... olivat peräti kaksosia. Molemmat olivat intohimoisesti tieteeseen suuntautuneita. Tiesivät tasan tarkkaan, että useimpien ihmisten elämänhalu oli vain evoluution automatiikan luoma tuntemus, jonka funktio oli tunnepitoisesti tukea elämän olemassaoloa.
Tiesivät, että koska heillä tätä halua ei ollut, sekin oli vain sattuma. Eivät sattuneet perimään geenimuotoja, jotka aiheuttavat elämänhalua. Mutta olivat kuitenkin syntyneet, ja tässä sitä nyt oltiin.
Olivat koulussakin samalla luokalla, mutta kumpaakin muut vieroivat ja kummastelivat, koska luulivat, että ihminen voi VALITA omat ajatuksensa. Muiden mielestä ajatusmaailman valinta aina päättyy muuhun kuin tieteelliseen kuvaan. Joutuivat tieteellisen orientoitumisensa takia toisaalta juhlituksi, koulun parhaat, mutta toisaalta ankarasti pilkatuksi, koska muut eivät heitä ymmärtäneet.
Tiesivät, että elämällä ei ole tarkoitusta, mutta tiesivät myös, että jo syntyneet olivat niin monin tavoin kiinni muissa, että omaehtoinen poismeno olisi muille täydellinen katastrofi. Olivat huomanneet, että tahaton kuolema on siihen verrattuna vain hyttysen aivastus.
Näistä juttelivat. Kumpikaan ei halunnut jatkaa kärsimyksen ja elämän ketjua. Toisaalta ajattelivat niin erilailla kuin muut, että heillä ei ollut mitään muuta moraalia, kuin että PAHAA ei saa tehdä toiselle.
Perinteiset ARVOT tuntuivat kummallisuuksilta. Tulivat siihen tulokseen että oli pakko puun ja kuoren välissä elää niin miellyttävästi kuin voivat, ja sitten kuolla luonnollisen kuoleman.
Olisivat halunneet vain olla, mutta heitä yhtälailla kuin muitakin veti seksihalu. Oli kuitenkin liki mahdotonta löytää puolisoa, joka suostuisi lapsettomuuteen, kun puolison saaminen muutenkin teki tiukkaa. Mutta koska perinteinen moraali oli heille lähinnä vitsi, tulivat tulokseen, että asettuvat yhteen.
Jo pienenä olivat harrastaneet lääkärileikkejä eivätkä missään vaiheessa olleet ruvenneet ujostelemaan toisiaan. Asuivat samassa huoneessakin ja joutuivat lopulta yhdyntäänkin. Totesivat, ettei hassumpi kokemus, oikeastaan parasta, mitä on.
Kertusta tuli hiukkasfysiikan professori, erityisalanaan materian rakenne, Martista biologian, erityisalanaan populaatiogenetiikka ja lajiutuminen. Eivät lutkauttaneet korvaansa, mitä juoruilijat arvelivat heidän yksityiselämästään, mutta jatkoivat tieteen tekemistä ja myös popularisoimista.
Kirjoittivat muutamia kansantajuisia kirjoja ja esiintyivät julkisuudessakin, mutta eivät vastanneet tungetteleviin kysymyksiin. 🌹👀
Sisarukset Kerttu ja Martti
1
3074
Vastaukset
Sisarukset Kerttu ja Martti 2
Kun vielä olivat koulussa, Kertun ystävällinen luonne tuli jo esiin. Hän tiesi, että pojat ovat erityisen kiinnostuneet tytön vitusta. Koska KAIKKI luokan pojat olivat synnynnäisiä gentlemanneja, ei tarvinnut valikoida, kelle näyttää ja kelle ei.
Koulun kellarissa hän antoi poikien tarkkaan ja aikaa vieden tutkia ja katsella hänen elimiään. Antoi koskeakin, mutta gentlemannipojat AINA pyysivät luvankin. Eikä hänelle pala jäänyt kurkkuun, kun hän myös selosti, miltä tuntuu, kun vittu on oikein turvonnut ja kova.
Rohkaisi omalla esimerkillään poikiakin puhumaan omasta kyrvästään. Poikia kiinnosti erityisesti, olikohan pojan kyrvässään tuntema sittenkin samanlaista kuin tytön tuntemus vitussaan. Kerttu arveli sen olevan melko samanlainen, mutta tarkkaa varmuuttahan ei koskaan voi saada. Se oli kuitenkin varma, että se tuntui miellyttävältä aina siihen asti, kuin oli pakko laueta.
Kerttu hellällä kädellä tuottikin laukeamisen huumaan moneen moneen kertaan pojille, ja pojat Kertulle. Siitä oli jo tullut iloa tuottava tapa. Mutta luuserisovinistien ja moukkien alkeellisia huoritteluja hänen ei tarvinnut kuulla, sillä pojat tajusivat, että Kerttu oli todella tasokas ja äärimmäisen fiksu tyttö.
Kun luokka oli retkellä ja uitiinkin, saattoi vielä pukea läpinäkyvän ja yksikerroksisen uimapuvun. Ne olivat jo menossa pois muodista, mutta eivät millään muotoa aiheuttaneet pahennusta. Kerttu valitsi aivan tietoisesti valkoisen, joka jo sellaisenaan oli läpinäkyvä, mutta märkänä suorastaan katosi silmistä.
On varsin ymmärrettävää, miksi pojat kertyivät hänen ympärilleen, mutta jotkut tytöt, jotka tiesivät kellarireissutkin, olivat vihreänä kateudesta. Hiukan sivumpana Kerttu aukaisi vittuaan pojille myös vetämällä uimapuvun alaosaa syrjään.
Kerttu tiesi, mitä pojat eniten haluavat, ja hänen herttainen luonteensa halusi antaa juuri sitä, mitä he haluavat. 🌹👀
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3116725Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss653779- 2033076
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa242767- 741912
- 1461662
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2071654Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201518Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1631511- 891398