Kerron mukavan näköisestä luikastelusta lumiselta Kehä3:lta

Ajoin juuri Kehä3:sta avoinna olevaa puolta. Siinä lähellä Juvanmalmin risteystä.
Varmaan monet entiset automiehet muistaa AVK (Autovainkokeskus) silloiselta nimeltään, jossa vakuutusyhtiöiden kolariautot myydään. Nykyisin on COPART.
(COPART SUOMI OY
-aikanaan tuli parikin ostosta tehtyä, auto ja asuntovaunu. Asuntovaunu oli virheetön, oli varastettu ja löytyi aikanaan, autossa oli vähän laittamista.


9.3.2018 Copartin kansainvälinen liiketoiminta laajeni Suomeen, kun Copart Inc. osti Autovahinkokeskus Oy:n osakekannan. Yritysoston myötä yrityksen toiminta alkoi päivittymään Copartin mukaiseksi, kun 2018 jäsenyysmalli otettiin käyttöön. 3.6.2019 Autovahinkokeskus Oy:n nimi vaihtui virallisesti Copart Suomi Oy:ksi. Espoon ja Pirkkalan palvelupisteillä toteutettiin suuria uudistuksia, kun yritys valmistautui uusiin Copart-huutokauppoihin. 1.10.2019 uusi huutokauppa-alusta julkaistiin osoitteessa Copart.fi. Kahta viikkoa myöhemmin 15.10.2019 järjestettiin ensimmäinen uusi Copart Suomen huutokauppa. Välivarastoja on nykyään yli 20 ympäri Suomen. Copart Suomi Oy:n pääkonttori toimii edelleen tuolla samalla 1967 ostetulla tontilla Espoossa. )

Tuo HS kuva kertoo takasuunnasta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008555250.html?utm_medium=alsoreadthese&utm_campaign=is_tf&utm_source=www.hs.fi

Tuossa kuvaSSa toinen auto on tyhentäntämässä liukastelleen rekan kuormaa, siksi noin lähekkäin, kun peräovesta laitetaan tavataa toisen auton sivuovesta. TAVARAN PITÄÄ LIIKKUA, NIIN VAIHDETAAN TOISEEN REKKAAN. LIuKASTELLUT REKKA ON NS "PUOLIPERÄ" PERÄVAUNU. Kun ns "täysperävaunu" on se peräkärry joka erillään vetoautosta paakan välityksellä.

Näytti ääkivilkasulla ettei ihmeempiä, mutta silti saattaa olla ja varmaan onkin kun riittävän linkkuun menee, vastaa ohjaamoon perävaunu, ja saattanut kaiteeseenkin otata, vaikka kaide kyllä näytti ehjältä.

Ihan vain vähän muutakin kuin totista toisten syyttelyä. Politiikkakin etenee radallaan, siinä aina ollut "EIPÄS-JUUPAS" TILANNE, JA SITÄ JANKKAAVAT KYLLÄSTYMISEEN ASTI.

Hyvät Yöt.
1173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat
Aloittaja

(Autovainkokeskus) = Autovahinkokeskus.

Korjaan,olisi jotain muutakin korjattavaa, mutta eiköhän selvän saa prantumpikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asiantieteilijä kirjoitti:

Ajoin juuri Kehä3:sta avoinna olevaa puolta. Siinä lähellä Juvanmalmin risteystä.
Varmaan monet entiset automiehet muistaa AVK (Autovainkokeskus) silloiselta nimeltään, jossa vakuutusyhtiöiden kolariautot myydään. Nykyisin on COPART.
(COPART SUOMI OY
-aikanaan tuli parikin ostosta tehtyä, auto ja asuntovaunu. Asuntovaunu oli virheetön, oli varastettu ja löytyi aikanaan, autossa oli vähän laittamista.


9.3.2018 Copartin kansainvälinen liiketoiminta laajeni Suomeen, kun Copart Inc. osti Autovahinkokeskus Oy:n osakekannan. Yritysoston myötä yrityksen toiminta alkoi päivittymään Copartin mukaiseksi, kun 2018 jäsenyysmalli otettiin käyttöön. 3.6.2019 Autovahinkokeskus Oy:n nimi vaihtui virallisesti Copart Suomi Oy:ksi. Espoon ja Pirkkalan palvelupisteillä toteutettiin suuria uudistuksia, kun yritys valmistautui uusiin Copart-huutokauppoihin. 1.10.2019 uusi huutokauppa-alusta julkaistiin osoitteessa Copart.fi. Kahta viikkoa myöhemmin 15.10.2019 järjestettiin ensimmäinen uusi Copart Suomen huutokauppa. Välivarastoja on nykyään yli 20 ympäri Suomen. Copart Suomi Oy:n pääkonttori toimii edelleen tuolla samalla 1967 ostetulla tontilla Espoossa. )

Tuo HS kuva kertoo takasuunnasta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008555250.html?utm_medium=alsoreadthese&utm_campaign=is_tf&utm_source=www.hs.fi

Tuossa kuvaSSa toinen auto on tyhentäntämässä liukastelleen rekan kuormaa, siksi noin lähekkäin, kun peräovesta laitetaan tavataa toisen auton sivuovesta. TAVARAN PITÄÄ LIIKKUA, NIIN VAIHDETAAN TOISEEN REKKAAN. LIuKASTELLUT REKKA ON NS "PUOLIPERÄ" PERÄVAUNU. Kun ns "täysperävaunu" on se peräkärry joka erillään vetoautosta paakan välityksellä.

Näytti ääkivilkasulla ettei ihmeempiä, mutta silti saattaa olla ja varmaan onkin kun riittävän linkkuun menee, vastaa ohjaamoon perävaunu, ja saattanut kaiteeseenkin otata, vaikka kaide kyllä näytti ehjältä.

Ihan vain vähän muutakin kuin totista toisten syyttelyä. Politiikkakin etenee radallaan, siinä aina ollut "EIPÄS-JUUPAS" TILANNE, JA SITÄ JANKKAAVAT KYLLÄSTYMISEEN ASTI.

Hyvät Yöt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu