Liityin loppukesästä oman kuntani potilasyhdistykseen, joka on suomen mielenterveyden keskusliiton alainen yhdistys. Alkuun olin innoissani mutta sitten huomasin etten viihdy siellä. Minulla on skitsotyppi ja jo sen takia sosiaaliset tilanteet ahdistaa.
Alkuun he ottivat minut hyvin vastaan mutta nopeasti huomasin että siellä on omat kuppikunnat. Niihin ei pääse enkä oikeestaan edes halunnutkaan. Kävin siellä silloin tällöin kahvilla.
Sitten minut houkuteltiin mieli maasta ryhmään. Ryhmä järjestetään joka toinen viikko ja menin siihe ekaan ryhmään kun se syksyllä käynnistyi. Tilaisuuden lopussa piti kaikkien kuullen, joko kieltäytyä jatkosta tai myöntyä mukaan. Tilanne on vähän painostava enkä uskaltanut kieltäytyä kun pelkäsin kasvojeni menetystä.
Sitten selvisikin, että se oli sitova ilmottautuminen. Sen jälkeen piti kahden viikon välein istua siellä kuuntelemassa ihmisten murheita kaksi tuntia kerrallaan ja poissaolon syyksi hyväksyttiin lähinnä vain äkillinen kuolema. Keskustelut ei juuri koskettaneet kun minulla ei ole masennusta eikä mielialani ole apea. Mikään aihe ei koskettanut minua ja siellä oli aina lähinnä yksi ja sama ihminen äänessä kertomassa samat jutut viikosta toiseen. Kahvihan siellä toki piti ostaa ja jos ei ostanut niin ryhmän vetäjät kummasteli ja katsoi pitkään.
Sitten huomasin, että yhdistyksen johtavavat puuhamiehet puhuivat välillä toisista jäsenistä negatiivisesti. Ihan silkkaa juoruilua toisten selän takana. Se oli jotenkin kummallista kun ei sellaista uskoisi tapahtuvan tuollaisessa yhdistyksessä. Niin kuitenkin kävi monesti. Siellä on ydinporukka, joka pitää itseään jotenkin muita parempina ja he sitten juoruilevat.
Sain nyt viimein tarpeekseni ja toimitin yhdistyksen puheenjohtajan nimellä varustetun kirjekuoren yhdistyksen postilaatikkoon. Kirje sisälsi eroilmoitukseni yhdistyksen jäsenyydestä ja hallituksen varajäsenyydestä. Hallituksen kokous on huomenna. Ilmoitin tekstiviestillä pj:lle että postilaatikossa on tärkeä kirje ja laitoin sitten numerot estoon.
Touhu vaikuttaa ihan lahkolta. Jos et ole käynyt vähään aikaan niin soittelevat perään ja kyselevät milloin tulen ja mitä kuuluu. Olen ollut jehovan todistaja niin tunnistan tuon piirteen välittömästi.
Olen hyvin tietoinen siitä, että minusta ruvetaan puhumaan selän takana. Mieli maasta ryhmässä kertovat dramaattisen tarinan siitä, että olen nyt eronnut yhdistyksestä ja päivttelevät asiaa.
Alkuun homma vaikutti ihan kivalta mutta sitten kun huomasin, että siellä PITÄÄ käydä sen sijaan, että siellä VOI käydä niin homma alkoi menettää makunsa.
Toisaalta en kaipaa muiden hullujen seuraa. Viihdyn kyllä paremmin ihan terveiden parissa. Kaikella kunnioituksella mutta en oikein välitä sellaisten seurasta, jotka on lääkitty pystyyn ja kuljetaan suu auki. Itse en ole vielä semmoinen. Varmaan joskus vielä olen
Alkuun he ottivat minut hyvin vastaan mutta nopeasti huomasin että siellä on omat kuppikunnat. Niihin ei pääse enkä oikeestaan edes halunnutkaan. Kävin siellä silloin tällöin kahvilla.
Sitten minut houkuteltiin mieli maasta ryhmään. Ryhmä järjestetään joka toinen viikko ja menin siihe ekaan ryhmään kun se syksyllä käynnistyi. Tilaisuuden lopussa piti kaikkien kuullen, joko kieltäytyä jatkosta tai myöntyä mukaan. Tilanne on vähän painostava enkä uskaltanut kieltäytyä kun pelkäsin kasvojeni menetystä.
Sitten selvisikin, että se oli sitova ilmottautuminen. Sen jälkeen piti kahden viikon välein istua siellä kuuntelemassa ihmisten murheita kaksi tuntia kerrallaan ja poissaolon syyksi hyväksyttiin lähinnä vain äkillinen kuolema. Keskustelut ei juuri koskettaneet kun minulla ei ole masennusta eikä mielialani ole apea. Mikään aihe ei koskettanut minua ja siellä oli aina lähinnä yksi ja sama ihminen äänessä kertomassa samat jutut viikosta toiseen. Kahvihan siellä toki piti ostaa ja jos ei ostanut niin ryhmän vetäjät kummasteli ja katsoi pitkään.
Sitten huomasin, että yhdistyksen johtavavat puuhamiehet puhuivat välillä toisista jäsenistä negatiivisesti. Ihan silkkaa juoruilua toisten selän takana. Se oli jotenkin kummallista kun ei sellaista uskoisi tapahtuvan tuollaisessa yhdistyksessä. Niin kuitenkin kävi monesti. Siellä on ydinporukka, joka pitää itseään jotenkin muita parempina ja he sitten juoruilevat.
Sain nyt viimein tarpeekseni ja toimitin yhdistyksen puheenjohtajan nimellä varustetun kirjekuoren yhdistyksen postilaatikkoon. Kirje sisälsi eroilmoitukseni yhdistyksen jäsenyydestä ja hallituksen varajäsenyydestä. Hallituksen kokous on huomenna. Ilmoitin tekstiviestillä pj:lle että postilaatikossa on tärkeä kirje ja laitoin sitten numerot estoon.
Touhu vaikuttaa ihan lahkolta. Jos et ole käynyt vähään aikaan niin soittelevat perään ja kyselevät milloin tulen ja mitä kuuluu. Olen ollut jehovan todistaja niin tunnistan tuon piirteen välittömästi.
Olen hyvin tietoinen siitä, että minusta ruvetaan puhumaan selän takana. Mieli maasta ryhmässä kertovat dramaattisen tarinan siitä, että olen nyt eronnut yhdistyksestä ja päivttelevät asiaa.
Alkuun homma vaikutti ihan kivalta mutta sitten kun huomasin, että siellä PITÄÄ käydä sen sijaan, että siellä VOI käydä niin homma alkoi menettää makunsa.
Toisaalta en kaipaa muiden hullujen seuraa. Viihdyn kyllä paremmin ihan terveiden parissa. Kaikella kunnioituksella mutta en oikein välitä sellaisten seurasta, jotka on lääkitty pystyyn ja kuljetaan suu auki. Itse en ole vielä semmoinen. Varmaan joskus vielä olen
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minun paikkakunnallani mieli maasta ryhmä on ollut aivan ihana, ei mitään kuvaamanlaisiasi ongelmia. Kukaan ei kysele perään ja täysin avoin ryhmä, johon ei tarvitse sitoutua.
Mainitsemasi ryhmän toiminta kuulostaa jotenkin neuvostoliittomaiselta. Ydinporukka (keskuskomitea) pitää ryhmän jäseniä (kansalaisia) rautaisessa otteesaan, eikä haluaisi päästää heistä irti. Aika pelottavaa, jos kertomasi pitää paikkansa.
NO SIINÄHÄN ONKIN JÄSENIÄ ENEMPI KUIN KIRKOSSA.
İhan hirveitä paikkoja jos vähänkin olet ihminen joka ahdistuu kuppikuntaisuudesta ja toisten arvosteluista jos ei ajattele ja toimi kuten vetäjät. Minusta on tullut pelkäävä kaikkia tuollaisia ryhmiä ja yhdistyksiä kohtaan. Juoruaminen asioista pitkin kyliä vielä toisilla oikein elämän tehtävänä. Erakoidun varmaan kokomaan en voi enää luottaa asioita mitkä piti olla vain sen kerhon sisäisiä väännetään juorutaan aivan toiseksi mitä sanoin.
Ei siinä kasvojansa menetä, jos jostain tuollaisesta kieltäytyy, kuten aloittaja kertoi.
Jos johonkin ei halua osallistua, niin turhaahan sitä on väkisin yrittää.
Tosin ihan ymmärrettävää, että on halu osallistua ja kuulua johonkin. Ihmisellä on yleensä tarve kuulua johonkin, porukkaan, ryhmään, tms.
Ikävä kyllä niitä juoruajia aina riittää milloin missäkin, puhuvat selän takana kenties.
Useimmiten eivät kuitenkaan niin paljoa, mitä itse vain luulee itsestä puhuttavan.
Parastahan siinä on kuitenkin se, ettei sitä ole itse kuulemassa.
Vapaaehtoisjärjestöjen hieno puoli on tietenkin se että se on vapaaehtoista. Voi olla jäsen, tai sitten ei.
Vielä hienompaa on se, että kaikissa niissä järjestöissä joissa olen ollut mukana, niin pienellä aktiivisuudella pääsee heti johonkin hallitukseen / johtokuntaan / toimikuntaan tai työryhmään, joissa voi omalla panoksellaan vaikuttaa suoraan toimintaan, tai olla mukana päättämässä asioista, vaikkapa siitä onko joku ryhmä avoin, tai sitova jne.
Kaikkein hienoin asia on tietenkin se että mikäli sopivaa vapaaehtoisjärjestöä ei ole olemassa, joko paikkakunnalla, tai koko valtakunnassa. Voi sellaisen perustaa kuka vaan.
Miinuspuolella on kuitenkin mainittava, yhdistystoiminta vaatii jaksamista. Se vaatii jaksamista yhdistyksen toimihenkilöiltä, ja aktviisilta vapaaehtoisilta, mutta se vaatii myös jaksamista kävijöiltä.
Potilasyhdistyksissä tämä jaksaminen korostuu. Vertaistoiminnan ideanahan olisi se että, kymmenestä ei jaksavasta ihmisestä, tulisi toinen toisiaan tukeva, jaksava kokonaisuus, mutta valitettavasti näin ei aina ole.
Mitä taas juoruamiseen tulee, niin se kaipaa ihan oman ketjunsa. Yleisesti ottaen sanon vain että ihmisten elämä on aivan liian lyhyt siihen että he kerkeäisivät juoruta toisten asioista, koska oma napa on niin paljon tärkeämpi.