Onko sinulla koira? Onko ollut tai tuleeko olemaan?
Kysyn, kun itse jälleen kuulun onnellisiin koiran omistajiin :)
Minulla on nyt Cairn-terrieri, saapas nähdä miten sopeudun tällaiseen pikku natiaiseen, kun on aikaisemmin ollut isoja koiria. Terrierin luonne kyllä näyttää pukkaavan esiin jo 8 viikkoa vanhallakin :)
Onko koirasi sinulle harrastus, vai seurakoira?
Me meinataan harrastaa tottelevaisuutta ja agiltyä, saatamme myös
muutamassa näyttelyssä pyörähtää.
Kysyn, kun itse jälleen kuulun onnellisiin koiran omistajiin :)
Minulla on nyt Cairn-terrieri, saapas nähdä miten sopeudun tällaiseen pikku natiaiseen, kun on aikaisemmin ollut isoja koiria. Terrierin luonne kyllä näyttää pukkaavan esiin jo 8 viikkoa vanhallakin :)
Onko koirasi sinulle harrastus, vai seurakoira?
Me meinataan harrastaa tottelevaisuutta ja agiltyä, saatamme myös
muutamassa näyttelyssä pyörähtää.
Vastaukset 34
Vanhimmat
On ollut ja montakin, mutta ei samaan aikaan, vaikka just nyt ei olekkaan, jaa-a tuonku tietäisin niin kertoisin... ;))
Ihanko totta, kuulutko... ;DD
Joo, kyllä terrieri luontonsa näyttää jo pentunakin... niinku vanhempanakin...
Kyllä ne mitä mulla on ollut, ni on ollut ihan seuraksi... ;))
Mutta olen mä aikanani, paria sakemanniakin opettanut, tosin se oli vaan muistin virkistys mielessä... Ja näyttelyissäkin on tullut muutamia kertoja käytyä, mutta niistä onkin jo aikaa...
Ihan totta, tapaus on tuore, juuri ennen vappua tuli perheenlisäystä :)
Saattahan tuo toisan olla, että tästä koirasta saan kaipaamaani haastetta, pienestä koostaan huolimatta. Kiva vaan on, että koirassa tiettyä jämäkkyyttä ;) ja tässä jääräpäisyyttäkin.
Vai sakemanneja opettanut, haastetta siinäkin. Ai, kumman muistin virkistys mielessä ?? :DDD
Ne kyllä onkin koiria, jotka on syytä opettaa hyville tavoille.
Mahtaa olla vinkeä pakkaus, ihan niinku hmmm... sinäkin... ;DD
Luulisin ainakin, ja etköhän saakkin... ;)))
On on, ilman muuta, mutta pitää sen totellakkin, taikka sitten saat siitä haastetta vielä enemmän jos ei se tottelemaan ala...
Oli joo, vaikka aika helppoja ne kyllä oli, kun osasivat jo kaiken mahdollisen...
Ilmeisesti vähän kummakin... ;DDD
Kyllä, ja sen ne kyllä osasivatkin...
hyvä vai paha asia jos nainen on "vinkeä pakkaus" ??? :DD
Kyllä koirastani tulee tottelevainen ja paikkansa laumassa tietävä. Näinhän sekin on onnellinen :)
Cairn on tuttu. Niitä on oikeastaan kahdenlaisia.
Vahtivia ja rohkeita tutustujia. Ovat lisäksi
hauskoja.
Itselläni (alkukodissa) oli BrysselinGriffoni
(k. 11v.), sitten hoidin velipojan kultaista
noutajaa (k. 15 v.) ja viimeistä koiraani sain
pitää yksin 8 vuotta (k. 15,5 v.). Se oli nätti
paimensukuinen lapinkoira.
En usko, että enää hankin koiraa, sillä aion
matkustella enemmän, kun nyt voin.
Tämä vaikuttaisi rohkealta ja erittäin utelias on, joskin ovat tietysti osa pentumaisuuttakin.
Hauskaluonteinen rotu on. Lisäksi jaksaa leikkiä ja lenkkeilläkin - siis juuri sopiva meidän porukalle!
Kultainen minullekin tuttu, on kahteen otteeseen sellainen ollut. Lempeämpää rotua saa etsiä!
Olet tainnut hoitaa koirasi hyvin, kun noin pitkäikäisiä olivat kaikki!!
Ei sitä tiedä, vaikka koiran hankkisit sitten kun olet matkustelusi matkustellut ja maltat taas rauhoittua kotinurkkiin :)
Joko tiedät minne matkasi vie?
Olen sen verran koiran ystävä, että koira pitää
ulkoiluttaa ainakin 4 kertaa päivässä. Siksi pi-
täisi olla velvollisuuden jakajia. Siksi en
nyt voi edes lähitulevaisuudessa ajatella koiran
hankintaa.
Matka?
Ehkä teen uusintakierroksen Budapestiin ja Pra-
haan tai sitten ihan totaalisen muuta.
on ollut, mutta ei ainakaan lähitulevaisuudessa ole. Kotieläimistä on aika paljon työtä. Niistä pitää todella pitää huolta.
2 koti kissaa on, joita ei tarvi sen kummemmin noteerata, kunhan muistaa hiekan vaihtaa ja ruokaa antaa.
selviää tosiaan paljon vähemmällä, kuten tekee kanistakin - toisesta elukastamme :)
Eivätkä sido ulkoilutus aikoihin - oppisihan koirakin hiekkalaatikolle, jos nyt heti pennusta opettaisi ? ;))
Mitä tarkoitit, kun mainitsit ettei kissojasi tarvitse perustarpeiden lisäksi "noteerata"?
Meillä ainakin koko sakki on kovasti huomiota vaatimassa/leikkimässä/unikavereiksi pyrkimässä.
Selkeästi pitävät isäntäväkeä laumaansa kuuluvina.
meininkiä :)))
Meillä on kani-vanhus 11 v. Ihana 'mummeli'!
Pari viikkoo sitten otettiin toinen kani. Leijonanharja kani. Mieletön karvaturri! Vilkas ja vauhdikas niin kuin vain nuori kani olla voi!
Koirat on kivoja, mutta en jaksaisi lenkittää :(
Tyydyn noihin pupetteihin :)
ollut leijonanharjakani. Oli ruskea ja tosi kaunis :) Hyvin leikkisäkin.
Kyllä kanistankin seuraa on, vaikkei sellainen jolla ei kania ole ollut sitä yleensä uskokaan :)
Meidän vanha 'mummeli' on perheenjäsen jo. Liikuttava, kun on niin vanha ja hidas. Tää uus on ihan rasavilli. Riehuu ja syö kaikkee mitä ei sais. Sitten kun komennat, hyökkää kimppuun! Ole siinä sitten pokerina. Kaippa se siittä rauhottuu? Harmi kun eivät ole kavereita keskenään :(
Ainakaan ei tarvitse lenkittää muuta kun sisällä. Vaikkakin kesällä on viety 'mummeli' mökille loikkiin. Saa nähdä häipyykö pikku-pupu sen siljän tien kun ulos pääsee...
Löytyyhän, tuleva lenkkikaveri. :)
Ihan vielä ei kovin pitkiä lenkkejä jaksa tehdä, eikä voikaan lenkittää liikaa ettei luusto jäis lihaksistosta jälkeen.
Agility ja mahdollisesti PK-sektori voisi olla tälle kaksrotuiselle sopivia.
Nyt ollaan ToKossa jotta emäntänä oppisin miten koiraa koulitaan ;)
rodulla ei onneksi ole näitä liikuntarajoitteita, kuten esim. kultaisella pentuna oli... onkin kai enemmän isojen rotujen juttuja.
Kyllä se on hyvä kouliinnuttaa itseään koulimaan, jottei käy niin, että koira sitten kouliikin emäntää :)
Kyllä tässä koiraihmisiä ollaan...olen harrastanut isompien koirien kanssa jo kauan..Itselläni on ollut koiria aina, mutta on totta, että ne sitovat. Siitä ei lähdetäkään enää sitten niin helposti! Koiraharrastus on ihan ookoo...kunhan omistajat muistaisivat myös huolehtia koiriensa jätökset:((( Niitä, kun tulee joka kevät esille...eikö omistajat välitä korjata vai, laiskuutta??
Ei lähdetä niin helposti ei, varsinkaan sillä prätkällä... Fillarilla voisi vielä koirakin selvitä vauhdissasi mukana :)))
Varmaan on sekä, että tuo kasaongelma. Toiset ei viitsi kantaa hauska-koirankakkapusseja mukanaan ja toisia e v v k. Ikäviä ne kasat näin keväisin lenkkipolun varsilla ovat :((
Niin, siis kaksi kiinanharjakoiraa, nakuja molemmat. 8-vuotiaita äijiä jo.
Aiemmin oli belgian- ja saksanpaimenkoiria mutta kun lapsi oli pieni, siirryttiin pienempään kaliberiin.
Näyttelyssä ei olla käyty, mutta toinen koirista on innokas agilityn harrastaja - toista ei vois vähempää kiinnostaa...
Koko ikä vietetty koirien seurassa, niin että en osaisi varmaan ilman olla.
koon mukaan sitä rotua onkin hyvä harkita, muuten jää ne muutamatkin, lapsen kenties armollisesti suorittamat, ulkoilutuskerrat omille harteille :)
Jännää tuo, vaikka sama rotu ei samat asiat kiinnosta. No toisaalta, eihän kaikista noutajista ole noutajaksikaan.
Itse olin nyt 6 v ilman koiraa ja kyllä sitä ovelle vastaantulevaa saapumisestasi aina yhtä iloista veijaria kaipasi :)
Ensimmäinen koirarakkauteni syttyi muutaman kuukauden ikäisenä mummolan sekarotuiseen (Karjalan karhukoiran ja Suomen pystykorvan sekoitus), vihaiseen vahtikoiraan. Opin irvistämään ennen kuin opin kävelemään, kun matkin koiran ilmeitä! Rakkautemme oli molemminpuolista, sillä koira oli kiukkuinen vain perheen ulkopuolisille. Jekku eli 18 - vuotiaaksi (syntyessäni se oli 3 v).
Sitten kinusin vanhemmiltani omaa koiraa - Brysselin Griffoni saatiin "halvalla", tosin se ei ollut ulkomuodoltaan ihan tyypillinen rotunsa edustaja, vaikka sillä Kennelliiton paperit olikin. Olin onnesta niin soikeana, etten pystynyt menemään seuraavana aamuna kouluun, kun piti istua vessassa...
Aikanaan muutin pois kotoa, ja Vikki jäi äidilleni (avioeron jälkeiseksi lohduksi).
Ensimmäisen mieheni mummolasta löytyi "minun elämäni hauva": siro, mustavalkoinen, pitkäkarvainen, kippurahäntäinen "coctail", kuten sekarotunsa uteliaille ilmoitin.
Dixie oli uskomattoman tottelevainen tyttö (ei tarvinnut ulkoiluttaessa hihnaa, oli kiltti ihmisille jne.)
Yli 17 vuotta taivalsimme yhdessä (oli reilu parikuukautinen meille tullessaan).
Dixie vierailee unissani vieläkin, vaikka poismenostaan on jo useita vuosia.
En ole voinut hankkia enää koiraa.
Nyt minulla on kolme kissaa:)
sinulla :))
Monta on karvakuonoa elämääsi mahtunut ja tiedä vielä montako tulee ajan saatossa ;)
Sekarotuiset ovatkin kai aina hyväluontoisia ja oppivaisia koiruuksia ????
Koirasta luopuminen se sitten onkin kova paikka ja miksei olisi, menettäähän siinä parhaan ja uskollisimman ystävänsä :((
hauva-vauvan johdosta :) Kuinkas maltat lähteä töihin :))?
Meillä on sekrotuinen piski, karjalan noutaja (sisältäen karjalan karhukoiraa, susikoiraa ja labradorin noutajaa). Käyttökoira jolla on monta virkaa; turvallisuuspäällikkö, ovikello, läskiämpäri, ruohonleikkuri, kaivuri, valmentaja... On kumonnut väitteen, ettei vanha koira opi istumaan, niin paljon uusiin juttuihin se on sopeutunut.
Kissakin löytyy, se onkin sitten se meidän perheen ainoa puhdasrotuinen.
Meidän koiraan liittyy (minun mielestä :)) hellyttävä tarina; sillä on kuonossa sellainen jakautuma karvoissa, se näyttää ihan samanlaiselta kuin karvalelujen sauma, tiedätkös, se viimeinen sauma joka jää kun on tunkenut sen täyteen pehmustetta ja jonka joutuu sitten käsin ompelemaan umpeen. Olen aina laskenut leikkiä että siitä "nenäsaumasta" se tyllerö on täytetty. Pari vuotta sitten luimme lasten kanssa kirjan, joka kertoi pehmolelusta jota rakastettiin niin paljon, että se heräsi eloon. Meidän koira taitaa olla sellainen ex-pehmolelu :)
onneksi voin halutessani tehdä osan töistäni kotoa etätyönä :)
Teidän koiruudella taitaakin sitten olla kaksi isää ;)))???
Ja monipuolisista tehtävistään päätellen on oikea KäyttöValio.
Juuu tiedä minä karvalelun sen tunkemis-sauman kohdan :D. Oli se todella hellyyttävä tarina, minunkin mielestä!
Voiskohan tuota satua soveltaa muuhunkin kuin eläimiin... jos rupeaisin oikein kovasti rakastamaan vaikka tyttäreni Ken-nukkea ja puff !! Siitä virkosikin elämäni mies!
*Nauraa kippurassa* Kohta alkaa Kenit mennä kaupan ;))) Siinä voi vaan käydä niinkin että hän vie tyttären ja puolet valtakunnasta :)) Hmm, vai olisko mun pitänyt vielä vähän aikaa antaa sun haaveilla... :)
Niin, ja meidän koiran isät riitelee nyt raastuvassa isyydestä ;))
Koirat ovat muuten siinä "isyys"-hommassa fiksuja, tuttavan tuttavilla oli Venäjän vinttikoira naaras, jolla oli juoksuaika. Hän tapasi lenkillään kaverinsa jolla taas oli mäyräkoira-uros. Kaverukset jäivät juttelemaan henkeviä kun ajattelivat ettei kokoeron takia siinä voi mitenkään hassusti käydä, mutta niin siinä vaan kävi - vinttikoira oli peruuttanut ison kiven luo, jonka päällä uros odotti :)) Tarina ei tosin kerro mitään jälkeläisistä...
sinä senkin...pärskäytin aamukahvit näyttöruudulle, kun tätä tarinaasi luin :D
Jos pidän kiirettä sen Kenin rakastamisen kanssa ehdin ennen tytärtäni :)
Eikös se Ken kuitenkin ole lähemmäs 30 v ??? Ainakin liian iäkäs tyttärelleni vielä ;)
Onko teillä kuitenkin tiedossa näistä roduista onko emä karjalan karhukoira, sus-koira vai
labbis ??? Vai onkos sekin epäselvää…. :)
Niin onhan koira neuvokas eläin ja taisi olla onneakin matkassa, kun sattui juuri sopivan korkuinen kivi lähistölle. Tai mistä sen tietää kuinka monta kiveä kävivät testaamassa ennen kuin onnistui :DD
Se on muuten kahvin väärinkäyttö, se! Pitääkö soittaa Pauligille, että hommaavat käyttöohjeen kahvipakettiin... "nautitaan sisäisesti, ei ulkoisesti" ;))
Meidän hauvelin äiti on karjalan räksykoira/labbis, isä oli ne kaksi sussari. Kuten huomaat, pitkäjänteistä tuotekehittelyä :)
Nukkuuko Ken jo tyynylläsi? Minä voisin ottaa Toystoryn Buzz Lightyearin... sais ainakin kerrankin kyytiä... suihkarikyytiä... ;D
Ja nyt koiralenkille sateeseen rauhoittumaan!
rauhoittamisen sijaan tehdä koiralenkki entistä levottomammaksi, kun nyt noita pusujuttuja kyselet :))
On Ken tyynyllä ja kohta pujahdan viereensä rakastamaan :DDD Toivotaan, että aamu tuo ihmeen tullessaan ;)
On koira kotona. Kääpiömäyräkoira.
Ennemmin oli isompi rotu ja kyllä se hiukkasen totuttelua vaati tämä pikkuinen.
Tosin on minulla aiemminkin ollut mäyräkoira.
Jäljestystä on tarkoitus lähteä koittamaan jossain vaiheessa ja näyttelyynkin varmaan mennään.
Mutta ennenkaikkea koira on meillä kyllä kaikkien silmäterä ja ihan lemmikki, suoraansanottuna lellikki.
Minulla on koira ollut oikeastaan aina, en taida oikein ilman osata olla.
tai ei kääpiö, vaan karkeakarvainen oli eka koirani. Siitä vaan ei koskaan tullut oikein "kesyä" kilttiä perhekoiraa. Kerran kaivoi itsensä melkein seinän läpi. En tiedä johtuiko siitä, että sen koko suku oli metsästyskoiria - ihan oikeita kettuja kuulemma luolistaan jahtailivat...ja tarhassa elelivät.
Täällä los mandariinos! Tää menee liirum laarumin puolelle ja pahasti!!
Mä ilmoitin meitit Tallinan risteilylle! Tosi-jorma kyseli halukkaita lähtiöitä ja aattelin vähän niin ku sun puolesta, että olisit halukas! Siis lähteen ;))
Elämä risaseks ja sillee ;)))
Sä se sit aina tiedät miten pitää toimia.
Kauheeta jos mä olisin jääny rannalle ellet sä ois huolehtinu mun puolesta tätäkin asiaa.
Kaikki laivaan......
Mä aina susta huolehdin!!
Et sä sit huolehdit musta siel laivalla!!!
Ikinä en sua jätä rannalle ruikuttaan!!!
on sulosii, vaikka ne kaiken tuhookii ;)
Kyllähän koira on oikea ystävä. Se osaa näyttää tunteensa vilpittömästi. Kukas muu se olisi häntäänsä heiluttamassa kotiin tultaessa kuin koira. (En minä ainakaan)...tai en tiijä.... kalle-töpöhäntä...
Onhan se koira hyvä lenkkikaveri, kukapa muu lähtisi koiranilmalla ulkoilemaan kaveriksi.
Toimi myös herätyskellona, ei vaan erota viikonloppuja arjesta.
Esipesee lautaset ja kattilat (kyllä ne vieraille kelpaa).
Ilmastoi kukkapenkin ja vaihtaa hienon redorondronin??? paikalle luu kasvamaan.
Haukkuu vieraat (isäntä ei kehtaa).
Makaa sängyssä kirsu siinä virneessä, että tää on mun paikka, sun vuoro maata lattialla..
Että kyllä se koira on kiva ;DD
monipuolisesti näyt sinäkin koiran tavat tuntevan :))
Vinhasti se töpöhäntäkin heiluu :DD