Sysmän jätevedenpuhdistamon ohijuoksutusputken läheisellä vesistön matalikolla on reilun viikon ajan havaittu kuolleita kaloja jään alla.
Eräs havainnon tehnyt on sysmäläinen Matti Hietanen, joka liikkuu aktiivisesti alueella usein lintuja tarkkaillen. Hänen mukaansa paikalla kuolleiden kalojen houkuttelemina ovat käyneet linnut ja ainakin yksi kettu. Hietanen pohtii myös sitä, miten käy isompien kalojen, jotka syövät näitä pienempiä.
– Vähän olen huolissani, miten nämä kalakuolemat vaikuttavat alueen muutenkin herkkään luontoon, Hietanen miettii.
Hietanen oli nähnyt pilkkijöitä Majutveden jäällä melko lähellä kyseistä aluetta.
– Tuli mieleeni, että voisiko pilkkisaaliissa olla vähän liikaa klooria, Hietanen tuumailee.
Hän arvelee, että kalakuolemilla olisi yhteys äskettäiseen viemäriputkirikkoon, jonka johdosta Sysmän vesijohtoverkosto huuhdeltiin kloorilla.
Jos kloorivesi olisi ohjattu puhdistamoon, olisi tullut vielä isommat talkoot.
Sysmän kunnan tekninen johtaja Waltteri Martelin
SYSMÄN KUNNAN tekninen johtaja Waltteri Martelin vahvistaa Hietasen epäilyn, mutta rauhoittelee, että kyse ei ole laajalle alueelle ulottuvasta asiasta. Martelinin mukaan kloorilla desinfioitiin vesijohdot verkostoon päässeiden bakteerien tappamiseksi.
Korkeasti klooripitoinen vesi lopulta laskettiin puhdistamon ohijuoksutusputkesta matalikkoon, sillä puhdistamon läpi sitä ei voinut laskea. Jos kloorivesi olisi ohjattu jätevedenpuhdistamoon, olisi puhdistamon oma bakteeritoiminta tuhoutunut kloorin vaikutuksesta ja koko puhdistamon toiminta pysähtynyt.
Puhdistamon toiminnan uudelleenkäynnistäminen voi Martelinin mukaan viedä viikkoja.
– Jos kloorivesi olisi ohjattu puhdistamoon, olisi tullut vielä isommat talkoot. Otin yhteyttä ely-keskukseen ja sain sieltä vastauksen, että matalikon kautta järveen päätyvä kloorimäärä on lopulta hyvin pieni, eikä aiheuta ympäristölle suurta vahinkoa, korkeintaan hyvin paikallista ja hyvin lyhyen aikaa, perustelee Martelin.
TIEDOT KALAKUOLEMISTA ovat myös tulleet Martelinin korviin ja hän vahvistaa myös ne. Martelinin mukaan erityisesti purkuputken läheisyydessä on ollut kuolleita kaloja.
Tekninen johtaja rauhoittelee kuntalaisia, että kyse ei ole suuresta vahingosta. Hän harmittelee, että vaihtoehtoja ei ollut, mutta toteaa, että vahingot pyrittiin minimoimaan.
– Eihän tämä hyvä asia ollut, mutta emme voineet toimia muuten. Sain ely-keskuksesta vahvistuksen, että kloori laimenee nopeasti suuressa vesimassassa. Ely-keskuksen mukaan emme siis tehneet virhettä, Martelin täsmentää.
Sysmässä kuolleita kaloja jätevedenpuhdistamon lähellä
29
1708
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä haju oli niin kova puhdistamon kohdalla sillon, kun hanoja pidettiin auki ja klooria juoksutettiin pois järjestelmästä, niin sillan alla oli kova virtaus sillon Kirkkolahteen päin ja haju oli silmiä kirvelevä, niin kyllä siellä Kirkkolahdella on varmasti isot kala kuolemat jään alla ja kaikki näkyy keväällä? Kaloja syövät sorsalinnut, varikset ja lokit niitä syö ja saa suolistoon klooria.
- Anonyymi
Taisi mennä klooriveden lisäksi myös vessavesiä suoraan vesistöön kun vessan käyttö ei ollut kiellettyä.
- Anonyymi
Kyllä sinne ulosteet meni puhdistamattomana Majutveteen kloorin kanssa, jos sillan kohdalla haju oli niin kova ja veden näki mitä sieltä tulee sekä kuolleita kaloja seassa?
- Anonyymi
Mitähän se Ely-keskus tuosta sanoisi, olikohan siellä tietoa myös mustien vesien johdattamisesta puhdistamattomina suoraan vesistöön?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän se Ely-keskus tuosta sanoisi, olikohan siellä tietoa myös mustien vesien johdattamisesta puhdistamattomina suoraan vesistöön?
Linnaa , putkaa ja vankeutta ! Mutta kuka lähtee istumaan ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän se Ely-keskus tuosta sanoisi, olikohan siellä tietoa myös mustien vesien johdattamisesta puhdistamattomina suoraan vesistöön?
Kyllä ainakin Itä-Hämeessä kaunisteltu, asiaa, että kloorivedet ajettu matalikolle ja kloori hajoaa veteen, mutta ei se asiaa miksikään muuta. Kyllä myrkky on myrkkyä vessan sonnat seassa, niin kyllä siinä virtaama on Kirkkolahteen ja siitä Majutveteen. Vessan vesistä ei ole yhdessäkään lehdessä mainittu, että sinne menivät kloorin kanssa ja haju oli kyllä kova Kirkkoon johtavalla sillalla? Ainut keino kuitenkin, että juomaveden on puhtaana vesi juotavaa. Kuinka iso lasku tästäkin tulee Sysmän Kunnalle?
- Anonyymi
Voiko kaloja syyvä? Jos on isoja.
- Anonyymi
Petokalat syö ainakin veden seassa leijailevia 5-10cm kuolleita kaloja jota virtauksen mukana kulkeutuu Majutveteen? Itse en kyllä söisi!
- Anonyymi
Jos lainaa jonkun muun tekstiä, niin silloin tulisi kyllä lähde mainita.
Avaajan kopioima teksti taisi olla Itä-Häme lehdestä?- Anonyymi
Saako Sysmä syytteen ympäristö rikoksesta ja kuka maksaa ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako Sysmä syytteen ympäristö rikoksesta ja kuka maksaa ?
Jutussahan kerrottiin että on toimittu ely-keskuksen ohjeiden mukaan, eiköhän sitä pitäisi syyttää ely-keskusta jos jotain syytettävää on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jutussahan kerrottiin että on toimittu ely-keskuksen ohjeiden mukaan, eiköhän sitä pitäisi syyttää ely-keskusta jos jotain syytettävää on?
Tiesikö ely-keskus koko totuutta? Kloorin lisäksi kakkavettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako Sysmä syytteen ympäristö rikoksesta ja kuka maksaa ?
Sysmässä on tapa, että asioiden oikeata totuutta ei anneta kuntalaisille, kuten tässäkin jutussa kävi. Kuolee kalat järvessä jään alla sanoo jo sen, että myrkkyä on tullut sonnan kanssa paljon ja jokainen näki, kun isot säiliöauto työntää klooria verkostoon? Olisi kiva yrittäjältä kysyä se kloorin litra määrä mikä meni verkostoon, kun on muka vähäinen määrä jos lehtiin olisi uskominen?Klooraus autot oli usean päivän ajan käytössä? Kyllä sen Tokmannin pihassakin haistoi kloorin ja paskan hajun, että nyt kyllä menee kovaa tavaraan veteen!
- Anonyymi
Ilmaista kalaruokaa, joka on terveellistä!
- Anonyymi
Taidamme taas kerran olla huomionarvoisten asioiden äärellä. Tämän surullisen kuuluisan "kakkavesiepisodin" tiimoilta näyttääkin sattuvan ja tapahtuvan. Tämä putkiston klooraus lienee pakon sanelema toimenpide jonka loppuvaiheista varmaankin on kysymys Kirkkolahdella, ja parissa muussakin paikassa. Oliko kysymyksessä ylläpitoklooraus jossa pitoisuus on luokkaa 0,2-0,5mg/l? Todennäköisesti ei. Oliko kysymyksessä tavallinen klooraus jossa pitoisuus on <5mg/l? vai oliko kysymyksessä tehoklooraus, ns "shokkiklooraus", jossa klooripitoisuus nostetaan >5mg/l? Veikkaan jälkimmäistä. Sanomattakin on selvää että kloori ei kuulu vesistöihin, sillä on suuri vaikutus vesistöissä elävään pienelöstöön. Se ei kuulu myöskään pohjavesialueella maaperään juoksutettavaan veteen. Sinne ei kuulu myöskään se maankuulu "kakkavesi", jossa esiintyi suuria määriä Escherichia coli sekä suolistoperäisiä enterekokki- bakteereita. Mutta, sinne ne vaan loroteltiin, kylmän rauhallisesti kintaisiin lämpöä puhallellen.
Että persielleen män sekin harjoitus!- Anonyymi
Kaikelta paskalta olisi vältytty jos alusta alkaen olisi homma tehty kunnolla, nyt kolme miestä katseli kaiavannon reunalla kun kaivuri rouhaisee paskaputken rikki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikelta paskalta olisi vältytty jos alusta alkaen olisi homma tehty kunnolla, nyt kolme miestä katseli kaiavannon reunalla kun kaivuri rouhaisee paskaputken rikki.
Olisko paskan ja kloorin voinnut imeä loka-autoihin ja toimittaa jatkokäsittelyyn,eikä laskea sitä Majutveteen? Tuli kyllä aika pitkä hiilijalanjälki Sysmästä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisko paskan ja kloorin voinnut imeä loka-autoihin ja toimittaa jatkokäsittelyyn,eikä laskea sitä Majutveteen? Tuli kyllä aika pitkä hiilijalanjälki Sysmästä?
Moon Sysmästä, eikä mulloo hiilijalkaa, mikä jättäs jälkijä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikelta paskalta olisi vältytty jos alusta alkaen olisi homma tehty kunnolla, nyt kolme miestä katseli kaiavannon reunalla kun kaivuri rouhaisee paskaputken rikki.
Se meni nyt näin ja nyt on myöhäistä rypistellä , kun on jo paskat housuissa ! Ja ne kuolleet kalat eivät ole varmaankaan mitään arvokaloja vaan sitä roskakalaa mitä ei kukaan ei edes syö !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisko paskan ja kloorin voinnut imeä loka-autoihin ja toimittaa jatkokäsittelyyn,eikä laskea sitä Majutveteen? Tuli kyllä aika pitkä hiilijalanjälki Sysmästä?
Olisiko ihmiset voineet seurata ohjeistuksia ja pitää hanansa kiinni kunnes annettiin lupa alkaa juoksuttamaan?
- Anonyymi
Meidän isännältä pääsi pitkä - ei hiili - ... vaan pitkä pieru!
- Anonyymi
Teidän isännän tuntien, ettei vaan olis päässy varren kanssa.
- Anonyymi
Miksi tuppukylään on rakennettu noin surkea jätevesien järjestelmä, kyllä ulkohuussit voidaan ottaa käyttöön?
- Anonyymi
Sano muuta! Vesivessan keksimisen jälkeen alkoi vesien pilaaminen.Ulkohuusit on hyvä ratkaisu mökeillä ja valikoimaa löytyy kaupoista joka lähtöön!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sano muuta! Vesivessan keksimisen jälkeen alkoi vesien pilaaminen.Ulkohuusit on hyvä ratkaisu mökeillä ja valikoimaa löytyy kaupoista joka lähtöön!
Sehän on nykyään ympäristörikos , jos saunantaakse menee paskomaan !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on nykyään ympäristörikos , jos saunantaakse menee paskomaan !
Joo kyllä,jos ei ulkohuussin reikään kerkiä latasemaan tuotoksia, eikä tee naapurin saunan taakse? Eri juttu, kun klooria ja paskaa tulossa tuutin täydeltä, niin nupit vaan kaakkoon, eli Majutveteen sonnat ja kloorit oikein luvan kanssa? Kyllä tää vesien likaaminen on sitten helppoa!

Kunta saa pilata vesistön ja muunkin luonnon. Toinen esimerkki on mahdollinen tuulipropelivoimala Rekolan vuoreen. Siinä sitä luontoarvostusta käytännössä. Se kuuluisa hillo kun ohjaa monien päitä, joissa saattaa jo läikkyä kirkkolahden tuotos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo kyllä,jos ei ulkohuussin reikään kerkiä latasemaan tuotoksia, eikä tee naapurin saunan taakse? Eri juttu, kun klooria ja paskaa tulossa tuutin täydeltä, niin nupit vaan kaakkoon, eli Majutveteen sonnat ja kloorit oikein luvan kanssa? Kyllä tää vesien likaaminen on sitten helppoa!
Tilulilu, sanoi Väinö. Ei kannata ryypätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilulilu, sanoi Väinö. Ei kannata ryypätä.
Väiski tiesi mistä puhui!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1384330Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3342169Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32044Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481871- 1061790
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561770Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4791604MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571429Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4761330Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441316