Cecilia, Disa ja Måns

Måns, 21 wee, oli autonasentaja, palkka ihan kunnollinen. Oli kerinnyt ostamaan snadin lukaalinkin, vaikka siitä vielä oli velkaa. Tutustui Ceciliaansa, 18 wee, kun tämä tuli korjauttamaan fossiilien autoa. Cecilialla eli Cecillä oli vuoden vanha snadilainen Disa, mutta isä ei muistunut Cecin mieleen. Eikä Måns myöhemminkään kysellyt. Alkoi onnistunut seurustelu, joten Måns kutsui Cecin ja Disan luokseen asumaan.

Eivät tunteneet tarvetta mennä naimisiin, eikä Månskaan hankkiutunut huoltajaksi, mutta käytännössähän Måns piti hyvää huolta molemmista. Disaa ei tarvinnut komentaa. Elivät perheenä, ja varmaan useimmat luulivat, että ovat naimisissakin. Kun Disa oli vielä 17 wee, Ceci sairastui parantumattomaan syöpään ja seuraavana vuonna, Disan ollessa 18, kuoli. Disa ja Måns olivat enämpi kuin kamaloituneita, mutta elämän täytyi jatkua.

Kävivät edelleen yhdessä saunassa, kuten ennenkin. Disa otti enemmän äidin roolin, vaikka oli vielä koulussa viimeisellä luokalla. Eräänä saunakertana Disa avasi sheivatun vittunsa Månsille, jolla heti otti eteen, herttaili supistelemalla emätintään, ja rupesi samalla juttelemaan: ”Et näytä mutsin kamaloitumisen jälkeen ruvenneen seurusteleen, vaan en minäkään seurustele. Voisiko ajatella, että herttailisin sulle, niin kuin mutsi eläessään?”

Måns: ”Olet kyllä maailman suloisempi tyttö, ja vittusikin on aivan ihana, mutta ajattelehan: meillä on ikäeroa 20 vuotta. Kyllä se nyt menisi, mutta kun olet vain 50, minä - jos edes elän - olen jo 70. Semmosta sanotaan ukonrahjukseksi. Joutuisit pian vanhuksenhoitajaksi. Ei voi oikein ajatella sinulle sellaista kohtaloa.”

Disa: ”Tottahan se on, jos ihan realistisesti ajattelee, mutta totta on myös, että meillä molemmilla on sekä seksitarpeet, että suunnaton tarve herttailla. Äiskän kamaloituminen on vienyt minut entistä lähemmäksi sinua. Eihän me tiedetä, mitä tulevaisuus tuo, mutta minulla on valtava tarve herttailla sinulle tällä tavalla vittua näyttämällä ja emätintä supistelemalla, ja ihan suoraan sanottuna myös bylsimällä kanssasi. Itse asiassa olen jo ajat sitten lounastanut pillereitä vain sitä varten, että voisimme täydellisesti nauttia, kun työnnät paljaan kyrpäsi vittuuni.”

Måns: ”Näinhän se on, mutta sinulla on EHDOTON LUPA lopettaa seksuaalinen kanssakäyminen kanssani heti, jos sinun tulevaisuutesi sitä vaatii.”

Måns ryhtyi hyvin hellästi hyväilemään Disan vittua. Työnsi ensin kielensä syvälle hänen emättimeensä, sitten hyväili kielellään klitorista ja pieniä häpyhuulia. Måns pyysi, että Disa pyytäisi aivan suoraan, mitä ikinä haluaa. Ja Disa pyysi. Halusi, että Måns silittäisi ja hyväilisi häntä kaikkialta, niskasta, rinnoista, kaulasta, ja suutelisi pitkään hänen peräaukkoansa. Disa aivan menetti hetkeksi ajattelukykynsä herttailun määrästä.

Kun Månsin kyrpä työntyi hänen kiimaiseen vittuunsa, hän ei enää pystynyt puhumaan. Tunsi sulautuvansa yhdeksi kappaleeksi, jolla ei ollut enää kahta erillistä minää, vain yksi. Kun Måns tunsi, että siemensyöksy oli tuloillaan, sai sanotuksi: ”Se on sinulle rakas Disani, se on sinulle. Rakastan sinua.” Orgasmi oli tavaton. Puristivat toisiaan valtavalla voimalla. 🌹👀

7

1661

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ceci, Disa ja Måns 2

      Disa oli alkanut viihtyä yhä enemmän kirkon tilaisuuksissa. Oli ollut riparin jälkeen kahtena vuotena isosena, mutta oli nyt aivan palkattuna opettajana ja yhtenä leirin vetäjistä. Disa tunsi vahvaa kutsumusta papiksi.

      Omalla paikkakunnalla, Åbo Akademissa oli teologinen tiedekunta, jonne hän tietenkin hakeutui koulun jälkeen. Ei tarvinnut edes opiskelijakämppää, kun kotoa käsin voi käydä yliopistolla. Disa tietenkin herttaili Månsin kanssa sekä vittua näyttämällä, emätintä liikuttelemalla että hyväilemällä ja yhtymällä. Paljon oli varsinkin kauniin kauniit sukupuolielimet paljaana, koska ihanehti avaamalla sulovittuaan monta kertaa päivässä.

      Tiedekunnassa Disa tutustui myös opiskelutoveriinsa Eliseen. Molemmat huomasivat olevansa myös tyttöihin suuntautuneita, mutta samalla miehiin. Syntyi romanssi eikä aikaakaan, kun myös Elise asettui saman katon alle. Elise piti myös Månsista, joten oli selvä, että hän samoin näytti ihanimpaansa Månsille ja yhtyi usein tämän kanssa. Eivät tytöt suinkaan kilpailleet, mutta pitivät Månsia ja toisiaan hyvänä, samoin Måns heitä. Eikä seksin määrässäkään tullut epäsuhtaa, sillä tytöt harrastivat sitä keskenään yhtä paljon kuin Månsin kanssa, ja hän siis kahden tytön kanssa.

      Disan opinnot huimasivat päätä. Kolmessa vuodessa sai maisterin tutkinnon, vihittiin papiksi, joten sai vedettyä ihan oman rippileirin. Kahden vuoden päästä hän oli jo tohtori. Teki vielä väitöskirjatasoisen toisen tutkimuksen ja tuli akatemian dosentiksi. Kun professorin paikka avautui viranhaltijan jäädessä eläkkeelle, Disa haki virkaa ja tuli valituksi professoriksi. Opetuksen ohella Disa jatkoi myös tutkimustyötä.

      Elisen ura oli tavallisempi. Opiskeli maisteriksi ja toimi seurakuntapappina. Disan, Elisen ja Månsin kolmiliitto ja asuminen yhdessä sai vain lisäsyvyyttä ja kävi entistäkin herttaisemmaksi. Måns jopa välillä joutui ihan nipistämään itseään, ja toteamaan, että hereillä ollaan, vaikka oli vaikea uskoa. Ei ikinä, ei milloinkaan, olisi voinut kuvitella, että näin herttaisia tyttöjä olisi ollut olemassakaan.

      Saunassa tytöt näyttivät AINA ihanan suloisia vittujaan. Saunan jälkeen joko ensin yhtyivät keskenään ja sitten Måns kummankin kanssa, tai päinvastoin. Elämä oli ihanaa.

      Disa oli jo ennenkin sanonut selvästi, että karmea historia ei ollut kirkolle kunniaksi. Hänen kutsumuksensa yliopiston opettajana oli saada opiskelijat näkemään, että entisestä kurittavasta ja kuristavasta laitoksesta oli kuoriutunut kirkko, todellinen Herran seurakunta, joka julisti kärsiville ihmisille vapaata, mutta kalliisti hankittua, armoa armon päälle.

      Yliopistovirkansa ohella Disa oli myös aktiivisesti kirkon työssä. Elisen kutsumus olikin toimia seurakuntapappina, jossa sai olla ihan tavallisten ihmisten kanssa. 🌹👀

    • Ceci, Disa ja Måns 3

      Cecilian kuva oli aina ollut kunniapaikalla. Joka vuosi Cecilian kuolinpäivänä Disa ja Måns olivat sytyttäneet kaksi muistokynttilää Cecin kuvan eteen, Disa muistaen rakasta äitiään ja Måns muistaen rakasta kumppaniaan. Elise ei ollut Ceciliaa tuntenut, mutta hän tunsi, että Disan ja Månsin kaipaus oli syvä.

      Nyt oli kulunut 10 vuotta Cecin kuolemasta. Lämmitettiin saunaa ylimääräinen kerta. Tytöt aukaisivat ja näyttivät entistäkin herttaisemmin vittuaan. Saunan jälkeen tytöt ensin herttailivat keskenään, sitten Måns ensin työnsi kyrpänsa Elisen vittuun, ja sitten Disan.

      Kun hän katseli Disan sukupuolielimiä, hänen mieleensä tuli voimakas ja elävä palautuma: juuri samanlaiset ja yhtä kauniit kuin Cecilläkin, samasta kauniista muotista. Kun työnsi kyrpänsä Disan vittuun, hänestä tuntui, kuin olisi taas työntänyt sen Cecilian vittuun. Tuntemus oli niin todentuntuinen, että se aivan hätkäytti.

      Kun saavutettiin orgasmi, tuntui kuin olisi saanut sen Cecin kanssa. Disa ja Måns sytyttivät muistokynttilänsä ja lausuivat Cecin kuvan edessä: "Taivaassa taas tavataan." 🌹👀

    • Ceci, Disa ja Måns 4

      Ruotsinkielisen hiippakunnan alaisia olivat maan kaikki ruotsinkieliset seurakunnat. Piispa piti kiinteää yhteyttä seurakuntiinsa, joten runsas matkustaminen vei paljon aikaa. Disalta kysyttiin, voisiko hän toimia yliopistotyönsä ohella myös piispan avustaja. Ja sehän sopi.

      Asema toi sen, että kuului de facto kirkon johtaviin henkilöihin, mutta se toi myös vapauden uudistuksiin, jotka Disa ajoi läpi ensin omassa hiippakunnassaan. Disa oli hyvin tietoinen, ja kateellinenkin, että ei-kirkollisilla Prometeus-leireillä tytöt ja pojat saunoivat yhdessä.

      Ei ollut ollut pitkä aika, kun kirkolliset koko riparit olivat erikseen tytöille ja pojille, mutta nyt oli sentään vain sekaleirejä. Ei siltikään rohjettu saunoa yhdessä.

      Koska yliopistossa oli ihan oikea ja pitkä kesäloma. Disa piti vuosittain vähintään yhden riparin, jopa kolmekin. Uudistusmieliselle Disalle kirkon ankea seksikielteisyys, mikä näkyi saunomisissakin, oli menneen talven lumia.

      Ei noudatettu edes erikseen tyttöjen ja poikien kämppiä majoituttaessa leirikeskuksessa, vaan nuoret saivat hakeutua juuri niin, kuin keskenään sopivat. Jo leirin alussa Disa kysyi, saunotaanko tytöt ja pojat erikseen. Kaikki halusivat yhdessä.

      Sillä oli myös seurauksena, että koska kaikki olivat nähneet toisensa alasti, ruvettiin ilman kynnystä myös uimaan alasti. Edelleen oli seurauksena, että kaikkein ujoimmatkin rohkenivat ryhtyä juttuun vastakkaisen sukupuolen kanssa. Disan leirit olivat kovin kysyttyjä. Kaikkea väritti kristinuskon ydin, armonsanoma ja vapaus.

      Ihan selvä oli, että kämpillä tytöt myös näyttivät pojille söpöä vittuaan, herttailivat ja ottivat vastaan poikien herttailua, mutta leirin johto ei yksityisasioihin puuttunut millään tavalla. Kasvoi uusi sukupolvi kirkollisia nuoria, jotka vapauden ja armon hengessä oikeasti arvostivat myös kirkkoansa. 🌹👀

    • Ceci, Disa ja Måns 5

      Kuten Måns oli edeltäkin varoitellut, 20 ikävuoden ero tyttöihin vaati veronsa. Tytöt olivat vielä tiukasti työssä, kun Månsilta eläkkeellä ollessaan loppui erektio kokonaan. Kuitenkin hän edelleen nautti suunnattomasti, kun tytöt herttailivat näyttämällä sulovittuaan ja supistelemalla ihanaa emätintään.

      Aivan ihanalta tuntui, vaikkei enää voinutkaan yhtyä, tuntea suloisten käsien kosketus jo lepäilevässä kyrvässään. Hän vastasi kaikesta sydämestään hyväilemällä käsin tyttöjen sukupuolielimiä.

      Kuitenkin hänellekin tuli aika poistua, mutta tytöillä oli edelleen toisensa. He asettivat Månsin kuvan Cecilian kuvan viereen. He olivat taas yhdessä. 🌹👀

    • Ceci, Disa ja Måns 6

      Sekä yliopiston opetustyön, taitavan uudistusmielisyyden ja piispan avustajana olon, mutta myös miellyttävän luonteensa ja paljon esiintymisensä takia Disa tunnettiin hyvin koko kirkossa ja koko maassa.

      Mutta oli kirkkokin todella muuttunut. Ei edes piintyneimmät papit kuvitelleet enää olevansa kansan yläpuolella olevia opettajia, vaan todella kansan pyyntöihin vastaavia palvelijoita.

      Arkkipiispa jäi eläkkeelle. Vastoin yleistä luuloa, ei hänellä ollut kirkossa pienintäkään valtaa, vain omassa hiippakunnassaan, mutta kyllä hänellä arvovaltaa oli. Häntä kuunneltiin herkemmällä korvalla kuin muita piispoja ja silmäätekeviä. Disa asettui ehdokkaaksi ja tuli valituksi aivan murskaavalla enemmistöllä.

      Hän puhui jo ennestään uudistuneen kirkon jatkouudistusten puolesta. Syrjäisimmilläkin seuduilla hylättiin ahdasmielisyys. Pidettiin selvänä, että tietysti riparilaiset tytöt ja pojat saunoivat yhdessä, niin myös seurakuntanuoret. KAIKKI työmuodot, jotka olivat jollakin tapaa sidoksissa sukupuoleen lopetettiin tyystin.

      Mutta kaikkein suurin ja merkillisin muutos tapahtui, kun Disa otti puolustaakseen myös vapaat suunnat. Nämä liittyivät kirkkoon kokonaisuuksinaan, eikä vain yksilöinä. Lopulta kiihkeimmätkin kirkon vierojat tunsivat olonsa niin yksinäiseksi, että liittyivät kirkkoon.

      Eikä kirkon jäsenmäärä kasvanut vain vaapaasuuntaisten määrällä, vaan kirkosta tuli suosittu koko kansan keskuudessa. Oli palattu alkukristillisiin arvoihin, armoon ja vapauteen. 🌹👀

    • Anonyymi

      Taas tätä halvatun umpitylsää herttailua maailman tappiin saakka.

      Savottamiesten palleista kertovat tarinatkin ovat valovuoden edellä laadullisesti.

      • On ilo kuulla, että olet löytänyt siltä suunnalta mieluista luettavaa. 🌹👀


    Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe