Ajatuksia sinusta...

Tavattiin ohimennen ensimmäisen kerran viime vuonna näihin samoihin aikoihin... Jo silloin ajattelin, että sinuun haluaisin tutustua. Nyt tavattiin taas yhteisten kavereiden kautta vappuhulinassa.

Istuit mun vieressä pöydän ääressä, mutta en osannu sanoa sulle sanaakaan, tärisin ihan. Puhuit siinä jonkun muun kanssa ja sun ääni sai kylmät väreet kulkemaan mun niskassa. Meidän katseet kohtas useaan otteeseen, mutta sanaakaan ei vaihdettu.

Nähtiin taas seuraavana päivänä, tulit mun selän takaa ja moikkasit meille iloisesti, käännyin katsomaan ja huomasin uppoavani sun silmiin. Sain juuri ja juuri soperrettua hiljaisen moin. Näytit yllättyneeltä. Toivoin niin näkeväni sut taas illalla, mutta olittekin menneet toiseen paikkaan... Nyt en osaa ajatella muuta kuin sitä milloin nään sut taas ja uskaltaisinko pyytää kaveriltani sun numeron.
Ja uskaltaisinkohan edes soittaa vaikka numeros käsiini saisinkin...
71248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mees ny petiis ja miäti,kandeisko nukkua vähä ja taruilla taasen huomena.

Äänestä

Sinä tyttö siinä, kirjoitit upean tekstin ihastuksestasi!

Mutta tiedätkö mitä? Luulen, että viestisi meni HUKKAAN. Hän ei ole täällä, se on niin epätodennäköistä. Varmin tapa olisi mennä sanomaan hänelle (voin tarkentaa: jos et uskalla sanoa, niin lähetä vaikka tekstiviesti!)

Mikset uskaltaisi ottaa yhteyttä? Mitä voisit muka menettää? Maineen..? Pelkäisitkö, että sanoisit tai tekisit jotain typerää siinä hermostuneena, jolloin ihastuksesi saisi susta pikkasen väärän kuvan??
No mutta, sehän on yleistä! Itsekin tunnustin yhdelle pojalle viime kesänä. Ja olen iloinen, että niin tein, vaikkei siitä sitten tullutkaan yhtään mitään. Sen voin vain sanoa, että kertominen ylipäätänsä huojentaa oloa. Mitä sitä turhaan pitämään niin isoa lastia sisällään. Jos olet varma, että pidät todella hänestä (eli ei ole mikään "viikon ihastus"?), niin OTA YHTEYTTÄ. Se kannattaa.

"No guts, no glory", "Se ei pelaa, joka pelkää"

Äänestä
  • Tiedetään, tiedetään! :)

    Viesti on jo lähetetty ja ihan viattomasti kahville pyydetty tätä ihastuksen kohdetta, vaan vastausta ei oo vielä kuulunu. :/

    Mutta ainakaan ei voi sitä surra ettei olisi asian eteen mitään tehnyt. :)

    Äänestä

  • Sunny kirjoitti:

    Tiedetään, tiedetään! :)

    Viesti on jo lähetetty ja ihan viattomasti kahville pyydetty tätä ihastuksen kohdetta, vaan vastausta ei oo vielä kuulunu. :/

    Mutta ainakaan ei voi sitä surra ettei olisi asian eteen mitään tehnyt. :)

    ei voi surra, etteikö ole mitään tehnyt.

    Noni, hyvä että TEIT SEN. Hienoa! :)
    Milloin lähetit viestin? Jos ei ole vastausta tullut kokonaiseen päivään, voipi olla että tyyppi miettii asiaa (esim. miten ilmaisisi vastauksen, milloin voisi lähteä ja minne haluaisi mennä jne.)

    Jos ei ole vastannut viikon kuluessa, niin kannattaa ottaa uudestaan yhteyttä. Eihän sitä vastausta muuten saa tietää.. Selitys ei ole aina siinä, ettei olisi kiinnostunut, vaan joku voi olla myös niin ujo, ettei vastaa ensimmäiseen viestiin! (odottaa sulta lisää viestejä saadakseen varmuuden asiasta).

    Kerro sitten, jos saat vastauksen/ et saa vastausta. Kerro siis jokatapauksessa!! :)

    nimim. kirjoittaja edelliseltä päivältä

    Äänestä

  • Sitä.. kirjoitti:

    Viestin laitoin toissapäivänä. Mitään ei ole kuulunut, mutta toisaalta odotuksetkaan ei ollu kauheen suuret, päätin etten mitään kummempia odota niin en sitten myöskään pety... Tuskin enää toista viestiä laitan, sehän menee jo häirinnän puolelle. :D

    Vähän harmittaa, mutta eipä ketään vastaamaan pakottaakaan voi...

    Juuri kun sitä vähiten odotin sain kun sainkin vastauksen viestiini. Ja kahville ollaankin sitten seuraavaksi menossa... :)

    Kyllä nyt on hyvä mieli!

    Äänestä

Unohdin mainita, että ehkä korkeintaan SINÄ voit pettyä HÄNEEN ;)

Mitään radikaalimpaa ei yleensä tunnustamisen yhteydessä käy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sunny kirjoitti:

Tavattiin ohimennen ensimmäisen kerran viime vuonna näihin samoihin aikoihin... Jo silloin ajattelin, että sinuun haluaisin tutustua. Nyt tavattiin taas yhteisten kavereiden kautta vappuhulinassa.

Istuit mun vieressä pöydän ääressä, mutta en osannu sanoa sulle sanaakaan, tärisin ihan. Puhuit siinä jonkun muun kanssa ja sun ääni sai kylmät väreet kulkemaan mun niskassa. Meidän katseet kohtas useaan otteeseen, mutta sanaakaan ei vaihdettu.

Nähtiin taas seuraavana päivänä, tulit mun selän takaa ja moikkasit meille iloisesti, käännyin katsomaan ja huomasin uppoavani sun silmiin. Sain juuri ja juuri soperrettua hiljaisen moin. Näytit yllättyneeltä. Toivoin niin näkeväni sut taas illalla, mutta olittekin menneet toiseen paikkaan... Nyt en osaa ajatella muuta kuin sitä milloin nään sut taas ja uskaltaisinko pyytää kaveriltani sun numeron.
Ja uskaltaisinkohan edes soittaa vaikka numeros käsiini saisinkin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu