiseen, autoritääriseen asenteeseen ja kohteluun ja on aivan liian lääkepainotteista ja pohjaista. Lääkkeillä ei korjata ja selvitetä ongelmien taustalla olevia syitä.

        Itse lopetin lähes 20 vuotta käyttämäni lääkkeet vähitellen, asteittain, nk. se kuuluu tehdä. Lääkkeet, jotka minulle määrättiin tiettyyn sairauteen, käytin kyllä itse pääasiallisesta syystä unettomuuteen. Ja voin huomattavasti paremmin ilman lääkkeitä. En ole enää ainakaan niin väsynyt, kun käytin psyykelääkkeitä. Suosittelen sitä samaa myös muille.

    • Anonyymi

      Aloitukseen vielä todeten: "Yllättävän moni on hoitovastainen". Ihmekös tuo, kun nykypsykiatrian tarjoamat "hoito"keinot ja tapa "auttaa" ja hoitohenkilöstön asenteet potilaita kohtaan ovat kyseenalaisia ja hoitamistyyli päin pers*ttä. Aivan liian monella on ollut huonoja kokemuksia usealtakin vuosikymmeneltä. Ihmisten omia mielipiteitä ei kuunnella ja oteta huomioon hoitosektorilla. Autoritäärisen asenteen ja ilmapiirin takia.

      Tuleeko siihen koskaan muutosta? Aika huonolta näyttää. Koska mitään kunnollista dialogia ei edes synny.

    • Anonyymi

      https://madinfinland.org/psykoosilaakkeet/

      Psykoosilääkkeiden käyttö on ollut viime vuosina kasvussa. On arvioitu, että noin 200 000 suomalaista käyttää psykoosilääkkeitä, ja syntymäkohorttia 1997 seuranneen tutkimuksen perusteella psykoosilääkkeiden määrääminen on ulottunut Suomessa koskemaan laajamittaisesti myös lapsia. Itse asiassa niin sanotuista psykoosilääkkeistä on tullut yleislääkkeitä, joita määrätään monenlaiseen tarkoitukseen, kuten hankaliksi koettujen vanhusten ja lasten rauhoittamiseen. Tämän taustalla on se tosiasia, että psykoosilääkkeillä ei ole minkäänlaista erityistä vaikutusta psykoosiin. Kyse on todellakin yleislääkkeistä, jotka oli otettu ensin käyttöön leikkauspotilaiden rauhoittamiseksi, minkä jälkeen ne siirtyivät psykiatriaan voimakkaina rauhoittajina, jotka tuottivat potilaille lobotomiaa vastaavan tilan.

      Psykoosilääkkeillä lääkityt skitsofreniadiagnoosin saaneet kuolevat keskimäärin noin 20 vuotta ennenaikaisesti, mikä on yhdistetty toisen polven psykoosilääkkeiden, erityisesti Leponexin ja Zyprexan, aiheuttamiin ongelmiin. Näitä kuolemaan johtavia ongelmia ovat muun muassa ylipainon kertyminen, kohoavat sokeri- ja rasva-arvot ja diabetes. Ero eliniänodotteessa suhteessa muuhun väestöön on ollut kasvussa toisen polven psykoosilääkkeiden käyttöönoton jälkeen. Psykoosi ei aiheuta ihmisen merkittävästi ennenaikaista kuolemaa sydän- ja verisuonitauteihin, vaan nämä ihmiset kuolevat lääkityksen seurauksena. Kaikki psykoosilääkkeet ovat myös elimistölle myrkyllisiä. Psykoosilääkkeiden aiheuttamista ongelmista sekä neurotoksisuudesta on kirjoittanut muun muassa psykiatri kirjassaan Psychiatric Drug Withdrawal: A Guide for Prescribers, Therapists, Patients, and Their Families.

      Klassisten psykoosilääkkeiden toimintamekanismi on perusidealtaan hyvin yksinkertainen: ne jarruttavat aivojen dopamiinin välityksellä tapahtuvaa viestinvälitystä. Dopamiini on eräs luonnollisista välittäjäaineista, jolla on keskeinen tehtävä ihmisen motivaation ja mielihyvän tuntemusten suhteen. Dopamiinin aktivoi aivojen palkitsemiskeskuksen esimerkiksi liikunnan tai seksin harrastamisen yhteydessä. Psykoosipotilaiden tuntema apaattisuus ja mielihyvän puute johtuu psykoosilääkkeistä ja itse asiassa kyseisten lääkkeiden taustateoria on sama kuin lobotomiassa: ne tekevät potilaista välinpitämättömiä psykoottisia ajatuksia kohtaan ja lievittävät akuuttiin psykoosiin liittyvää ahdistusta, mutta eivät lisää hyvinvointia. Psykoosilääkkeiden käyttäjien elämänlaatu on yleensä varsin heikko.

      Toisen polven neuroleptit estävät dopamiinin lisäksi myös erityisesti serotoniinijärjestelmän toimintaa. Esimerkiksi kaikkein vahvin ja potilaiden kognitiivisten toimintojen heikentymisen kannalta huonoiten siedettävä psykoosilääke, Leponex, on voimakas serotoniinin toiminnan estäjä. Liian matala serotoniinitaso, joka toisen polven neuroleptien käyttäjillä esiintyy, voi ilmetä muun muassa masennuksena, vireystilan laskuna, apaattisuutena ja kroonisena väsymyksenä. Toisen polven neuroleptit aiheuttavat ensimmäisen polven neuroleptien tavoin hermostoperäisiä, tahdottomien liikkeiden ongelmia, kuten vapinaa ja lihasten nykimistä. Lisäksi akatisia, eli vaikea psykomotorinen kiihtyneisyys on tavallista, samoin sydänperäiset äkkikuolemat ja aiemmin mainitut sydän- ja verisuonitaudit. Eli Lillyn omien asiakirjojen mukaan Zyprexa lihottaa monia jopa 30 kiloa tai ylikin vuodessa (asiakirjat tuo esiin professori Peter C. Götzsche kirjassaan Tappava psykiatria ja lääkinnän harha). Vaikea ongelma on myös tardiivi dementia, eli neuroleptien käytön jatkuessa pysyväksi jäävä merkittävä kognitiivisten kykyjen heikentyminen, joka liittyy neuroleptien aiheuttamaan krooniseen aivovaurioon. Vastoin yleistä käsitystä, tutkimuksissa ei ole havaittu hoitamattoman psykoosin ja aivojen tilavuuden pienenemisen sekä kognitiivisten toimintojen heikentymisen välistä yhteyttä (aiheesta tutkimusta esim. täällä). Sen sijaan eläinkokeissa on vahvistettu psykoosilääkityksen sekä aivojen tilavuuden pienenemisen välinen yhteys. Kun makakiapinoita altistettiin psykoosilääkitykselle 17-27 kuukauden ajaksi, niiden aivojen painosta hävisi solujen tuhoutumisen vuoksi 8-11%.

      • Anonyymi

        Hulluahan se näin hienoja lääkkeitä on vastustaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hulluahan se näin hienoja lääkkeitä on vastustaa.

        Ovat niin hienoja lääkkeitä, että niiden käyttämiseen joudutaan joskus jopa pakottamaan.

    • Anonyymi

      https://www.magneettimedia.com/professori-szasz-kertoo-mita-psykiatria-on/

      Amerikkalainen psykiatrian emeritusprofessori Thomas Szasz (1920-2012), joka on julkaissut psykiatriasta yli 30 kirjaa, kertoo seuraavassa videossa, että psyykkisiksi “sairauksiksi” diagnosoidut tilat eivät ole sairauksia ja että kyseisillä diagnooseilla ainoastaan leimataan ja kontrolloidaan ihmisiä.

      “Psyykkinen sairaus” on ilmaus, metafora, joka kuvaa loukkaavan, häiritsevän, järkyttävän tai ärsyttävän toiminnan tai käyttäytymistavan, sellaisen kuin skitsofrenian, sairaudeksi tai taudiksi.

      Tahdonvastainen mielisairaalaan sulkeminen on kuin orjuutta. Mielisairaalaan passittamisen perusteiden hiominen on kuin orjaplantaasien koristelua. Ongelma ei ole kuinka parantaa mielisairaalaan passittamista vaan kuinka lakkauttaa se.

      Koska pakkohoitoon passittaminen johtaa vapauden menettämiseen ja altistaa uhrin terveysriskeille lääketieteellisten rikollisten käsissä, joiden näennäisen parantamistehtävän valtio laillistaa, siihen liittyy paljon suurempi oikeuksien menettäminen kuin vankilaan passittamiseen, rangaistukseen, jota tarkasti rajaavat perustuslailliset takeet ja oikeudelliset suojatoimenpiteet.

      Psykiatrinen toiminta perustuu voimankäytölle ja petokselle. Kutsun mitä tahansa ja kaikkia tahdonvastaisen psykiatrian muotoja – mikä nykyisin merkitsee itse asiassa kaikkea psykiatriaa – psykiatriseksi orjuudeksi. Taistelu psykiatrian lakkauttamisen puolesta on jalo taistelu.

      • Anonyymi

        Suomen valtio on osallisena yllämainittuun rikollisuuteen.

    • Anonyymi

      Ompas aloitus kerännyt monta hoito- ja lääkevastaista heräämään unestaan. Tuskin edes tajuatte kuinka paljon aiheutatte ihmisille vahinkoa, pelotellessanne lääkkeistä ja hoidosta yleensä. Onneksi suurin osa syö lääkkeensä eikä tule tälle palstalle kyselemään lääkkeistä.

      • Anonyymi

        Tietenkin hoitojen ja lääkkeiden haitoista kertominen on pelottelua.

      • Anonyymi

        Kannattaa myös huomioida että nuo lääkkeet voivat aiheuttaa sekä harhoja että agressiivisuutta, ne kun ovat aika voimakkaita lääkkeitä.Monesti akuuttivaiheen jälkeen hoidetaankin lääkkeiden haittavaikutuksia psykooseina yms.

      • Anonyymi

        http://akukopakkala.fi/hyva-tietaa-skitsofreniasta/

        Mitä aivoille tapahtuu kun dopamiinin toimintaa estävä lääkitys lopetetaan?

        1961 neuroleptejä tutkittiin USA:ssa kuuden viikon kokeessa yhdeksässä sairaalassa. Neuroleptit vähensivät mitattuja oireita – ajatus ja kuuloharhoja, ahdistusta ja epäluuloisuutta – lumelääkettä enemmän. Tämä havainto toistui monissa kuuden viikon mittaisissa kokeissa seuraavina vuosina. Vuonna 1977 julkaistussa katsauksessa havaittiin neuroleptien voittaneen lumeen 83 prosentissa näistä tutkimuksista. Akuutissa psykoosissa olleista neurolepteillä oli helpottavaa vaikutusta 70 prosentin positiivisiin oireisiin kuuden viikon aikana (14). Seitsemän kymmenestä koki siis harhojen vaikutuksen lievittyneen.

        Kauanko lääkettä tuli ottaa paranemisen varmistamiseksi? USA:n mielenterveysviraston NIMH:in rahoittamissa tutkimuksissa potilaiden, joiden oireet olivat vähentyneet jatkuvan neuroleptilääkityksen aikana, lääkitys lopetettiin äkisti. Heitä verrattiin vastaavanlaisiin potilaisiin joiden lääkitystä jatkettiin.

        Vuonna 1995 Patricia Gilbert tarkasteli 66 tutkimusta ja havaitsi että lääkinnän lopettamista seuranneiden 10 kuukauden aikana 53 prosenttia joutui uudestaan akuuttiin psykoosiin. Jatkuvassa lääkityksessä näin oli käynyt vain 16 prosentille. Neuroleptien jatkuva käyttö ehkäisi siis psykoosin uusiutumista tehokkaasti (15) . Tästä tuli tärkeä peruste jatkuvalle ylläpitolääkitykselle

        Hämmentäviä seikkoja

        Gilbertin aineiston uudelleen tarkastelu kuitenkin yllätti: Adele Viguera Harvardin yliopistosta havaitsi, että potilailla joiden lääkitys lopetettiin vähitellen, uusiutumisen todennäköisyys oli paljon pienempi. Se oli samankaltainen kuin niillä, keiden lääkitystä jatkettiin.

        Alkuperäisen vuoden 1961 yhdeksän sairaalan tutkimuksen 344 potilasta seurattiin vuosi kuuden viikon jakson jälkeen. Valtaosa eli melko hyvin aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Neurolepteillä lääkittyjä oli kuitenkin joutunut takaisin sairaalan paljon suuremmassa suhteessa kuin lumetta saaneita! (16)

        Uusi yllättävä havainto tuli kahdesta uusiutumistutkimuksesta.

        Kun verrattiin lääkkeen annostusten vaikutusta paranemiseen, niin mitä suurempi annostus oli ollut, sitä todennäköisempi oli akuutin vaiheen uusiutuminen lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen (17) .
        Käytännön havainnot myös herättivät epäilyjä. Näytti että monien potilaiden oireita saatiin nopeasti lievennettyä, mutta oireet tulivat takaisin entistä rajumpina. Syntyi käsite ”pyöröovi efekti” Pitkäaikaistutkimukset tukivat havaintoa, että ennen lääkkeitten aikakautta hoitotulokset olivat olleet pysyvämpiä ja paljon useammat toipuneet olivat palanneet aktiivisiksi yhteiskunnan toimijoiksi. ”Melko yllättäen näyttää siltä etteivät lääkkeet olekaan hyödyksi” totesivat psykiatrit Bookoven ja Solomon vuonna 1975 (18)

        Neuroleptien pitkäaikaishyötyjen tutkimuksia

        Asian ratkaisemiseksi NIMH rahoitti useita tutkimuksia 1970 luvulla.
        Carpenter ja McGlashan havaitsivat, että ilman lääkkeitä hoidetut voitiin kotiuttaa sairaalasta nopeammin kuin lääkkeillä hoidetut. Lääkkeillä hoidetuista 45 prosentilla psykoosi uusiutui seuraavan vuoden aikana, ilman lääkkeitä hoidetuilla 35 prosentilla. Ilman lääkkeitä hoidetuilla oli vähemmän masennusta, tunteiden latistumista ja liikuntavaikeuksia kuin lääkityillä.

        McGlashan ja Carpenterin mukaan lääkkeittä hoidettut potilaat kertoivat kokemuksen olleen paitsi ahdistava, myös palkitseva ja opettava. He elivät psykoosin läpi ilman tunteita lamaannuttavia lääkkeitä. McGlashan ja Carpenter päättelivät lääkkeittä hoidettujen oppineen kokemastaan ja olevan kyvykkäämpiä selviytymään elämänsä tulevista haasteista (19).

        Rappaportin Kalifornian yliopistossa tekemä tutkimus ja sen tulokset olivat vakuuttavat. Hän satunnaisti 80 ensimmäistä kertaa skitsofreniaa sairastavaksi diagnosoitua nuorta miestä kahteen ryhmään. Ensimmäistä ryhmää hoidettiin sairaalassa tavanmukaisella lääkityksellä, toista hoidettiin lumelääkkeillä.

        Psykoosilääkkeillä hoidettujen huomattavimmat oireet vähenivät nopeammin. Silti molempien ryhmien potilaat toipuivat ja kotiutettiin keskimäärin kuudessa viikossa. Tässä vaiheessa kaksi ryhmää jakaantuivat. Molemmista ryhmistä puolta potilaista lääkittiin nyt ”uusiutumisen estämiseksi”. Rappaport seurasi potilaita kolme vuotta. Potilaista, jotka olivat päässeet ryhmään mitä ei lääkitty lainkaan, 8 % joutui sairaalaan tilan uusiutumisen takia. Koko ajan tehokkaasti lääkityistä potilaista päätyi seuranta-aikana sairaalaan tilan uusiutumisen vuoksi 73 prosenttia!

        ”Tulosten perusteella antipsykoottinen lääkitys ei ole suositeltava hoitomuoto, ainakaan osalle potilaista, mikäli olemme kiinnostuneitä potilaiden pitkäaikaisesta edistymisestä” totesi Rappaport (20).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        http://akukopakkala.fi/hyva-tietaa-skitsofreniasta/

        Mitä aivoille tapahtuu kun dopamiinin toimintaa estävä lääkitys lopetetaan?

        1961 neuroleptejä tutkittiin USA:ssa kuuden viikon kokeessa yhdeksässä sairaalassa. Neuroleptit vähensivät mitattuja oireita – ajatus ja kuuloharhoja, ahdistusta ja epäluuloisuutta – lumelääkettä enemmän. Tämä havainto toistui monissa kuuden viikon mittaisissa kokeissa seuraavina vuosina. Vuonna 1977 julkaistussa katsauksessa havaittiin neuroleptien voittaneen lumeen 83 prosentissa näistä tutkimuksista. Akuutissa psykoosissa olleista neurolepteillä oli helpottavaa vaikutusta 70 prosentin positiivisiin oireisiin kuuden viikon aikana (14). Seitsemän kymmenestä koki siis harhojen vaikutuksen lievittyneen.

        Kauanko lääkettä tuli ottaa paranemisen varmistamiseksi? USA:n mielenterveysviraston NIMH:in rahoittamissa tutkimuksissa potilaiden, joiden oireet olivat vähentyneet jatkuvan neuroleptilääkityksen aikana, lääkitys lopetettiin äkisti. Heitä verrattiin vastaavanlaisiin potilaisiin joiden lääkitystä jatkettiin.

        Vuonna 1995 Patricia Gilbert tarkasteli 66 tutkimusta ja havaitsi että lääkinnän lopettamista seuranneiden 10 kuukauden aikana 53 prosenttia joutui uudestaan akuuttiin psykoosiin. Jatkuvassa lääkityksessä näin oli käynyt vain 16 prosentille. Neuroleptien jatkuva käyttö ehkäisi siis psykoosin uusiutumista tehokkaasti (15) . Tästä tuli tärkeä peruste jatkuvalle ylläpitolääkitykselle

        Hämmentäviä seikkoja

        Gilbertin aineiston uudelleen tarkastelu kuitenkin yllätti: Adele Viguera Harvardin yliopistosta havaitsi, että potilailla joiden lääkitys lopetettiin vähitellen, uusiutumisen todennäköisyys oli paljon pienempi. Se oli samankaltainen kuin niillä, keiden lääkitystä jatkettiin.

        Alkuperäisen vuoden 1961 yhdeksän sairaalan tutkimuksen 344 potilasta seurattiin vuosi kuuden viikon jakson jälkeen. Valtaosa eli melko hyvin aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Neurolepteillä lääkittyjä oli kuitenkin joutunut takaisin sairaalan paljon suuremmassa suhteessa kuin lumetta saaneita! (16)

        Uusi yllättävä havainto tuli kahdesta uusiutumistutkimuksesta.

        Kun verrattiin lääkkeen annostusten vaikutusta paranemiseen, niin mitä suurempi annostus oli ollut, sitä todennäköisempi oli akuutin vaiheen uusiutuminen lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen (17) .
        Käytännön havainnot myös herättivät epäilyjä. Näytti että monien potilaiden oireita saatiin nopeasti lievennettyä, mutta oireet tulivat takaisin entistä rajumpina. Syntyi käsite ”pyöröovi efekti” Pitkäaikaistutkimukset tukivat havaintoa, että ennen lääkkeitten aikakautta hoitotulokset olivat olleet pysyvämpiä ja paljon useammat toipuneet olivat palanneet aktiivisiksi yhteiskunnan toimijoiksi. ”Melko yllättäen näyttää siltä etteivät lääkkeet olekaan hyödyksi” totesivat psykiatrit Bookoven ja Solomon vuonna 1975 (18)

        Neuroleptien pitkäaikaishyötyjen tutkimuksia

        Asian ratkaisemiseksi NIMH rahoitti useita tutkimuksia 1970 luvulla.
        Carpenter ja McGlashan havaitsivat, että ilman lääkkeitä hoidetut voitiin kotiuttaa sairaalasta nopeammin kuin lääkkeillä hoidetut. Lääkkeillä hoidetuista 45 prosentilla psykoosi uusiutui seuraavan vuoden aikana, ilman lääkkeitä hoidetuilla 35 prosentilla. Ilman lääkkeitä hoidetuilla oli vähemmän masennusta, tunteiden latistumista ja liikuntavaikeuksia kuin lääkityillä.

        McGlashan ja Carpenterin mukaan lääkkeittä hoidettut potilaat kertoivat kokemuksen olleen paitsi ahdistava, myös palkitseva ja opettava. He elivät psykoosin läpi ilman tunteita lamaannuttavia lääkkeitä. McGlashan ja Carpenter päättelivät lääkkeittä hoidettujen oppineen kokemastaan ja olevan kyvykkäämpiä selviytymään elämänsä tulevista haasteista (19).

        Rappaportin Kalifornian yliopistossa tekemä tutkimus ja sen tulokset olivat vakuuttavat. Hän satunnaisti 80 ensimmäistä kertaa skitsofreniaa sairastavaksi diagnosoitua nuorta miestä kahteen ryhmään. Ensimmäistä ryhmää hoidettiin sairaalassa tavanmukaisella lääkityksellä, toista hoidettiin lumelääkkeillä.

        Psykoosilääkkeillä hoidettujen huomattavimmat oireet vähenivät nopeammin. Silti molempien ryhmien potilaat toipuivat ja kotiutettiin keskimäärin kuudessa viikossa. Tässä vaiheessa kaksi ryhmää jakaantuivat. Molemmista ryhmistä puolta potilaista lääkittiin nyt ”uusiutumisen estämiseksi”. Rappaport seurasi potilaita kolme vuotta. Potilaista, jotka olivat päässeet ryhmään mitä ei lääkitty lainkaan, 8 % joutui sairaalaan tilan uusiutumisen takia. Koko ajan tehokkaasti lääkityistä potilaista päätyi seuranta-aikana sairaalaan tilan uusiutumisen vuoksi 73 prosenttia!

        ”Tulosten perusteella antipsykoottinen lääkitys ei ole suositeltava hoitomuoto, ainakaan osalle potilaista, mikäli olemme kiinnostuneitä potilaiden pitkäaikaisesta edistymisestä” totesi Rappaport (20).

        ”Tulosten perusteella antipsykoottinen lääkitys ei ole suositeltava hoitomuoto, ainakaan osalle potilaista, mikäli olemme kiinnostuneitä potilaiden pitkäaikaisesta edistymisestä” totesi Rappaport (20).

        Tutkimustuloksista huolimatta 1980 – ja 1990 luvuilla neuroleptit muuttuivat rutiiniksi skitsofrenian hoidossa. Niiden käyttö yleistyi myös muihin potilasryhmiin. Neurolepteistä tuli johtavia tuotteita lääketeollisuudelle, joka oli noussut ylivoimaisesti tuottoisimmaksi teollisuudenalaksi yhdysvalloissa (23).

        WHO yllätti itsensä

        Maailman terveysjärjestö WHO vertasi 1968 alkaen skitsofreniahoidon tuloksellisuutta yhdeksässä maassa. Oletus oli, että mitä korkeatasoisempi hoitojärjestelmä ja tehokkaampi lääkitys, sitä paremmat olisivat tulokset.

        Kahden ja viiden vuoden seurantajaksot toivat selvän ja yllättävän vastauksen: mitä köyhempi maa, sen paremmat olivat hoitotulokset. Maiden väliset erot olivat suuria tarkasteltiinpa sitten oireiden poistumista tai sosiaalisen toimintakyvyn palautumista (25).
        Odottamaton tulos poiki vastalauseita, epäilyksiä ja uuden tutkimuksen. WHO toteutti sen nyt 1978 kymmenessä maassa. Tutkimus tehtiin suurella tarkkuudella, jotta edellisen hämmentäville tuloksille saataisiin selitys. Seurattavaksi valittiin potilaita, joilla oli akuutti skitsofrenia ensimmäisen kerran. Diagnoosit tehtiin tarkasti länsimaisten kriteerien mukaan.

        Uusi tutkimus vahvisti tarkasti edeltäjänsä tuloksen: Köyhissä maissa – Intiassa, Nigeriassa ja Kolumbiassa – kahden vuoden kuluttua toipuneita oli 64 prosenttia, vauraissa maissa 36 prosenttia. Rikkaissa maissa oli siis lähes kaksinkertainen määrä kroonistuneita kehitysmaihin verrattuna. Tutkijat eivät antaneet ilmiölle edelleenkään mitään selitystä. Erityisen hämmentävää oli, että vain 15,9 prosenttia köyhien maiden potilaista sai asianmukaista lääkitystä (26). Tutkimuksessa ilmeni vahva korrelaatio hyvien hoitotulosten ja vähäisen lääkityksen välillä. Huonoimmat tulokset olivat Moskovassa ja parhaat Agrassa Intiassa. Moskovassa lääkittiin eniten ja Agrassa vähiten.

        Vuonna 1997 WHO:n tutkijat haastattelivat uudelleen kahden aiemman tutkimuksen potilaat. Kehitysmaissa enemmistö entisistä potilaista ei kärsinyt enää lainkaan psykoosioireista ja kolme neljästä oli mukana työelämässä. Maissa, joissa potilaita ei pidetty säännöllisessä lääkehoidossa, enemmistö toipui sairaudestaan ja eli hyvää elämää 15 vuoden kuluttua.

        Skitsofrenian hoidon tuloksellisuudesta

        Vuonna 1994 ilmestyi Harvardin yliopistossa tehty meta-analyysi skitsofrenian hoidon tuloksellisuudesta sadan vuoden aikana USA:ssa. Vuosina 1895 – 1970 pitkäaikaisseurantojen tulokset selvästi paranivat. Vuodesta 1970 alkaen hoitotulokset nopeasti huonontuivat 1800- luvun lopun tasolle (24).

        Suomalais- Australialainen tutkimusryhmä Jääskeläinen ja muut tarkasteli 2013 kaikkia maailmassa eri aikoina julkaistuja tutkimuksia, joita on tehty skitsofreniasta toipumisesta. He tutkivat nimenomaan hoidossa olleiden funktionaalista toipumista eli toipumista tavallisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Valtaosa aineistosta oli Euroopasta ja Yhdysvalloista.

        Heidän pääkysymyksen oli: “ kuinka moni hoidettu on toipunut eri aikoina?” Harva toipui.
        1941 – 1955 toipui vielä 18 prosenttia. Siitä tulos on hiipunut nykyiseen 6 prosenttiin. Hoitotulokset ovat huonoja ja ne ovat selvästi huonontuneet nykylääkityksen käyttöaikana. Tämäkin tutkimus vahvisti WHO:n havainnon: Kehitysmaissa tulokset olivat parempia kuin vauraissa maissa.

      • Anonyymi

        https://madinfinland.org/psykoosilaakkeita-kayttavien-ihmisten-kokemuksia-mia/

        Mad in AmericaTutkimus
        Psykoosilääkkeitä käyttävien ihmisten kokemuksia, (MIA)

        Uusi katsaus tutkii ihmisten kokemuksia antipsykoottisista lääkkeistä. Jotkut potilaat kertovat psykoottisten oireiden vähentymisestä, toiset yhdistävät lääkkeet itsemääräämisoikeuden menettämiseen, emotionaaliseen tunnottomuuteen sekä luopumisen ja luovuttamisen tunteeseen (lamaantumiseen)

        Tutkijat, joita johti Jemima Thompson Lontoon University Collegestä, tarkastelivat lukuisia laadullisia tutkimuka antipsykoottisen lääkkeen käytön aikaansaamista kokemuksista. Psykiatri Joanna Moncrieff, tutkimuksen kirjoittaja, totesi:

        ”Olen erityisen kiinnostunut siitä, kuinka antipsykootit vaikuttavat ihmisten itsetuntoon ja kuvaan itsestään.Vaikka psykoosilääkkeet saattavat lievittää psykoosin oireita, ne myös vaimentavat tunteita, motivaatiota ja seksuaalista toimintaa, jotka ovat niin tärkeitä osia siitä, mikä tekee meistä sellaiset, joita olemme.”

        Antipsykoottiset lääkkeet ovat edelleen skitsofrenian ja muiden psykoottisten häiriöiden ensimmäinen hoitolinja. Tutkimus on kuitenkin saattanut epäilyksen alaiseksi niiden pitkäaikaisen tehon ja käytön oireiden hallinnassa ainakin osalla potilaista. Psykiatrit ovat toistuvasti puolustaneet psykoosilääkkeiden pitkäaikaista käyttöä. Toisaalta on korostettu, että lääketeollisuuden korruptio ja epäluotettavien tutkimusten vaikutus heikentää heidän väitteitään.

        Tutkimuksissa on havaittu, että toipuminen (recovery) ja parempi kognitiivinen toiminta ovat mahdollisia potilailla, jotka ovat irti antipsykoottisista lääkkeistä. Skitsofrenian psykososiaaliset lähestymistavat, kuten ”social recovery” – terapia, ääniä kuulevien verkosto ja” avoin dialogi”- menetelmä, ovat vähentäneet pitkäaikaissairaalahoidon riskejä. Psykoosien psykososiaaliset selitykset, toisin kuin biolääketieteelliset, myös vähentävät leimautumista.

        Nykyisin antipsykoottisten lääkkeiden käyttö ei rajoitu pelkästään skitsofreniaan, ja niitä määrätään usein masennuksen varalta ja sijaishoidossa oleville lapsille. Tämä tapahtuu huolimatta todisteista, jotka viittaavat siihen, että näiden lääkkeiden aiheuttamat sivuvaikutukset, kuten sydänsairaus ja diabetes, ovat suuremmat kuin hyödyt.

        Psykiatrisia lääkkeitä käyttävien palvelun käyttäjien kokemuksia koskevaa tutkimusta on hyvin vähän, mutta saatavilla oleva näyttö osoittaa, että monien mielestä pitkäaikainen antipsykoottien käyttö heikentää paranemista. Tämä katasus lisää ymmärrystämme siitä, miten potilaat suhtautuvat psykoosilääkkeiden käyttöön ja mitä mielt ähe ovat sen hyödyistä ja haitoista.

        ”Järjestelmällisten katsausten PRISMA-ohjeiden avullaa kerättiin yhdeksästä eri tietokannasta tutkimuksia antipsykoottisia lääkkeitä käyttävien kokemuksista. Tutkimusten laatu tarkistettiin ja lopulta valittiin 35 tutkimusta, jotka kattavat yli 11 eri maata (mukaan lukien yksi julkaisematon väitöskirja).

        Tulokset osoittivat, että vaikka neuroleptien käyttäjillä oli enimmäkseen negatiivisia näkemyksiä antipsykoottien aiheuttamista muutoksista heihin, he näkivät niiden vaikutukset oireisiin positiivisemmassa valossa.

        Monet kuvasivat näiden lääkkeiden lamauttavia vaikutuksia, kuten emotionaalinen tyhjyys, uupumus, motivaation ja energian menetys, vähentynyt keskittymiskyky, heikentynyt älykkyys ja ajattelun selkeyden menetys. Se esti heitä suorittamasta mitään tarkoituksenmukaista toimintaa ja heidät kekemaan itsensä ”zombeiksi”. Toiset kokivat ahdistuksen ja masennuksen lisääntymistä sekä saivat itsemurha ajatuksia. Yksi osallistuja kertoi:

        ”Muistan, että otin ensimmäisen annokseni… se tyrmäsi minut ehdottomasti… En voinut edes nostaa pölyrättiä ja harjaa, koska en voinut liikuttaa käsivarsiani, jalkojani… Minulla ei ollut ajatuksia päässäni. En voinut tehdä mitään … olin kuin zombi. ”

        Toisaalta jotkut osallistujat kertoivat, että lääkitys auttoi vähentämään oireita. Se johti heidän kuulemiensa äänien vähentymiseen ja joskus jopa selkeyttii ajattelua. Näille potilaille ajattelun tunteettomuus ja hidastuminen oli hyödyllistä, koska tämä kognitiivinen ja tunteellinen heikkeneminen vähensi henkistä sekaannusta, tunkeilevia ajatuksia ja harhakuvien voimakkuutta. Vaikka suurin osa potilaista valitti psykoosilääkkeiden lamaannuttavien ominaisuuksien olevan epämiellyttäviä, jotkut totesivat, että se auttoi heitä rentoutumaan ja nukkumaan.

        Lisäksi käyttäjät kokivat, että antipsykoottisilla lääkkeillä oli kielteinen vaikutus heidän persoonallisuuteensa, itsetuntoonsa ja ”sieluunsa”. Motivaation lasku, kognitiiviset muutokset ja sivuvaikutukset, kuten painonnousu ja seksuaaliset vaikeudet, saivat monet kokemaan, että he olivat menettäneet todellisen itsensä. Toiset valittivat vähentyneestä”luovuudesta, mielikuvituksesta, huumorista tai henkisyyden ja henkisen yhteyden ”tunteen” menetyksestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://madinfinland.org/psykoosilaakkeita-kayttavien-ihmisten-kokemuksia-mia/

        Mad in AmericaTutkimus
        Psykoosilääkkeitä käyttävien ihmisten kokemuksia, (MIA)

        Uusi katsaus tutkii ihmisten kokemuksia antipsykoottisista lääkkeistä. Jotkut potilaat kertovat psykoottisten oireiden vähentymisestä, toiset yhdistävät lääkkeet itsemääräämisoikeuden menettämiseen, emotionaaliseen tunnottomuuteen sekä luopumisen ja luovuttamisen tunteeseen (lamaantumiseen)

        Tutkijat, joita johti Jemima Thompson Lontoon University Collegestä, tarkastelivat lukuisia laadullisia tutkimuka antipsykoottisen lääkkeen käytön aikaansaamista kokemuksista. Psykiatri Joanna Moncrieff, tutkimuksen kirjoittaja, totesi:

        ”Olen erityisen kiinnostunut siitä, kuinka antipsykootit vaikuttavat ihmisten itsetuntoon ja kuvaan itsestään.Vaikka psykoosilääkkeet saattavat lievittää psykoosin oireita, ne myös vaimentavat tunteita, motivaatiota ja seksuaalista toimintaa, jotka ovat niin tärkeitä osia siitä, mikä tekee meistä sellaiset, joita olemme.”

        Antipsykoottiset lääkkeet ovat edelleen skitsofrenian ja muiden psykoottisten häiriöiden ensimmäinen hoitolinja. Tutkimus on kuitenkin saattanut epäilyksen alaiseksi niiden pitkäaikaisen tehon ja käytön oireiden hallinnassa ainakin osalla potilaista. Psykiatrit ovat toistuvasti puolustaneet psykoosilääkkeiden pitkäaikaista käyttöä. Toisaalta on korostettu, että lääketeollisuuden korruptio ja epäluotettavien tutkimusten vaikutus heikentää heidän väitteitään.

        Tutkimuksissa on havaittu, että toipuminen (recovery) ja parempi kognitiivinen toiminta ovat mahdollisia potilailla, jotka ovat irti antipsykoottisista lääkkeistä. Skitsofrenian psykososiaaliset lähestymistavat, kuten ”social recovery” – terapia, ääniä kuulevien verkosto ja” avoin dialogi”- menetelmä, ovat vähentäneet pitkäaikaissairaalahoidon riskejä. Psykoosien psykososiaaliset selitykset, toisin kuin biolääketieteelliset, myös vähentävät leimautumista.

        Nykyisin antipsykoottisten lääkkeiden käyttö ei rajoitu pelkästään skitsofreniaan, ja niitä määrätään usein masennuksen varalta ja sijaishoidossa oleville lapsille. Tämä tapahtuu huolimatta todisteista, jotka viittaavat siihen, että näiden lääkkeiden aiheuttamat sivuvaikutukset, kuten sydänsairaus ja diabetes, ovat suuremmat kuin hyödyt.

        Psykiatrisia lääkkeitä käyttävien palvelun käyttäjien kokemuksia koskevaa tutkimusta on hyvin vähän, mutta saatavilla oleva näyttö osoittaa, että monien mielestä pitkäaikainen antipsykoottien käyttö heikentää paranemista. Tämä katasus lisää ymmärrystämme siitä, miten potilaat suhtautuvat psykoosilääkkeiden käyttöön ja mitä mielt ähe ovat sen hyödyistä ja haitoista.

        ”Järjestelmällisten katsausten PRISMA-ohjeiden avullaa kerättiin yhdeksästä eri tietokannasta tutkimuksia antipsykoottisia lääkkeitä käyttävien kokemuksista. Tutkimusten laatu tarkistettiin ja lopulta valittiin 35 tutkimusta, jotka kattavat yli 11 eri maata (mukaan lukien yksi julkaisematon väitöskirja).

        Tulokset osoittivat, että vaikka neuroleptien käyttäjillä oli enimmäkseen negatiivisia näkemyksiä antipsykoottien aiheuttamista muutoksista heihin, he näkivät niiden vaikutukset oireisiin positiivisemmassa valossa.

        Monet kuvasivat näiden lääkkeiden lamauttavia vaikutuksia, kuten emotionaalinen tyhjyys, uupumus, motivaation ja energian menetys, vähentynyt keskittymiskyky, heikentynyt älykkyys ja ajattelun selkeyden menetys. Se esti heitä suorittamasta mitään tarkoituksenmukaista toimintaa ja heidät kekemaan itsensä ”zombeiksi”. Toiset kokivat ahdistuksen ja masennuksen lisääntymistä sekä saivat itsemurha ajatuksia. Yksi osallistuja kertoi:

        ”Muistan, että otin ensimmäisen annokseni… se tyrmäsi minut ehdottomasti… En voinut edes nostaa pölyrättiä ja harjaa, koska en voinut liikuttaa käsivarsiani, jalkojani… Minulla ei ollut ajatuksia päässäni. En voinut tehdä mitään … olin kuin zombi. ”

        Toisaalta jotkut osallistujat kertoivat, että lääkitys auttoi vähentämään oireita. Se johti heidän kuulemiensa äänien vähentymiseen ja joskus jopa selkeyttii ajattelua. Näille potilaille ajattelun tunteettomuus ja hidastuminen oli hyödyllistä, koska tämä kognitiivinen ja tunteellinen heikkeneminen vähensi henkistä sekaannusta, tunkeilevia ajatuksia ja harhakuvien voimakkuutta. Vaikka suurin osa potilaista valitti psykoosilääkkeiden lamaannuttavien ominaisuuksien olevan epämiellyttäviä, jotkut totesivat, että se auttoi heitä rentoutumaan ja nukkumaan.

        Lisäksi käyttäjät kokivat, että antipsykoottisilla lääkkeillä oli kielteinen vaikutus heidän persoonallisuuteensa, itsetuntoonsa ja ”sieluunsa”. Motivaation lasku, kognitiiviset muutokset ja sivuvaikutukset, kuten painonnousu ja seksuaaliset vaikeudet, saivat monet kokemaan, että he olivat menettäneet todellisen itsensä. Toiset valittivat vähentyneestä”luovuudesta, mielikuvituksesta, huumorista tai henkisyyden ja henkisen yhteyden ”tunteen” menetyksestä.

        Muutama osallistuja totesi, että antipsykoottien aiheuttama oireiden vähentyminen auttoi heitä palauttamaan vanhan itsensä. Se vei heitä kohti normaalisuutta ja antoi heille mahdollisuuden osallistua valittuihin toimintoihin, lääkitys nosti heidän itsetuntoaan. Nämä havainnot viittaavat lääkkeiden käyttäjien kokemusten ja mielipiteiden heterogeenisyyteen ja monimutkaisuuteen.

        Lääkkeillä oli myös symbolisia vaikutuksia, koska monet osallistujat totesivat, että antipsykoottien jatkuva nauttiminen vahvisti ajatusta, että he olivat sairaita. Joitakin tämä ajatus lohdutti, mutta toiset kokivat, että he eivät olleet kokonaisia ​​tai että se teki heistä ”pienempiä ihmisiä”, ”outoja” ja ”hulluja”. Monien mielestä se pakotti heidät tunnustamaan itsensä kroonisesti sairaiksi ja vahvisti leimautumista. Biolääketieteellisen mallin käyttöön on toistuvasti liitetty lisääntynyttä leimautumista ja stigmaa, ja sosiaalisten vaikutusten vähättelyä psyykkisten vaikeuksien syynä on alettu kritisoida.

        Monet osallistujat yhdistivät lääkkeiden käytön itsemääräämisoikeuden ja tahdonvapauden menettämiseen. He säilyttivät passiivisen asenteen ja hylätyksi tulemisen tunteen. Eräs sanoi

        ”Olen aina hyväksynyt lääkityksen. Se on saattanut minut tuntemaan oloni huonoksi, mutta hyväksyin sen. Hyväksyin sen ilman valitusta.”

        Toiset kertoivat, että heillä ei ollut juurikaan aavistusta lääkityksen tarkoituksesta. He kokivat, ettei heillä ollut koskaan ollut valinnanmahdollisuutta lääkityksen suhteen. Kertomukset olivat täynnä ”toivottomuuden, avuttomuuden, pelon, hämmennyksen tai välinpitämättömyyden tunteita heidän neuroleptisen lääkityksensä suhteen.” Monet uskoivat, että lääkkeistä kieltäytyminen johtaisi ystävien ja perheen hylkäämiseen, mielenterveysammattilaisten painostukseen sekä epävirallisiin ja virallisiin uhkiin uudelleen joutumisesta sairaalaan. Kaiken kaikkiaan Moncrieff toteaa:

        ”Tarkastelemamme tutkimukset osoittavat, että samalla kun psykoosilääkkeet voivat vähentää häiritseviä ja huolestuttavia psykoottisia kokemuksia, ne voivat auttaa palauttamaan kokemuksen arkiitsestä.Mutta ne voivat myös viedä ihmisiltä heidän itsensä tärkeitä puolia. Peter Wescott ilmaisi tilanteen British Medical Journal -lehdessä vuonna 1 979, ” hulluuden ajanjaksoista luopumiseni, minun on pitänyt maksaa sielullani.”

        Kirjoittajat mainitsevat, että tulosten yleistettävyys muihin maailman osiin on epävarmaa, koska suurin osa tutkimuksista tehtiin länsimaisista väestöistä.

        Tutkimus tarjoaa monimutkaisen ja vivahteikkaan kuvan käyttäjäkokemuksesta, jossa jotkut väittävät, että psykoosilääkkeet auttavat oireiden vähentämisessä. Sen sijaan toiset valittavat, että se riistää heiltä sen, kuka he ovat. Moncrieff sanoo:

        ”Toivon, että työmme auttaa avaamaann tätä kokemusta mielenterveyshenkilöstölle, joka ei ehkä tiedä sitä. He voivat olla empaattisempia ihmisille, joille on määrätty näitä lääkkeitä, ja avoimemmin auttaa ihmisiä välttämään tai minimoimaan niiden käyttöä.”

        Tämä empatia ja sosiaalinen yhteys ovat erityisen tärkeitä, koska tutkimukset ovat osoittaneet, että sosiaalisen vuorovaikutuksen tiheys ja mielenterveysammattilaisten ja potilaiden väliset kunnioittavat suhteet ovat kriittiset ennustajat psykoosista toipumiselle.

      • Anonyymi

        Se joka pitää eniten ääntä, ei automaattisesti ole se joka on oikeassa. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin hoitojen ja lääkkeiden haitoista kertominen on pelottelua.

        Sehän riippuu täysin siitä, kuinka niistä haitoista kertoo.
        Harvemmalla varmaankaan on tarve pelotella muita, useimmat kertovat omista kokemuksistaan.

        Myös lukijan olisi hyvä ymmärtää, jos joku omista kokemuksistaan kertoo, että se on ollut kertojan omakohtainen kokemus, eikä sitä voi yleistää kaikkiin.

        Totta puhuen, me ihmisetkin pelkäämme, jos pelkäämme, aivan erilaisia asioita.
        Toisia pelottaa jo vähäisemmätkin asiat, kun taas jotkut eivät ihan pienestä hätkähdä.

        Itse olen jonkin verran lääkevastainen, juuri kokemusteni takia, mutta en kuitenkaan ketään muuta kiellä syömästä lääkkeitä, tai päinvastoin niitä suosittele.
        Henkilökohtainen asia, ja on tiedossa, että monet myös hyötyvät lääkityksistään.
        Näiltäkin palstoilta saa suht usein lukea, kuinka joku tuntee lääkkeiden auttavan. Siihen ei kukaan muu voi sanoa mitään. Hyvä jos jostakin apu löytyy.

    • Anonyymi

      Moni tuntuu täällä olevan lääkkeitä vailla. Täysin tuulesta temmattuja juttuja. Täällä kirjoittelevat on samaa porukkaa kuin ne jotka sanoo että koronarokotteet tappaa

      • Anonyymi

        Kannattaa kokeilla niitä lääkeitä ihan itse, siis jos ne ovat niin hyviä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa kokeilla niitä lääkeitä ihan itse, siis jos ne ovat niin hyviä.

        Olen käyttänyt esim. Psykoosilääkkeitä vuosien ajan enkä ole saanut mitään haittavaikutuksia. Päinvastoin lääke on auttanut paljon. Aion niiden käyttöä myös jatkaa koska tiedän etten pärjää ilman niitä. Täällä sitä vastoin kirjoittelee moni sellainen, joka ihan aidosti tarviis psykoosilääkitystä harhaisiin ajatuksiinsa. On semmosta soppaa sivu täynnä ettei tosikaan. Syökää ihmiset ne lääkkeenne niin olonne helpottuu ettekä joudu pakkohoitoon, koska sieltä moni itsensä löytää jotka täällä kirjoittelee. On niin korkealentoista soopaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen käyttänyt esim. Psykoosilääkkeitä vuosien ajan enkä ole saanut mitään haittavaikutuksia. Päinvastoin lääke on auttanut paljon. Aion niiden käyttöä myös jatkaa koska tiedän etten pärjää ilman niitä. Täällä sitä vastoin kirjoittelee moni sellainen, joka ihan aidosti tarviis psykoosilääkitystä harhaisiin ajatuksiinsa. On semmosta soppaa sivu täynnä ettei tosikaan. Syökää ihmiset ne lääkkeenne niin olonne helpottuu ettekä joudu pakkohoitoon, koska sieltä moni itsensä löytää jotka täällä kirjoittelee. On niin korkealentoista soopaa

        Haluat käyttää lääkkeitä koska koet niistä olevan apua, suotko myös muille oikeuden päättää itse lääkkeiden käytöstään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen käyttänyt esim. Psykoosilääkkeitä vuosien ajan enkä ole saanut mitään haittavaikutuksia. Päinvastoin lääke on auttanut paljon. Aion niiden käyttöä myös jatkaa koska tiedän etten pärjää ilman niitä. Täällä sitä vastoin kirjoittelee moni sellainen, joka ihan aidosti tarviis psykoosilääkitystä harhaisiin ajatuksiinsa. On semmosta soppaa sivu täynnä ettei tosikaan. Syökää ihmiset ne lääkkeenne niin olonne helpottuu ettekä joudu pakkohoitoon, koska sieltä moni itsensä löytää jotka täällä kirjoittelee. On niin korkealentoista soopaa

        Minäkin käytin lyhytaikaisesti erästä psyykenlääkettä jonka aiheuttamien haittojen johdosta meinasin menettää terveyteni.Olen nyt ollut vuosia lääkkeetön ja työelämässä vaikka hoitotaho olisi halunnut minun jatkavan lääkitystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa kokeilla niitä lääkeitä ihan itse, siis jos ne ovat niin hyviä.

        Tottakai minä olen niitä kokeillut, sen takiahan nämä "höpinät" on niin helppo huomata disinformaatioksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen käyttänyt esim. Psykoosilääkkeitä vuosien ajan enkä ole saanut mitään haittavaikutuksia. Päinvastoin lääke on auttanut paljon. Aion niiden käyttöä myös jatkaa koska tiedän etten pärjää ilman niitä. Täällä sitä vastoin kirjoittelee moni sellainen, joka ihan aidosti tarviis psykoosilääkitystä harhaisiin ajatuksiinsa. On semmosta soppaa sivu täynnä ettei tosikaan. Syökää ihmiset ne lääkkeenne niin olonne helpottuu ettekä joudu pakkohoitoon, koska sieltä moni itsensä löytää jotka täällä kirjoittelee. On niin korkealentoista soopaa

        Kaikkia eivät psykoosilääkkeet auta ja niistä saattaa sitä vastoin saada todella ikäviä sivuvaikutuksia. Vaikutus on jokseenkin yksilöllinen.

      • Anonyymi

        Isäsi oli lääkkeitä vailla kun sinua teki. Mikseivät psykiatrit syö heille niin tärkeitä psyykenlääkkeitä ihan itse vaan? Terveisin tuplarokotettu, kohta kolmesti.

    • Anonyymi

      Paljon näyttää olevan näennäistä tietoa mutta ymmärrys asiasta puuttuu näiltä kokonaan

    • Anonyymi

      Psyykenlääkkeiden käyttöön liittyy ennakkoluuloja ja jäykkää asenteellisuutta. Lääkehoito ei onnistu koskaan parhaalla tavalla, elleivät hoitava lääkäri, psykoterapeutti tai sairastunut ja hänen läheisensä vapaudu psykiatrisiin sairauksiin ja niiden lääkehoitoon liittyvistä kielteisistä asenteista.

      • Anonyymi

        Oikeat lääkkeet toimivat riippumatta ihmisten asenteista antibiootit yms, miksi psyykenlääkkeet edellyttävät tiettyä asennetta.Koko homma vaikuttaa uskomushoidolta, siis hoito tehoaa vain jos usko on tarpeeksi vahva?

      • Anonyymi

        Kun otatte seuraavan kerran särkylääkettä, muistakaa ottaa se oikealla asenteella, muuten se ei tehoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun otatte seuraavan kerran särkylääkettä, muistakaa ottaa se oikealla asenteella, muuten se ei tehoa.

        Kipukokemuksia voi muuten yllättävän paljon säädellä psyykkisesti, kun vaan oppii oikean tavan. Kivun kokemus on usein tiedollinen ja psyykkinen ilmiö, kuten monet ihmisen fyysiseti tuntemukset ovat. Psyykkisten ja muiden toiminnallisten kivunhallintakeinojen sijaan nykyisessä kulttuurissa suositaan vmm. ahvoja opioideja krooniseen selkäsärkyyn, mikä on aiheuttanut Yhdysvalloissa maailman pahimman opioidikriisin. Keskiluokkaisia ihmisiä on tipahdellut opioidien yliannostuksiin kuin sieniä sateella ja se on osasyy keskimääräisen eliniän laskuu. 60 kipulääkkeiden vaikutuksesta onkin plaseboa, se on yhtä suuri määrä kuin neurolepteilla skitsofrenian hoidossa. Toisin kuin hermomyrkyiksikin kuvattavia neurolepteja, panadolia ei yleensä tarvitse syödä vuosikausia putkeen vaan nappailla silloin tällöin. Hyöty-haittasuhde on lievemmissä kipulääkkeissä paljon parempi kuin monissa psyykenlääkkeissä senkin takia, että niitä käytetään satunnaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kipukokemuksia voi muuten yllättävän paljon säädellä psyykkisesti, kun vaan oppii oikean tavan. Kivun kokemus on usein tiedollinen ja psyykkinen ilmiö, kuten monet ihmisen fyysiseti tuntemukset ovat. Psyykkisten ja muiden toiminnallisten kivunhallintakeinojen sijaan nykyisessä kulttuurissa suositaan vmm. ahvoja opioideja krooniseen selkäsärkyyn, mikä on aiheuttanut Yhdysvalloissa maailman pahimman opioidikriisin. Keskiluokkaisia ihmisiä on tipahdellut opioidien yliannostuksiin kuin sieniä sateella ja se on osasyy keskimääräisen eliniän laskuu. 60 kipulääkkeiden vaikutuksesta onkin plaseboa, se on yhtä suuri määrä kuin neurolepteilla skitsofrenian hoidossa. Toisin kuin hermomyrkyiksikin kuvattavia neurolepteja, panadolia ei yleensä tarvitse syödä vuosikausia putkeen vaan nappailla silloin tällöin. Hyöty-haittasuhde on lievemmissä kipulääkkeissä paljon parempi kuin monissa psyykenlääkkeissä senkin takia, että niitä käytetään satunnaisesti.

        Siitä tuleekin mieleen, että jos ihminen pystyy säätelemään fyysisiä tuntemuksiaan osittain psyykkisesti esimerkiksi meditaatiolla tai muilla mielen harjoituksilla, niin onhan se tosi hassu ajatus, että ihminen ei pystyisi säätelemään tiedollisesti omia ajatuksiaan ja uskomuksiaan etenkin, kun saa siitä ympäröivästä kulttuurista toimivat välineet. Jossain harvinaisissa tapauksissa plasebon vaikutukset ovat niin rajuja, että pelkkä uskomus on saanut liikuntakyvyttömän parkissonpotilaan liikkumaan. Nykyinen psyykenhoitokulttuuri onkin rinnastettavissa Yhdysvaltojen kipulääke-epidemiaan. Molemmat korreloivat korkeamman kuolleisuuden ja laskeneen toimintakyvyn kanssa, mutta toisin kuin opioidikriisissä, psyykkisten sairauksien hoidossa tuota seurausta ei tunnisteta eikä tunnusteta. Se on kuin alastomana kekkuloiva keisari, jonka hienoja vaatteita kaikkien pitäisi ihailla, vaikka jokainen normaalit aistit ja päättelykyvyn omaava ihminen laskee yksi plus kaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeat lääkkeet toimivat riippumatta ihmisten asenteista antibiootit yms, miksi psyykenlääkkeet edellyttävät tiettyä asennetta.Koko homma vaikuttaa uskomushoidolta, siis hoito tehoaa vain jos usko on tarpeeksi vahva?

        Kun usko omaan itseen ja usko omaan selviytymiseen on tarpeeksi vahva, mitään lääkkeitä ei edes ole tarvetta käyttää.
        Elämä ja eläminen vaativat aina jonkinlaista asennetta, muuten ei tule mistään mitään.

    • Anonyymi

      Tunnen läheltä henkilön, joka sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Hän ei yksinkertaisesti ymmärtänyt, miksi hän tarvitsisi hoitoa, kun olo on ihan hyvä. Kun hän suostui käymään psykiatrin pakeilla vakuuttaaksen perheensä ja meidät muut, niin psykiatri näki lähes välittömästi, ettei kaikki ole kunnossa. Parin kuukauden sekoilun jälkeen hänet otettiin tahdonvastaiseen hoitoon. Laitokselta hän karkasi ikkunasta ja hakeutui toiseen paikkaan hakemaan "sen oikean" ja vapauttavan lausunnon. Sieltä hänet kuitenkin passitettiin takaisin ja tarkempaan valvontaan.

      Hän ei yksinkertaisesti koskaan kyennyt käsittämään, miksi häntä kohdellaan niin. Hänellekin lääkärit ja muut oli natseja ja salaliittolaisia, jotka suunnitelmallisesti piti hänet, terveen ihmisen, vankina. Ajattelin linkittää tänne hänen perustamansa nettisivut, mutta harmi juttu, että hän on poistanut ne. Sieltä löytyi hänen kirjoittama yli sata sivuinen manifesti lääketieteellisen salaliiton paljastamisen ja ihmiskokeisiin käytettyjen ihmisten puolesta. Teksti oli kaikin puolin sellaista, ettei jää epäilyksiä kirjoittajan mielentilasta.

      Osaan kuitenkin jollain tavalla samaistua sellaiseen mielentilaan, että koetaan olevan terve ja sitten "otetaan vangiksi" ja tehdään "ihmiskokeita". Voin kyllä kuvitella sitä ihan aitoa ahdistusta ja pelkoa, sekä ymmärtämättömyyttä omasta tilastaan.

      • Anonyymi

        https://madinfinland.org/diagnostiikka_relativismi/

        Psykiatriset sairaudet perustuvat sopimuksen varaisten oireiden yhteenlaskuun, jossa potilaalla on esiinnyttävä tietty määrä oireita, jotta sairaus voitaisiin diagnosoida. Toisinaan diagnoosi tehdään pelkän lääkärin intuition perusteella, mikä tekee diagnoosista luonnollisesti vieläkin epävarmemman. Konsensukseen perustuvien diagnoosien tekeminen onkin osoittautunut odotetun vaikeaksi. Tästä klassinen esimerkki on psykologi David Rosenhanin johtaman tutkijaryhmän 70-luvulla tekemä koe.5 Rosenhanin tutkimus osoitti, että psykiatriseen hoitoon lähetettyä ihmistä tulkitaan siinä roolissa ja asiayhteydessä, missä hän sattuu olemaan. Tutkimuksessa Rosenhan ja seitsemän muuta tutkijaa hakeutuivat psykiatrisen sairaalan vastaanottoon väittäen kuulevansa ääniä. Muuten he käyttäytyivät täysin normaalisti. Kaikki tutkijat otettiin sairaalaan, missä he lopettivat väittämästä kuulevansa ääniä. Tutkijoita pidettiin kuitenkin mielisairaina, koska he olivat potilaan roolissa psykiatrisessa sairaalassa. Heitä pidettiin sairaalahoidossa keskimäärin 19 päivää ja heille määrättiin tuona aikana 2100 pilleriä psyykenlääkkeitä, jotka he kuitenkin jättivät salaa syömättä. Kaikki kotiutuivat diagnoosilla oireettomassa vaiheessa oleva skitsofrenia.

        Kokeen jälkeen eräässä sairaalassa ei uskottu Rosenhanin tutkimustulosta. Rosenhan kertoi lähettävänsä kyseiseen sairaalaan seuraavan kolmen kuukauden aikana valepotilaita. Sairaala raportoikin pian tunnistaneensa 40 Rosenhanin lähettämää valepotilasta. Rosenhan vastasi, että todellisuudessa valepotilaita ei oltu lähetetty yhtäkään.

        Kuten edellinen esimerkki osoittaa, psykiatrinen diagnostiikka on niin epämääräistä, että se jättää paljon tulkinnan varaa lääkärille. Esimerkkinä voidaan käyttää skitsofreniadiagnoosista tuttua määrettä: ”esiintyy suurimman osan ajasta tai jonkin aikaa useimpien päivien ajan”. Ilmiöitä, joita psykiatriassa nimitetään sairauden oireiksi, esiintyy jokaisella ihmisellä ja myös tämä seikka tekee psykiatrisesta sairausluokittelusta hyvin kyseenalaista. Tätä havainnollistaa 70-luvulla tehty tutkimus, jossa tutkijat haastattelivat 463 terveeksi luokiteltua ihmistä, ja heistä jokaiselta löytyi ajatuksia, uskomuksia, mielialoja tai fantasioita, jotka olisi voitu tulkita sopivassa asiayhteydessä tukemaan mielisairausdiagnoosia.5

    • Anonyymi

      Sanopas yksikin lääke, joka vaikuttaa mieleen. Niin, kaikki lääkkeet vaikuttaa ruumiseen, mutta ei yksikään mieleen! Siinä mennään harhateille, kun lähdetään lääkitsemään ihmisen mieltä ruumiseen vaikuttavilla aineilla. Se on sitä noituutta se!

    • Anonyymi

      Ne jotka ovat tyytyväisiä lääkkeisiin ja haluavat lääkkeitä käyttää saavat tahtonsa mukaista hoitoa, ne jotka eivät lääkkeitä halua yritetään pakottaa tai painostaa lääkkeiden käyttäjiksi vastoin heidän tahtoaan.Olisi kaikkien etujen mukaista jos ihmiset saisivat itse päättää lääkityksestään, sillä pakkolääkitseminen ihan varmasti lisää lääkkeisiin kohdistuvaa kritiikkiä.Kyse on pitkälti valinnanvapaudesta ja jopa syöpäpotilailla on oikeus kieltäytyä hoidoista.

      • Anonyymi

        Siis norjan tyyppinen lääkkeetön hoito mahdollisuus olisi mielettömän hieno, mutta pilkun viilaajana joudun toteamaan, että tässä ketjussa se poistaisi vasta "puolet" ongelmasta.

    • Anonyymi

      Psykiatriselle potilaalle voisi antaa aluksi varoituskaavakkeen hakeutuessaan psykiatriseen hoitoon. Hänen pitäisi allekirjoittaa se, että on ymmärtänyt mihin joutuu. Jos tällainen varoituslappu olisi olemassa, mielestäni minulla ei enää olisi mitään ongelmia psykiatrian kanssa. He voisivat jatkaa puuhailuaan. Toki toivoisin että vaihtoehtoja nykymuotoiselle biopsykiatrialle löytyisi ihmisten auttamiseksi.

      Siihen olisi kirjoitettu mahdolliset seuraukset psykiatrisesta hoidosta ja erityisesti BIOpsykiatrian hoidosta:

      1. Fyysisen terveyden mahdollinen rapautuminen lääkehoidon seurauksena.

      Lääkehoidosta voi seurata vakavia haittoja elämänlaadulle ja fyysiselle terveydelle sekä hermostolle. Osa haitoista voi olla hoidettavia ongelmia pahempia ja ne voi olla verrattavissa kidutukseen esimerkiksi akatisia mikä seuraa siis siitä kun ihmisen välittäjäaineiden ja hermoston toimintaa sotketaan lääkkeillä. Kaikki haitat ei lähde lääkehoito lopetettaessa esimerkiksi PSSD, tardiivi dyskinesia tai dystoniat tai sähköhoidosta seuranneet muistihäiriöt ynnä muut mitkä seuraa lääkehoitoa tai muuta psykiatrista hoitoa mitkä voi tuhota elämänlaatua ja vammauttaa ihmistä. Haittaa saanut potilas ei saa välttämättä kunnollisia korvauksia kokemastaan haitasta tai kunnollista tukea, koska haitat voi olla hankala todistaa ja niihin liittyy subjektiivisia kokemuksia asiasta (esim PSSD) sekä nykyiset aivotutkimuslaitteet ei haittoja aina havaitse. Et välttämättä saa kunnollista tietoa lääkkeiden haitoista #informedconsent.

      2. Mahdollisten psykiaristen diagnoosien ja hoitokertomisten potentiaaliset negatiiviset vaikutukset elämässä vakuutusten saantiin ynnä muuhun kuten somaattisen terveyden hoitoon sekä lisätä stigmaa elämässäsi

      3. Psykiatrinen hoito voi muuttua osastoilla vapaaehtoisesta pakoksi. Psykiatria sisältää pakkohoitoa mikä voi traumatisoida ja uudelleentraumatisoida ihmisiä. Tätä on esimerkiksi huoneisiin sulkeminen, lepositeisiin laittaminen, fyysisesti ihmiseen kajoaminen, raiskausta muistuttavat lääkintätavat jossa injektiot viedään ihmisten kehoon väkisin vaatteita riuhtomalla ja pakkolääkintä josta voi aiheutua terveydellisiä seurauksia (katso kohta 1)

      4. Psykiatria voi aina sekoittaa lääkehaitat ja vieroitusoireet sairauksiensa oireisiin ja laittaa ihmisen huonoon kierteeseen jossa iatrogeenisesti pahentaa asioita. Vieroitusoireet psykiatrisista lääkkeistä voivat olla vaikeita ja pitkäkestoisia ja aiheuttaa myös henkisen tason oireita joita psykiatri voi sekoittaa sairauteen.

      5. Psykiatristen lääkkeiden ja sähköhoidon toimintamekanismia ei kunnolla ymmärretä. Vaikutuksia kehittyvien aivojen ja hermoston kehitykseen ei ymmärretä. Lääketutkimukset on usein lyhyehköjä, vaikka psykiatrisia aineita käytetään jopa vuosia. Monilla lääkkeillä samaanaikaan lääkitsemisestä on vielä vähemmän tutkimusta. Psykiatriassa sinulle saatetaan määrätä useita eri lääkkeitä päällekkäin. Lääkeyhtiöt eikä psykiatria ole välttämättä tehnyt juuri yhtään tutkimusta miten läkkeistä on turvallista vieroittautua kun lääke tulee markkinoille.

      6. Saatat joutua hoidossa kohtaamaan tieteellisesti kyseenalaisia väitteitä hoidossasi millä hoitoa perustellaan kuten sinulla on välittäjäaineiden tasapaino aivoissasi mitä lääke korjaa tai ilman lääkkeitä psykoosi vaurioittaa aivoja. Sinulle saatetaan myös määrätä lääkkeitä oireisiin joita niitä ei ole tutkittu, ns.off label.

      7. Jokainen metabolisoi lääkkeitä eri tavoin mutta psykiatria määrää koosta riippumatta ihmisille aina standardina samoja annoksia jolloin ne voi olla joillekin toksisia koska heiltä puuttuu maksaentsyymejä niiden metabolisointiin. Sinulle saatetaan myös määrätä lääkkeitä isommalla annoksella miten lääkeyhtiöt niitä suosittelee

      8. Sinusta kirjoitetaan tekstejä tietokantoihin jotka jäävät sinne. Myös yksityisasioitasi voidaan kirjata, kaikkea mitä sanot kirjataan.

      9. Mitä pitempään ja isommilla annoksilla lääkkeitä käytät, sitä todennäköisemmin saat vieroitusoireita

      10. On olemassa huolestuttavaa tieteellistä näyttöä, että pitkän ajan psykiatristen lääkkeiden käyttö voi johtaa huonompiin hoitotuloksiin. Teorioita tästä on esim. Giovanni Favan vastatoleranssimalli ja ilmiö "supersensitivity psychosis". Lääkkeiden teho ei välttämättä kestä vaikka sinulle niitä pitkään määrätäänkin.

      Myöskin näyttöä erityyppisistä vähempilääkkeisistä hoidoista on, että ne on tehokkaampia kuin perus biopsykiatrian tarjoama hoito esim. avoin dialogi. Intressit näiden tutkimukseen ei tuo niin paljoa rahaa lääketieteelle ja tutkimukset voi olla monimutkaisia toteuttaa.

      11. Psykiatrian diagnoosit voi olla tulkitsijasta riippuvaisia, niihin ei ole biologisia testejä minkä vuoksi saatat saada erityyppisiä diagnooseja eri psykiatreilta.

      12. Sinulta saatetaan hoidossa riisua perusoikeuksia sekä sinuun saatetaan yhdistää termejä hoitovastainen tai sinua voidaan pitää sellaisena, jolla ei ole kapasiteettia päättää hoidostaan.

      Ymmärrän riskit. Menen silti psykiatrian hoitoon.

      Allekirjoitus.

      • Anonyymi

        mitä voisi lisätä tuohon, on kohta 13. että psykiatrisen hoidon puutteelliset resurssit voivat johtaa siihen, että hoito painottuu lääkkeisiin siitä huolimatta vaikka hoitosuositukset muuta suosittaisivatkin. Potilaalla voi olla hoidon turvallisuutta ja jatkuvuutta vaarantavia jatkuvia vaihdoksia hoitosuhteissa sekä vaikeuksia saada riittävän usein tapahtuvia lääkityksen kontrolliaikoja.

        Ja kohta 14. Itsetehdyt muutokset lääkityksiin voivat olla vaarallisia ja sekoittaa hermoston toimintaa, mutta toisaalta myös hoitotahon ohjeilla voi tulla ikäviä vieroitusoireita. Hoitotaholta saadut ohjeet voi perustua hoitosuosituksiin,mitkä vaatisivat päivittämistä eivätkä takaa välttämättä turvallista lääkealasajoa. Tai lääkkeiden alasajosuositukset ei perustu tieteeseen ollenkaan huomioiden oikeasti aivojen ja hermoston toiminnan vaarantaen täten terveyttäsi ja hyvinvointia. Myöskin hoitosuositukset saattavat päivittyä uuden tiedon myötä kuten myös lääkkeiden haittavaikutuslistat joihin voi ilmetä jopa vuosikymmeniä myöhemmin uusia haittoja. Kaikki haitat elämänlaadulle, tunne-elämälle tai kognitiolle eivät ole nähtävissä lääkepaketin pakkausselosteesta eivätkä psykiatrisi puheista

        Siinäpä asioita mitä olisin itse kaivannut tietää astuessani psykiatriseen hoitoon.

    • Anonyymi

      Ensimmäisenä olisi hyvä näyttää potilaalle lääketieteellinen objektiivinen todiste siitä että onko sitä sairautta että onko mitään hoidettavaa?

      • Anonyymi

        Niin kannattaako biologisesti hoitaa jotain, kun ei ole todettu mitään fyysistä poikkeamaa? Silloinhan asiat voi ratketa ihan ilman biologista kajoamista mihinkään, erilaisella tuella ynnä muulla. Tällöin potilasta ei altisteta myöskään biologisen hoiton haitoille, keho ei mukaudu aineisiin ja vältytään myös iatrogeeniselta ongelmien pahentamiselta.
        Tämähän on aivan vieras ajatus tosin biologiselle psykiatrialle ja lääketieteelliselle tavalle ratkoa ongelmia, jossa psykiatri alkaa heti potilaan oireiden perusteella miettiä mikä pilleri tai pillerikoktaili on oikea. Saatika potilaan aito valinnanvapaus koska eihän psykiatrinen potilas oikeasti tiedä mikä hänelle on parasta mikä psykiatrian mielestä on heidän kehittelemät hoitokeinot jossa hätääkärsivien ihmisten hermostolla ja aivoilla "leikitään".

        Onko totta että pitkän ajan evoluutio on tehnyt meistä sellaisia että emme kykene masennuksesta selviämän ilman psykiatrian n. vuosikymmeniä tarjolla olleita psykoaktiivisia ja aivoihin vaikuttavia rohtoja ? Psykiatria hyötyy tästä avuttomuuden vahvistamisesta jossa ainoa tai hyvin tärkeässä asemssa oleva tapa ratkoa ongelmia on pilleri. Avuttomuus alkaa ja vahvistuu siitä kun potilaalle määritellään että hänellä on sairaus jonka edessä potilas saattaa olla voimaton ja ainoa ratkaisu on psykiatrian tapa hoitaa sitä.

        Kyllähän psykoaktiivisia aineita voi käyttää tunne-elämän ja ajattelun ongelmiin ja niin on iätajat tehtykin. Ei siinä mitään väärää ole. Mutta ei tarvitse esittää, kuin se korjaisi biologisen vian tai poikkeavuuden kuten psykiatrin sairauskeskeinen lääkkeiden toimintamekanismin malli väittää.

        Mutta valitettavasti kaikissa psykoaktiivisissa aineissa on ongelmansa. Fyysinen mukautuminen niihin, potentiaalinen toleranssi ja tehon ja vaikutuksen muuttuminen ja katoaminen sekä vieroitusoireet. Neuronit on mukautuneet toimimaan lääkkeen vaikutuksen alla ja kun lääke otetaan pois neuronit eivät toimi optimaalisesti ajan x. Ja lääkkeen monimutkaiset vaikutukset hermostoon. Lääkkeisiin sisältyy siis vahva mahdollisuus harmeihin.

        Jokainen ansaitsee tietää mitä seurauksia psykoaktiivisten aineiden käytöstä voi olla ja mihin niiden vaikutus oikeasti perustuu.

        Toki voidsan perustella että niillä hoidetaan oireita. Ok. Sopii. Mutta psykiatria haluaa osoittaa kuin lääkkeet olisi neurologisella tasollakin suotuisia tai neuroprotektiivisia tai sairautta biologisesti hoitavia. Yleensä lyhytkestoisen tutkimuksen kautta. Pitkäkestoisen käytön mahdolliset ongelmat ei olekaan enää niin kiinnostavia. Ja milläs niitä tutkitkaan?
        Psykiatrisen potilaan selitys harmeista ei ole luotettavaa, sehän on vain potilaan omaa horinaa ja anekdoottia.

        Miten joku lääke voi olla aivoille oikeasti hyödyllinen joka voi puhkaista parkinsonin kaltaisia oireita tai tardiivia dyskinesiaa? Tai laittaa ihmisen aivot vieroituksessa käymään läpi sähköiskumaisia tuntemuksia pitkin hermostoa tai sotkea unta. Ynnä muita vieroitusoireita. Tulevaisuudelta toivon edistyneiden kuvantamismenetelmien ynnä muun kautta sitä, että psyykenlääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksia hermostoon ja aivoihin pystytään paremmin ymmärtämään. Ja aihetta ylipäätään tutkittaisiin enemmän. Ja psykiatria olisi kiinnostunut myös potilaiden oikeasta elämänlaadusta ja kokemuksista lääkkeissä.

        On niin helppo nähdä, ettei keisarilla ole vaatteita. Toivon myös että tulevaisuudessa nykyinen hoitomalli nähdään vastuuttomana puoskarointina jossa välittäjäaineilla leikitään tietämättä mitä kunnolla edes tehdään. Pahoin pelkään, että tulevaisuus on vain synkempi kun uusia yhä kokeellisempia tapoja kehitellään hermoston sorkkimiseen koska sillä voidaan tehdä rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kannattaako biologisesti hoitaa jotain, kun ei ole todettu mitään fyysistä poikkeamaa? Silloinhan asiat voi ratketa ihan ilman biologista kajoamista mihinkään, erilaisella tuella ynnä muulla. Tällöin potilasta ei altisteta myöskään biologisen hoiton haitoille, keho ei mukaudu aineisiin ja vältytään myös iatrogeeniselta ongelmien pahentamiselta.
        Tämähän on aivan vieras ajatus tosin biologiselle psykiatrialle ja lääketieteelliselle tavalle ratkoa ongelmia, jossa psykiatri alkaa heti potilaan oireiden perusteella miettiä mikä pilleri tai pillerikoktaili on oikea. Saatika potilaan aito valinnanvapaus koska eihän psykiatrinen potilas oikeasti tiedä mikä hänelle on parasta mikä psykiatrian mielestä on heidän kehittelemät hoitokeinot jossa hätääkärsivien ihmisten hermostolla ja aivoilla "leikitään".

        Onko totta että pitkän ajan evoluutio on tehnyt meistä sellaisia että emme kykene masennuksesta selviämän ilman psykiatrian n. vuosikymmeniä tarjolla olleita psykoaktiivisia ja aivoihin vaikuttavia rohtoja ? Psykiatria hyötyy tästä avuttomuuden vahvistamisesta jossa ainoa tai hyvin tärkeässä asemssa oleva tapa ratkoa ongelmia on pilleri. Avuttomuus alkaa ja vahvistuu siitä kun potilaalle määritellään että hänellä on sairaus jonka edessä potilas saattaa olla voimaton ja ainoa ratkaisu on psykiatrian tapa hoitaa sitä.

        Kyllähän psykoaktiivisia aineita voi käyttää tunne-elämän ja ajattelun ongelmiin ja niin on iätajat tehtykin. Ei siinä mitään väärää ole. Mutta ei tarvitse esittää, kuin se korjaisi biologisen vian tai poikkeavuuden kuten psykiatrin sairauskeskeinen lääkkeiden toimintamekanismin malli väittää.

        Mutta valitettavasti kaikissa psykoaktiivisissa aineissa on ongelmansa. Fyysinen mukautuminen niihin, potentiaalinen toleranssi ja tehon ja vaikutuksen muuttuminen ja katoaminen sekä vieroitusoireet. Neuronit on mukautuneet toimimaan lääkkeen vaikutuksen alla ja kun lääke otetaan pois neuronit eivät toimi optimaalisesti ajan x. Ja lääkkeen monimutkaiset vaikutukset hermostoon. Lääkkeisiin sisältyy siis vahva mahdollisuus harmeihin.

        Jokainen ansaitsee tietää mitä seurauksia psykoaktiivisten aineiden käytöstä voi olla ja mihin niiden vaikutus oikeasti perustuu.

        Toki voidsan perustella että niillä hoidetaan oireita. Ok. Sopii. Mutta psykiatria haluaa osoittaa kuin lääkkeet olisi neurologisella tasollakin suotuisia tai neuroprotektiivisia tai sairautta biologisesti hoitavia. Yleensä lyhytkestoisen tutkimuksen kautta. Pitkäkestoisen käytön mahdolliset ongelmat ei olekaan enää niin kiinnostavia. Ja milläs niitä tutkitkaan?
        Psykiatrisen potilaan selitys harmeista ei ole luotettavaa, sehän on vain potilaan omaa horinaa ja anekdoottia.

        Miten joku lääke voi olla aivoille oikeasti hyödyllinen joka voi puhkaista parkinsonin kaltaisia oireita tai tardiivia dyskinesiaa? Tai laittaa ihmisen aivot vieroituksessa käymään läpi sähköiskumaisia tuntemuksia pitkin hermostoa tai sotkea unta. Ynnä muita vieroitusoireita. Tulevaisuudelta toivon edistyneiden kuvantamismenetelmien ynnä muun kautta sitä, että psyykenlääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksia hermostoon ja aivoihin pystytään paremmin ymmärtämään. Ja aihetta ylipäätään tutkittaisiin enemmän. Ja psykiatria olisi kiinnostunut myös potilaiden oikeasta elämänlaadusta ja kokemuksista lääkkeissä.

        On niin helppo nähdä, ettei keisarilla ole vaatteita. Toivon myös että tulevaisuudessa nykyinen hoitomalli nähdään vastuuttomana puoskarointina jossa välittäjäaineilla leikitään tietämättä mitä kunnolla edes tehdään. Pahoin pelkään, että tulevaisuus on vain synkempi kun uusia yhä kokeellisempia tapoja kehitellään hermoston sorkkimiseen koska sillä voidaan tehdä rahaa.

        Yksi haitallisimmista psykiatrian tuomista ajattelutavoista on psyykenlääkkeiden näkeminen pysyväisratkaisuna, jopa koko elämän kestävänä hyvänä tapana hoitaa oireita jossa ei ole juuri mitään ongelmaa, koska lääkkeethän on turvallisia. Se tutkimusnäyttö millä tällaista käyttöä on alettu perustelemaan ei ole kestänyt päivänvaloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi haitallisimmista psykiatrian tuomista ajattelutavoista on psyykenlääkkeiden näkeminen pysyväisratkaisuna, jopa koko elämän kestävänä hyvänä tapana hoitaa oireita jossa ei ole juuri mitään ongelmaa, koska lääkkeethän on turvallisia. Se tutkimusnäyttö millä tällaista käyttöä on alettu perustelemaan ei ole kestänyt päivänvaloa.

        Eihän psyykenlääkkeistä ilmeisesti ole edes olemassa erittäin pitkän aikavälin (esim. 10-20 vuotta) tutkimuksia. Valmistajien tekemien, noin vuoden kestäneiden tutkimusten perusteella on vain jostain syystä vedetty johtopäätökset, että lääkitys voidaan turvallisesti määrätä vaikka loppuiäksi. Millään tutkimuksillahan ei tosin ole käytännössä mitään merkitystä, sillä vika on aina potilaassa. Ei koskaan lääkkeessä. Kärsijänä on aina potilas, sillä lääkärit ja lääketeollisuus ovat selustansa turvanneet. Että miksikö vastustan psyykenlääkkeitä?

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2338

    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2233

    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1554

    4. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545

    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1447

    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1093

    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      984

    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      118
      963

    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944

    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      893
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt