Glory nimettävä uudelleen, uudeksi nimeksi Risella

Kiinalaista riisikuppilaatua Itämerellä edustava Glory olisi syytä ristiä riisifirman mukaan, eli vaihtaa sen nimi muotoon Risella. Nimi jatkaisi myös Ella-perinnettä.

Risella ja Rosella olisivat oivan epäsuhta parivaljakko Ahvenanmerellä, koska vain toinen edustaa suomalaista laivanrakennusperinnettä.

Mainoslausekin on valmiina: "Risella ja Rosella – Suomi-laatua vain toisella"
6175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Finlandia laivalle osuvampi nimi olisi Poropekka.

Äänestä

Aikaisemmin olen jo ehdottanut, että kaasulla toimivan Vikingin nimeksi sopisi

G/S Kaasuhella

G=kaasu, S=alus

Äänestä

Voivoi näitä kiinalaisesta telakasta märisijöitä. Laivassa on paljon pohjoismaalaista ml. suomalaisia innovaatioita ja teknisiä toteutuksia. Sikäli jos tätä "Suomessa sijaitsevien ulkomaalaisomisteisien telakoiden, joissa valtaosa tekijöistä on itäeurooppalaisia urakoitsijoita" ja kiinan telakan laatua vertaa, niin ei varmaan ole eroa. Laiva tulee kuitenkin suomen lipun alle suomalaisella henkilökunnalla, täten siis työllistää suomalaisia. Missä maassa on aloittajan puhelin valmistettu? Entä tv? Entä pleikkari,xbox,switch?

Äänestä
  • Koska mahtavat huomata, että VR tilasi 60 dieselveturia Espanjasta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska mahtavat huomata, että VR tilasi 60 dieselveturia Espanjasta?

    Ainakaan minä en sellaiseen veturiin mene!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska mahtavat huomata, että VR tilasi 60 dieselveturia Espanjasta?

    Eipä ole ekologista kulkea dieselveturin kiskomassa junassa. Jopa Strömbergin sähköillä varustettu neuvostoliittolainen SR1-veturi täyttää nykyajan ekoloogisuusvaatimukset paremmin kuin tuollainen veronkiertovaltiossa siestan aikana hätäisesti kokoon kyhätty savupiippuromu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kiinalaista riisikuppilaatua Itämerellä edustava Glory olisi syytä ristiä riisifirman mukaan, eli vaihtaa sen nimi muotoon Risella. Nimi jatkaisi myös Ella-perinnettä.

Risella ja Rosella olisivat oivan epäsuhta parivaljakko Ahvenanmerellä, koska vain toinen edustaa suomalaista laivanrakennusperinnettä.

Mainoslausekin on valmiina: "Risella ja Rosella – Suomi-laatua vain toisella"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu