Minulla on

Bed eli lihavan ahmimishäiriö ei ole syy, vaan seurausta masennuksesta. Joku turvautuu alkoholiin, joku lääkkeisiin, joku lopettaa syömisen kokonaan ja joku syö itsensä "sammuksiin". Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Kukaan täällä ei ole väittänyt, että kaikki lihavat sairastavat BED:tä, mutta meitä on aika paljon. Ei kukaan valitse tätä sairautta huvikseen tai ärsyttääkseen olemuksellaan toisia. Jokainen vain etsii oman tavan helpottaa hetkellisesti oloa.
Jos sairastuisi masennuksen seurauksena esim. anoreksiaan, olisi hoitoa paljon helpompi saada tai jos olisi alkoholisti, niin sen kun kävelee terveyskeskukseen ja pääsee vieroitukseen, mutta vaikka BED on oikea sairaus, sitä ei oikein tahdota ottaa todesta. Minä luopuisin tästä sairaudesta välittömästi ja alkaisin elää niin kuin "normaalit" ihmiset, mutta se ei ole niin helppoa. Se ei onnistu sanomalla, että ota itseäsi niskasta kiinni, tarvitaan paljon muutakin. Ammattiauttajia ja ymmärtäviä ihmisiä ympärille. Silti BED:stä parantuminen vie vuosia, koska masennus ei mene ohi viikossa eikä kuukaudessa, vaan saattaa vaatia vuosien työskentelyä. Oletteko mielummin kannustajia ja ymmärtäviä, vai ylimielisiä arvostelijoita?
7563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

olen monesti ajatellut, että ei se oikein auta, kun toiset näsäviisaina neuvovat tyyliin "pitää lisätä vaan itsekuria ja liikkua enemmän".
Tiedän, että minulta löytyy kyllä itsekuriakin, kun haluan, mutta en osaa syödä normaalisti.
Jos päätän olla ahmimatta, niin on pakko paastota. (Aikaisemmin minulla on todettu myös lievä anoreksia, joten kykenen olemaan syömättä, jos pakotan itseni.)
Siitä tulee kyllä hyvä mieli, kun paino laskee hyvinkin nopeasti, mutta paha, väsynyt ja pyörtyilevä olo siitä on seurauksena.
Olen aikalailla maanisdepressiivinen ihminen, silloin, kun elämässäni menee paremmin, niin voin syödä silloin tällöin normaalistikin tai olla syömättä, eikä se väsymyskään niin häiritse, kun elämä muuten sujuu.
Mutta kaikki tuntuu kaatuvan niskaan, kun huonosti menee.
Sitä vain on jatkuvasti nälkä, ja kommentit " syöt kuin hevonen, tai muuta vastaavaa", satuttavat niin, että on pakko oksentaa kaikki syömänsä.
Bulimiaan en silti missään tapauksessa halua ajautua, sillä en halua tekareita 2-kymppisenä vain sen tähden, että olisin oksentamalla syövyttänyt hampaani.
Sitten kun päätän ahmittuani olla kuitenkin oksentamatta, niin lihon ja ahdistun ja masennun aina vain enemmän.
Nyt on taas ahmimiskausi meneillään, ja olen lihonut muutaman kilon, silti painoindeksi vielä 20.8, eli merkittävän ylipainoinen en ole, enkä missään vaiheessa ole ollutkaan niiden laihdutuskausien ansiosta, jolloin paino putoaa alipainonkin puolelle.

Pahinta on, etten ikinä voisi hakea apua tähän.
Asun sitäpaitsi vielä kotona, ja perheeni pitäisi minua aivan hulluna, jos jonnekin ammattiauttajalle tämän takia hakeutuisin.
Viime vuonna olin painontarkkailussa alipainon takia, mutta lihoin niin, että pääsin siitä pois.
Vakavien masennusongelmieni kanssa tunnen olevani niin yksin, vaikka monet ovat ne huomanneet.
Silti niistä en yleensä puhu kenellekään, perheessämmekin enimmäkseen vaiettuja asioita, joihin vanhempani suhtautuvat ymmärtäväisesti.
Saan siis rauhassa ahmia keittiössä muiden läsnäollessa ja myös käydä oksentamassa, eikä kukaan kummemmin piittaa siitä.
Koulu ei jaksa kiinnostaa enää vähääkään, tuntuu etten vain enää jaksa.
Ystävienikin kanssa olen taas huonoissa väleissä, olen väsynyt siihen, etten voi luottaa enää vähääkään heihin.

Äänestä
  • Menkää nyt herranjestas lääkäriin, jos kerran tiedätte olevanne sairaita. Kai te menisitte lääkäriin silloinkin, jos teillä olisi jalka poikki tai tulirokko. Miten ihmeessä te oletatte muiden ottavan sairautenne huomioon, jos ette itse toimi niin kuin sairaana toimitaan, eli mene lääkäriin.

    Äänestä

  • Komea Mies kirjoitti:

    Menkää nyt herranjestas lääkäriin, jos kerran tiedätte olevanne sairaita. Kai te menisitte lääkäriin silloinkin, jos teillä olisi jalka poikki tai tulirokko. Miten ihmeessä te oletatte muiden ottavan sairautenne huomioon, jos ette itse toimi niin kuin sairaana toimitaan, eli mene lääkäriin.

    Minä olen kyllä psykiatrin hoidossa ja käyn myös terapiassa, mutta ei ne ole mitään hokkus-pokkus-konsteja. Minusta on ikävä lukea ylimielisiä, kaikentietäviä kommentteja ihmisiltä, jotka eivät tajua millainen sairaus BED on, sillä se on SYÖMISHÄIRIÖ siinä missä anoreksia ja bulimiakin. BED ei ole syy, vaan seurasta masennuksesta. Joten, jos mitenkään mahdollista. lopettakaa ainainen neuvominen ja ilkkuminen. Se tuntuu pahalta!

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    mitä muuta odotat, älä käy täällä lukemassa niitä juttuja. Ja toisaalta tiedät kai kuinka suuri joukko laiskoja pulleroita piiloutuu sinun selkäsi taakse..

    Äänestä

  • musta toi sun syömisongelma viittaa enemmänkin just bulimiaan eikä BEDiin. OLi miten oli,vois olla parasta mennä lääkäriin.

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    Minä olen kyllä psykiatrin hoidossa ja käyn myös terapiassa, mutta ei ne ole mitään hokkus-pokkus-konsteja. Minusta on ikävä lukea ylimielisiä, kaikentietäviä kommentteja ihmisiltä, jotka eivät tajua millainen sairaus BED on, sillä se on SYÖMISHÄIRIÖ siinä missä anoreksia ja bulimiakin. BED ei ole syy, vaan seurasta masennuksesta. Joten, jos mitenkään mahdollista. lopettakaa ainainen neuvominen ja ilkkuminen. Se tuntuu pahalta!

    Anteeksi. Luin sinulle vastanneen "kohtalotoverin" kirjoituksen ja siitä jotenkin assosioin, että myös sinä kieltäytyisit menemästä lääkäriin. Ymmärrän toki, että paraneminen ei ole salamannopeaa, vaikka lääkärissä kävisikin.

    Älä anna periksi, vaikka tuntuisi vaikealta. Normaali elämä ilman syömishäiriötä on kokemisen arvoinen juttu.

    Äänestä

  • un rayon du soleil kirjoitti:

    musta toi sun syömisongelma viittaa enemmänkin just bulimiaan eikä BEDiin. OLi miten oli,vois olla parasta mennä lääkäriin.

    ja BEDissä ahmitaan oksentamatta. Anoreksiassa ollaan syömättä. Yleensä nämä ovat ainakin jossain määrin sekoittuneita, mutta kirjoittajalla kyllä varmasti on BED, jos hän ei oksenna. Eikä kannatakaan (se kun on kamalan houkuttelevaa BEDistä kärsiville, ja monet yrittävätkin opetella sen jalon taidon...ja sitten ollaankin jo seuraavassa ongelmassa. Minä en itse koskaan sitä kunnolla oppinut...pari kuukautta meni sillä tavalla mutta kun ei se vaan ole se "juttu" niin ei. Bulimikoilla oksentamisesta tulee hyvä olo. Minulta se vei vaan pois sen syömisestä tulleen hyvän olon).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

BED kirjoitti:

Bed eli lihavan ahmimishäiriö ei ole syy, vaan seurausta masennuksesta. Joku turvautuu alkoholiin, joku lääkkeisiin, joku lopettaa syömisen kokonaan ja joku syö itsensä "sammuksiin". Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Kukaan täällä ei ole väittänyt, että kaikki lihavat sairastavat BED:tä, mutta meitä on aika paljon. Ei kukaan valitse tätä sairautta huvikseen tai ärsyttääkseen olemuksellaan toisia. Jokainen vain etsii oman tavan helpottaa hetkellisesti oloa.
Jos sairastuisi masennuksen seurauksena esim. anoreksiaan, olisi hoitoa paljon helpompi saada tai jos olisi alkoholisti, niin sen kun kävelee terveyskeskukseen ja pääsee vieroitukseen, mutta vaikka BED on oikea sairaus, sitä ei oikein tahdota ottaa todesta. Minä luopuisin tästä sairaudesta välittömästi ja alkaisin elää niin kuin "normaalit" ihmiset, mutta se ei ole niin helppoa. Se ei onnistu sanomalla, että ota itseäsi niskasta kiinni, tarvitaan paljon muutakin. Ammattiauttajia ja ymmärtäviä ihmisiä ympärille. Silti BED:stä parantuminen vie vuosia, koska masennus ei mene ohi viikossa eikä kuukaudessa, vaan saattaa vaatia vuosien työskentelyä. Oletteko mielummin kannustajia ja ymmärtäviä, vai ylimielisiä arvostelijoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu