Persujen romahdus on tosiasia. Asiaa ei paranna se että puolueen puh.johtaja Purra sanoo silmissä vihainen katse, poskipäät piukoina, leukaluut kireänä, hampaita purren että vaalit olivat demokratian irvikuva. Erittäin kummallinen ulostulo kansnedustajalta. Kun kaikki muut puolueiden johtajat kiittivät äänestäjiä, ehdokkaita ja vaalityöntekijöitä, Purra moittii alhaisesta äänestysinnosta kannattajiaan, syyttää koronaa ja sanoo, että muut puolueet valehtelivat. Alhainen äänestysprosentti ja korona haittasivat muitakin puolueita eikä bensan hinnasta valheellisesti paasannut puolue ole oikeutettu puhumaan valehtelemisesta yhtään mitään. SANNA ANTIKAINEN - alahan itsereflektoitua -marsmars
Riikka Purra itsereflektioi - suosittelen myös Sannaa tekemään niin
6
110
Vastaukset
- Anonyymi
Vaaleissahan äänestettiin juuri siitä, millä alueella on eniten äänestäjiä ja siltä alueelta tulleet läpimenneet ehdokkaat päättävät myös reuna-alueiden asioista esim. terkkarin, paloaseman ym. sote palveluiden olemassa olosta. Demokratian irvikuva oli kyseessä.
Ja se bensan hinta osui juuri oikeaan aikaan, kun autoja tarvitaan kohta enemmän kuin koskaan, kun ne reuna-alueet tyhjennetään väkipakolla. Järkeä kirjoitteluun!- Anonyymi
Lisäisin vielä, että kun sote palvelut tyhjennetään reuna-alueilta, lähtee myös ihmiset perässä sinne, mistä ne palvelut löytää.
Tässäpä se "vaalien" tärkein syy olikin! - Anonyymi
Jos reuna-alueet tyhjennettäisiin, niin autolla ajelu vähenisi.
Logiikkasi petti poika. Tirks tirks. - Anonyymi
Oletteko te todellakin näin yksinkertaisia - te persut ja outokumpulaiset - Nämä eivät olleet eduskkuntavaalit, missä vaaliteemat voivat olla mitä vaan. myös bensanhinta. On ihan persujen oma vika ja häpeä, että puolueenjohto ei saanut kannattajiaan liikkeelle äänestämään. Vain äänestämällä voi vaikutt.aa. Populismilla voi aikansa ratsastaa.mutta jossain vaiheessa val
heet ja sumutus ja vedätys törmää seinään.
- Anonyymi
energian myyjä myyrä jari-matti turppisen tarinat täällä ei sähkönsiirtomaksuja saa pienemään
- Anonyymi
Perussuo,alaiset olisivat saaneet polttoaineen hinnan alemmaksia, harmi kun ei äänestäjät halunneet sitä!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3845729Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151702- 106971
Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko95874- 78851
- 50842
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss44842Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?129835- 41823
Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56817