Olen tutustunut mieheen, joka on kaikinpuolin varsin varteenotettava, fiksu ja hyvännäköinen. Ja minä vastaan omalta osaltani myös tuota tasoa, ja olen fyysisesti hyvinkin viehättävä. Mutta, emme etene seksuaalisesti juuri mitenkään. Itse pidän, rakastan, nautinnollista seksiä enkä malta odottaa ensimmäistä kertaamme. Tietenkin tavoiteltavan arvoisena naisena odottelen mielellään ainakin parit, kolmet treffit, mutta sen jälkeen sormet alkaa syyhytä jo hieman liikaa.
Kun ilmaisin kiihkeän hyväilyn aikana, että haluan miestä koko miehen mitalla, hän ilmoitti, ettei vielä ole aika. Ei hätäillä. Ei hätäillä? MIksi ei? Onko se hätäilyä, jos kuukauden tuntemisen jälkeen kokeilemme fyysisiä kemioitakin?
Joten,
a) miehellä on jokin seksuaalitrauma?
b) pelkää kokemattomuuttaan?
c) ei vain perusta seksistä?
d) kantaa parhaillaan aktiivista herpestä?
Kertokaa, ymmärrykseni ei enää riitä...
Kun ilmaisin kiihkeän hyväilyn aikana, että haluan miestä koko miehen mitalla, hän ilmoitti, ettei vielä ole aika. Ei hätäillä. Ei hätäillä? MIksi ei? Onko se hätäilyä, jos kuukauden tuntemisen jälkeen kokeilemme fyysisiä kemioitakin?
Joten,
a) miehellä on jokin seksuaalitrauma?
b) pelkää kokemattomuuttaan?
c) ei vain perusta seksistä?
d) kantaa parhaillaan aktiivista herpestä?
Kertokaa, ymmärrykseni ei enää riitä...
Vastaukset 21
Vanhimmat
No eihän kukaan fiksu mies rupeakaan nussimaan kuukauden tutustumisen jälkeen. Siinä on yksi syy. Toinen syy voi olla se, että hänessä on sukupuolitauti tai kenties aids.
Yläpään kautta sitä naiseen ensin tutustutaan ettei tule pettymyksiä.
homo,taikka joku pedofiili,voihansillä olla vaikka jonkinlainen sukupuolitauti
ei ehkä uskalla tehdä aloitetta kun pelkää,että saa nenälleen,kun tuollaisia menee ehdottelemaan upealle leidille...????
Jospa kyse olisikin vain siitä, etten uskaltaisi tehdä aloitetta. Mutta plen sanonut suoraan haluavani häntä, ja silti mies torjuu minut sanoen, ettei ole vielä sen aika. Hänen mielestään, jos suhteessamme olisi kyse pelkästä seksistä eikä hän minusta muuta haluaisi, ei olisi väliä.
Aina lämmitellessä hän johdattaa ajatukset aivan muualle, hädän hetkellä jopa säähän. Se ei edes ole kovin koomista enää, lähinnä pelottavaa. Itse kun olen varsinkin seksuaalinen ja pidän rajummasta rakastelusta. Ja saatan hyvin kuvitella nyt miesten "antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa"- tuntemukset. Joskus tapaamisten jälkeen on tehnyt niin kovasti mieli, että vieraiden miesten ajattelematta jättäminen tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä.
Ja kuten joku viisas viestiketjussa sanoi, minustakin alkaa tuntua aiheelliselta, joskohan suhteella voi olla mitään tulevaisuutta... Arvot ovat hyvästä, mutta liika on liikaa. Kertakaikkiaan. :)
Erikoinen tapaus etten sano. Kun homma on yleensä toisin päin, että nainen jarruttelee, mies vikittelee. Ette ole teinejä enää. Sänkyyn saa mennä vaikka ekalla kerralla, jos siltä tuntuu. Järkevintä on tietysti ottaa kaikki ilo seurustelun intiimeistä puolista eli edetään kumminkin kohtuullisella maltilla. Silloin tutkaillaan toisen persoonallisuutta. Seksuaalisuus on helposti aistittavissa vaikkei mitään varsinaisesti tekisikään. Mutta varsinkin ensisuudelmat ovat paljon puhuvia.
Jos miehesi olisi seksuaalisesti aktiivinen, hänen olisi pitänyt jo osoittaa haluavansa sinua. Lähentelysi torjuminen on jo suorastaan loukkaus sinua kohtaan. Miehen kuuluisi tehdä naiselle mieliksi, jos nainen sitä erityisesti pyytää. Vaikuttaa siltä, että miehesi seksuaalinen aktiivisuus on niin paljon sinua heikompi, että teet itsellesi ja hänelle karhunpalveluksen, jos jatkatte seurustelua. Kuvitellaan, että saat hänet suostumaan. No hyvä, mutta vuoden päästä olet vielä pahemmassa jamassa hänen kanssaan, koska halut vähenee väistämättä suhteen vanhetessa. Ihmisten seksuaalinen aktiivisuus on yksilöllistä. Kovin eriparista kumppania ei kannata ottaa.
Voi olla, että hänellä on jotakin ongelmia. Erektio-ongelmia tai suorituspaineita? Teidän tilanteenne vaatii jonkinlaista ratkaisua ja ainoa keino on tarttua härkää sarvista ja puhua. Et voi menettää sillä mitään. Päin vastoin, jos miehen kanssa ei pysty puhumaan asioista niin sekin on syy jättää hänet.
Miehen kanssa pitää toimia konkreettisella tasolla. Nainen voi sanoa, että antaa sit kun tuntuu siltä. Miehen kanssa voi sopia vaikka päivämäärän ja kelloajan ;-) No, kumminkin jotenkin asiaa pitää viedä eteenpäin eli pelkkien lupausten sijaan ansaitset hänen puoleltaan jo selkeitä toimia.
Osuit naulan kantaan tuossa seksuaalisessa aktiivisuudessa. Olen itsekin ajatellut, että mikäli alku on tämä, onko suunta yhä alemmas vai tapahtuuko jokin mullistava muutos, maailman 11.ihme. Mutta jotenkin olen saanut sen kuvan, ettei seksi ole hänelle niin ensiarvoisen tärkeää, joten syteen ollaan menossa. Mutta miten ihmeessä sellainen on mahdollista? Komea ja fiksu mies, joka ei halua seksiä?
Olen alkanut epäillä, ettei hän voisi tuottaa minulle tyydytystä pidemmän päälle, sillä olen jo reilun kuukauden odotuksen vuoksi pahemmanlaatuisesti turhautunut. En ota itseeni, mutta on hirvittävää latautua valtaisalla voimalla ja odottaa pääsevänsä käymään taivaissa ja käteen jääkin pelkkä luu. En silti sano, että tuntuisi hyvältä kiehnätä valtaisassa kiihtottuneisuuden tilassa ja "pakottaa" miestä käymään minuun käsiksi samalla kun itse yritän valtaisalla vimmalla päästä häntä lähelle, tuloksetta. Olen tottunut siihen, että mies osaa tarjota haastetta, osaa ilmaista halunsa ja tekee myös oman mielensä mukaan, joten on kai ymmärrettävää, että tällaisessa sormien pyörittelyssä menee yksinkertaisesti mieliala.
Mielestäni kaiken tuleekin edetä tilanteiden mukaan, mutten myöskään kannata tällaista "vielä ei ole aika"- periaatetta. Sillä jos hänestä ei vielä ole aika tuntunut sopivalta, ehkä sitä aikaa ei koskaan tulekaan. Ja mitä pidempään sitä pitkittää, sitä enemmän minä otan asiasta stressiä.
Ja mitä seksuaalisuudesta muuten sanoit, ensisuudelman olisi pitänyt olla ennemerkki. Sitä se varmasti olikin, vaikkakin seuraava suudelma kuitenkin antoi toivoa. Mutta toisaalta, luulin myös, että miehet antavat, eivät naiset...
Sillä on ehkä tosi pieni?Voi nolostella, oletko tehnyt havaintoja. Toinen on, että jos oot kehuskellu jollain kovalla kokemuksella (joo mulla on ollu niin ja niin monta miestä...)niin saattaa jännittää?Olen kuullut tällaisista asioista, siksi tuli mieleen. En nyt väitä etteikö muitakin vaihtoehtoja olis, mutta tässä nyt oli jotakin mitä ei oltu vielä mainittu. Seksuaalinen epävarmuus sille on iskenyt.
Niin mies ei hienohelma naiselle uskalla ehdottaa niin iholle käypää hommaa kun haarojen väliin menemistä....
Ei ole kyse sellaisesta, että olisin jakanut tarinani edellisistä miehistäni, hänkään ei ole tehnyt sitä naisistaan. Mutta olemme kyllä keskustelleet haluista ja olen sanonut pitäväni kovemmasta seksistä, kipukokemuksista. Mies tosin suhtautui asiaan mielestäni enemmän mielenkiinnolla, ei niinkään torjuvasti.
Ja kuten sanoin, miehen ei ole tarvinnut uskaltautua ehdottamaan, minä olen sen jo tehnyt. Mutta hän tuntuu pelkäävän kyllä koskea minuun. Ja minä vaikka niin näytän nyt vihreää valoa...
Joulun ajankohdan tiedän, mutta milloin se toinen kerta vuodessa on...?;)
Paljon kertoo se, mitä ei kerrota. Entisistä ei toki kuulu tarpeettomasti lörpötellä vaikka erityisesti miehet syyllistyvät siihen usein vaikkakin viattomalla mielellä. Mutta pysyvässä liitossa elävien parien pitäisi tuntea toisensa hyvin ja siihen kuuluu myös henkilöiden historia (perhesuhteet, lapsuus, vanhemmat, ensirakkaus ja mitä viimeiselle tapahtui), koska ennen kaikkea muistot tekevät meistä sen mitä olemme. Kun kyselet häneltä tällaisia asioita, vältteleekö hän kertomasta entisistään? Jos suoraan kysytään, minusta pitää pystyä rehellisesti vastaamaan. Menneisyydestä voi paljastua alistavia tai traumaattisia kokemuksia. Jos pääset näihin käsiksi, sinulla voi olla toivoa hänen suhteensa. Vai onko hän aivan kokematon?
Ihmettelet, että miksi komea mies ei... Mitä tekemistä ulkonäöllä tai lihaksillakaan on halujen kanssa? Ei mitään. Komea poika saa todennäköisesti muita enemmän kokemusta, mutta toisaalta hänen ei tarvitse osata yhtään mitään. Rumemmalta vaaditaan enemmän. Rakastaisit rumaa enempi, jos hän veisi sinut joka päivä seitsemänteen taivaaseen. Komean pojan ei tarvitse tietää mitään ihmissuhdetaidoista ja hänen ei tarvitse välittää kuin itsestään. Kärjistän asioita, mutta ehkäpä hän on vain yksinkertaisesti kyllästynyt seksiin, hyvin varhaisella iällä aloitettuun. Ilman tunteita ja jatkuvasti kumppania vaihtaen siitä loppuu mielenkiinto jo ennen aikuisikää. Hän voi olla homokin. Mahdollisuuksia on paljon. Voisit tehdä jotakin "testejä" ja yleensäkin udella suoraan asioita. Kysy vaikka että onko hän koskaan pannut ketään perseeseen. Vastauksen tyyli tai tapa vältellä kysymystä kertoo enemmän kuin vastaus.
Sulla ei ole enää varaa leikkiä tän kaverin kanssa. Sun pitää pelata upporikasta tai rutiköyhää. Jos mies ei pysy kyydissä, hän ei ole arvoisesi. Ehkä hän avautuu ja saat hänestä hienon miehen. Se edellyttää, että ongelmat, mitä ne sitten ovatkin selviävät aikaa myöten. Miksikään kotipsykologiksi ei kuitenkaan kannata ryhtyä. Sun pitää pystyä itse päättämään mihin olet ryhtymässä. Nyrkkisääntönä voit pitää sitä, että koko ajan pitää mennä eteenpäin, muuten otat eron.
Nainen valitsee usein kumppanin pelkän intuition ja ensivaikutelman perusteella. Aivan naurettavatkin pikkuseikat voivat ratkaista päätöksen. Kaikki viittaa kuitenkin enemmän tai vähemmän seksiin vaikka nainen ei suoraan tiedosta asiaa. Huvittavaa on se, että kun naisella on todellisia ongelmia miehen kanssa seksiasioissa kuten sinulla, niin sitten ei raaskitakaan potkia miestä pellolle.
Mutta yritä kerran vielä. Onnea!
Huomaatko miten itsekästä tekstiä kirjoitat? Minäminäminä. Todella hyvä lähtökohta ihmissuhteelle.
Luultavasti miehellä on jotain (kenties tiedostamattomia) pelkoja siitä ettei seiso tai ettei hän ole tarpeeksi hyvä tms. Eli kannattaa vain olla itse aktiinen ja aamulla käydä miehen jalkoväliin kiinni jne. Usein tuollainen hiljalleen voi palauttaa miehen itsetunnonkin ja saada hänet kiinnostumaan seksistä.
En tiedä miten minusta itsekkään saisi, eikä se ainakaan ole parisuhteideni perusta milloinkaan. Ikävää, jos siltä vaikuttaa, mutta teksti on ajatuksen välitöntä virtaa ja siten ehkä paikoin vääränlaisesti ilmastu.
Minusta on enemmänkin loukkaus käydä mieheen väkisin käsiksi, jos hän itse sitä nimenomaan ei halua. Siispä, mikäli näillä eväillä ei mies aukene minulle, en ala häntä väkisinkään seksiin pakottamaan. Väärin? En tiedä.
Kaikki toistui jälleen, mitään ei tapahdu. Nyt alkaa nainen viiletä. Ensin torjunta ei tuntunut pahalta, nyt alkaa olla päinvastaiset fiilikset. Epäilen vahvasti, että miehellä ongelmia potenssinsa kanssa. Mikään, ei mikään, enää selitä tätä...
Mä törmäsin samantapaiseen mieheen vuosi sitten. Ensin oli kivaa että on kohtelias ja korrekti mutta sitten aloin kyllästyä kun hän aina torjui minut. Ei tykännyt edes suudella kovinkaan paljon. Jotenkin tosi estoinen oli, ei kehdannut riisuutua minun nähteni ja on sentään ollut naimisissakin. Jos olimme yötä toistemma luona niin iltaisin yleensä pantiin... nukkumaan. Tunsin itseni ihan typeräksi koska yleensä jäin ilman. Suhde kuivui kasaan. Silti hän pitkin talvea piti yhteyttä mutta minä löysin onneksi miehen joka haluaa usein ja paljon.
Yksi vaihtoehto on, että kundia jännittää. Elämässä voi tapahtua vaikka mitä, mikä jättää jälkensä, ja kun kovasti jännittää, ei välttämättä uskalla edes yrittää ennen kuin uskaltaa luottaa toiseen. Sun täytyy miettiä, että haluatko antaa kundille aikaa edetä omaa vauhtiaan vai katseletko muita. Oletko kysynyt siltä miksi se haluaa odottaa?
Mulla sama ongelma. En ymmärrä, miksi mies haluaa odottaa ja odottaa. Muuten on ihana sängyssä, mutta housuja ei olla vieläkään saatu pois kummankaan päältä. Kerran jo luulin, että nyt mua onnistaa, mutta sitten se yllättäen lopetti ja kertoi, että on liian aikaista. Me tosin ollaan tapailtu jo kauemman kuin pari kuukautta. Mies aina tekee aloitteen, mutta sitten homma ei kuitenkaan etene loppuun asti. Itkettää jo pian. Tuntuu niin kuin mussa ois jotain vikaa. En oo koskaan aiemmin tullut torjutuksi.
Kuulostaa tutulta. Itselle on joskus käynyt noin. Sitä alkaa jännittää ja tulee suorituspaineita, jonka jälkeen huomaa että housujen välissä joku sanoo sopimuksensa irti. Sitten tuosta tilanteesta voi luistella kunnialla eroon sanomalla jotain "ei ole vielä valmis" tms.
Neuvona voisi sanoa, että kannattaa vain mennä nukkumaan, mutta olla itse varsinkin aamuisin aktiivinen ja käydä vain käsiksi miehen jalkoväliin. :)
Sille miehelle on joskus käyny niin,ettei ole saanu aktiiviselle naiselle kaluaan seisomaan. Kun kerran käy niin,tulee pelko uudesta lerpahtamisesta. Pahentaa asiaa jos nainen sanoo jotta "äkkiää nyt". Silloin kyllä ei takuulla onnistu.Paras konsti on kun riisut ittes alasti ja makkoilet siinä miehen vieressä nakuna.Sulla ei saa olla kiire mihinkään.Olet siinä vaikka aamun koittoon,jos on tarvis. Jos se oikea mies on,niin hänen kalunsa kyllä alkaa seisomaan omia aikojaan. Nousee päälle ja suorittaa normaalin nainnin kaikkine rituaaleineen.
Sun miehelläsi on erektio-ongelma. Kais sä sen vertaa olet koittanut, että seisooko hänellä? Naisen on aika turha ottaa tota itseensä. Hänellä ei seisoisi vaikka siinä olisi Brittney Spears. Häntä jännittää eli tavallaan häntä kiihoittaa liikaakin. Sua neuvottiin jo käyttämään aamuerektiota hyväksi. Ota vaikka suihin hänen nukkuessaan. Mikä vaan konsti käy kunhan pääsette alkuun, estot karisee ja itseluottamus tulee takaisin. Jollei auta, vaihda mies.
..ettei miehesi halua koskea sinuun vaan pitää parempana platonista suhdetta. Luovu jo niistä narsistisista fantasioistasi ja katso peilistä kuinka ruma ja vastenmielinen olet!
:D Right...