Meneillään on Venäjän aiheuttama tilanne, joka järkyttää maailmanrauhaa. Aivan kuin Putin pelkäisi, että joku taho olisi hyökkäämässä Venäjälle. Mutta koko Venäjän sekä kaikkien ihmisten tulee tietää, ettei mikään valtio ole aikeissa miehittää Venäjää tai hyökätä sitä vastaan. Ihmisten tulee nähdä tosiasia, että Venäjän naapurimaiden on pakko aseistautua ja valmistautua vihamielisiin Venäjän toimiin. Ukraina, Ruotsi, Baltian maat ja myös Suomi ovat pakotetut toiminaan Venäjän uhkaa vastaan.
Venäjä siis on aiheuttanut nykyiset selkkaukset, jotka sen olisi helppo korjata. MITEN?
Mikä olisi tilanteen OIKEA ratkaisu, josta olisi kaikille pelkkää hyötyä? Sanon sen:
Venäjän pitäisi lopettaa kaikki uhkaavat sotatoimensa sekä vetää joukkonsa pois Ukrainasta sekä muiden maiden rajoilta. Putinin ilmoitus tulisi kuulua näin:
"ME EMME ENÄÄ KOSKAAN UHKAA NAAPURIVALTIOITA SODALLA. EMMEKÄ MIEHITÄ YHTÄKÄÄN ITSENÄISEN VALTION ALUETTA."
Tällainen julkilausuma johtaisi ennen näkemättömään Venäjän nousuun ja kukoistukseen kaikilla sektoreilla. Liike-elämä ja vienti alkaisi kukoistaa. Varallisuus lisääntyisi huippuunsa. Aseteollisuus ei enää nielisi köyhän kansanosan toimeentuloa. Ja Venäjä olisi paremmassa turvassa kuin koskaan ennen. Yksikään valtio ei olisi myöskään uhkaamassa Venäjää, kuten ei ole tälläkään hetkellä.
.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Hyviä toiveajatuksia.
Putiniin voisi vaikuttaa jos nuo ajatukset saisit hänelle.
Olisiko jo aika maailman sivistyskansojen yhdistäytyä ja hävittää Venäjän terrorismi ja ihmisoikeuksien rikkominen? Me pystyisimme yhdessä sen tekemään, ja vapauttamaan vankilasta Navaljyn ym. mielipidevangit. Ja Putin sinne ajattelemaan tekojaan.
Naapurilla on yli 6000 ydinkärkeä. En haluaisi selvittää, onko se valmis tosiaan käyttämään niitä.
Sitähän Putin pelkää, joutumista oikeuden eteen. Siksi pitää nostaa noita sodan uhkia naapurivaltioille, jotta kansa ei ehdi kiinnittää liikaa huomiota Putinin yksityisasioihin.
Ei vaikuta muhun mitenkään. Venäjä liitää Suomen ja Ruotsin valtansa alle, minimoiden Suomen ja Ruotsin asevoimat ja pidättämällä itsellään oikeuden Vetoon. Nuoret miehet menevät rintamalle. Sota loppuu viimeistään kahdessa viikossa. Itse jään kotiin katsomaan TV:tä; mikään ei kohdallani muutu. Ja niin se on oikein, kun ei ole mun ongelma.
No kerro mitä ohjelmia sieltä pietarin telkkarista tulee. Putiinin ylistystä koko ilta vai?
Ei Venäjän uhkaa voi kukaan vähätellä. Se koskee jokaista suomalaista. Jokaisen elämä muuttuu. Suuret joukot ihmisiä kärsivät loppuikänsä miehitystoimista, jos ne pääsevät tapahtumaan. Heitä muuttaa tuhansittain Suomeen ottaen parhaat talot ja asunnot itselleen.
Mun asunto jää siis mulle.
Oli hauska tavata!!!!!!!!
Kiitos aloittaja. Lähetäänkö Neukkuun?
suomen päättäjien pitäisi mennä Venäjän rajalle ja polvistua.
Nimenomaan ja paljas takapuoli Kremlin suuntaan!
Monet jo käytöksellään ja kannanotoillaan anovat, että saisivat muuttaa Siperiaan.
Tuskin sinne kukaan haluaa, mutta Putin voisi viedä joukkonsa harjoittelemaan Siperiaan. Siellä on lääniä paukutella eikä tarvitse häiritä naapureitaan. Ottaisi vielä ystävänsä Lukasenkan mukaan, niin olisi siellä tekaistu vastustajakin.
Siellä voi varmaan sydämen halusta paukutella aseita eikä kellään olisi mitään sanomista.
Jos ilmoitamme liityvämme Natoon (josta keskustellaan Natossa), Venäjä valtaa Suomen ja Ruotsin; Jos emme liity Natoon, Venäjä valtaa Suomen ja Ruotsin.
Kummassakin tapauksessa tulemme kuulumaan Venäjän ja kumppanien puolustusliittoon (plus Kiina, Iran, muita), ja se onkin ainoa tapa saada turvatakuut Venäjältä. Sen jälkeen Nato on ongelma meille ja Ruotsille, ja vaadimme Norjalta turvatakuita.
Otamme sitten osaa kaikkiin Venäjän ja kumppanien kahnauksiin. Ja olemme maksumaa Venäjän ja kumppanien suuntaan (kunhan ensin maksamme sotakorvaukset), ja jotain mahista, että olemme edelleen myös EU:ssa, jonkinlaisena itsenäisenä maana, jossa on nukkehallitus.
Lopetetaanpas se sotiminen, ja mennäämpä töihin takaisin.
10-20 vuoden kuluttua olemme viisaampia,kuka sitten meistä onkaan näkemässä.Toivoisin,että minkään kansan johtajat eivät olisi liian pitkään vallassa, koska niin rasittavassa virassa näyttää hermot menevän.
Meneillään loppunäytös Maidanin laukauksille ja vallankaappaukselle ..
Uskoisin myös niin kuin joku kommentoi, että skitsofrenian oireet ovat selvästi näkyvissä. Mikään taho ei ole hyökkäämässä Venäjälle eikä valloittamassa osaakaan heidän maastaan. Eikö luulosairaus ole skitsofreniaa?