Hans Välimäen kehutun ravintolan Google-arviot alkoivat luisua alaspäin - "Natsipassi"
Välimäki sanoo, että kannanotto oli hänen henkilökohtainen mielipiteensä eikä hänen yrityksensä kanta.
Koronastrategian päivityksessä keskusteluun noussee myös koronapassin asema jatkossa. Tällä hetkellä koronapassin käyttö on katkolla.
Pääministerin mukaan koronapassi on tarkoitus palauttaa käyttöön, Sanna Marin.
Välimäki sanoo, että kannanotto oli hänen henkilökohtainen mielipiteensä eikä hänen yrityksensä kanta.
Koronastrategian päivityksessä keskusteluun noussee myös koronapassin asema jatkossa. Tällä hetkellä koronapassin käyttö on katkolla.
Pääministerin mukaan koronapassi on tarkoitus palauttaa käyttöön, Sanna Marin.
Vastaukset 35
Vanhimmat
KOKKI Hans Välimäki kirjoitti perjantaina Instagramissa seuranneensa Iltalehden vaalitenttiä hämmentyneenä.
Hän ihmetteli, miksi poliitikot kiertelivät ja kaartelivat vastaustensa kanssa, kun heiltä kysyttiin rokotepassin käyttöönotosta.
Välimäki kannatti julkaisussaan passia.
– Mutta entäs jos tilanteen hieman helpottuessa avattaisiinkin kerralla kaikki? Siis ihan koko yhteiskunta. Elettäisiin kuin ennen vanhaan. Kaikki auki. Yökerhot, liikuntahallit, baarit, teatterit ja uimahallit. Kirjastoonkin pääsisi ja messuilemaan. Minne vaan. Ehtona olisi – kyllä – rokotepassi, Välimäki kirjoitti Instagramissa.
Pääministerin mukaan koronapassi on tarkoitus palauttaa käyttöön,
Turhaa jossittelua.
Kukaan ei tiedä mikä on koronan tilanne ensi kuussa tai seuraavassa kuussa.
Tällä hetkellä näyttää hyvältä. Tuorein virus leviää nopeasti, mutta on lievempi ja monille oireeton.
Senkin näkee varmasti vasta keväällä.
Natsipassi tai mikävaan passi niin aina joku persu valittaa. Näin tässä välimäenkin tapauksessa. Oman elämänsä persuilla on joku yleinen salaliittoteoria että näitä rajoituksia ja kriisitoimia.tehdään kiusallaan ja vain heitä varten. Ja tavallaan tehdäänkin kun persuilla on niin vaikeaa ottaa rokotuksia käyttää suojaimia ym.
Välimäki kannatti julkaisussaan passia, samaa mieltä on Suomen pääministeri.
Ihan sama tulee saamaan muutamia tuhansia yhden tähden arvosteluja googleen olen jo masinoinut sen ja tavoite on jotta arvosteluissa on sen jälkeen vain yksi tähti.
2015 opposition mielestä, rajat kiinni oli rasismia, nyt rokotepassi on natsipassi.
Mitkä puolueet oppositiossa on.
Rajat avasivat 2015 apposen auki hallitus Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus.
Opettele edes lähihistoria.
Rajat aukesi kansainvälisten tapahtumien johdosta. Kotimainen puoluepolitiikka ei kyennyt asiaan vaikuttamaan. Opettele itse perusasiat.
2015 opposition mielestä rajat kiinni oli rasismia, ja on yhä.
Jankkaat samaa valhettasi vuosi vuoden jälkeen.
Persut ainakin jatkuvasti öyhöttävät laittavansa rajat kiinni, jos heitä äänestää.
Valehtelijat!
Ps.Sitä samaa valhetta he myös jankuttivat ennen 2015 vaaleja.
Persut pettää aina!
Ei ne rajoja kiinni saa vaikka yrittäisi. Öyhäävät kannattajilleen jotka elää mielikuvitusmaailmassa.
Eikä persut saa Suomea EU:stakaan eroamaan eivätkä pysty muuttamaan mitään muutakaan asiaa, jota persut kohkaavat.
Persut on turhake puolue ja jopa haitallinen yhteiskunnan murentamista ajaessaan.
Kyllä lapsiministerit hoitavat sen homman ihan itse.
Ei ne nyt ihan turhiakaan ole. Antavat idiooteille äänen ja saavat jotain asioita läpi muiden persunpelossa. Mutta siinä se onkin. Ei persuista vastuuseen ole kuin koksujen koirana.
Eurooppa marssi pakolaisten puolesta: Tervetuloa!
Eri puolilla Eurooppaa on järjestetty lauantaina tukimielenosoituksia turvapaikanhakijoille. Tanskan poliisin mukaan Kööpenhaminassa noin 30 000 ihmistä osoitti tukeaan pakolaisille.
https://yle.fi/uutiset/3-8301543
Perussuomalaiset ei ollut marssimassa tuolla eikä Suomessa.
Tervetuloa.
Eurooppa marssi pakolaisten puolesta: Tervetuloa!
Suomessa suvaitsevat marssi mukana. Oppositiosta kuultiin, 2015 että rajat kiinni on rasismia.
Mitkä puolueet 2015 oppositiossa oli?
Vasurien natsipassi!!! Näinkö tässäkin kävi? SDP munii ihan kaikessa.
jännää on tämä että muni.... jotain on saavutettu.
Kokoomus on ottanut itselleen kunniaa siitä, että se halusi koronapassin jo ennen kuin hallitus alkoi sitä tosissaan suunnittelemaan.
Nyt se on ollut asiasta hiljaa eikä enää syytä keskusteluissa koronapassi asiassa hallitusta.
Ravintolassa miesten ilta
https://images.apina.biz/full/37937.jpg
Persut siellä turvottaa koko illan :D
Jopa tuhannet taksiyrittäjät saattavat joutua lopettamaan liikennöintinsä ensi kesän aikana.
Taksiyrittäjien etujärjestön Suomen Taksiliiton toimitusjohtajan Timo Koskisen mukaan syynä ovat muun muassa koronapandemian hyydyttämä kysyntä ja taksiliikennöintiluvan ehtojen tiukentuminen.
Sanoisi suoraan, 23 raiskausta tai niiden yritystä oli liikaa, Helsingissä.
Eipä kotimaata saa kertoa, vaikka sama lehdissä lukee.
Mutä täällä valitat. Berneri pilasi taksiyritykset. Soita sille.
Marini taas hävittää työpaikat, soita sillekin.
Poliisi havainnut ilmiön: Taksinkuljettajia epäillään yhä useammin seksuaalirikoksista.
https://yle.fi/uutiset/3-12202410
Suvaitseva vois kirjoittaa, että yksittäistapaus, siis 23 yksittäistapauksia. Pelkästään hesassa, kotimaatkin ovat mainittu.
2015 opposition mielestä tulijat, olivat korkeasti koulutettuja, 2015 opposition mielestä, rajat kiinni oli ja on rasismia.
Joku nyt saattaa kysyä, mitkä puolueet olivat 2015 oppositiossa.? Kun opposition mielestä tulijat oli korkeasti koulutettuja.
Berneri on jo palkkansa saanut, on parantumaton syöpä ja haukkaa ihan kohta nurmikkoa
Persut luovuttaneet.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17281588/persut-luovuttaneet
Suvaitseva olet.?
Poliisi havainnut ilmiön: Taksinkuljettajia epäillään yhä useammin seksuaalirikoksista.
https://yle.fi/uutiset/3-12202410