Eläminen kallistunut Ruotsissa?

Anonyymi

Huhtikuussa tulee kaksi vuotta täyteen täällä Suomessa. Muutin Ruotsista Suomeen kahden lapsen kanssa. Olen siis eronnut yh-äiti. Lasten isä asuu edelleen Ruotsissa, eikä hän pidä lapsiin juuri yhteyttä. Se on ikävää lasten kannalta, mutta tilanne oli samanlainen jo silloin kun vielä asuimme Ruotsissa. Meidän sosiaalinen verkosto on vahvempi täällä Suomessa ja muutenkin ollaan viihdytty Suomessa hyvin.

Olin Uuden Vuoden aikaan yhteydessä Ruotsissa asuvien ystävieni kanssa. Pitkästä aikaa! He halusivat kovasti kuulla meidän Suomeen muutosta ja sopeutumisesta tänne. Ystävieni arki oli monella tavalla samanlaista kuin aiemminkin. Oli mukava jutella ja pohtia taas asioita yhdessä!

Puheluiden jälkeen aloin kuitenkin miettiä, että olipa superhyvä juttu, että muutimme Suomeen keväällä 2020. Silloin korona oli vasta alussa eikä voinut kuvitellakaan, mitä kaikkea pandemia aiheuttaa. Pääsimme helposti Suomeen, koska minulla ja lapsilla oli Suomen kansalaisuudet. Karanteeni meidän täytyi tietysti ensin viettää.

Uusi elämä Suomessa alkoi ihmeellisen helposti ja löysin töitäkin pian. Nyt olemme jo ihan juurtunut tänne. Ruotsissa minulla oli talousvaikeuksia, vaikka kävin töissä. Pystyin tekemään vain osa-aikatyötä ja palkka oli kehno. Asunto oli liian pieni ja hirveän kallis, mutta Ruotsin asuntopulan vuoksi ei ollut mahdollista vaihtaa asuntoa. Nyt kuulin ystäviltä, että Ruotsissa moni tuttu on jäänyt työttömäksi. Vielä tavallisempaa on, että töitä kyllä on, mutta ne ovat entistä oudompia ja palkka on entistä huonompi. Moni joutuu tekemään osa-aikatyötä, vaikka haluaisi tehdä kokoaikatyötä. Työn määrä on lisääntynyt ja kaikenlaiset oudot vaatimukset. Esimerkiksi iltaisin täytyy kotona päivittää yrityksen Facebook-sivuille mainoksia. Monella kaverilla on asumiskulut nousseet ja varsinkin sähkölasku. Useampia ikäviä asioita kuulin, mutta kyllä mun ystävät olivat silti ihan iloisia. Mulle tuli vain mieleen, että jos olisin vielä jäänyt Ruotsiin, olisin nykyään varmasti isoissa ongelmissa siellä. Ainakin tuli huojentunut olo, että me asutaan nyt Suomessa.

Onko muut kuulleet, että Ruotsissa asuvien ystävien tai sukulaisen laskut siis rahanmenot olisivat kasvaneet? Voiko samaa tulla tänne Suomeen?

22

822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Onko muut kuulleet, että Ruotsissa asuvien ystävien tai sukulaisen laskut siis rahanmenot olisivat kasvaneet? Voiko samaa tulla tänne Suomeen?"
      Ruotsissa inflaatio 4,1 % joulukuussa 2021. Ei ole näkyvissä energian tai polttoaineiden hintojen laskua. Ruoka kallistunut valtavasti yhden vuoden aikana..
      Työvoimatoimiston mukaan työikäisistä on 7,2% työttöminä (370 455 henkilöä, ilmoittautunutta ) joulukuussa 2021. Vapaita työpaikkoja, jotka ilmoitettu työnvälittäjille tällä hetkellä 172769 kpl. Näistä kokopäivä töitä 109226kpl.
      Suomessa puolestaan inflaatio oli marraskuussa 2021 3,7%, ei teilläkään oleenergian ja polttoaineidenhinnassa odotettavissa laskua. Tuskin ruokakaan tulee halpenemaan merkittävästi ?
      TE-palveluiden mukaan Suomessa on tällä hetkellä 37558 avointa työpaikkaa joista kokopäivä töitä 25884. Suomen työttömyysaste marraskuussa 2021 oli 6%. En löydä lukua kuinka montaa työtöntä työnhakijaa tämä tarkoittaa.

      Mukava kun olet saanut elämäsi Suomessa lapsinesi raiteilleen ja että sinulla löytyy siellä tukihenkilöitä.

      • Anonyymi

        Ei läheskään kaikkia työpaikkoja ilmoiteta mihinkään TE-toimistoon. Monilla maantieteellisillä alueilla, monissa työpaikoissa ja monilla aloilla ainakin täällä Suomessa on pulaa työntekijöistä. Työttöminä työnhakijoita on myös paljon sellaisia, jotka eivät edes pystyisi ottamaan työtä vastaan (esim. terveydentilanne, äitiysloma) jne. Tietysti työllistymiseen vaikuttaa paljon mm. osaaminen, koulutus, työkokemus ja halu oppia uutta.

      • Anonyymi

        Suomen inflaatio on tällä hetkellä noin 4% luokkaa. Ruotsissa on sama tilanne. Virossa ja Liettuassa on Euroopan kovimmat inflaatiot tällä hetkellä - nimittäin noin 11%.

        Eri maiden inflaatiovauhti voi siis olla melko erilainen, vaikka kaikki mainitut maat ovat Euroopan Unionin jäsenmaita. Inflaatiolla on myös taipumus vaihdella. Nyt on näin, mutta kukapa tietäisi ensi kuusta.

        Nykyisestä inflaatiosta ei tarvitse tykätä. Tilanne voisi kuitenkin olla hankalampikin. Ja kuka tietää, miten oman maan tilanne kehittyy jatkossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei läheskään kaikkia työpaikkoja ilmoiteta mihinkään TE-toimistoon. Monilla maantieteellisillä alueilla, monissa työpaikoissa ja monilla aloilla ainakin täällä Suomessa on pulaa työntekijöistä. Työttöminä työnhakijoita on myös paljon sellaisia, jotka eivät edes pystyisi ottamaan työtä vastaan (esim. terveydentilanne, äitiysloma) jne. Tietysti työllistymiseen vaikuttaa paljon mm. osaaminen, koulutus, työkokemus ja halu oppia uutta.

        Suomen työvoimapula on yrittäjien vedätystä. Pula on ammattimiehistä, jotka tekevät työnsä opiskelijan palkalla ja/tai nollatuntisopimuksella. Työskentelin eräässä tällaisessa firmassa. Haettiin kokemusta omaavaa ammattimiestä, hakemuksia tuli sisään ~20, kaikilla hakijoilla tarvittavat koulutusket ja ammattipätevyydet kunnossa, ketään ei palkattu. Yritys on toistanut haun monta kertaa. Tuttavani haki avoimeksi ilmoitettua tehtävää kahdesti. Tarvittavat koulutukset ja kelpuutukset, sekä 25 vuoden kokemus ei riittänyt työn saamiseksi. Samainen firma vaatii työnhakijoilta tosi paljon, mutta palkatuista puolet oli suoraan koulun penkiltä. Nimekäs firma, jonka nimen tunnistavat kaikki. Eräässä suomalaisessa kaupungissa oli työnhakumessut. Tarjolla ei ollut edes yhtä ainoaa vakitusta työsuhdetta normaalitunneilla. Työvoimapula on ihan pelleilyä.

        Tuo mitä kerrot on ihan totta joissain firmoissa. Valitettavasti tietyt alat - kuten esimerkiksi rakennusala - nousevat usein esiin, kun asiaa käsitellään esimerkiksi mediassa. Siitä huolimatta kaikki firmat raksa-alallakaan eivät ole samanlaisia ja fiksutkin firmat palkkaavat työntekijöitä.

        Sitten taas on monia muita aloja, joiden työvoimapulaa ei kiellä kukaan. Esimerkiksi hoitoalalla on pulaa, samoin metallialalla sekä siivous-, maatalous-, matkailu-, IT-, ravintola- ja kasvatusaloilla. Monilla aloilla työntekijäpula vaihtelee alueittain.

        Kasvatus- ja hoitoaloilla työvoimapula on tavallaan totta, mutta tavallaan myös ei. Työnantajat ovat kuntia, jotka eivät halua palkata enempää hoitajia. Vakituiseen työsuhteeseen tulijoita olisi kyllä ihan riittävästi siitäkin huolimatta, vaikka palkat ovat ala-arvoisella tasolla. Tunnen opettajia, opetusalalla ei ole työvoimapulaa. Opettajan avoimeen virkaan tulee keskimäärin 50-100 hakemusta ja tämä on ollut tilanne jo 20 vuoden ajan.

        Kun medioissa pauhataan hoitajien palkoista, esimerkiksi otetaan aina vuorotyötä tekevien sairaanhoitajien palkat joista muutama harva saattaa yltää lähemmäs 4000 e/kk. Tämä korkean pään palkka johtuu vuorolisistä. Kuitenkin puolet hoitajista lähi-, perus- ja kodinhoitajia, joiden palkka on aivan kuraa. 2200-2300 e/kk ja vuorolisät. Iltalisä on niin pieni ettei se vaikuta palkkaan yhtään mitään. Sunnuntaityölisä tuo palkkaan 200 e/kk. Alle 2500 e/kk bruttopalkka pyhäkorvauksineen on syy siihen ettei ala houkuttele.

        Ei tuossa ylempänä mainittu opetusalaa, vaan kasvatusala. Päiväkotien henkilökunnasta on ollut pulaa monilla paikkakunnilla, mutta ei suinkaan kaikilla paikkakunnilla. Eniten lastenhoitajista on pulaa suurimmissa kaupungeissa, missä syntyy eniten lapsia ja minne myös muuttaa lapsiperheitä (viime aikoina muun muassa Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere ja Rovaniemi). Ruotsinkielisissä päiväkodeissa on ollut pulaa lastenhoitajista sekä isoissa kaupungeissa että myös pienemmillä paikkakunnilla (mm. Porvoo, Sipoo, Loviisa).

        Päiväkodin opettajista on ollut pulaa ympäri Suomen, mutta sen ongelman taustalla on pätevyysvaatimuksissa tapahtuneet muutokset. Tällä hetkellä monet päiväkodinopettajien paikat on täytetty muodollisesti epäpätevillä työntekijöillä. Tilanne tullee tasaantumaan lähivuosina, kun uusia työntekijöitä valmistuu alalle ja vanhemmat työntekijät saavat täydennyskoulutuksiaan valmiiksi.

        Peruskoulujen opettajista Suomessa ei ole pulaa. Jollain paikkakunnilla voi olla pulaa tiettyjen aineiden pätevistä opettajista ainakin hetkellisesti, mutta mitään suurta pulaa ei opetusalalla ole.

        Suomessa ei tosiaan ole opettajista pilaa tällä hetkellä. Se on hyvä, koska kouluihin riittää hyvin koulutettuja työntekijöitä.

        Valitettavasti on kuitenkin niin ikävästi, että osa opettajistakin on sotkeutunut rikosjuttuihin. En nyt mainitse asiasta tarkemmin, mutta moni ruotsinsuomalainen tietää, mitä tarkoitan. Suomessa kyseisten rikollisten kiinniottaminen ja tuomitseminen on jo alkanut mm. huume- ja talousrikosten käsittelyillä. Pikkuhiljaa prosessi etenee ja se tarkoittaa myös monien opettajien kiinniottamista, tuomitsemista ja irtisanomista. Onneksi opettajien ammattikunta on sillä tavalla riittävän suuri, ettei pahaa opettajapulaa pitäisi olla tiedossa jatkossakaan. Uusia opettajia valmistuu yliopistoista ja moni eläkkeelle jo siirtynyt opettaja on valmis palaamaan työhön esimerkiksi osa-aikatyön tai sijaisuuksien muodossa. Osa opettajista voi myös viivästyttää eläkkeelle siirtymistä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aloittaja kysyi "voiko sama tulla Suomeen"? Jotta voisi vastata tuohon kysymykseen, pitäisi tietää, mitä hän tarkalleen ottaen tarkoitti. Ovatko jotkut tietyt ruotsalaisystävien hinnat/laskut nousseet selvästi? Olivatko he huolissaan hintojen noususta yleisellä tasolla?

      Esimerkiksi sähkön hinnan nousu koskettaa tällä hetkellä suurta osaa eurooppalaisista. Sen sijaan maiden välillä on eroja mm. asumisen, ruoan, tietoliikenneyhteyksien ja liikenteen hintojen sekä muiden elinkustannusten osalta.

      Omasta taloudestaan kannattaa pitää hyvää huolta niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Omat menot kannattaa sopeuttaa omiin tuloihin. Maailman lopun pelkäämiseen ei kannata tuhlata voimia.

    • Anonyymi

      Olen alkanut selvittää Suomeen muuttoa. Olin 12-vuotias, kun perheeni muutti Ruotsiin 1980-luvulla. Omat lapset ovat nyt päiväkoti-iässä (2 lasta) ja vanhin on jo aloittanut koulun. Suurin syy muutolle olisi lasten saaminen suomalaiseen kouluun. Haluaisin kuulla keskustelun avaajalta lisää lapsiperheen muutosta Suomeen. Minäkin olen yksinhuoltaja. Kaikki tieto on minulle tärkeää.

    • Anonyymi

      Nyt sitten kallistuu monet asiat sekä Ruotsissa että Suomessa. Kiitos maailmanpoliittisen tilanteen. No perunaan riittää rahat vielä ja kananmuniin.

      • Anonyymi

        Voidaan vielä lohduttautua että Isossa Britaniassa on tänään sähkönhinta 428,90 Eur/MvH kun se Suomessa on 196,49 Eur/MvH. Etelä-Ruotsissa sähkön hinta on tänään 223,68 Eur/MvH.
        Ruotsissa 95 oktaaninen bensa maksaa 21,39 SEK/l ja diesel 24,77 SEK/l. Parissa kuukaudessa on bensanhinta noussut 5 kr/l. Eikä hintojen nousulle näytä olevan loppua lähiaikoina.
        Kovasti täytyy harkita mitä kannattaa tehdä ja ostaa.

        Ruotsissa diesel tänään 28,22kr/l , 95-oktaaninen bensa 23,19 kr/l. Vapaita työpaikkoja
        76 149 annonser med 204 255 jobb, siis 76149 ilmoitusta joissa yhteensä 204255 vapaata paikkaa.
        Mites Suomessa tänään?

    • Anonyymi

      Asuupa Ruotsissa tai Suomessa, kannattaa talousasioita opetella ja pitää aina mielessä talousasiat pitkällä juoksulla.

      Moni joka nyt kauhistelee kurkun, tomaatin tai bensan hinnannousua, on vuosien ajan haaskannut rahaa johonkin turhanpäiväiseen. Esimerkiksi säännölliset muovipussien ostot ruokaostosten pakkaamiseen tai mukaanotettavien kahvien ostot aiheuttavat pitkällä aikavälillä ison menoerän. Lisäksi kumpikin tapa on ympäristön kannalta epäystävällisempi tapa kuin kestokassin käyttäminen ja kahvin juominen pestävistä astioista. Moni myös kuluttaa tupakkaan paljon rahaa, vaikka se on kallista, epäterveellistä ja aiheuttaa luonnollekin haittaa, jos tumpit päätyvät luontoon. Osa maksaa kuukausimaksua kuntosalille, vaikka ei salilla käy harjoittrlemassa. Osa maksaa kuukausimaksuja tv-kanavista tai suoratoistokirjoista, vaikka ei ehdi niitä käyttämään.

      Tässä on hyviä linkkejä talousasioiden opetteluun:

      https://www.martat.fi/marttakoulu/omat-rahat/

      https://yhteishyva.fi/koti/laita-talous-kuntoon/article-71324

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ahdistaako-oma-talous-nain-saat-raha-asiat-kuntoon/3201856#gs.ts0k67

      https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000001928514.html

      https://www.op-media.fi/omat-rahat/viisi-talousvinkkia-nuorelle--nain-hallitset-omaa-talouttasi/

      https://www.takuusaatio.fi/

    • Anonyymi

      Vaan vihreiden ilmastohömppä on menny yli äyräiden meillä , naapurissa laitetaan maata matalaksi ja meillä vaikeutetaan liikkumista hintoja nostamalla vaikka todellisuudesssa ei ole minkäänlaista vaikutusta globaalisti , kulutuskaan tuskin isosti muuttuu , rahat vaan päätyvät jonkun taskuun ja eläminen kurjistuu kaikin tavoin , yrityksiäkin tuettiin ruhtinaallisesti mutta kansaa ei millään muotoa , rikas maa ja köyhä kansa.

    • Anonyymi

      Puhuin siskon kanssa puhelimessa. Nousee hinnat siellä Suomessakin kuten ne nousevat täällä Ruotsissa. Mulla on ongelma, kun asunto on liian kallis. Aikoinaan tämä oli hyvä asunto, kun oli lapsia kotona, mutta nyt asunto on liian iso ja kallis. Vaihtoasuntoja ei vaan oikein millään saa. Pakko varmaan miettiä paikkakunnan vaihtamista.

      • Anonyymi

        Tuosta asunnosta, olet kokeillut jos saisit asuntotukea. ? Jos asut vuokra-asunnossa niin yhden huoneen voi asuntoyhtiö lukita ja niin saisit vuokrasi matalemmaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta asunnosta, olet kokeillut jos saisit asuntotukea. ? Jos asut vuokra-asunnossa niin yhden huoneen voi asuntoyhtiö lukita ja niin saisit vuokrasi matalemmaksi.

        Selvitin tukiasiaa. Jään tulojeni kanssa sellaiselle rajalle tukilaskelmassa, että en saa tukea. Eikä tämä vuokrayhtiö harrasta asunnon pienentämisiä. Täällä on paljon ihmisiä asuntojonossa. Kai ne ajattelevat, että kun ihmisiä muuttaa pois, niin jonottajille vapautuu asuntoja. Alivuokralaistakaan en tahdo ottaa, joten kai se on vaan pakko suunnitella muuttoa. Ei se kai niin kamalaa olisi. Olen alkanut tottua ajatukseen.

        Hyviä vinkkejä talousasioiden opetteluun, kiitti!

    • Anonyymi

      Pakko tässä on alkaa elämänmuutosta järjestämään. Mulla on onneksi säästöjä ja omaisuutta, jota voin myydä. Muuttoa mietin. Nyt vähän harmittaa, etten jo pari vuotta sitten ryhtynyt tähän hommaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      65
      2147
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1732
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      244
      1402
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1347
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1202
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1165
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      360
      1143
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      330
      1108
    Aihe