Huolestuttaa, kuinka monet ovat jättäneet uskon

Anonyymi

Korona-aika ei ole tilannetta helpottanut, vaan pikemminkin pahentanut. Uskon kieltäjiä on aina vain enemmän ja enemmän. Koronarajoitukset ovat myös vauhdittaneet polarisaatiota meikäläisten keskuudessa. Toisella laidalla ovat ne, joiden mielestä koronarajoituksiin, etenkään koronapassin käyttöön ei olisi pitänyt lähteä missään vaiheessa. He ovat löytäneet poliittisen kotinsa oikeistolaisista puolueista, kuten Perussuomalaisista ja Valta Kuuluu Kansalle -puolueesta. Toisella puolella on taas liberaalit.

Koronarajoitusten (ry:n toiminnan ollessa kokonaan tauolla) aikana tämä joukko on lipunut yhä enemmän vasemmalle ja liberaaliimpaan suuntaan. He näkevät SRK:ssa ja ”systeemissä” hirveänä vikoja. SRK yrittää taas oikoa riviään suoriksi potkimalla pahimmat koronakriitikot ulos. Vastaavasti liberaalille siivelle vanhoillislestadiolainen usko ei enää sellaisenaan kelpaa, vaan sitä täytyisi uudistaa. Moni on sitten ihan hämmennyksissä ja kun ei seuroja ole voitu juuri pitää, tai kaikki eivät ole päässeet paikan päälle koronapassin vuoksi, on näistäkin useat alkaneet vieraantuu uskosta.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että vanhoillislestadiolainen liike on romahtamassa käsiin korttitalon tavoin. Ihan järjettömästi ollut viime aikoina uskonkieltäjiä. Moni, joista ei olisi ikinä uskonut, ovat kieltäneet uskon. On avioiduttu epäuskoisten kanssa, uskovaiset perheet ovat päätyneet avioeroon jne. Julkisesti kuunnellaan tämän ajan populäärimusiikkia ja liputetaan Priden puolesta yms. Tämä on mun mielestä erittäin hämmentävää. Näin pianko tämän liikkeen loppu onkin tulossa? Entä minne minä asetun, jos liike oikeasti romahtaa? Olen itsekin ollut pidemmän aikaan vähän hakoteillä, enkä oikein tiedä, kumpaa tietä jatkaa, uskovaisena vai epäuskoisena? Ja mitä se uskovaisuuskin lopulta edes on? Olen ihan kujalla!!!

61

1045

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaikuttaa siltä, että sinun paikka on se pinnan alla pitkään kytenyt ja jossain paikoin jo matalalla profiililla toimiva vaihtoehto seurakunnalle, jotka kokevat nykyisen opetuksen ja sekavuuden tuskana.
      Parempi on aina se, että etsii Jeesusta sekä uskovan tukea, kun menee suoraapäätä maailmaan.
      Matt. 10:14 Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne
      Tämä jae on syvää Jeesuksen viisautta, jossa uskokin on koetuksella, mutta pitää.

      Tosi hyvä avaus.

    • Anonyymi

      Kyllä tuollaselle autoritaariselle uskonnolle tulee loppu, ei tänä päivänä ihmiset enää halua noudattaa SRK:n syntilistaa. SRK ei ole halunnut selvittää hoitokokouksia ja sitä kautta tulla tähän päivään, vapaaseen uskoon niin, ihmiset äänestävät jaloillaan. Tämä on ollut tiedossa on 15 vuotta ja siitä on sanottu täällä monia, monia kertoja, mutta SRK ei halua kuunnella ja ottaa neuvoista vaarin niin, vaan vetää loppuun asti tiukkaa linjaansa.

    • Anonyymi

      Etkö ole ajatellut asioita loppuun asti kun sanot että jatkanko uskovaisena vai epäuskoisena?
      Itse olen jättänyt kirkot ja liikkeet ja uskon Jeesukseen. Se on raamatullinen ratkaisu. Ei ihmisen tarvitse kuulua mihinkään ollakseen Jeesukseen uskova. Sanoihan hän, joka uskoo minuun. Se on pelastuksen ehto.

      • Anonyymi

        Noinhan ne monet puhelee Jeesuksen sanoneen. Mutta ketä uskoa, kun kristillisiä seurakuntiakin on niin monenlaisia ja Raamatuitakin tulkitaan niin monella tapaa? Jotenkin alkanut eppäilyttää, oliko koko Jeesustakaan olemassa. Miksi Raamatuista piti kirjoittaa niin sekavia, ettei ihmiset osaa olla yksimielisiä sen opetuksista? Edes ne ainoat oikeassa olevat liikkeet, joista vanhoillislestadiolaisuus on vain yksi muiden joukossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä, mitä järkeä on olla "uskovainen" uskova ? Minusta se on taikauskoa eli yliluonnollisiin asioihin uskovia. Onhan sitä oikein kauan sitten uskottu myös veden jumalaan Ahtiin ja metsän jumalaan Tapioon ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan ?
        Yhtä taianomaista on uskoa Jeesukseen, jota pidätte näkymättömänä olentona käyskentelemässä keskuudessanne.
        Ei Jeesus mitään ole saanut aikaan muuta ku tapatti itsensä ja siinä kaikki ja nyt palvotte Häntä olentona, joka jossain piilottelee tullakseen sitten esiin jonain päivänä. Sitä päivää vain ei ole tullut, vaikka olisi saanut tulla jo ajat sitten. Jeesuksen pitäisi nyt esim. tulla tekemään loppu Putinin valta kaudesta ja paljosta muusta. Kuolemaa, kärsimystä, hätää, tuskaa, vainoa, sotia, rikoksia, murhia ..jne. maailma täynnä ja muka rukoillaan milloin minkäkin asian puolesta ja mitään se ei hyödytä. Eikö tämä Taivaan Herra osaa eikä pysty vaikuttamaan asioihin ilman meidän rukous höpötyksiämme ?
        Vieläkö joku uskovainen kehtaa väittää, että maailma on vain 6000 vuoden ikäinen ?

        Maailma on 6000 vuoden ikäinen ja se on litteä. Maailma ei sisällä siis mitään planeettoja kiertoratoineen, vaan maailma on tässä ja nyt jalkaimme alla. Ja sillä on ääret. Itse siis vankkumattomasti uskon näin ja niin, en ole lestadiolainen. Harmittaa, että lestadiolaisetkin tuntuvat uskovan pallon muotoiseen maahan ja avaruuteen miljardeine planeettoineen ja tähtineen. Mutta eihän Jumala sellaisia ikinä luonut, eikä Jumalan Sanassakaan niin kerrota!

        Juuri näin. Niin moni on pudonnut maailman laidalta. Sinne led -valojen joukkoon, jotka eivät siis ole tähtiä.

    • Anonyymi

      Iloitsen jokaisesta, joka ymmärtää omaa elämäänsä. Ilman, että kukaan tai mikään määrittelee kummallisia sääntöjä tai keksittyjä syntejä. Yleensäkin kaikenlaiset -ismit ovat aika arveluttavia. Parempi kulkea omaa tietään, tottakai muita kunnioittaen.

      • Anonyymi

        "Parempi kulkea omaa tietään, tottakai muita kunnioittaen."

        Aloittaja selostaa kovasti kuinka ihmiset ovat jättäneet uskonsa. Mistä ulkopuolinen voi tämän tietää. Näitä toisten elämässä roikkuvia "hoitajia" oli paljon liikkeellä hoitokokousvuosina. He elivät nimenomaan toisten tekemisissä ja miltei "ammatikseen" kiusasivat ihmisiä keksityillä puhutteluillaan. Itse en varmaan koskaan unohda valtavaa ahteria, joka pyörähti silmieni edessä ja kutsu kuului "taas olis' puhuttelu". Kysyttäessä mitä asia koskee vasaus oli mm. että mikä sinulle riittää, jos ei anterksianto riitä. Syytä en tiedä vieläkään. Pidän tätä toimintaa evankeljumiväkivaltana ja miltei Pyhän Hengen pilkkana. Onko tällä hetkellä tilanne sellainen, että aloittajan tarkoittama henkilö ei kertakaikkiaan omatuntonsa vuoksi voi hyväksyä yhteisön toimintaperiaatteita mm. suhtautumista hoitokokouksiin ja jättäytyy sen vuoksi erilleen toiminnasta. Tai hänellä voi olla mikä tahansa syy eikä aloittajan tarvi olla koko ajan asiaa kommentoimassa. Hoitokokoysvääryyksien eliminoimiseksi keksitään kaiken maailman porsaanreikiä, niin että asioita ei tarvitsisi korjata ja korvata. Aina löytyy joku selitys, vaikka ainoa tie "hoitajilla" on tunnustaa, katua, pyytää anteeksi ja korjata jälkensä. Kauanko tämä vie vielä aikaa, jää nähtäväksi.

      • Anonyymi

        Gal. 5:1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Emme ole lain emmekä ihmisten orjia.

        Hengellinen ylpeys on leimannut vanhoillislestadiolaisuutta kuutisen vuosikymmentä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hengellinen ylpeys on leimannut vanhoillislestadiolaisuutta kuutisen vuosikymmentä.

        Pahinta on se että sen synnit ja opit ovat Jeesuksen sanan vastaisia. Tavallaan epäuskoisia.

    • Psalmit:
      127:1 Matkalaulu; Salomon virsi. Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo

      Jos kertoo menettäneensä "uskon", olisi kohtuullista kertoa että mihin menetti uskonsa. Jos menettää Uskon, siilin on menettänyt miehen.

      Oireellista on, ettei vl-synnin poispanijalta kysytä koskaan mihin hän uskoo, eikä hän uskalla sitä sanokaan. Ainakaan vl-synnintunnustaja ei uskalla avata suutaan: Sanoen" Uskon että Jeesus vei syntivelkani ristille". Omakohtainen suun tunnustus uskosta Jeesukseen on välttämätön, jos haluaa olla kristitty, toinen on oikea kaste. Ensin usko, sitten kaste.

      Jeesuksen nimessä on pelastus!

      4:10 niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
      4:11 Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.'
      4:12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.

    • Vl-liikkeessäkin joutuu vainotuksi Jeesuksen nimen tähden, tämä on fakta jo sitäkin kautta että olen kokemusasiantuntija.

      1Piet. 4:13 vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.

      Ap.t. 5:41 Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
      Room. 8:17 Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme

    • Anonyymi

      Tunnen erään, joka on juuri äskettäin lähtenyt. Ihan nuori hän ei enää ole ja ikänsä vl-liikkeeseen kuulunut. Yllätyin todella, kun hän kertoi,ettei enää luota siihen opetukseen. Tunnen hänet vuosien takaa ja olen aina ajatellut, että tuo liike on hänen hengellinen kotinsa. Niin olikin, ennen. Mutta hyvin hän perusteli ratkaisunsa, aivan hämmästyin. Hän oli kyllä punninnut asioita. Uskon kieltämisestä ei tässäkään ollut kysymys, vaan päin vastoin. Mihinkään muuhun joukkoon kuulemma hän ei kuitenkaan tule liittymään.

      • Anonyymi

        Eikä tarvitse liittyäkään. Usko Jeesukseen niin sinä pelastut. Yllättävää kyllä miten nuoret ovat perillä asioista. Moni on jättänyt liikkeen.

      • Anonyymi

        Näitä tällaisia tapauksia on paljon. Moni on punninnut asioita ja tullut vastaavaan lopputulokseen. Itsekään en jaksa enää perustaa ajatuksia mihinkään opillisiin lausekkeisin ja päätelmiin. Helpompi on olla erossa kaikista ismeistä ja elää vain elämäänsä. Jos Jumala on, se on ja sillä sipuli. Sen olemassa olo tai olemattomuus kun ei hetkauta meidän elämää millään tavalla. Niin vähän kun se antaa merkkejä itsestään.

    • Anonyymi

      Aina on katolinen kirkko. Ollut kohta 2,000 vuotta. Oulussa on seurakunta. Älkää käykö Kärkkäisellä!

    • Anonyymi

      toivotaan että suviseuroja ei enää pidetä ja lestadiolaisuus katoaa maan päältä

      • Anonyymi

        Jos suviseurojen pito lakkaa, lestadiolaisuus voi todellakin loppua nopeammin. Sehän oli kuin liima, joka vuosittain kokosi joukon taas yhteen. Nythän ei ole pidetty edes seuroja. Kontrolli ei pelaa, eli ei voida valvoa toinen toisiaan. Veljen vartijuutta on vaikeaa toteuttaa etänä. Täytyis olla valvontakamerat ja jatkuva näköyhteys uskon veljiin ja sisariin.

        Johan se tietotaito suurten seurojen järjestämisestä katoaa muutamassa vuodessa. Eivätkä ihmiset enää viitsi lähteä usean sadan kilometrin päähän. Nyt on ikäluokkia, jotka eivät ole löytäneet sitä aviopuolisoa suviseuroista ja sen sijaan löytäneet puolison sieltä maailmasta. Lapsia tulee vähemmän. Toisin kun aluksi ajateltiin, syntyvyys onkin pienentynyt koronapandemian takia.

        Veljenvartijarooli tulisi sairailta kieltää. Juorulijat/hoitajat eivät tarvitse näköyhteyttä. Jutut lentävät - keksityt jutut. Hoitokokousaikoina he tuhosivat häiriökäyttäytymisellään monta arvokasta Jumalan luomaa elämää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan se tietotaito suurten seurojen järjestämisestä katoaa muutamassa vuodessa. Eivätkä ihmiset enää viitsi lähteä usean sadan kilometrin päähän. Nyt on ikäluokkia, jotka eivät ole löytäneet sitä aviopuolisoa suviseuroista ja sen sijaan löytäneet puolison sieltä maailmasta. Lapsia tulee vähemmän. Toisin kun aluksi ajateltiin, syntyvyys onkin pienentynyt koronapandemian takia.

        Paljastava kirjoitus. Ensin kotona lapset opetetaan tiukkaan SRK:n oppiin. Sitä varjellaan ettei vaan lapsi pääse tekemisiin maailman kanssa. Kun nuori aikuistuu silloin vanhemmat pitävät huolen siitä ettet saa mennä naimisiin uskottoman kanssa. Tai eriseuraisen.
        Suviksessa nuoria paimennetaan jotta löytyy lestapuoliso. Sitten naimisiin ja käynnistetään lapsentekokone. Voi äitejä voi isiä. Maanpäällinen helvetti oli alkanut ja siitä vain rohkeimmat pääsevät eroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos suviseurojen pito lakkaa, lestadiolaisuus voi todellakin loppua nopeammin. Sehän oli kuin liima, joka vuosittain kokosi joukon taas yhteen. Nythän ei ole pidetty edes seuroja. Kontrolli ei pelaa, eli ei voida valvoa toinen toisiaan. Veljen vartijuutta on vaikeaa toteuttaa etänä. Täytyis olla valvontakamerat ja jatkuva näköyhteys uskon veljiin ja sisariin.

        Niin ja rahatkin loppuu. Suviseurat on kuitenkin ollut hyvin tuottoisa tapahtuma SRK:lle. Parattujen varoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja rahatkin loppuu. Suviseurat on kuitenkin ollut hyvin tuottoisa tapahtuma SRK:lle. Parattujen varoista.

        Nythän tuoton maksoi Maan Hallitus, ministeri Kurvisen avustamana, n 1,2 miljoonaa, kun oli tehty valmisteluja, eikä ne tottuneet????
        Arvatkaa, kuka on SRK;n talouspäällikkö? Luonnollisesti Tahkola, Ilkka Tahkola.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä sama mies petti Perhettäni Istanbulin katkalla, 12 tuntia ennen lähtöä ilmoitti Hotellin muutoksesta (entisessä asui Kempeleläinen lestadiolainen) ja meidät siirrettiin rata- korjaustyön viereen, eikä yhtään nukuttua yötä.
        Kävin kysymässä, mies luikki pakoon ja sihteeri kertoi, ettei minulle saa puhua mitään.
        Varokaa sitä Lakeuden Matkoja,,,,,, ei selitykset riitä enempään.

    • Anonyymi

      Helppoa. Jumala lopettaa koronan.

    • Anonyymi

      Mun yhen isoveljen kaikki lapset jätti uskon jo ala-aste iässä.Kaikki ne vaan sano jo ala-aste iässä että ei halua uskoa.Ja osa niistä laitto korviksetkin saman tien heti.

    • Anonyymi

      Paremminkin jättivät lahkon. Ei usko riipu siitä että on kuuluttava johonkin uskonnolliseen liikkeeseen. Jeesuksen voi uskoa ilman kirkkoja ja lahkoja.

      • Anonyymi

        Voi sitä Jeesukseen uskoa ilman kirkkoa tai seurakuntaa ei sitä kukaan estä mutta semmoinen usko ei pelasta ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sitä Jeesukseen uskoa ilman kirkkoa tai seurakuntaa ei sitä kukaan estä mutta semmoinen usko ei pelasta ketään.

        Tutkikaa Raamattua. Sieltä löytyy vastaukset. Itse en kuulu kirkkoon eikä se estä minua uskomasta Jeesukseen. Taivaan alla ei ole muuta nimeä jossa on pelastuksemme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkikaa Raamattua. Sieltä löytyy vastaukset. Itse en kuulu kirkkoon eikä se estä minua uskomasta Jeesukseen. Taivaan alla ei ole muuta nimeä jossa on pelastuksemme.

        Jumala siis pelastaa meidät itseltään. Aika ovela markkinakikka: "Kun palvot, lahjot ja rukoilet minua niin et saa turpiisi, ehkä...."

        Kuvitelluista ongelmista pääsee kun lakkaa kuvittelemasta.

    • Anonyymi

      Nuoret on kyllä fiksuja.

    • Anonyymi

      Ne jotka luopuu uskosta mutta ei ole Jeesuksen valittuja ei menetä yhtään mitään.

      Monetkaan vl-uskovista ei tiedä tai ymmärrä sitä että Nooan arkkiin kahdeksasta pelastuneesta vain kolme pelastu kadotukselta.

      • Anonyymi

        nyt on jo niin paljon kello että älä höpötä enempää tällä erää!

      • Mitkä ne olivat?

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Mitkä ne olivat?

        Nooa, Seem ja Jafet. Saattoi olla lisäksi muitakin. Sanoisin että 3..7 heistä pääsi Aabrahamin helmaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nooa, Seem ja Jafet. Saattoi olla lisäksi muitakin. Sanoisin että 3..7 heistä pääsi Aabrahamin helmaan

        Haam ei vissiin päässyt ainakaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nooa, Seem ja Jafet. Saattoi olla lisäksi muitakin. Sanoisin että 3..7 heistä pääsi Aabrahamin helmaan

        Jeesus kertoi vertauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Sanat oli osoitettu fariseuksille. Rikasta miestä eikä Lasarusta ollut fyysisesti. Siis vertaus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus kertoi vertauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Sanat oli osoitettu fariseuksille. Rikasta miestä eikä Lasarusta ollut fyysisesti. Siis vertaus.

        Vertauksessa on sanoma aivan yhtä vakaa ja jumalallinen, kun tositapahtumissa, se on Jeesuksen tapa kertoa asioista.
        Siinä on toinenkin sanoma, voitko arvioida mikä se on ja koskee meitäkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nooa, Seem ja Jafet. Saattoi olla lisäksi muitakin. Sanoisin että 3..7 heistä pääsi Aabrahamin helmaan

        Aika tuulesta temmattu juttu, sillä kertomuksesi viittaa teidän Hoitokokouksiinne, siellä tuomittiin ihmisiä saatanalle, kuten Sinä nyt, asiata mitään ymmärtäen.
        Turha Sinun on velluna tuomita heitä, sillä Jumala teki Liiton Heidän kanssaan, ja Hän ei koskaan ole Liittojaan purkanut, joskus katunut kylläkin.
        Gen 1; 1 Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.
        Gen 6:18 mutta sinun kanssasi minä teen liiton. Sinun tulee mennä arkkiin ja ottaa mukaan poikasi, vaimosi ja poikiesi vaimot.
        Gen 9:9 "Minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa,
        Sinä sitä vastoin tuomitset heidät suurelta osin kadotukseen, vaikka Jumala näki, että Jumala näki Noan vanhurskaaksi ja Hänen siunaus koski koko perhettä; 1 Herra sanoi Nooalle: "Mene perheinesi arkkiin, sillä minä olen havainnut sinut ainoaksi vanhurskaaksi tämän sukupolven joukossa.
        Kirjoittamasi teksti; Nooa, Seem ja Jafet. Saattoi olla lisäksi muitakin. Sanoisin että 3..7 heistä pääsi Aabrahamin helmaan
        Haam ei vissiianon päässyt ainakaan
        Et edes tiedä niin paljoa, että kuinka moni ihminen oli Nooan perheen lukumäärä, se on 8, eikä. kuten kirjoitat; Sanoisin että 3..7 heistä pääsi Aabrahamin helmaan.
        Ketkä oli ne sanomasi 2 ihmistä?
        Haam oli mukana ja Hänestä tulee vieläkin käytössä olevat haamilaiset kielet.
        On myös hyvä tietää, että Tulva on myös upotuskasteen esikuva, vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi, että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja 5 voimat.” (1 Piet 3:20-22).
        Tiedätkö miehen?
        Eikö tämä nosta kiinnostusta kastetta kohtaan.

    • Anonyymi

      Mistä tiedät, että ovat jättäneet uskon. Jumalan kanssa voi olla myös kuulumatta kirkkoon.

      • Anonyymi

        Niin on. Kuulumalla kirkkoon hyväksyt sen harhaopit eikä Jeesus tunne sellaisia. Hän on se joka päättää.

      • Mutta Jumala ei pelasta muita kun oman kansansa, ei pakanoita, se on Jeesuksen, kaikkivaltiaan vallan alla.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Mutta Jumala ei pelasta muita kun oman kansansa, ei pakanoita, se on Jeesuksen, kaikkivaltiaan vallan alla.

        Väärin. Jeesus sanoi joka uskoo minuun pelastuu. Jumalan kansa on siis kaikista kansoista ja heimoista koostuva suuri joukko. Ehtona on se että uskot ja mitä Jeesus opetti.

      • pinnasänky
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin. Jeesus sanoi joka uskoo minuun pelastuu. Jumalan kansa on siis kaikista kansoista ja heimoista koostuva suuri joukko. Ehtona on se että uskot ja mitä Jeesus opetti.

        Näinhän se on, mutta Jumala itse pelastaa vain kansansa; Room. 11:26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä
        Onko se työ Jeesuksen tehtävä, jonka Jumala itse päättää sen, kun pani Peitteen kansansa päälle.

        Mitäpä me muut pyristellään, kun vain Israel pelastuu.

    • Anonyymi

      Jaa, no, leiki sää ziisusta.

      • Anonyymi

        Äläpä kuzu noin rumalla nimellä Herraamme Zeusta!

    • Anonyymi

      > Toisella puolella on taas liberaalit.

      Miten voi kutsua liberaaleiksi ihmisiä, jotka kannattaa koronafasismia?

    • Anonyymi

      Hienoa. Uskomuksista totuuksiin käy viisastuvien ihmisten tie kun kontrolli helpottaa.

    • Anonyymi

      Helvetillä pelottelu ja aivan taukilta kuulostavia syntejä ei nyt enää vain jaksa uskoa. Hokekoot puhemiehet toisillensa mitä lystää mutta porukoihin se ei enää uppoa.

    • Anonyymi

      "Väki paranee kun pidot vähenee"

    • Anonyymi

      Onko tuo nyt kumma jos porukat lähtee pois.

    • Anonyymi

      Asun ns Siionin laaksossa Pohjois-Pohjanmaalla. Naapureina on paljon lestadiolaisuutta tunnustavia. Mutta näyttää siltä että nuorempi porukka on jättämässä lahkon. Monet lestadiolaisnaapurini tyytyvät kahteen - kolmeen lapseen ja osa on täysin jättänyt liikkeet. Eräskin perhe jossa on kymmenen lasta on eronnut liikkeestä ja vanhemmat kulkevat nyt meidän syntisten pidoissa kuten tanssikursseilla. Eli kohtalaon hetket on käsille tälläkin lahkolla. Veikkaan että tulevana vuosikymmenenä on kiinteistöjä tulossa myyntiin.

      • Anonyymi

        Jumalan TerveJumalan Terve! On tälläkin hetkellä synnit anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä". Kohta taas heikkoudet ja huonoudet painaa tunnolla..

      • Anonyymi

        Pitäisi palata juurille. Onkohan se enää mahdollista?

      • Anonyymi

        Osa Rauhanyhdistyksistä on jo talousvaikeuksissa. Toki Korona pahentanu tilannetta. Osa lähes konkurssikypsiä yhdistyksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa Rauhanyhdistyksistä on jo talousvaikeuksissa. Toki Korona pahentanu tilannetta. Osa lähes konkurssikypsiä yhdistyksiä.

        Onko tämä varma tieto vai huhu?

    • Anonyymi

      Erotkaa kultista ja pelastakaa elämänne! Ette tarvitse uskoa, riittää kun uskotte itseenne.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe