Suomessa oli ennen täysin mahdollista elättää itsensä.
Kun Suomi otti tänne paljon ulkomaalisia menivät työt ja verovarat heihin. He saavat opiskella yhteiskunnan tuilla!
Ulkomaalaiset oikeasti varastivat Suomen!
69
<50
Vastaukset
- Anonyymi
He saivat oppikirjat ( kirjojen hinnat 80-120 euroa), ruuan, asunnot, autokoulut.
Nämä rahat varastettiin suomalaisilta lapsilta pois! - Anonyymi
Suomi oli turvallisin maa asua!
- Anonyymi
Oikeasti yöllä saattoi liikkua rauhassa.
- Anonyymi
Sinusta vain tuntuu siltä. Ihminenhän käy tunnetusti vanhemmitenpelokkaaksi, kun hänen voimansa hiipuvat ja vauhti hiljenee.
- Anonyymi
Suomalaiset mukautuivat samaan tyyliin! Ennen suomalaiset eivät käyttäytyneet niin kuin nykyään!
- Anonyymi
Koskaan ei olla eletty sellaisessa pysähtyneisyyden tilassa, että oltaisiin käyttäydytty niin kuin ennen.
- Anonyymi
Suomalaisilla kaduilla oli ennen rauhallisempaa.
- Anonyymi
Kotona joku puolijuoppo saattoi hyväksikäyttää jotain lasta.
- Anonyymi
Kaduilla oli kuitenkin rauhallisempaa kuin muualla. Nuoriso ryypiskeli viikonloppuna, mutta siellä sai rauhassa olla.
- Anonyymi
Ennen oli oikeasti helppo mennä töihin.
- Anonyymi
Työt olivat sellaisia, että niistä maksettiin palkkaa.
- Anonyymi
Ja silti elintaso oli vain murto-osa siitä mikä se on nykyään.
- Anonyymi
Tehtiin virhe ja otettiin siinä vaiheessa kun oli työttömiä paljon muualta ihmisiä. Näin saatiin pysyvät eriarvoistuva Suomi!
- Anonyymi
Näin tulikin sellainen kiva Suomi jossa ...
- Anonyymi
Suomalisen juoppo ei ole koskaan se henkisesti vahva henkilö joka kykenee muuttamaan mitään. Siksi tilanne ei korjaannu!
- Anonyymi
Suomalainen juoppo alkaa vain ryyppäämään ulkomaalaisen juopon kanssa sulassa sovussa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalainen juoppo alkaa vain ryyppäämään ulkomaalaisen juopon kanssa sulassa sovussa!
Suomalainen juoppo juo ulkomaalaisen juopon kanssa sulassa sovussa, vaikka iskeekin suomalaisen ryyppykaverinsa puukolla hengiltä.
Voi jestas näitä persupropagandan uhreja...
- Anonyymi
Asumisrauha meni kerrostaloasunnoista sen siliän tien , miten voikin muuttua tilanne näin totaalisesti .
- Anonyymi
Ja se kuvottava haju kerrostaloissa!
- Anonyymi
Niinpä. Tässäkin Lumon talossa itäisessä Helsingissä jouduttiin laittamaan ulko-ovet kiinni myöskin päiväsaikaan ja aukaiseminen koodilla tai omalla avaimella, kun somaleiden jälkikasvu juoksivat soittelemassa asukkaiden ovikelloja huvin vuoksi!!!! Tällä alueella ole asunut vähän yli 30 vuotta ja ei koskaan aikaisemmin kantasuomalaiset lapset juosseet soittelemassa asukkaiden ovikelloja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Tässäkin Lumon talossa itäisessä Helsingissä jouduttiin laittamaan ulko-ovet kiinni myöskin päiväsaikaan ja aukaiseminen koodilla tai omalla avaimella, kun somaleiden jälkikasvu juoksivat soittelemassa asukkaiden ovikelloja huvin vuoksi!!!! Tällä alueella ole asunut vähän yli 30 vuotta ja ei koskaan aikaisemmin kantasuomalaiset lapset juosseet soittelemassa asukkaiden ovikelloja.
Sama juttu myös meillä tuli ovikoodit!!! Olen tällä alueella asunu 40v . Ollu ihan hyvä ja aikanaan tunnettiin ja hyvä yhteisö!!. Nyt turha puhua sellaisesta!!!. Mistään yhteisestä ei välitetä !!!!. Valituksista asijoihin mitään hyötyä!!! Sanotaan nyt eletään tätäpäivää eikä menneessä!!! Ja se näkyy😒😒!
- Anonyymi
EU-käärme luikerteli suomi nimiseen paratiisiin ja vei suomen kadotukseen.
- Anonyymi
Sekavaa höpinää. Viisi prosenttia väestöstä puhuu muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään: muutama miljonääri heistä taitaa löytyä poromiesten joukosta.
- Anonyymi
Koska minä muistan hyvin millaista Suomessa oli ennen voin kertoa muutoksesta!
Huonompaan suuntaa kehittyneet asiat: Työpaikat menivät, katurauha.
Hyvä puoli: Jokunen suomalainen sai puolison itselleen. Hän hyötyi, muut eivät!
Taatusti se joka löysi kivan ulkomaalisen kumppanin hyötyi. Hyötyjiä eivät ole perhehelveteistä turvakoteihin menevät, eivätkä riitaisia eroja kokevat.
Minulle ei henkilökohtaisesti ole mitään hyötyä ellen naidaniksauta jotain todella hyvän näköistä ulkomaalaista! - Anonyymi
TYÖ ON SE SUURIN ONGELMA! Tämä on se suurin ongelma.
Katurauhaa on monessa paikassa edelleen! - Anonyymi
Jos maassa on muutenkin kyvyttömyys tarjota kunnollisia työpaikkoja niin MIKSI, oi MIKSI haalitaan lisää väkeä!
- Anonyymi
Järjettömin politiikka on tämä. Se on hetkellistä oman edun tavoittelua jonka maksaa koko kansa.
Eli joku hyötyy, mutta samalla maa menee huonompaan suuntaa niin, että osa ei saa koskaan töitä joista maksetaan palkka jolla oikeasti elättää itsensä! Ei tässä ole mitään järkeä. - Anonyymi
Voihan asiaa käännellä ja selitellä miten vain, mutta lopputulos on luokkayhteiskunta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Ja tämän jälkeen seuraa mitä?
- Anonyymi
Ylenen moraalin murtuminen. Eli, ette voi enää luottaa kehenkään . Ketkuttelette itse joten muutkin ketkuttelee. Opettaja saalistaa netissä nuoria!
- Anonyymi
Sellainen teidän laadukas ja tasokas opettajakuntanne on.
- Anonyymi
Olisivat saalitanut menneinäkin aikoina, jos vain olisi ollut netti missä saalistaa, mutta kun ei ollut, saalistivat karkeilla jotka olivat silloin ennen lapsille harvinaista herkkua.
- Anonyymi
Lastenhoitaja kiusaa lastasi, ei hän koe ylpeyttä työstään.
- Anonyymi
Miksi työstään pitäisi olla ylpeä? Miksi yleensäkään pitäisi olla ylpeä?
- Anonyymi
Kaupassa myyjä laittaa vanhentuneet lihat myyntiin...miksi hän ajattelisi teitä?
- Anonyymi
Halvalla myytin Suomi. Kiitos kuuluu Demareille ja Vihreille.
- Anonyymi
Pidätte orjia n.s hyväntekeväisyystempauksissa, ilmaiset työntekijät pitävät yllä jotakin hyväntekeväisyystempausta.
Järjetön juttu! Eli joku köyhä tekee ilmaiseksi jotta joku ( mukamas) toinen köyhä saa avustusta!
Todellisuudessa joku vetää välistä itselleen kunnon palkkaa ja joku toinen kokee olevansa hyvis kun ostaa. - Anonyymi
Ei ne opiskele, vaan ovat tarkkailuluokilla kirjoilla, mistä maksetaan pääluvun mukaan.
- Anonyymi
Ei ennen ollut tällaista. Oli oikeat työt ja oikea palkka!!!!!!!!
Kun otettiin maahan enemmän henkilöitä kuin oikeasti töitä on muuttui tämä keinotteluksi!
Tämän jälkeen yllätys, yllätys nuoria hakeutumaan pornoalalle. Tämähän sopikin toisille mainiosti. He eivät näe kehitystä koska ovat sen verran nuoria toisin kuin heidän asiakkaansa.- Anonyymi
"Ei ennen ollut tällaista. Oli oikeat työt ja oikea palkka!!!!!!!!"
Esimerkiksi Kekkosen aikaankaan Suomessa ei ollut kaikille töitä, vaikka sadattuhannet työttömät muuttivat maasta pois, enimmäkseen Ruotsiin.
Niistäkin töistä mitä oli, oli iso osa hätäaputöitä eli parakkimajoitusta ja laipoon nojailua jossakin kaukana kotia ja perhettä.
Niin, että: "Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja
Ne tahtoisin niin elää uudelleen".
- Anonyymi
Se sukupolvi joka ei koskaan nähnyt tervehenkisempää Suomea ei näe tätä muutosta!
- Anonyymi
Kun odotellaan viisi-, kuusikymmentä vuotta, sanoo nykyinen nuori sukupolvi aivan samoin kuin sinä nyt: "Se sukupolvi joka ei koskaan nähnyt tervehenkisempää Suomea ei näe tätä muutosta!"
- Anonyymi
Mutta kun se seuraava tasa-arvosta kiinnostunut amerikkalainen presidentinpuoliso tulee Suomeen ei hän enää ihaile Suomea. Hän enää voi turvallisuutensa takia liikkua yksin ulkona yöllä. Hotelliin kiikutetaan myöskin maksullinen ( ulkomaalaistaustainen) lapsi jos joukossa on pedofiileja.
- Anonyymi
Kiitos, vain niin se kansainvälistyminen alkoi.
- Anonyymi
Hyvä kun suomalaiset ovat heränneet.
Suomea syödään sisältä päin.- Anonyymi
Onko jo myöhäistä? Äänestäkää perussuomalaisia ja houkutelkaa mukaan laiskimmatkin äänestäjät. Aloitetaan maakunnista, sillä tulevaisuudessa maakunnille annetaan enemmän valtaa. Lapin vihreät ja vasemmisto hyväksyvät huumehuoneetkin, eli kaikkea sitä mikä vie rappioon ihmishengistä välittämättä. Muistakaa ettei äänestetä ainakaan niitä puolueita, jotka ovat hallituksessa. Lopetetaan tämä kansan kurjistaminen ja rahojen syöttäminen oudoille ja vaarallisille kulttuureille. EI KOMMUNISMILLE.
- Anonyymi
"Hyvä kun suomalaiset ovat heränneet.
Suomea syödään sisältä päin."
Onko Suomi-neito saatettu siunattuun tilaan, kun sillä tavalla sisältä päin lyödään?
- Anonyymi
Jos menen ravintolaan ( joskus) ja siellä on ulkomaalaisen näköinen ystävällisen olioinen tarjoilija niin olen hänelle ystävällinen. Kyse on isommasta kuvasta.
Se on vain tosiasia, että jos on maahanmuuttoa paljon se vie kantasuomalasilta töitä.
Monet ovat työttöminä koska töitä ei löydy.
Helvetti kun ihmiset eivät tajua näin yksinkertaista asiaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - Anonyymi
Paljon nuorempia ulkomaalaisia, kyllä he oikeasti veivät ne työt!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Jos on 10kpl työpaikkaa ja otetaan 700kpl ulkomaalaisia lisää niin lopputulos?
- Anonyymi
Olin 4kpl. oikeita töitä ja otetaan 100 000 kpl ulkomaalaista niin mitäs sitten?.
- Anonyymi
Otetaan verorahoista osa ja tuetaan työllistymistä ulkomaalaisille, opiskelumateriaali, asunnot, ruuat. Vapaaehtoseksi toivotaan tukemaan köyhää suomalaista työtöntä naista. tämä on leikisti se "sankari" joka heitettiinkin sitten romukoppaan kun ulkomaalaiset pääsivät lävitse.
Suomalasinen köyhä nainen toi vaatekaapistaan vanhoja vaatteitaan säälien.- Anonyymi
Onneksi en ollut tällainen vedätettävä.
- Anonyymi
Osaa suomalasia köyhiä naisia työllistettiin auttamaan.
- Anonyymi
Suomalaisia
- Anonyymi
Ei se yksi ulkomaalainen ole se juttu vaan kokonaisuus ratkaisi.
Se että suomessa on lääniä asua ei tarkoita, että Suomi olisi oikeasti kestänyt sen, että tänne otetaan liian paljon ulkomaalaisia tilanteessa jossa oman maan kansalaiset kärsivät työttömyydestä. - Anonyymi
Minun aikanani tapahtui tämä murros joten näin sen muutoksen mitä tapahtui!!!!!!
- Anonyymi
Ensin Suomessa oli vain vähän ulkomaalaisia, maa kesti sen.
- Anonyymi
Sitten tuli työttömyys ja maahan tuli paljon ulkomaalaisia. Työt muuttuivat toisilla osa-aikaisiksi. Yhteiskuntaa alettiin käyttää hyväksi erilaisilla vedätyksillä, missä palkat maksettiin verovaroin.
Työntekijän arvo aleni tässä vaiheessa. - Anonyymi
Pörssiin siirtyminen.
- Anonyymi
Jakaantuminen huonosti palkattuihin osa-aikaisiin töihin ja normaalia palkkaa maksaviin työpaikkoihin.
- Anonyymi
Eriytyminen kiihtyy...
- Anonyymi
Palkkatuki siirtyi vedätyskeinoksi.
- Anonyymi
Rikas vankensi asemiaan, köyhät rosvottiin tyhjiin.
- Anonyymi
Globalistit loivat orjuuden uudelleen. :(
- Anonyymi
Se mies on järjetön kun yrittää tuoda tänne lisää ulkomaalaisia, ei se oikeasti toimi.
Usein rasistit eivät uskalla katsoa peiliin. Vastaus ongelmiin löytyy ( monesti ) sieltä.
- Anonyymi
Kyllä nykyäänkin pystyy elättämään itsensä omalla työllään. Pitää vain olla hieman aktiivisuutta.
Ite olen saanut yhden työpaikan työkkärin kautta pitkän masennuskauden jälkeen. Siitä olen kiitollinen. Olen toki ollut työkkärin kirjoilla aiemminkin saadakseni työttömyyskorvaukset. Sepä se lienee työkkärin paras puoli.
Noiden tapahtumien jälkeen olen elättänyt itteni omalla työllä, enkä aio enää palata sossun pakeille. Kuolen mieluummin vanhan torppani sänkyyn tai puolustaessani Sumea Venäläisiä vastaa.
Kyllä jämpti on niin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi miehet kohtelevat mua huonosti
Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn1893504Minä haluun vaa oikeesti kuulla
Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär611388Ajattelen sinua
aamuin, päivin, illoin. Toisinaan en yölläkään saa nukutuksi, kun pyörit mielessäni. Olemme molemmat aikuisia, etkä tiet441143- 511005
Pariisin olympialaisissa miesnyrkkeilijä löi naisnyrkkeilijän 46 sekunnissa keskeytyskuntoon
Algerian kohunyrkkeilijä nousi kehään – vastustaja luovutti hetkessä ja murtui itkuun https://www.is.fi/urheilu/art-200095932- 57913
- 67855
- 58827
Melko hyvin tunnen jo hänet
Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi69817Tänään (1.8) on maailman ylikulutuspäivä
Vuonna 1970 maailman ylikulutuspäivä oli joulukuun 23. päivä. Vuosituhannen alussa vuonna 2000 se osui lokakuun 4. päivä78794