Vaikka Jussi laittaisi kaikki tehtaat kiinni.
En lakkoile selluköpien puolesta
Anonyymi
351004
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Muistan vanhoja aikoja, kun paperi lakkoili niin aina olisi pitänyt muiden liittojen käydä tukilalakkoon ja" niin useasti myös tapahtui" mutta kun paperia pyydettiin tukilakkoon, jonkun muun liiton tukemiseen niin ei PUHETTAKAAN.
Ihan höpöjä muistat.
Paperiliitto ei ole koskaan ajatellut muita, vaan säätänyt omiaan, on hienoa että työnantaja puoli vähän kyykyttä paperialiiton ylimielisiä Mulk.... HIENOA.
Paperimiehet ovat olleet fiksuimpia
heillä on eniten rahaa
vankkurit kulkee
köyhät räksyttää
Perseet penkkiin, niin alkaa tapahtua.
pitäs pilkille päästä pitemmäksaikaa
lakkoilijat pääsevät kortistoon kohta. itse aiheutettu, karenssia. ilmoittautuminen pari kertaa viikossa, niinkö se uusi pohjoismainen malli menikään?
Kyllä näin vaan on.
Paperilaiset tulee kärsimään.
-peekoo
Kuka kärsii kuka ei! Kirjoittaja kärsii, kun lakko tuottaa tulosta ja sopimus syntyy.
Kortistossa on ihan hyvä olla välillä. Silloin voi vain lomailla ja ottaa rennosti.
Onks sellu Köpi oikeelta nimeltä selluloosa Kyösti?
Ei kun selluliitti !
AKT pystyy tiukkaamaan noita "paperikoneen" vieressä torkkuvia ukkoja. Olen alkulähteellä olevan puunmyyjä. Eli työllistän kone-urakoitsijoita ja kuljetusliikkeitä puun myynnillä. Mutta jos lopetan puunmyynnin kokonaan niin loppuu monelta palkan ja sapuskan saanti.... HeH HeH! Vertaan tätä muihin maatalous-tuottajiin... Saattaa "Tsadin ministereille ja muille kelmeille" tulla nälkä kun alkavat kasvattamaan pottuja kukkaruukussa:) Kehä-kolmoselta vaan raja kiinni! Purkoot varpaankynsiään nälkään...
AKT:N peliliikkeet olivat ratkaisevia tämän sopimuskiistan loppumisen kannalta ei mene kauaa kun on nimet niin kutsutusti papereissa.
Saattaa sinullakin varpaankynnet lyhentyä jos olet alkulähteillä oleva puunmyyjä kun lopetat sen mutta samaan aikaan työllistät itsesi sillä 😂
Naapuri ollu lakossa ja vetäny viinaa kokoajan lumityöt tekemättä ja itkeny humalas miten kohta lähtee työpaikka 😀
Vientialoilla hyvät palkat koska Suomi on täysin riippuvainen viennistä. Vienti kun loppuu niin se on samalla meidän loppu. Papit kun menisivät lakkoon niin saisivat olla hamaan tuomiopäivään asti lakossa. Ei olisi mitään vaikutusta kansantalouteen.
Jo Kekkonen sanoi aikanaan, että lakko on vanhanaikainen keino vaikuttaa. Moskivits Elite-aikaa. Ja punainen kirja takataskussa liivijengiläisillä portilla. Estävät ihmisten menemästä töihin. Pitää oikein vahtia, ettei työhaluiset pääse livahtamaan töihin. Se on kyllä vainoamista, uhkailua ja vaikka mitä. Pakotetaan lakkoon. Suomessa on liittymisen vapaus ja sananvapaus. Jossain on mätää, kun tällainen terrorismi hyväksytään ja sitä vielä esiintyy.
Paperimiehen elintason nousu on ollut hämmästyttävä, joten kyllä vaikutusta on. Tölleistä ja vuokrakasarmeista on noustu hulpeiksi omistusasujiksi.
Käsittääkseni SDP on puolueista tärkein ammattiyhdistysliittojen kannattaja.
Entinen puheenjohtaja Antti Rinne oli aikoinaan ay liiton tuomarina ja sitä perua on yhä eduskunnan haluttomuus puuttua näihin lakkojen aiheuttamiin yhteiskuntaa halvauttaviin tulon menetyksiin.
Porvari tämäkin😭😭😭 Kapitalistin pillin mukaan ei pidä tanssia. Se riistää kaiken duunarilta mikä on mahdollista.
Täysin totta ja lopuksi vie vielä tuhkatkin pesästä lähtiessään mukanaan. Terveisin: E.V.P Kiinteistönhoitaja
Kun lähtee tehtaita kiinni, 'työn orjat' siirtyvät Kemissäkin persujen leiriin Putkosen ja Lindströmin tavoin.
Ensin pitäisi olla töissä ennen kuin voi käydä lakkoon.
Viimeksi mediassa Pesonen jo puhui siitä asiasta, että on kuulemma helpottunut kun Paperiliitto haluaa alkaa käymään heidän johtonsa kanssa keskenään edes jonkinlaisia keskusteluja?
Kun muistaa Putkosen tempun aikoinaan. Ei Imatralta välttämättä lähde työpaikkoja, Jämsässä ja Raumalla tilanne voi olla toinen.
Jotain laittaakin,MTV:n ohjelmassa jos ei sopimukseen niin jotain kiinni, vaikka sopimukseen ainoastaan kolmen vuoden turvan ettei suljeta mitään.elikkä päätetty on mistä suljetaan mutta mistä.
Kohta laskee suomalaisten paperihenkilöiden palkat kehitysmaa tasolle 😂 paina siin sit nappia parin tonnin kk palkalla 🤣
Ei vuosipalkka laske vaan työaika pitenee... kuten pitääkin
Sorry, ei suinkaan työaika vaan työpaikalla olo aika...
Hitto ku ihmiset tietäiskii miten helpolla me tääl rahaa tehdään 😀👍
Kyllä tiietään.
Kyllä se vaan laskee. Esimerkiksi lasket vuosiansiot jaettuna tehdyllä tuntimäärällä ja lasket saman ja lisäät siihen 100h niin miten käy tuntipalkalle?
Mutta,ette tiedä kuinka paljon.
Nää on niin v*tun tyhmiä ettei ole oppinut edes lukemaan. VUOSIPALKKA on sama.
Kylllä, vuosipalkkaa on sama. Oletko niin tyhmä ettet tajua että ansiot putoaa. Mitä väliä vuosituloilla on tässä tapauksessa . Se on sama kun miinustaisi suoraan 100h per työntekijä/vuosi. Pelkästään kahden kroisoksen takia.