Mikä yleensä saisi venäläisen reserviläisen suostumaan hyökkäykseen Suomessa? Nyky-Venäjällä ei ole enää mitään NKVD:tä, joka kävisi hakemassa siskon tai isän ja viemässä Siperiaan? 2. ms aikana politrukin perustelivat sotimista ja kärsimystä ensin kansainvälisellä kommunismilla. Sitten isänmaan pelastamisella. Varmuuden vuoksi karkurit ammuttiin julkisesti. Stalingradin taistelussa NKVD teloitti divisioonan verran omia. Putinin sortokoneisto ei kerta kaikkiaan kykene enää sellaiseen väkivaltaan omia kohtaan, millä saisi tuhannet sotilaat juoksemaan konekivääri- ja tykkituleen.
Miksi venäläinen reserviläinen kuolisi Suomessa?
Anonyymi
1183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miksikä? Siksi koska Putin käskee.
Noinhan se aina on kaikkialla, että kun se käsky tulee, lähes kaikki tottelee.
Koska haluaa sukulaisiin Suomen rajaseudulle kahden metrin syvyyteen.
Antutumalla saa kyydin Ruotsin rajalle ja voi sieltä hakea poliittista turvapaikkaa.
Sivarit kuskeiksi, mutta sivarit ei välttämättä suostu käyttämään väkivaltaa edes itsensä ja muiden pelastamiseksi, olisi se miten helppoa tahansa. Ehkä varareservi voisi hoitaa ton, kun niitä venäläisiä on satoja tuhansia.
Tarvii vaan käynnistää asiasta mainoskampanja Venäjällä, esim. lentolehtisin kauko-ohjattavalla, sodan kynnyksellä. Mitäs Putin sitten aikoo tehdä, kun tarjoamme venäläisille sotilaille poliittisen turvapaikan?
Viime sodassa heille valehdeltiin Neuvostoliiton taholta, että kidutamme vankeja, jolla estettiin heidän antautumista kovassa paikassa, jossa he joko jäätyvät tai tulevat tapetuksi, jolloin antautuminen tulee houkuttelevaksi.
Missä kriisin vaiheessa Suomessa olevat venäläiset on laitettava valvottuun aitaukseen. Eikö ne ole kaksoiskansalaisia ja putte vaatii niiltä ehdotonta kuuliaisuutta.
Ajattelisin tämän niin että nuo venäläiset jotka ovat jo sieltä kurjuudesta päässeet länteen eivät enään halua venäjän vallan alle.Muutenhan muutto länteen olisi turhaa...ennenminkin pitäisin silmällä jos alkavat muuttaa suomesta länteen tietävät jo että jotain on tulossa
Kuinkahan moni Suomessa asuva venäläinen ottaisi hatkat Venäjälle jos uhkaisi rytinä alkaa, eivät varmaan olisi kovin suosittuja vaikkakin ovat niitä taviskansalaisia.
Olisin varovainen heidän suhteensa.
He tietävät, mikä on poliittisen tilanteen oikea laita, kun taas venäläiset sotilaat ehkä eivät - ja ovat puun ja kuoren välissä.
USA kutsui omat kansalaisensa pois Ukrainasta, ja venäläiset ehkä jäävät, kun heitä on niin monia? Ovat kai jo palanneet tai meneet pois maasta, jos eivät omaa kansalaisuutta.
Joku vartijan tyylinen Ukrainassa ampui viisi kuoliaaksi ja haavoiti viittä, jonka voisi arvella olevan venäläinen.
Konfliktin kasautuminen vie aikaa, ja Suomen venäläiset ehkä kutsutaan takaisin Venäjälle. Olisko se ihan standardi proseduuri? Jos he on jo suomalaisia, ja päätävät jäädä, niin heidän kannattaa kantaa papereita aina mukana.
Voivatpa joutua Suomen armeijaankin; he kun ovat vannoneet uskollisuutta uutta kotimaataan kohtaan (voivat tosin erota reservistä, sikäli ovat siihen liitettyjä), ja eivät kai omaa enää myös Venäjän kansalaisuutta, ja jos omaavat, se on kinkkinen tilanne, mutta antaa heille vaihtoehtoja kriisien kynnyksellä.
Nyky-Venäjän armeija 0.8 milj reservi 2 milj. NL:n armeija oli rauhan aikanakin jotain 3 milj reservi. Se on aivan varmaa, että nykyisin ei Kreml pysty enää järjestämään konekivääreitä omien taakse.
Siinä alkaisi venäläisen palkkasoturinkin puntti tutista, kun 120 mm raskaan heittimen ammusta (kantama useita km) alkaa putoilla.