Rääkkyläkin on kunta

Pohjois - Karjalassa. Puuttuu listalta kokonaan. Palstan ylläpitäjällä hahmottamishäiriö tai puutteita jo kansakouluaikaan maantiedon oppimisesssa. Rääkkylä on vireä elinvoimainen suunnannäyttäjä kunta Keski -Karjalassa
1546024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 154

Vanhimmat

Ei ole kunta kauaakaan vaan lahjoitetaan sille kuka riesakseen suostuu ottamaan.
Rääkkylässä ei ole vireyttä, eikä elinvoimaa. Ei kouluja, ei työpaikkoja, ei palveluja, ei kulkuyhteyksiä jne. Ei tulevaisuutta vaan menneisyys - keski-ikä 90 ja nuoremmatkin enemmän tai vähemmän "rajoittuneita".
Rääkkylän ainoa hyvä puoli on luonto, tosin sekin alkaa jo olla pinoissa teiden varsilla.
Sorry, Rääkkylä on förbii.

Äänestä
  • On täällä koulu ,tosin toisen asteen koulutukseen on lähdettävä muualle 15 vuotiaana. Työpaikkoja löytyy omaehtoisesti Palvelut on riittäviä apteekki ja elintarvikekauppa. Asiointitaksi tuo vanhukset kerran viikkoon kaupalle. Mikäpä täällä on elellessä. Kun ei isot vaateet niin ei korkeelta putoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On täällä koulu ,tosin toisen asteen koulutukseen on lähdettävä muualle 15 vuotiaana. Työpaikkoja löytyy omaehtoisesti Palvelut on riittäviä apteekki ja elintarvikekauppa. Asiointitaksi tuo vanhukset kerran viikkoon kaupalle. Mikäpä täällä on elellessä. Kun ei isot vaateet niin ei korkeelta putoo.

    Homeinen koulu, suuri työttömyys, mistään ei saa vaatteita tai kenkiä (eikä paljoa muutakaan), lääkärit katoava luonnonvara, sisäpiiriläisyyttä ja kuppikuntaisuutta, ei toimivaa julkista liikennettä, valokuitu kallis, jäätävä mökkiläisten vetotus.....
    Onneksi kunnassa on yksi viisas mies, yllättäen sit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Homeinen koulu, suuri työttömyys, mistään ei saa vaatteita tai kenkiä (eikä paljoa muutakaan), lääkärit katoava luonnonvara, sisäpiiriläisyyttä ja kuppikuntaisuutta, ei toimivaa julkista liikennettä, valokuitu kallis, jäätävä mökkiläisten vetotus.....
    Onneksi kunnassa on yksi viisas mies, yllättäen sit.

    Koulua voi tuulettaa ,kirpputorilta löytyy edullisesti mekkoja ja kenkiä, lääkäri toimii mukavasti etäyhteydellä , potkurikelit on hyvät nykyään jos ei julkinen pelaa , valokuitu on hintansa veroinen , mökkiä muuallakin verotetaan raskaammin. Kyräilykin on täällä ihan omintakeinen voimavara kun sen vaan saa hyötykäyttöön

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koulua voi tuulettaa ,kirpputorilta löytyy edullisesti mekkoja ja kenkiä, lääkäri toimii mukavasti etäyhteydellä , potkurikelit on hyvät nykyään jos ei julkinen pelaa , valokuitu on hintansa veroinen , mökkiä muuallakin verotetaan raskaammin. Kyräilykin on täällä ihan omintakeinen voimavara kun sen vaan saa hyötykäyttöön

    Mökit täynnä yksinäisiä ukkoja, mummoja tai peräkammarinpoikia. Jos ei ole autoa, osaa käyttää tietotekniikka, eikä omaa avuliaita sukulaisia tai naapureita on kusessa tällä Rääkkylän "onnelassa" kun kotihoitokin on luokattoman huonoa. Me kuollaan kaikki!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mökit täynnä yksinäisiä ukkoja, mummoja tai peräkammarinpoikia. Jos ei ole autoa, osaa käyttää tietotekniikka, eikä omaa avuliaita sukulaisia tai naapureita on kusessa tällä Rääkkylän "onnelassa" kun kotihoitokin on luokattoman huonoa. Me kuollaan kaikki!

    Piti olla: ei osaa käyttää tietotekniikka,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mökit täynnä yksinäisiä ukkoja, mummoja tai peräkammarinpoikia. Jos ei ole autoa, osaa käyttää tietotekniikka, eikä omaa avuliaita sukulaisia tai naapureita on kusessa tällä Rääkkylän "onnelassa" kun kotihoitokin on luokattoman huonoa. Me kuollaan kaikki!

    Voisi täällä tietysti olla yhdet Markku Pölösen elokuvan ainekset myönteisessä sekä kielteisessä mielessä. Kotihoidosta minulla ei ole kokemusta, mutta eikös se pelaa aika mukavasti ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisi täällä tietysti olla yhdet Markku Pölösen elokuvan ainekset myönteisessä sekä kielteisessä mielessä. Kotihoidosta minulla ei ole kokemusta, mutta eikös se pelaa aika mukavasti ?

    Valitettavasti ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Piti olla: ei osaa käyttää tietotekniikka,

    Niin olin minäkin ennenmuinoin peräkammaripoikia mutta luokseni tuli kiihkeitä tyttöjä uudestaan.... ja uudestaan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin olin minäkin ennenmuinoin peräkammaripoikia mutta luokseni tuli kiihkeitä tyttöjä uudestaan.... ja uudestaan...

    Riäkkylässä ei ou tyttölöi, on vaen vanahoi kärttyssii akkoloi ja mummoloi. Unta näit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Riäkkylässä ei ou tyttölöi, on vaen vanahoi kärttyssii akkoloi ja mummoloi. Unta näit.

    Täällä olis miespuolisille hyvä vastaanottokeskuksen paikka. Mummot kulkisi vuosikaudet suupielet korvissa keskuksen sulkemisen jälkeen :-))

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mökit täynnä yksinäisiä ukkoja, mummoja tai peräkammarinpoikia. Jos ei ole autoa, osaa käyttää tietotekniikka, eikä omaa avuliaita sukulaisia tai naapureita on kusessa tällä Rääkkylän "onnelassa" kun kotihoitokin on luokattoman huonoa. Me kuollaan kaikki!

    Siitä olen samaa mieltä, että varmasti kuollaan. Mökit eivät ole täynnä. Jos olisivat, eivät olisi yksinäisiä. Jokaisella saa olla mielipiteensä, Rääkkylästä tai jostain muusta, ja se on oma kokemuksensa. Ei välttämättä muiden.

    Äänestä

  • Sammuva kunta ilmanmuuta, venäläiset asuttavat ja venäjän kielinen pian. Kunnan sossumenot toistakymmentä miljoonaa vuosittain ja siihen tulevat pälle Kelan maksamat avustuksen. Pelkkä rasitehan se on yhteiskunnalle, siitä ei pääse mihinkään.
    Ainoa, että valokuitu on ja tieto kulkee sillä suurimmalla nopeudella, valonnopeudella, suberia on siinämielessä.

    Äänestä

Täällä on näytetty suuntaa tietoliikenneyhteyksissä, siksi olemme edelläkävijäkunta jota muutamat kunnat yrittävät tapailla perästä.

Äänestä

Rääkkylä vireä suunnannäyttäjä? 🤣😅😂

Äänestä

Rääkkylä on kuoleva kunta.

Äänestä
  • Kaikki kuolee paitsi korona joka lopultakin kuntaamme joulukuussa rikastuttamaan saatiin.

    Äänestä

  • Edellä kävijä kunta venäläistämiseen. Venäjällä jos on joku erimieltä, se yksinkertaisesti katoaa, mutta Suomessa se jätetään kitumaan ja kuolemaan.

    Äänestä

Onneksi on yksi asiantunteva ja käytännön kokemusta omaava terveysalan ammattilainen ehdokkaana, T. Hämäläinen.
Ei ole mikään paperilla pätevä mukamas osaaja vaan oikea ammattilainen.

Äänestä
  • Rääkkyläisten kannattaa keskittää äänet Tapsalle. Muuten ei saada yhtään ehdokasta läpi. Siinä sitten lähtee terveyskeskus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rääkkyläisten kannattaa keskittää äänet Tapsalle. Muuten ei saada yhtään ehdokasta läpi. Siinä sitten lähtee terveyskeskus.

    Ainoa mahdollisuus saada Rääkkylästä oma edustaja. Tapsa lisäksi pätevä eikä mikään uuvatti. Onneksi on sitoutumaton.

    Äänestä

  • Vasemmistoliitosta, hyppää väliin demareihin. Hämäläinen, vaikka onkin enempi venäläinen.

    Äänestä

  • Poppamiehen aina voittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rääkkyläisten kannattaa keskittää äänet Tapsalle. Muuten ei saada yhtään ehdokasta läpi. Siinä sitten lähtee terveyskeskus.

    Ei haittaa, pääasia, ettei venäläisty ja vie kaikkea, terveyskeskuksia kun saa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa mahdollisuus saada Rääkkylästä oma edustaja. Tapsa lisäksi pätevä eikä mikään uuvatti. Onneksi on sitoutumaton.

    Sitoutumaton? :) sitoutuu milloin minnekin, niinkuin hyvin tiedetään eli tavallaan sitoutumaton. Mutta katsokaa ihmeessä, onko ihmetapsasta mihinkään. Aika näyttääja hyvin näyttääkin.

    Äänestä

Täällä ei ole Teboilin parlamenttia , on mentävä Kiteelle

Äänestä

Kunnantalolla oleva parlamentti vastaa saman asian.

Äänestä
  • Toisessa parlamentissa saa piirakkakahveet

    Äänestä

Rääkkylä ei ole kunta. Se on muinaisjäänne hevosvetoiselta ajalta, hallinnollinen erehdys ja virhe. Kunnan tulisi olla palveluja tehoikkaammalla tavalla tuottava yksikkö.
Pohjois-Karjalassa tarvitaan 1-3 kuntaa. Mitä virkaa on "kunnalla" jossa syntyvyyskin on <<10 lasta. Pitäkää jo Rääkkylälle muistotilaisuus.

Äänestä

Mielenkiintoista nähdä kenelle kunnan maaomaisuus tullaan kanavoimaan ja millä hyvä veli verkostolla?

Äänestä
  • No esim. Venäjällähän se kuuluu puolueen eliitille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No esim. Venäjällähän se kuuluu puolueen eliitille.

    Moneen kertaan toistuvat viittaukset Venäjään. Ja toden totta, Venäjällä näkyy olevan kova kannatus Rääkkylässä. Perinteisesti kepulaiset ja vanhat kommunistit ovat rajusti suomettuneita. Kekkosajan Kremlin käskyvaltaa kaihoavia riittää.

    Äänestä

valtimokin sai oman palstan liittymällä Nurmekseen, liittykää tekin. tosin teillä ei taida ollä niin hölmöjä päättäjiä jotka tekisi kuten valtimolla

Äänestä
  • Viisaimmathan ne tuppaa valitsemaan johtopaikoille. Eikös niin ole tehty Valtimollakin ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viisaimmathan ne tuppaa valitsemaan johtopaikoille. Eikös niin ole tehty Valtimollakin ?

    Se vaan kun tuppaa nykyään olemaan, ettei tämä sukupolvi säästä, eikä seuraavillakaan ole mitä mistä säästääkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se vaan kun tuppaa nykyään olemaan, ettei tämä sukupolvi säästä, eikä seuraavillakaan ole mitä mistä säästääkään.

    Rääkkylä on ainakin säästänyt velkaa tuleville sukupolville.

    Äänestä

Rääkkylä on kunta jossa osalta pitäisi kieltää eläntenpito ja metsästäminen kun lait sekä hyvä tapa ei ole hallussa.

Äänestä
  • Joiltakin sekopäiltä voisi ottaa myös aseenkantoluvat pois.

    Äänestä

  • Kylätiellä löntystelevä ja makoileva irtorakki on kaikkien riesa 🤬 Joutaa jäädä auton alle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joiltakin sekopäiltä voisi ottaa myös aseenkantoluvat pois.

    Tyypit tiedetään mutta seurat ummistavat silmänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kylätiellä löntystelevä ja makoileva irtorakki on kaikkien riesa 🤬 Joutaa jäädä auton alle.

    Ota kiinni ja vie koiratarhalle. Turha koiraa tappaa, omistajat syyllisiä ovat.

    Äänestä

Kuka pitää irti vihaista susikoiraa?

Äänestä
  • Missäpäin rakki juoksee ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missäpäin rakki juoksee ?

    Se on persujen taivaallinen ilmentymä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missäpäin rakki juoksee ?

    Viesti poistetaan aina, miksi, onko luvatonta kertoa irtorakin liikkuvan haapasalmentiellä?

    Äänestä

  • Jospa se on susi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missäpäin rakki juoksee ?

    Pantiissa oli seefferin näköinen koira.

    Äänestä

Milloin rääkkylän venäläiset nousevat järjetöntä sotaa, ihmisten tappamista ja suoranaista pahuutta vastaan kuten kiteen venäläiset? Nyt on aika toimia, kertoa totuus myös rajan takana oleville. Rakkaus ja rauha ♥️

Äänestä
  • Älä unta näe 😢

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä unta näe 😢

    Ny kaikki pahan voimia vastaan. Tappaminen ei koskaan ole oikein. 🌻❤️

    Äänestä

Putinin eliminoimisesta on luvattu miljoona dollaria palkkiota. Sillä elää mukavasti loppuelämän. Toivottavasti joku tarttuu toimeen.

Äänestä

Perheen jäsen väittää Suomen uutisia valheeksi. Vaikeaa. Yhteiset 20v vain harhaa? Lapsikin puttea uskoo. 😢

Äänestä

Kohta valitaan uusi johtotähti.

Äänestä

Rääkkylässä kuuluu olevan eritasoista asunnonvuokrausta. Millaista lienee ?

Äänestä

Siipikarja pittäis pittee sisälä tai katetussa tarhassa toukokuu loppuu mut Riäkkylän miehe kukot ja kanat on ainaa vappaana pahimmillaa auto renkais pyöriit. Jottai rotia eluka pittoo. Lait ne on Riäkkylässäkii.

Äänestä

Lyömpä vettoo et uus kunnanjohtaja lähtöö vuuven sissään lätkimää ei kestä pitempää Riäkkylä örvelöi.

Äänestä

Haapasalmen kylätalon luona jäällä ärhentelevä susikoira.

Äänestä

onnea rääkkylä, persut valitsi uuden johtajan. olisi kannattanut googlettaa ensin ennen valintaa

Äänestä
  • Hyvä mies on valittu. Saa nähdä meneekö Rääkkylän änkyrät, ennenkaikkea persut, aikanaan ruotuun. Eronen talutti niitä niin nöyränä "narussa".

    Äänestä

Persujen kanssa kyllä Rääkkylässä pärjää, mutta miehet vasemmalta .............

Äänestä
  • Vasemmiston kanssa pärjää, mutta nämä kiiltokuva uskovaiset joilla sydämessä ahneus ja itsekkyys.........................

    Äänestä

Nyt Rääkkylässä kunnanjohtaja, tuli Puolangalta.

Äänestä
  • Muuttiikoo Rääkkylää asumaa?

    Äänestä

  • Onneksi Tohmajärveltä ei tullut, se olisi ollut täysin järjetön valinta.

    Äänestä

Missä Rääkkylän mielenilmaisut sotaa, tappamista vastaan? Ai niin ☹️ Ei uskalleta

Äänestä
  • On siitä keskusteltu Marttakahviossa

    Äänestä

  • Rääkkylä on niin varovainen ja johdonmukainen. Ei ilmaissut.
    Titu venäjältä sanoi viime sota aikaan, vielä se Rääkkylän puukirkkokin tuhotaan, vielä se ehjänä on ja uuden maalin ja katonkin saanut puurahoilla.

    Äänestä

Rääkkylä myy metsää, kohta on velat 0 euroa.

Äänestä
  • Entäs sitten?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entäs sitten?

    Sitten pannaan, pannaan elämä risaseksi niinkuin kunnalliskodin ukot kahvipöydässä särkevät tyhjän tulitikkuaskin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitten pannaan, pannaan elämä risaseksi niinkuin kunnalliskodin ukot kahvipöydässä särkevät tyhjän tulitikkuaskin.

    Elämää ei oikein voi laittaa risaiseksi, koska (kiitos eräiden) ne rahat menevät velkojen kuittaukseen. Nyt vaan tiukkana eteenpäin, niin kuin näyttää .

    Äänestä

Rääkkylässä ei ole mitään hyvää eikä menestyvää.

Äänestä

Käsittämätöntä tuo valokuidun ympärillä oleva mokailu. Entinen kunnanjohtaja junaili mokat kokonaan kunnan piikkiin. Mukamas sitten ollaan itsenäisiä? Kuinka kauan? Meni metsäpuuvarannot, meni metsämaat. Meni kuntalaisten muuhunkin tarvittavia verovaroja. Rääkkylän eliitti ja akateemiset loisti kuinka tehdään kuinka modernia kuntaa. Kaikki meni realismista ulos. Sitä se tekee kun perseennuolijana haluaa olla optimistinen. Sitten vielä persutkin, Rääkkylän toivo, kepujen perseennuolijoita. Kuinkahan paljon tätä juttua voisi jatkaa? Areena on avoin,,,

Äänestä
  • Hyvävelitoimintaa ja vain tiettyjen tahojen suosimista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvävelitoimintaa ja vain tiettyjen tahojen suosimista

    Pellekunta omahyväisiä pellejä täynnä.

    Äänestä

  • Hyvä kunnanjohtajahan nyt on. Se Kuittinen olisi ollut huono- ja tuhoisa valinta koko kunnalle ja kuntalaisille. Riitoja se olisi tiennyt ja riidellessä mennyt kallista aikaa ja palanut edelleen valtavasti kunnan ja kuntalaisten rahaa.
    Tottakai rahatilanne kunnalla on heikko ja velkaa kun on paljon. Sanotaan, että velka ei happane, mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Ennen oli markka, markat euroiksi , ei siitä miksikään juuri nykyään ole muuttunut. Samat ostokset markoilla, kuin euroilla.

    Äänestä

  • Se tää uusi kunnanjohtaja haluaa tehdä parhaansa, meneekö sitten hyöty venäjän persiään, ukrainalaisia tulee saa nähdä ajaako ne sitten pois venäläiset.

    Äänestä

Kunnassa joku viilaa linssiin omaksi hyväkseen ja lammaslauma häntä seuraa 🐑🎁😂

Äänestä
  • Taiteillaan 💩

    Äänestä

Valehtelia saa palkkansa 💩 juhlitaan ☠️

Äänestä

Kyllä nyt kelpaa, valokuitulaskut maksettu ja nyt kun tätä kuitua käytämme etätöihin ynnä muuhun niin se tuo valtavasti verotuloja kuntaa, sekä muutoin myönteistä pöhinää josta kukaan ei jää paitsi.
Näin me olemme kaikki karikot ohitettu ja edessä on nousujohteinen tulevaisuus.

Äänestä
  • Totta joka sana.

    Äänestä

  • Kun olen ihan rehellinen, niin kyllä nyt passaa ja hyvä on. Muutamalla kympillä kuukaudessa ja kaikki kulkee tieto ja tulee valonnopeudella, eikä säteilytkään liiemmalti haittaa.
    Sitä minä en sitten tiedä, että onko verkko velkana ja minkä verran.
    Kunnalla velkaa Attentotin saamisista, lienee 10 miljoonaa rahastaneet, kiinteistöyhtiön kautta hoitelevat ja P-Sähköytiön osakkeita panttina. Pantti ja rötöstely kauppaahan se on ja liittyy kaikkeen.

    Äänestä

Voisiko joku kertoa tuota valokuidun historiaa miksi se on noin kummajainen?

Äänestä
  • Kyllä riittäs kertomista miten pöljöö porukkoo riäkkylässä on muttei uskalla ku suoattas joutuu mualittamise kohteeks.

    Äänestä

Sari Kaasinen ja Värttinä ovat palanneet Rääkkylään. Heidän konsertteihinsa sinne ei pääse kuin omalla autolla Rasivaaraan, linja-autoyhteydet ovat surkeat ja köyhät eivät pääse edes Waltti-kortilla, vaikka Kiteelle sillä voi päästä kun ostaa A-B-C-D vyöhykkeisen kuukausikortin. Miksi Rääkkylästä kulkeminen on niin hankalaa?

Äänestä
  • Täällä on vähän asukkaita, siitä se yleisten kulkuneuvojen liikennöinnin vähäisyys johtuu.
    Mutta entäpä polkupyörä tai sähköpotkulauta, tietty nekin maksaa , muttei käytettyinä kovinkaan paljon.
    Kävellenkin - se edistää kuntoa ja vähentää sairaalakäyntejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä on vähän asukkaita, siitä se yleisten kulkuneuvojen liikennöinnin vähäisyys johtuu.
    Mutta entäpä polkupyörä tai sähköpotkulauta, tietty nekin maksaa , muttei käytettyinä kovinkaan paljon.
    Kävellenkin - se edistää kuntoa ja vähentää sairaalakäyntejä.

    On se tiältä syrjäkylältä hankalloo lähtiä sähköpotkulauvalla kirkole kauppaan tai Kittiile asioille kun virta loppuup kesken ja tuskin ne lauvat on tehty hiekkateille. Polokupyörällä suattas ehkä kesäaikkaan piässä ees johonnii, mutta entäs kuatosatteella tai talavella? Ja kun kuntalaisten kesk´ikä on jottai 80 v nii eihän potkulauat tai polokupyörät heille sovi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se tiältä syrjäkylältä hankalloo lähtiä sähköpotkulauvalla kirkole kauppaan tai Kittiile asioille kun virta loppuup kesken ja tuskin ne lauvat on tehty hiekkateille. Polokupyörällä suattas ehkä kesäaikkaan piässä ees johonnii, mutta entäs kuatosatteella tai talavella? Ja kun kuntalaisten kesk´ikä on jottai 80 v nii eihän potkulauat tai polokupyörät heille sovi.

    Mitäs urputtaa syrjäkylällä oloonsa, muuttaa maalikylään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs urputtaa syrjäkylällä oloonsa, muuttaa maalikylään.

    Se on niin helppoa kotoaan lähteä 🙄

    Äänestä

Nyt on menossa myönteinen pöhinä metsissä, Sijoittajat haalivat metsät kovaan hintaan kunnalta.

Äänestä
  • Joko on suositeltu myymistä venäläisille. Putin on kiinnostunut pelkistä maista, ei ihmisistä.

    Äänestä

Rääkkylästä puuttuu hyvä ja hyvän palvelun kahvittelu, ruokailu ja kaljoittelu paikka. Paksuniemeen etsitään yrittäjää. Nyt olisi hyvä tilaisuus alan ammattilaiselle.

Äänestä
  • Grilli vaunu rantaan ja kunnon mättöä tarjolle. Ei sen kummempaa tarvita.

    Äänestä

  • Minusta on kaljoittelu jo liikaa, puhumattakaan viinoittelusta. Rääkkylässä täytyisi rakentaa kestävää kehitystä, mutta ei rakenneta mitää, kun puretaan. Konkussin vie pitäjää ja on tyypillinen suomalainen käytäntö, myydään sitä mistä saa rahaa sinne asti, kun loppuu. Tämä sukuplvi ei säästä, eikä seuraavlla ole enää mistä säästää. Herrojen persiään kaikki menee.

    Äänestä

Vieläkö Paksuilla Pojilla kaljahanat toimii ?

Äänestä

Koirat kiinni tai ukot koirien kanssa maastoon.

Äänestä
  • Jokavuotinen piskiralli on taas alkanut 🤬

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Jokavuotinen piskiralli on taas alkanut 🤬

    Tarkoitat varmaan auto- ja piskiralli

    Äänestä

Ahventa antaa Teppo merkkisellä katiskalla

Äänestä
  • Joko Kone1 romut kohta lähtee?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Joko Kone1 romut kohta lähtee?

    Eipä ole ainoa romu ja rottelo kasa kunnan alueella.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Eipä ole ainoa romu ja rottelo kasa kunnan alueella.

    Empä ole huomannut. Siististihän ja mallikkaastihan täällä kaikki on. Ei puutu kuin se kaljottelu paikka.

    Äänestä

Kuka srk vaalien paras ehdokas ❤️🌈🕊️👍joka toimii meidän kaikkien hyväksi? 😀

Äänestä
  • Rääkkylän srk teki jänikset ja liittyi Kiteeseen. Ei ole enää Rääkkylän omaa seurakuntaa. Jos äänestää, äänestää kiteeläistä. Ei kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Rääkkylän srk teki jänikset ja liittyi Kiteeseen. Ei ole enää Rääkkylän omaa seurakuntaa. Jos äänestää, äänestää kiteeläistä. Ei kiitos.

    Mieluummin kiteeläistä kuin rääkkyläläistä.

    Äänestä

  • Onks Riäkkyläs muka omii ehokkaita?

    Äänestä

Ossin korjaamo aloittaa toimintansa

Äänestä
  • Nostamme maljan Ossille !

    Äänestä

Mikä mättää? Rääkkylään ei saatukaan uutta yrittäjää vaan entiset jatkavat Paksussa 🙄
Outo kunta 😒

Äänestä
  • Yrittäjät halusi lopettaa mutta ei päässy kunnan kans sopimukseen?
    Irtisanot sopimuksen ja lopetat!
    Miksi Riäkkyläs on aina niin vaikeeta?
    Ilmankos hyvä ruokapaikka yhä puuttuu kahvilasta puhumattakaan.

    Äänestä

  • Ei kuntakaan kaikkeen taivu!!!!

    Äänestä

  • Ei vai? No voihan pas...

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ei vai? No voihan pas...

    Mitä ne taas Rääkkylässä rähisee? On niin kotoisen tuntuista,,,

    Äänestä

  • Oudot yrittäjät...

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Yrittäjät halusi lopettaa mutta ei päässy kunnan kans sopimukseen?
    Irtisanot sopimuksen ja lopetat!
    Miksi Riäkkyläs on aina niin vaikeeta?
    Ilmankos hyvä ruokapaikka yhä puuttuu kahvilasta puhumattakaan.

    Tapahtui yrittäjillä ihmeparantuminen! ja nyt taas saa jonotella ruokaa - jonka guudwilliä ei tainnut kukaan haluta ostaa. Miksiköhän.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Tapahtui yrittäjillä ihmeparantuminen! ja nyt taas saa jonotella ruokaa - jonka guudwilliä ei tainnut kukaan haluta ostaa. Miksiköhän.

    No älä 😂🤣😅

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Tapahtui yrittäjillä ihmeparantuminen! ja nyt taas saa jonotella ruokaa - jonka guudwilliä ei tainnut kukaan haluta ostaa. Miksiköhän.

    Hyvä mainostemppu, huomioo saivat. En mäne sinne ennenko uuet yrittäjät.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Hyvä mainostemppu, huomioo saivat. En mäne sinne ennenko uuet yrittäjät.

    Einespizzoja siis ostettava jatkossakin 😋🍕

    Äänestä

MAHOTTOMAN HYVIN MÄNNÖÖ VÄHÄN AIKOO KUN METÄT ON MYÖTY

Äänestä

Rääkkylän kunnanvaltuusto = valehtelijoiden Klubi ?

Äänestä
  • Valehtelijoitten klupissa vuan paranoo, herrasmies lähtee ja junttien juntti tulee tilalle

    Äänestä

  • Taitaa ristinmerkintekijä olla suurin valehtelija klubissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Taitaa ristinmerkintekijä olla suurin valehtelija klubissa.

    Tarkemmin katsottua siinähän on kaksi junttia vierekkäin.

    Äänestä

Kaikissa kunnissa missä kepulla on enemmistö pysähtyy myös kehitys. Onneksi eduskuntavaaligallupit antaa suuntaa siitä että ihmiset siirtyvät ajatuksissaan 2020-luvulla.

Äänestä
  • Rääkkylän kehitys on ollut ja tulee olemaan pysähdyksissä, käytännössä miinuksella, olipa kepua tai ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Rääkkylän kehitys on ollut ja tulee olemaan pysähdyksissä, käytännössä miinuksella, olipa kepua tai ei.

    Rääkkylä on Thatcherismin edelläkävijä Suomessa. Myytiin kaikki kunnan omaisuus ja miten kävi?

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Rääkkylä on Thatcherismin edelläkävijä Suomessa. Myytiin kaikki kunnan omaisuus ja miten kävi?

    Mikä se taas Rääkkylää vaivaa? Onko puurot ja vellit sekasin?

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Mikä se taas Rääkkylää vaivaa? Onko puurot ja vellit sekasin?

    Rääkkylän talousihmettä pitäisi mainostaa enemmänkin. Sekoitus hardcore kommunismia äärimmäiseen yksityistämisideologiaan.

    Äänestä

  • Kun Rääkkylässä on näitä touhu tätejä niin kukahan olisi vuoden 2022 nainen? Ehdotuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Kun Rääkkylässä on näitä touhu tätejä niin kukahan olisi vuoden 2022 nainen? Ehdotuksia.

    Ämmämäisiä miehiä löytyy helpoimmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Ämmämäisiä miehiä löytyy helpoimmin.

    sinä ja isäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    sinä ja isäsi?

    Aloitettaas vaik isosta joukosta mettämiehii, hikariuskovaissii ja polliitikkoi. Ollaa niin viksui olevinnaan, mutta oma napa ja sen palavominen näkkyy läpi. Omat lait erräillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Kun Rääkkylässä on näitä touhu tätejä niin kukahan olisi vuoden 2022 nainen? Ehdotuksia.

    Ehdotan Elsaa, hän on järkkymätön totuuden puhuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Ehdotan Elsaa, hän on järkkymätön totuuden puhuja.

    Se täti näköö vain omia totuuksiaan. Mutta saahan niistä hyvät naurut.

    Äänestä

Muuta hienoa ole kuin luonto niiltä osin mitä ei ole avohakattu.

Äänestä

Vai nii, onkoo se kalanjalostus laitos kaput?

Äänestä
  • Ei.

    Äänestä

Useimmat Rääkkylästä nuoruudessa lähteneet palaavat varttuneemmalla iällä takaisin kotiseudulleen. Sydän ei ole koskaan lähtenyt Rääkkylästä.

Äänestä
  • Mutta järki on

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Mutta järki on

    👍😆😅🤣😂

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Mutta järki on

    ehkä järkikin palaa myöhemmin rääkkylään, joten sinun ei kannata huolestua, sinusta pidetään huolta 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    ehkä järkikin palaa myöhemmin rääkkylään, joten sinun ei kannata huolestua, sinusta pidetään huolta 🤣🤣🤣

    Yhtään järkevää ei ole Rääkkylään miesmuistiin muuttanut, joten odotetaan sitä ensimmäistä. Voipi tulla pitkä odotus.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Yhtään järkevää ei ole Rääkkylään miesmuistiin muuttanut, joten odotetaan sitä ensimmäistä. Voipi tulla pitkä odotus.

    Järkevät isäntämiehet ei oo täältä koskaan minnekään muuttaneet

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Järkevät isäntämiehet ei oo täältä koskaan minnekään muuttaneet

    Kun niitä ei ole koskaan ollutkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Kun niitä ei ole koskaan ollutkaan.

    Sukusi ja perheesi ei käy oikein esimerkiksi muista Rääkkyläläisistä.

    Äänestä

Onko Rääkkylässä yksi kunnanvaltuuston pöytäkirja kadonnut?

Äänestä

Saahaanko myö eduskuntaan poliisi ??

Äänestä
  • Älä unta nää!

    Äänestä

  • Toivottavasti, nimittäin Marko Kilpi!!

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Toivottavasti, nimittäin Marko Kilpi!!

    Kyllä tämä poliisimies jatkoon vaikka onkin savolainen 🤗

    Äänestä

Voutilaista äänestin

Äänestä

Aikoinaan sossun sijainen luuli jo nähneensä kaiken ennen kuin tuli Rääkkylään. Ei ollutkaan nähnyt. Kateuden ja negatiivisuuden pikkukunta, jossa milloin kukakin silmätikkuna. Uusin kohde kunnanjohtaja. Jollainhan se riäkkylänkin pitää uutisiin päästä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pohjois - Karjalassa. Puuttuu listalta kokonaan. Palstan ylläpitäjällä hahmottamishäiriö tai puutteita jo kansakouluaikaan maantiedon oppimisesssa. Rääkkylä on vireä elinvoimainen suunnannäyttäjä kunta Keski -Karjalassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu