Väliinpitämättömyyttä kerrakseen

Anonyymi

Eilen illalla ennen puoltayötä naapuritalosta kaksi miestä kantoi sohvaa ja he jättivät sen törkeästi keskelle meidän talon puolen pihaa ja lähtivät kävelemään kadunvarteen. Sohva on korjattu nyt parempaan talteen. Se oli viilletty rikki monestakin kohtaa. On jotenkin uskomatonta että kehtaavat jättää toisten pihoille eikä sitten viedä edes roskikselle asti. Tosin roskiksillekkaan sen jättäminen ei olisi ollut luvallista.

14

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joku voisi myös hiljentää sen lähes joka viikonloppuisen autojen järkyttävän pörinän yöaikaan. Alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään.

    • Anonyymi

      Koskaan ei voi varmasti etukäteen tietää, mitä tapahtuu, ekstremismiasiantuntija Tarja Mankkinen vastaa, kun häneltä kysyy al-Holin leiriltä palanneiden naisten muodostamasta turvallisuusuhasta.

      Ulkoministeriö on vuodesta 2019 lähtien kotiuttanut yhteensä 35 al-Holin leirillä pidettyä suomalaista

    • Anonyymi

      Siinä on varsinaiset uusavuttomat olleet asialla,se sohva kuuluu kaatopaikalle. Kaikkee on.

      • Anonyymi

        Jos ne uupu kesken matkalla kaatopaikalle. Huono kunto.


    • Anonyymi

      Kyllä täytyy olla pahasti jotain vialla jos jättää sohvan toisten pihoille. Periaatteessa sohvan jättäjät ovat velvollisia viemään sen kaatopaikalle tai sitten maksaa niille ketkä sen sinne vievät.

      • Anonyymi

        Kalliiita ovat kuljetusmaksut, ei kaikilla köyhillä ole sellaisia maksuja maksaa.


    • Anonyymi

      Se on näitä ihmisiä, jotka eivät välitä mistään mitään, vaan elävät sillä periaatteella ettei millään ole mitään merkitystä. Täällä on ainakin monesti tullut sellainen olo.
      Jos mulla on esim. Tuoli, niin kyllä mä veisin sen suoraan roskikseen enkä jättäisi talon eteen muiden ihmisten hoidettavaksi.
      Kerrankuin jostain huonekalusta haluaa eroon, niin oletan että sen jaksaa myös hoitaa asianmukaiseen paikkaan. Olkoot nyt vaikka roskis, mutta parempi sekin kuin jättää talon eteen muiden hoidettavaksi.
      Toisaalta täällä Naantalissa on näköjään muutamia tällaisia ihme seutuja, joissa en kyllä yhtään ihmettele tätä touhua...

    • Anonyymi

      Välinpitämätön ottaa mallia narsistisista eliittijohtajista jotka antavat pitkät tavisten moraalikäsityksille ja ottavat pähkinät lahjuksina vastaan, kun niitä tarjotaan tai vaikka väkisin, jos ei tarjota, sinä maksat, veroissa ja loisinnassa https://www.ts.fi/uutiset/5230196
      Äidin johtama yhdistys lahjoitti Li Anderssonin kampanjalle – tytär valittiin Pekosen valtiosihteeriksi

    • Anonyymi

      Mielenkiintoista jos sohva oli viilletty niin siihen varmasti joku syy. Tuskin kukaan huvikseen sohvaa alkaa viiltelemään.

    • Anonyymi

      Pakettiauton vuokra ja jätemaksu. Kyllä siitä hintaa tulee sohvanraadolle. Jossain taloissa järkätään suosiolla kerran vuodessa romulava asukkaille pihalle johon voi sitten laittaa romunsa.

      • Anonyymi

        Niinpä,tuo romulava systeemi on hyvä. Täälläpäin tarvittaisiin myös lava,minne porukat saisi turhat romut nurkista. Vaan vuokrataloilla ei pelit systeemi,rahat kyllä otetaan äkkiä vuokrista....meiltä tyhmiltä tunnollisilta ja raittiilta sakilta .


    • Anonyymi

      Sohva on toimitettu nyt kaatopaikalle ja selvittelyssä on nyt kuka maksaa kuljetusmaksut sekä kaatopaikka maksut.

      • Anonyymi

        Maksut on velvollinen maksamaan se joka sen sohvan siihen pihalle jätti. Jos ei tietoa että ketkä kyseessä niin tällöin maksu siihen taloon josta sohva pihalle kannettiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksut on velvollinen maksamaan se joka sen sohvan siihen pihalle jätti. Jos ei tietoa että ketkä kyseessä niin tällöin maksu siihen taloon josta sohva pihalle kannettiin.

        Ruonassa oli muutamia vuosia sitten tuotu useita huonekaluja talonyhtiön roskisten luokse. Tuli muuten talonyhtiölle aika iso lasku kun ei tuojia saatu vastuuseen tekosestaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      116
      9708
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      94
      9272
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      20
      7875
    4. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      25
      7199
    5. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6264
    6. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      58
      5408
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      8
      4628
    8. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      23
      4375
    9. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      4283
    10. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      39
      4213
    Aihe