Palkkavertailuja

Mitäpä mieltä Päälliköt ja Perämiehet, Konemestarit ?
Mitä tekee SLPL ja Konepäällystöliitto ???

Allaolevaa tekstiä vain hieman muuttaen :

"Täytyy muistaa, että aluksen kapteeni johtaa usean sadan miljoonan euron tuotantolaitosta, jonka toiminnasta ja matkustajien turvallisuudesta hän vastaa sataprosenttisesti."

Iltasanomista poimittua :

"Finnairin lentäjien palkat ovat pilvissä. Lentokapteeni tienaa keskimäärin 160000 euroa vuodessa, parhaimmillaan jopa 180000 euroa eli enemmän kuin miljoona vanhaa markkaa vuodessa.

Päivärahat ja autoetu tulevat päälle.

Finnairin lentäjien mukaan heidän tulotasonsa on täysin perusteltu.

- Tilanne on sama joka lentoyhtiössä Euroopassa. Palkkatyöläisistä lentäjät kuuluvat joka maassa kuuden prosentin parhaimmistoon, sanoo lentäjien puheenjohtaja Panu Mäki.

- Täytyy muistaa, että MD-11:n kapteeni johtaa usean sadan miljoonan euron tuotantolaitosta, jonka toiminnasta ja matkustajien turvallisuudesta hän vastaa sataprosenttisesti.

Pienenä ammattiliittona liikennelentäjien edustajat olivat neuvottelemassa myös itselleen palkankorotukset. Pääneuvottelija Mäki on Airbus-kapteeni, jonka verotettava ansio vuonna 2003 oli 102866 euroa. Varapuheenjohtaja Jukka Kaleva tienasi 166393 euroa."
2413850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Mikä vastuu? En ole kuullut että joku "vastuu" olisi estänyt lento tai merihaaveria. Jos vastuu pystyy estämään lentoaluksen maahansyöksyn tai laivan karille ajon, niin miksi vakuutus, josta pääsääntöisesti korvataan vauriot ja muut kulut.

Jos vastuu maksaa niin vastuu on palkkansa ansainnut.

Äänestä

Miten voi olla että risteilijän kokoista tuotantolaitosta ajava paperimies saa vain noin 40000 euroa vuodessa?

Lisää palkkaa ja heti !!!

Äänestä
  • Mitä tapahtuu jos Paperimies tekee virheen ? Paperikone pysähtyy. Montako menettää henkensä ?
    Ei yhtään. Montako tuntia viikossa tai vuodessa paperimies tekee ?

    Verrattuna minkä tahansa aluksen perämieheen paperimiehen palkka on noin 1,5 kertainen. Perämiehen työaika on vuositasolla noin 100 tuntia enemmän kuin paperimiehellä. Paperimies pääsee kotiin työpäivänsä päätteeksi.

    En todellakaan ihmettele, että UPM, Enso etc tekevät kaikkensa saadakseen tuollaiset kouluttamattomat verenimijät jonkinlaiseen ruotuun. Saisit paperimies hävetä retosteluja palkastasi kun osaat noin hienosti kusta omille jaloillesi.

    Äänestä

  • Yahoo kirjoitti:

    Mitä tapahtuu jos Paperimies tekee virheen ? Paperikone pysähtyy. Montako menettää henkensä ?

    Mitä tapahtuu kun Bussikuski tekee virheen? yli 50 matkustajaa voi kuolla ja enemmänkin kun luetaan vastapuolenkin kuolleet. He veivaavat vielä kokoajan rattia eivätkä käytä automaattiohjausta. Heidän palkkojaan olisi rajusti nostettava jos kriteerit ovat mahdolliset kuolleet.

    en todellakaan ihmettele että varustamot liputtaa laivojaan muualle saadakseen tuollaiset verenimijät ruotuun Saisit merimies hävetä retostelujasi vastuustasi....

    kouluttamattomat? en ymmärrä mistä puhut?

    Äänestä

  • nysse kirjoitti:

    "kouluttamattomat? en ymmärrä mistä puhut?"

    -No siinä se tuli. Ei tuollaiseen voi kun hymyillen olla kommentoimatta kun et siis kuitenkaan ymmärrä mistä puhutaan.

    Käy tarkistamassa minkälaisia kouluja paperimiehet on käynyt.

    Kun puhut kouluttamattomista, niin osoitat yleissivistyksesi heikon tason.

    Äänestä

  • nysse kirjoitti:

    Mitä tapahtuu kun Bussikuski tekee virheen? yli 50 matkustajaa voi kuolla ja enemmänkin kun luetaan vastapuolenkin kuolleet. He veivaavat vielä kokoajan rattia eivätkä käytä automaattiohjausta. Heidän palkkojaan olisi rajusti nostettava jos kriteerit ovat mahdolliset kuolleet.

    en todellakaan ihmettele että varustamot liputtaa laivojaan muualle saadakseen tuollaiset verenimijät ruotuun Saisit merimies hävetä retostelujasi vastuustasi....

    kouluttamattomat? en ymmärrä mistä puhut?

    Niin itselläni on mennyt n 11 v siitä kun aloitin ja nyt kun tulen saamaan merikapteeninkirjan. Työtä ja koulua (4,5v) vuorotellen. Kapteenin kirjan voi saada hieman nopeammin jos on puolet praktiikasta yliperämiehenä. Bussikuskiksi valmistuu käsittääkseni hieman nopeammin. Kaikella kunnioituksella bussikuskeja kohtaan, toivon että siellä on ammattimiehiä/naisia ratissa kun olen kyydissä tai tien päällä. Buusikuskien ja suomalaisessa laivassa toimivan perämiehen palkat ovat tällä hetkellä aika samaa tasoa uskoisin. (ruotsin laivan perämies n 1800-2000€ netto/kk, rahtilaivoissa vähemmän, riippuu övereistä) eikä kovin erityisiä työsuhde etuja, en ole ainakaan ikinä kuullut että kenelläkään olisi esim työsuhdeautoa tms. Viinan myyntikään ei nykyään juuri lyö leiville kun laskivat alkon hintoja..
    Valitettavasti oma järjestömme ei vain ole kiinnostunut "kentän"palkoista ja vastaavasti "kentällä" vaan hiljaa pakerretaan ja ollaan onnellisia että on hommia. Harvalla seilorilla on koulutusta ja pätevyyskirjaa vastaavaa työtä suomenlipun alla. Ensin pitäisi varmaankin mennä lakkoon omaa liittoa kohtaan että siellä herättäisiin.
    Ja tietysti seurataan tilannetta jos se sisäänliputus alkaisi ja tunnelin päähän tulisi valoa.
    Ne paperimiehet voivat vaihtaa suoraan toiselle palstalle, täällä puhutaan merenkulusta. Keittäkää sitä sellua ja tehkää paperia, kyllä me sitä kuskaamme, toivottavasti Suomen lipun alla ja suomalaisella miehistöllä.

    Äänestä

  • styyri X kirjoitti:

    Kun kakarat puhuvat "viisaita" palkoista,vastuista ja koulutuksesta.Ei pelkkä koulutus voi olla syy korkeaan palkkaan sillä kumpi on parempi, muodollisesti pätevä mutta käytännössä epäpätevä vai päinvastoin.Kyllä se käytäntö(siperia) opettaa ettei snobbailulla ja retoriikalla ammateissa voi päästä pitkälle,poikkeus politiikka ja esim. Ilkka Kanerva joka on malli esim. millä retorikalla päästään,valitettavasti,ts.pitkälle...

    Äänestä

  • Yahoo kirjoitti:

    Mitä tapahtuu jos Paperimies tekee virheen ? Paperikone pysähtyy. Montako menettää henkensä ?
    Ei yhtään. Montako tuntia viikossa tai vuodessa paperimies tekee ?

    Verrattuna minkä tahansa aluksen perämieheen paperimiehen palkka on noin 1,5 kertainen. Perämiehen työaika on vuositasolla noin 100 tuntia enemmän kuin paperimiehellä. Paperimies pääsee kotiin työpäivänsä päätteeksi.

    En todellakaan ihmettele, että UPM, Enso etc tekevät kaikkensa saadakseen tuollaiset kouluttamattomat verenimijät jonkinlaiseen ruotuun. Saisit paperimies hävetä retosteluja palkastasi kun osaat noin hienosti kusta omille jaloillesi.

    Minäkin olen paperimies, vaikkakin voimalaitoksella töissä tietenkin paperiliitossa. Kun sanot kouluttamattomat niin huomaa ettet tiedä asioista yhtään mitään. Meillä on koulutettu INSINÖÖRI huom. INSINÖÖRI ollut jo 4 vuotta ja se on vieläkin aivan pihalla jostain touhuista.. yks kysymys oli häneltä vastikään, että mikä on vesilukko. :) se siitä koulutetusta. Ettei kaikki ole rulla pyörittelijöitä.. Mitä tapahtuu jos Paperimies tekee virheen ? jos minä teen virheen töissä vaikka soodakattila räjähtää veikkaan että kuolee useita ja ympäristö tuhoutuu... Kateellisten panettelua paperimiesten mollaus... köyhät kyykkyyn..

    Äänestä

  • styyri X kirjoitti:

    Niin itselläni on mennyt n 11 v siitä kun aloitin ja nyt kun tulen saamaan merikapteeninkirjan. Työtä ja koulua (4,5v) vuorotellen. Kapteenin kirjan voi saada hieman nopeammin jos on puolet praktiikasta yliperämiehenä. Bussikuskiksi valmistuu käsittääkseni hieman nopeammin. Kaikella kunnioituksella bussikuskeja kohtaan, toivon että siellä on ammattimiehiä/naisia ratissa kun olen kyydissä tai tien päällä. Buusikuskien ja suomalaisessa laivassa toimivan perämiehen palkat ovat tällä hetkellä aika samaa tasoa uskoisin. (ruotsin laivan perämies n 1800-2000€ netto/kk, rahtilaivoissa vähemmän, riippuu övereistä) eikä kovin erityisiä työsuhde etuja, en ole ainakaan ikinä kuullut että kenelläkään olisi esim työsuhdeautoa tms. Viinan myyntikään ei nykyään juuri lyö leiville kun laskivat alkon hintoja..
    Valitettavasti oma järjestömme ei vain ole kiinnostunut "kentän"palkoista ja vastaavasti "kentällä" vaan hiljaa pakerretaan ja ollaan onnellisia että on hommia. Harvalla seilorilla on koulutusta ja pätevyyskirjaa vastaavaa työtä suomenlipun alla. Ensin pitäisi varmaankin mennä lakkoon omaa liittoa kohtaan että siellä herättäisiin.
    Ja tietysti seurataan tilannetta jos se sisäänliputus alkaisi ja tunnelin päähän tulisi valoa.
    Ne paperimiehet voivat vaihtaa suoraan toiselle palstalle, täällä puhutaan merenkulusta. Keittäkää sitä sellua ja tehkää paperia, kyllä me sitä kuskaamme, toivottavasti Suomen lipun alla ja suomalaisella miehistöllä.

    Eiköhän se ole kuule paperimiesten ansiota, että suomessa on merimiehiä. Käykääpä joskus vilkaisemassa mitä siellä ruumassa kuljetetaan.

    Äänestä

komiat on palkat-lentäjillä,se mitä tulee ulosliputuksiin niin siitä vaan...
Näyttää taas Finnlines kiireen vilkkaa tuovan laivojansa suomen liipun alle.
Parhaina vuosina saattaa päästä 60 000 euron paremmalle puolelle.

Äänestä

promilleja ko. "tuotantolaitoksissa" siitä selviää suoraan "vastuut" terv pikkukakkonen

Äänestä

(Pääneuvottelija Mäki on Airbus-kapteeni, jonka verotettava ansio vuonna 2003 oli 102866 euroa. Varapuheenjohtaja Jukka Kaleva tienasi 166393 euroa.)

Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa;)

Äänestä

naurattaa tuo kateus!!! hah.. tyhmät pysyvät köyhinä ja fiksut rikastuu!!! t. paperimies

Äänestä
  • Ja kohta paperikoneet pysähtyy suomessa. Onpa liiton pomo ollut pitkään hiljaa. nyt vain otsikoissa että ministeri pitää erottaa. Se läski tollo olis pitänyt potkia jo aika päivää sitten. Niin itse työskentelen satamassa ja palkka on hyvä. Mutta mutta mitäs sitten , kun ei enää tehdä paperia. Niin että fiksut rikastuneet, mitenkäs mennään eteenpäin?

    Äänestä

  • hulluenska kirjoitti:

    Ja kohta paperikoneet pysähtyy suomessa. Onpa liiton pomo ollut pitkään hiljaa. nyt vain otsikoissa että ministeri pitää erottaa. Se läski tollo olis pitänyt potkia jo aika päivää sitten. Niin itse työskentelen satamassa ja palkka on hyvä. Mutta mutta mitäs sitten , kun ei enää tehdä paperia. Niin että fiksut rikastuneet, mitenkäs mennään eteenpäin?

    Eikö syynä ollutkin ministerin sanonta, jonka mukaa palkat ovat aiheuttavat sulkemisia, vaikka StoraEnson pomo sanoi syyn olevan puun hinnan ja ylitarjonnan.

    Kun Amerikassa tuli muutama miljardi "siipeen", niin pitäisikö Fortumin lailla lähteä Venäjälle- jos tulisi vielä lisää...

    Äänestä

Yksikään lentokapteeni ei ole vastannut mistään viimeiseen 50 vuoteen.
Ei oikeasti vastaa matkustajista, ei rahdista, ei aikatauluista, ei kustannuksista, ei tekniikasta, ei koneesta, ei reitistä, ei edes omasta majoituksestaan, ei henkilökunnassa, ei käytännössä mistään. Rekkakuskit vastaavat oikeasti näistä kaikista, puhumattakaan laivan kapteenista. Normaali itsesäilytysvietti hoitaa ko0ko vastuun.

Äänestä
  • Totta puhut,tää maailma on vaan nyt mennyt siihen malliin,että humpuukihommista maksetaan.Ja mitä enemmän teet oikeaa vastuunalaista työtä,niin sitä pienempi palkka.

    Äänestä

"Mitä tekee SLPL ja Konepäällystöliitto ???"
SLPL...hehhehee...saatanan HerraSeura. Onhan kivoja pinssejä,ym. sälää. Mesujen liitto edes yrittää/saa aikaiseksi jotain,mutta SLPL:lle kelpaa ihan kaikki mitä Varustamoliitto keksii tarjota. Ollaanhan sitä sentään sea commandia eikä mitään...hyi hitto, työläisiä.

Äänestä

Merikapteenille soitetaan konttorista mitä hänen pitäsi tehdä, tai hän jopaa kysyy konttorista, mitä nyt? Kyllä se liikennelentäjän "kahva" on helvetin paljon vaativampi.

Äänestä
  • Pitää opiskella ja "ajaa" praktiikkaa ?

    Äänestä

  • "Kahvan" vaativuudesta voidaan olla montaa mieltä, sillä molemmilla aloilla on puolensa.

    Minua kiinnostaisi kuitenkin tietää, mitä sellaisia päätöksiä lentäjä mielestäsi tekee joita aluksen päällikkö ei "kykene" tekemään? Oma käsitykseni on, että lain pohjalta aluksen päälliköllä on huomattavasti suurempi määräysvalta kuin lentokapteenilla tulee ikinä olemaan.

    Äänestä

  • vuotta... kirjoitti:

    Pitää opiskella ja "ajaa" praktiikkaa ?

    pääsee tolloista tolloimmatkin, kun taas lentäjäksi haluavalla pitää olla älyäkin

    Äänestä

  • kllhnlnh kirjoitti:

    pääsee tolloista tolloimmatkin, kun taas lentäjäksi haluavalla pitää olla älyäkin

    Senhän tuo käytäntö aikoinaan osoitti,että tolloista tulee kippareita,pois jaloista
    häiritsemästä täkkärien hommia.Mutta löytyy myöskin ihmisryhmä,jonka yläkerran kaalinlehtien välistä ei löydy materiaalia edes kipparin rajallisen tietämyksen
    omaksumiseen.Fyysinen duuni on kropalle myrkkyvä,joten ei kun konemestariksi.
    MOT!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yahoo kirjoitti:

Mitäpä mieltä Päälliköt ja Perämiehet, Konemestarit ?
Mitä tekee SLPL ja Konepäällystöliitto ???

Allaolevaa tekstiä vain hieman muuttaen :

"Täytyy muistaa, että aluksen kapteeni johtaa usean sadan miljoonan euron tuotantolaitosta, jonka toiminnasta ja matkustajien turvallisuudesta hän vastaa sataprosenttisesti."

Iltasanomista poimittua :

"Finnairin lentäjien palkat ovat pilvissä. Lentokapteeni tienaa keskimäärin 160000 euroa vuodessa, parhaimmillaan jopa 180000 euroa eli enemmän kuin miljoona vanhaa markkaa vuodessa.

Päivärahat ja autoetu tulevat päälle.

Finnairin lentäjien mukaan heidän tulotasonsa on täysin perusteltu.

- Tilanne on sama joka lentoyhtiössä Euroopassa. Palkkatyöläisistä lentäjät kuuluvat joka maassa kuuden prosentin parhaimmistoon, sanoo lentäjien puheenjohtaja Panu Mäki.

- Täytyy muistaa, että MD-11:n kapteeni johtaa usean sadan miljoonan euron tuotantolaitosta, jonka toiminnasta ja matkustajien turvallisuudesta hän vastaa sataprosenttisesti.

Pienenä ammattiliittona liikennelentäjien edustajat olivat neuvottelemassa myös itselleen palkankorotukset. Pääneuvottelija Mäki on Airbus-kapteeni, jonka verotettava ansio vuonna 2003 oli 102866 euroa. Varapuheenjohtaja Jukka Kaleva tienasi 166393 euroa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu