Kokkolassa sijaitseva Asevarikko 8 siirtyy lähiaikoina Haapajärvelle. Tässä yhteydessä noin 40 henkilöä ei katso voivansa muuttaa pois Kokkolasta tai lähikunnista. Puolustusministeriö on lähettänyt kirjeen sekä Kokkolan kaupungille että Rikkihappo Oy:lle ja Outokumpu Oy:lle, joiden toivotaan edesauttavan työpaikan löytämisessä kyseisille henkilöille.
Kokkolalaisia kyseisestä määrästä on 24, joista naisia kymmenen. Yhteensä työtä vailla olevia on 30 miestä ja 12 naista. Puolustuslaitos on kyennyt sijoittamaan Kokkolassa sijaitseviin muihin työpaikkoihin ainoastaan 3-4 henkilöä.
Kokkolan kaupunginhallitus käsitteli kirjelmää maanantaina ja päätti saattaa sen yleisten töiden lautakunnan tietoon ja pyytää lautakunnan lausuntoa. Puolustusministeriölle ja pääesikunnalle toimitetaan kirjelmä, missä tähdennetään työnantajan velvollisuutta sijoittaa varikon työntekijät siirtymäkauden aikana Kokkolassa valtion organisaatioon.
Mihin nämä sijoitettiin?
20
682
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä uutinen on siis tammikuussa 1972 eli tuliko Kokkolaan silloin joku muu armeijan suojatyöpaikka.
- Anonyymi
Tuliko asekoulu tuon jälkeen ja sinne sijoitettiin nämä ylijääneet.
- Anonyymi
Joo ja heikompi lahjaisia upseereita siirreltiin muista toimipaikoista Kokkolaan. Tällöin myös tämä kylähullu tuli vaivaksemme.
- Anonyymi
Kokkolassa on valtava työvoimapula.
- Anonyymi
On ja myös hakijan asenteella on yllättävän suuri vaikutus.
- Anonyymi
PUOLUSTUSVOIMAT on tehostanut valmiuttaan kiristyneen tilanteen vuoksi .
- Anonyymi
Sota on kaunista, siinä on voimaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sota on kaunista, siinä on voimaa
Pum pam, Gotlanti ja ahvenanmaa sodassa kohta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pum pam, Gotlanti ja ahvenanmaa sodassa kohta
Vääriä ennakkoluuloja on syytä korjata. Venäjä ei aloita sotaa Ukrainaa vastaan, vaan miehittää sen, kuten miehitti Krimin, sillä Ukraina on aina ollut yksi monista Venäjän "osavaltioista" Äiti-Venäjän sylilapsi. Sota ja miehittäminen ovat yhtä kaukana toisistaan, kuin maa on auringosta...
Sama "sotasääntö" koskettaa myös Manner-Ahvenanmaata, hah hah haaa!!!... 96 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pum pam, Gotlanti ja ahvenanmaa sodassa kohta
Kumpi voittaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vääriä ennakkoluuloja on syytä korjata. Venäjä ei aloita sotaa Ukrainaa vastaan, vaan miehittää sen, kuten miehitti Krimin, sillä Ukraina on aina ollut yksi monista Venäjän "osavaltioista" Äiti-Venäjän sylilapsi. Sota ja miehittäminen ovat yhtä kaukana toisistaan, kuin maa on auringosta...
Sama "sotasääntö" koskettaa myös Manner-Ahvenanmaata, hah hah haaa!!!... 96Edellinen kirjoittaja lienee yksi niistä turhakkeista joita asekoululla työllistettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpi voittaa?
Venäjä on voittanut kautta aikain kaikki käymänsä sodat, taistelut, kahakat ja tappelut.
Olisikin mielenkiintoista nähdä, kun Yhdysvalloista ei olisi jäljellä kuin vapaudenpatsaan raunio, hah hah haaa!!!... 96 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä on voittanut kautta aikain kaikki käymänsä sodat, taistelut, kahakat ja tappelut.
Olisikin mielenkiintoista nähdä, kun Yhdysvalloista ei olisi jäljellä kuin vapaudenpatsaan raunio, hah hah haaa!!!... 96Mielenkiintoisia ovat nämä ressun kommentit. Niistä huokuu syvää elämänkokemusta ja viisautta. Valtaosa ressun ennustuksista on toteutunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä on voittanut kautta aikain kaikki käymänsä sodat, taistelut, kahakat ja tappelut.
Olisikin mielenkiintoista nähdä, kun Yhdysvalloista ei olisi jäljellä kuin vapaudenpatsaan raunio, hah hah haaa!!!... 96Afganistan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä on voittanut kautta aikain kaikki käymänsä sodat, taistelut, kahakat ja tappelut.
Olisikin mielenkiintoista nähdä, kun Yhdysvalloista ei olisi jäljellä kuin vapaudenpatsaan raunio, hah hah haaa!!!... 96Hävisi 1900-luvun alussa sodan Japania vastaan ja samaten Saksalle ensimmäisessä maailmansodassa..
- Anonyymi
No intoa ei ainakaan näytä puuttuvan leviää ideat kuin haulikonpanokset ympäristöön.Tavoittaen jokaisen toiset ihastuksellaan jotkut vihastuksellaan.
- Anonyymi
Osa siityi Naton työntekijöiksi Saksaan .
- Anonyymi
Venäjää ei voita kukaan eikä mikään, ja sekös Yhdysvaltoja vituttaa. Siitä syystä USA alkaa siirtää joukkojansa pois Euroopasta, eikä paluuta ole. Suomen on turha mielistellä Natoa, ja siksi hävittäjäkauppa onkin peruttava mahdollisimman pian.
Olen varma, että tämän käskyn on Venäjän johto antanut Suomelle. Venäjä ei salli jopa ydinohjuksia kantavia Naton häivehävittäjiä länsirajansa tuntumaan, Kuopioon ja Rovaniemelle, saati Ahvenanmaalle... Uskokaa jo sotamaisteria, Kokkolan viisainta miestä, Kokkolan torin uusijaa ja Kokkojoen puhdistajaa, hah hah haaa!!!... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjää ei voita kukaan eikä mikään, ja sekös Yhdysvaltoja vituttaa. Siitä syystä USA alkaa siirtää joukkojansa pois Euroopasta, eikä paluuta ole. Suomen on turha mielistellä Natoa, ja siksi hävittäjäkauppa onkin peruttava mahdollisimman pian.
Olen varma, että tämän käskyn on Venäjän johto antanut Suomelle. Venäjä ei salli jopa ydinohjuksia kantavia Naton häivehävittäjiä länsirajansa tuntumaan, Kuopioon ja Rovaniemelle, saati Ahvenanmaalle... Uskokaa jo sotamaisteria, Kokkolan viisainta miestä, Kokkolan torin uusijaa ja Kokkojoen puhdistajaa, hah hah haaa!!!...Ja taas oli Tosirealistii väärässä
- Anonyymi
Talvisodassa tasapeli Suomen kanssa ja 1918 hävisi Suomelle.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127