Korpikommunismi vaikuttaa

Anonyymi

Taas kerran Kainuu sai myönteistä palautetta vaalivalvojaisissa kun uutisankkuri Matti Rönkä kehui kuin KORPIKOMMUNISMI vaikuttaa vielä Kainuussa. Olisi voinut jatkaa vielä, että Nälkämaassa ja Ryysyrannalla . Oli se taas mieltä ylentävää kun Kainuusta puhutaan. Liekö kaikki Ilmari Kiannon ansiota, että Kainuuta mainostetaan aina näillä asioilla. Todennäköisesti. Kaikki kunnia hänelle.

78

3426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä osuutensa on myös suomussalmelaisilla itsellään. Ja kansanedustajilla. Ja medialla.

      • Anonyymi

        Kyllä nimet ovat alkunsa saaneet Kiannon kirjoista. Onhan se tottakin, että korpikommunismi on vielä vallalla varsinkin Ylä-Kainuussa. Nälkämaa, Ryysyranta ja kommunismi ei ainakaan houkuttele yrittäjiä Kainuun korpiin. Myös korpi sana leimaa Kainuuta kehittymättömänä alueena, jossa on susia ja karhuja ym, joka paikassa. Aina kun kun tv:ssä mainitaan Kainuu, siihen lisätään sana KORPI (hyvä ettei kyr..)

      • Anonyymi

        Voi ja pitääkin silti tuoda asiat pöydälle.
        Koko vasemmisto näyttää hyväksyvän naisten lasten vanhusten tappamisen. Eivätkä kannata natoa joka on ainut pelastus vaihtoehdoista jos riittää sekään?. Tämä on sitä aitoa korpikommunismiä .
        Ei Lipponenkaan anna edes haastattelua lehtiin töppäyksistään kun kloppasi rauhanputken , mukamas kakspäisen putken suomenlahden pohjaan. Kuinka paljon vero euroja makaa merenpohjassa suomestakin vain luoja tietää.. eikä näiä kukaan saa vastuuseen tulevatpa vasemmalta tai keskeltä , jos oikealta niin välittömästi salin ovet aukeaa. Näin se isossa kaavassa menee.
        No, taisihan joku körmy tarjota nahkurin orsia aikonaan jollekkin sökömiehelle, mutta pelotteluksi jääny.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uniper Fortumi suomen valtio Putin rupla.
        Siinä päivän uutinen.
        Suomaiset , onko niin että veronmaksajat omistavat Uniperistä 78% tia. Näin sitä tuetaan toisella kädellä hyökkääjiä jopa avoimesti.

    • Anonyymi

      Korpikommunismi on sosiologi Erik Allardtin antama nimitys Pohjois-Suomen työväenliikkeen radikalisoitumiselle. Se tarkoittaa lyhyen aikavälin etuja tavoittelevaa työväenliikettä jolla ei ole organisatorista historiaa eikä vahvaa poliittista perinnettä.

      • Anonyymi

        Kyllä se on sodan jälkeisen SKDL:n ansiosta syntynyt punikkien sosialismiin pyrkivä aatesuunta. Sillä haluttiin sosialisoida koko Suomi ja samalla mielistellä ryssiä. Kainuussa haluttiin, että kaikki tulee saada valtion hoidettavaksi ja omistukseen. Porvarit oli tarkoitus nitistää pois vallasta. Samaa perua on vieläkin Ylä-Kainuussa pesivä aatesuunta, jota vanhat jäärät koettavat epätoivon vimmalla pitää yllä. Se ajattelu on periytynyt ja juurtunut korpikansan sielujen syövereihin eikä sitä sieltä hevin pois saada.

    • Anonyymi

      Kiitos juntusrantalaisen kommari saarnamiehen, uskollisemmat seuraajat telotettiin maanpetoksesta.

    • Anonyymi

      Kainuu on vasemmistolle vahvaa aluetta mitä kummallista siinä on? Kainuussa on ollut ja on köyhyyttä ja osattomuutta, työväen ja vaivaisten puolta ajanut vasemmisto on luonnollisesti sitä kautta saanut kannatusta ja saa edelleen.

      • Anonyymi

        Miksi kommunismi on katoamassa maailmassa. Jos se olisi ollut hyvä aate sehän olisi levinnyt joka paikkaan ja saanut lisää valtaa. Vain diktatuuri maissa esim. Pohjois-Koreassa sillä on kannatusta. Sielläkin kuolee ihmisiä nälkään, vaikka siitä ei uutisissa kerrota. Kiina ja Venäjä eivät ole enää entisen kommunismin hallitsemia maita.

        Kommunismin hyvä aate muutti muotoaan historiassa. Sen tiedän minäkin, miten on mahdollista ettei yritetäkkään tuota seikkaa käsittää vaan huudetaan huonon kommunismin olevan se yksi ja ainoa ja käytetään sitä negatiiviseen mainontaan aatteesta,Huom.vastapuoli käyttää tätä hyväkseen.

      • Anonyymi

        Ja hyväuskosia hölmöjä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja hyväuskosia hölmöjä!

        Venäjällä oli kommunismi vallalla 100 prosenttisesti. Ateismi myös. Ainut mitä sieltä tuotiin Suomeen oli Vodka, Mosset, Volgat ja Ladat, joilla ei tehnyt mitään. Samoin kolhoosiin tehdyt Belarus traktorit. Siellä ei saatu aikaan muuta kuin sutta ja sekundaa ja ympärille paskaa eli saastetta. Kansan kuoli keskimäärin viinaan 50 vuotiaana. Se siitä kommunismin hyvyydestä.

        Jos Venäjällä menikin överiksi ja militariseksi diktatuuriksi touhu niin se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi alkaa sorretun köyhälistön ja duunareiden äänestämään Kokoomusta. Kommunismi on vain marginaalinen aatesuunta kansainvälisen työväenliikkeen historiassa ja se on aivan sama mitä aatetta jokin diktatuuri ilmoittaa edustavansa kun se on kuitenkin sortoa ja väkivaltaa.

        Niin ja Kommunismin piti olla kaikesta tästä vapaa. Diktaattorikaan ei yksin pysty mihinkään. Maallisen mammonan himotsijoita on aina jotka käyttää Diktaattoria tukiessaan häntä hyväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä oli kommunismi vallalla 100 prosenttisesti. Ateismi myös. Ainut mitä sieltä tuotiin Suomeen oli Vodka, Mosset, Volgat ja Ladat, joilla ei tehnyt mitään. Samoin kolhoosiin tehdyt Belarus traktorit. Siellä ei saatu aikaan muuta kuin sutta ja sekundaa ja ympärille paskaa eli saastetta. Kansan kuoli keskimäärin viinaan 50 vuotiaana. Se siitä kommunismin hyvyydestä.

        Kyllä Belarus on hyvä traktori. Maanantai ja Perjantai versioita myös kuten kaikessa voi olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismin hyvä aate muutti muotoaan historiassa. Sen tiedän minäkin, miten on mahdollista ettei yritetäkkään tuota seikkaa käsittää vaan huudetaan huonon kommunismin olevan se yksi ja ainoa ja käytetään sitä negatiiviseen mainontaan aatteesta,Huom.vastapuoli käyttää tätä hyväkseen.

        ..aatteesta tiedä...vaan sen on sorttiset paratiisin piirrustukset että helvetti toisensa jälkeen on aikaansaatu...ja vielä, meilläkin , on haikailijoita...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Belarus on hyvä traktori. Maanantai ja Perjantai versioita myös kuten kaikessa voi olla.

        Belaruksen tehtaalla oli luultavasti kaksi päiväinen työviikko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Belaruksen tehtaalla oli luultavasti kaksi päiväinen työviikko.

        Mossen ja Ladan omistajalla piti olla peräkontti täynnä avaimia ja varaosia varmistaakseen perille pääsyn.

        En ole koskaan nähnyt Venäjällä tehtyjä kulutustavaroita kaupoissa. Se kai kertonee, että ei siellä tehdä vientiin sopivia tavaroita. Toisaalta Kiinan siirryttyä markkinatalouteen, kaikki kaupat ovat pullollaan siellä tehtyjä kulutustavaroita. Toki nekin on tehty orjatyövoimalla ja lapsityövoimalla, joten sielläkään ei kaikki ole rehellisesti tehtyjä. Myöskään muista kommunisti maista tuotuja tuotteita ei ole kaupoissa. Sopii kysyä miksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mossen ja Ladan omistajalla piti olla peräkontti täynnä avaimia ja varaosia varmistaakseen perille pääsyn.

        80-luvulla oli paljon Ladoja liikenteessä, ja samat reissut niillä ajettiin kuin muillakin merkeillä. (tosin eri ajoasennossa) Ja oli yksinkertainen ja halpa korjata, jos jostain piiputti. Toisin on nykyihmeiden kanssa, lähes aina on soitettava hinuri apuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ..aatteesta tiedä...vaan sen on sorttiset paratiisin piirrustukset että helvetti toisensa jälkeen on aikaansaatu...ja vielä, meilläkin , on haikailijoita...

        "Demokraattinen" Keskusta hallinut Hyrynsalmea jo pitkään.... Ei ole täälläkään Helvetti kaukana 🤣Hyvin pyyhkii🤫

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mossen ja Ladan omistajalla piti olla peräkontti täynnä avaimia ja varaosia varmistaakseen perille pääsyn.

        Siinä on auton omistajalla tuuri ollut kohillaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Belaruksen tehtaalla oli luultavasti kaksi päiväinen työviikko.

        Heh, sehän on joka jannun unelma. Kerkiää pilkillä istua pitempään.

      • Anonyymi

        On sielä vielä Raililla yksi aateveli... täysin mitään saamatan tyhjän puhuja "kasa veikkonen" Teatterin lahja Kajaanilaisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä oli kommunismi vallalla 100 prosenttisesti. Ateismi myös. Ainut mitä sieltä tuotiin Suomeen oli Vodka, Mosset, Volgat ja Ladat, joilla ei tehnyt mitään. Samoin kolhoosiin tehdyt Belarus traktorit. Siellä ei saatu aikaan muuta kuin sutta ja sekundaa ja ympärille paskaa eli saastetta. Kansan kuoli keskimäärin viinaan 50 vuotiaana. Se siitä kommunismin hyvyydestä.

        Siinä se koko ihanuus on kiteytettynä valitettavasti tästä paskasta kärsivät myös syyttömätkin.

    • Anonyymi

      Ensinnäkin kyllähän se Lada, vaikka olikin yksinkertainen niin oli se vaan vittumainen korjattava autoihin verrattuna.

      • Anonyymi

        Onneksi Mossessa oli keulassa kampi, josta voi pyöräyttää käyntiin kun starttimoottori tai laturi oli mennyt paskaksi. Belarus oli tehoton ja älyttömän raskas kapeilla renkailla oleva möhkäle, joka upposi joka paikkaan jos oli vähänkin märempi kohta. Täys paska, jossa ei ollut tehoja kuin nimeksi.

        Kolhoosipellolla oli porukkaa aina. Siellä istuttiin ringissä ja pullo kierti ahkeraan. Näin kuvaili näkemäänsä eräs toimittaja, joka oli päässyt puoli vahingossa kuvaamaan kolhoosin toimintaa.

        Niin no Suomessahan viljelijät sylkee lasiin, "Hyi olkoon!
        Eikä käytä lapsityövoimaa🤣

        Omia lapsia saa ja pitää käyttää sopivalla työntekoon. Se on asennekasvatusta ja pienenä kun oppii ymmärtämään työnteon merkityksen, niin isonakin osaa arvostaa kaikenlaista työtä. Tottakai alaikäistä ei saa rasittaa liian raskailla töillä eikä jatkuvasti, vaan työtä pitää teettää opettamistarkoituksessa. Pakko työ ei ole koskaan sallittua lapsilla. Järki päässä, eikä pakottamalla. Lasta ei saa orjuuttaa. Itämaissa toimitaan eri tavalla pakottamalla lapset esim, tehdastyöhön hankkimaan elantonsa ja elättämään jopa koko perheen. Suomessa teetetään sopivasti työtä opetusmielessä, se on ihan oikein.

      • Anonyymi

        Jos Lada oli mielestäsi v****mainen korjattava, niin et varmaan ole korjaillut esim. ranskassa tehtyjä "autoja". ( nimimerkillä kokemusta on) Ranskalaiset olivat tarkkaan tutkineet sen, miten muualla autoja rakennettiin, ja ne perke***t tekivät kaiken aivan toisin. Korjatessa voisi tosin kokeilla samaa konstia , kuin miten ne on suunniteltu. Eli hommata tolkuton känni!

        Kaikkea on tehty kattiloita paikattu ja lentokoneita korjattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Lada oli mielestäsi v****mainen korjattava, niin et varmaan ole korjaillut esim. ranskassa tehtyjä "autoja". ( nimimerkillä kokemusta on) Ranskalaiset olivat tarkkaan tutkineet sen, miten muualla autoja rakennettiin, ja ne perke***t tekivät kaiken aivan toisin. Korjatessa voisi tosin kokeilla samaa konstia , kuin miten ne on suunniteltu. Eli hommata tolkuton känni!

        Miten tämä liittyy korpikommunismiin?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Titän kyllä! 🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Kaikki joilla on venäläinen auto, perämoottori tai akka on porukalla piestävä. 🤣

      • Anonyymi

        Voi olit hauska. Oletko juhlinut koko yön mahdollista sotaa meilläkin?Olisiko ihanaa poikkeustilannetta käyttää hyödyksi omiin antipatioihinsa?

      • Anonyymi

        Torilla tavataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olit hauska. Oletko juhlinut koko yön mahdollista sotaa meilläkin?Olisiko ihanaa poikkeustilannetta käyttää hyödyksi omiin antipatioihinsa?

        Taiat olla lahtari kun patiolla kehuskelet !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taiat olla lahtari kun patiolla kehuskelet !

        Tämä kansakunta on jo päässyt yli lahtari ja punikki vaiheesta.👍👏

        Ai on vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taiat olla lahtari kun patiolla kehuskelet !

        Piti oikein googlata mitä sana tarkoittaa.Mutta sinähän näyt tietävän,hyvinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai on vai?

        Lahtareita löytyy tänä päivänä eniten Venäjältä, Putiinin lähipiiri koostuu miljadööreistä joiden toimesta kansaa lahdataan.

    • Anonyymi

      Onko ketään kommunistia oikeasti hengissä, niiden pitäisi olla jo 💯 vuotiaita.

      • Anonyymi

        Miten niin, onhan suomen kommunistinen puolue vieläkin olemassa joten kai sen jäsenet ovat kommunisteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin, onhan suomen kommunistinen puolue vieläkin olemassa joten kai sen jäsenet ovat kommunisteja.

        Kommunisteja on vieläkin. Herra viha on on ääretön ja kateellisuus on loputon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunisteja on vieläkin. Herra viha on on ääretön ja kateellisuus on loputon.

        Minä kun oon luullut että tuo kateus kuuluu kapitalismiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunisteja on vieläkin. Herra viha on on ääretön ja kateellisuus on loputon.

        Merja Kyllönen on kongreettinen esimerkki tämänpäivän punikista.

    • Anonyymi

      Hyrynsalmella on paljon kommunisteja jotka kannattavat Putinia ja kaipaavat neuvostoliiton läsnäoloa arjessa.

      • Anonyymi

        Pöh, halpoja hintoja tässä kaivataan takaisin.
        Rauha tekis terää kaikille.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, vanha keinohan on leimata vastustaja ties millä nimillä, jos et ole puolellamme olet meitä vastaan, eihän se noin yksinkertaista ole.Trumpille naureskeltiin ja pidettiin ihan pellenä kun uhosi aidan rakentamisella Meksikon rajalle, nyt meille suunnitellaan aitaa Venäjän rajalle, siinähän sitä on turvatakuuta.Eipä se Natokaan taida taata juurikaan mitään, Bosnian sodassa Hollannin natojoukot kattelivat vierestä kun serbit polttivat satamäärin kirkkoon turvaan hakeutuneita ihmisiä.En oo Nato kielteinen enkä Venäjä myönteinen vaan realisti joka älyää ettei Nato pelkästään ole mikään autuaaksi tekevä turvallisuuden tae.

        Realisti olen minäkin.
        Nato on paras turvatakuu tässä tilanteessa.
        Venäjä on ajamassa vauhdilla niin alas että ei riitä kyky alkaa hyökkäämään joka rajalla , lisäksi jossakin vaiheessa pullistuu sisältäpäin.

        Ei suomella ole muuta vaihtoehtoa jos mielii säilyä itsenäisenä. Jos venäjä alottaa ydinsodan silloin seon myös gudbai venäjälle.

        Ei ole mitään turvatakuita olemassa.Ne on pelkkää sanan helinää.

        Eikö se mene jakeluun ettei Venäjä tule olemaan yksin kun aletaan sapeleita kalistelemaan.
        Tuolla on muitakin maita jotka ei yhtään tykkää "kiusaamisesta".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Realisti olen minäkin.
        Nato on paras turvatakuu tässä tilanteessa.
        Venäjä on ajamassa vauhdilla niin alas että ei riitä kyky alkaa hyökkäämään joka rajalla , lisäksi jossakin vaiheessa pullistuu sisältäpäin.

        Ei suomella ole muuta vaihtoehtoa jos mielii säilyä itsenäisenä. Jos venäjä alottaa ydinsodan silloin seon myös gudbai venäjälle.

        No ei varmaan Venäjä kykene hyökkään uusiin maihin muutamaan vuoteen mutta entäs sitten, ei tarvi muuta kuin että Trumppi valitaan presidentiksi niin kukaan ei varmuudella tiedä mikä on Naton vahvuus sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään turvatakuita olemassa.Ne on pelkkää sanan helinää.

        Totta, nyt hoetaan jostain ihme turvatakuista joita ei ole kirjattu mihinkään Naton pykäliin eli sellaisia ei ole olemasskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, nyt hoetaan jostain ihme turvatakuista joita ei ole kirjattu mihinkään Naton pykäliin eli sellaisia ei ole olemasskaan.

        Tänäänhän juurikin kirjaavat. Ruotsi ja suomi, tukena Britannia joka ei ole mitä tahansa.

        Venäjän ns. Teräpääkin varmasti miettii vieläkö kannattaa sotimisen halun takia laajentaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänäänhän juurikin kirjaavat. Ruotsi ja suomi, tukena Britannia joka ei ole mitä tahansa.

        Venäjän ns. Teräpääkin varmasti miettii vieläkö kannattaa sotimisen halun takia laajentaa.

        Britannialla on jo velvollisuus JEF sopimuksen takia auttaa Suomea.Ei siis liity NATOon suoraan tuo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei varmaan Venäjä kykene hyökkään uusiin maihin muutamaan vuoteen mutta entäs sitten, ei tarvi muuta kuin että Trumppi valitaan presidentiksi niin kukaan ei varmuudella tiedä mikä on Naton vahvuus sitten.

        Kiina,Pohjois-Korea Lähi-idän maat ja Afrikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänäänhän juurikin kirjaavat. Ruotsi ja suomi, tukena Britannia joka ei ole mitä tahansa.

        Venäjän ns. Teräpääkin varmasti miettii vieläkö kannattaa sotimisen halun takia laajentaa.

        NATO sopimusta myös voidaan täydentää haun jälkeen eli uusia velvoitteita Suomelle jäsenyydestä.
        Nämä onkin sitte ne mistä kirjoitellaan ettei huolta kannata näistä kantaa ja että ne on luuloa vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiina,Pohjois-Korea Lähi-idän maat ja Afrikka.

        Lisään vielä Intia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään vielä Intia.

        Ei lähe nuo maat meidän takia minnekkään , meitä viis miljoonaa heitä miljardeja.
        Meille todellinen uhka on venäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänäänhän juurikin kirjaavat. Ruotsi ja suomi, tukena Britannia joka ei ole mitä tahansa.

        Venäjän ns. Teräpääkin varmasti miettii vieläkö kannattaa sotimisen halun takia laajentaa.

        Elä hupaja, Booris ei pysty Naton nimissä mitään takuita antamaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elä hupaja, Booris ei pysty Naton nimissä mitään takuita antamaan!

        Eikä ne paperit ennenkään ole pitäneet.
        Suomi teki hattutempun Saksalle viime sodassamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei lähe nuo maat meidän takia minnekkään , meitä viis miljoonaa heitä miljardeja.
        Meille todellinen uhka on venäjä.

        Meille todellinen uhka on nykynen Suomen hallitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä ne paperit ennenkään ole pitäneet.
        Suomi teki hattutempun Saksalle viime sodassamme.

        Booriksen sakki lähti EUstakin henkseleitä paukutellen joten tuollaisen rappeutuvan tuuliviiri Britannian takuut ei paljon paina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meille todellinen uhka on nykynen Suomen hallitus.

        Hallitus on se mikä on , natoasiassa tekee niinkuin kansa vaatii. Täysin oikein.
        Hallitus muuten tehny suuria tyhmiä , ajattelemattomia päätöksiä joissa joutuu pakittamaan.

        Onko tosiaan niin että hyrylläkin on noin paljon venämielisiä , kommunisteja jotka hyväksyy venäjän tekemän tuhon Ukrainassa.
        Ihmettelen , eise se kurjuus meilläkään kovin kaukana takana ole. Ei ymmärrä minkä turvan te luulette saavanne noista lahtareista puolustaessanne heitä??. Onko niin raju tuo kommunisti mieleltään että tosiasiat peitetään niinkuin venäjällä. Siellä kansa elää pimennossa , meillä kuitenkin nähdään mitä tapahtuu mutta silti .

        En ole Ukrainan kansalainen enkä EU:n kannattaja ,enkä ole Venäjänmielinen, olen Suomalainen.
        Minulle on ihan sama mitä noi Slaavit tuolla Idässä hommaa.

        Me mennään nyt pika,pikaa tuhoon.Älä sitte valita NATO rakastelua jälkikäteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus on se mikä on , natoasiassa tekee niinkuin kansa vaatii. Täysin oikein.
        Hallitus muuten tehny suuria tyhmiä , ajattelemattomia päätöksiä joissa joutuu pakittamaan.

        Onko tosiaan niin että hyrylläkin on noin paljon venämielisiä , kommunisteja jotka hyväksyy venäjän tekemän tuhon Ukrainassa.
        Ihmettelen , eise se kurjuus meilläkään kovin kaukana takana ole. Ei ymmärrä minkä turvan te luulette saavanne noista lahtareista puolustaessanne heitä??. Onko niin raju tuo kommunisti mieleltään että tosiasiat peitetään niinkuin venäjällä. Siellä kansa elää pimennossa , meillä kuitenkin nähdään mitä tapahtuu mutta silti .

        Minä ainakin hyväksyn Venäjän toimet, pakkohan Ukraina on puhdistaa natseista, hyvä meininki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä ainakin hyväksyn Venäjän toimet, pakkohan Ukraina on puhdistaa natseista, hyvä meininki.

        Onhan tuo kummaa kun jossain Slaavilaisessa perimässä, kulttuurissa, rupeaa yhet uskotteleen kansalleen /kansoilleen olevansa jotain muuta.
        Ajatellaampa jos meilläkin Saamelaisissa jotku alkais kuvitteleen olevansa Ameriikkalaisia tai Saksalaisia niin mitähän niiden Saamelaiskäräjät siihen suhtautuis?
        Luulempa että haihattelijat pannaan kuriiseen ja nuhteeseen. Jos sana ei tehoa niin sitte käytetään operatiivisia keinoja.

        Otit saamelaiset esimerkiksi, huono valinta , saamelaisethan tappelevat joka asiasta keskenään, jopa siitä kuka on oikea saamelainen ja oikeutettu äänestämään saamelaiskäräjillä.

        Et ymmärtänyt pointtia.
        Eikö se just oo hyvä kun pitää omasta identiteetistä puolia.Eikä kuvittele harhoja ja kiellä omaa perimää ja kulttuuria.
        Mikä se rauhaisampaa eloa olisi nytkin kun nämä Ukrainan poliitikot varsinkin Pressa tajuaisi vihdoinkin ettei hän ole mikään Suomalainen vaan Slaavi.

        En kyllä erota kumpi on Ukrainalainen kumpi Venäläinen jos nämä juttelee keskenään Venäjää.
        Ihan turhaa tapella ja haaveilla olevansa Pohjoismainen tai Amerikkalainen.Slaavi on Slaavi vaikka voissa paistaisi ,olisivat ylpeitä itsestään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmärtänyt pointtia.
        Eikö se just oo hyvä kun pitää omasta identiteetistä puolia.Eikä kuvittele harhoja ja kiellä omaa perimää ja kulttuuria.
        Mikä se rauhaisampaa eloa olisi nytkin kun nämä Ukrainan poliitikot varsinkin Pressa tajuaisi vihdoinkin ettei hän ole mikään Suomalainen vaan Slaavi.

        Unohtuiko sinulta se melkein ojaan kuollut pyöräilijä, olikohan slaavi?

    • Anonyymi

      Hävetköön Merja Kyllönen itse, Me toiset ilemme tavallisia ihmisiä.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      48
      6078
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      65
      3846
    3. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      16
      2947
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      190
      2845
    5. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      23
      2423
    6. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2389
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      36
      2389
    8. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      19
      2260
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      149
      1438
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      299
      1413
    Aihe