Kummankurinen tapaus.

Anonyymi

Kummankurinen tapaus.

Olin vuonna 1996 kaksivuotiaana kuolleen serkkuni hautajaisissa vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Serkun arkun kansi oli auki ja kaikki halukkaat saivat käydä katsomassa serkkua että hän todella oli arkussaan ja hyvästelemässä pienen vainajan. Kesken hautaustilaisuuden kirkossa serkkuni nousi yllättäen istumaan arkussaan, ojensi kättään ja sanoi, että "Isi, anna Teemulle vettä". Serkun vanhemmat ja kaikki tuijottivat serkkuani järkyttyneenä pystymättä tekemään mitään. Sitten serkkuni alkoi itkemään ja sanoi itkuisena, että "Isi, anna Teemu Ville Eenokille vettä". Sen jälkeen serkkuni valahti elottomaksi, istui hetken kuolleena arkussaan ja sitten hän kaatui arkkuun ja serkun äiti alkoi itkemään hysteerisesti ja kysyi itkien mieheltään eli sedältäni että "Miksi sinä et antanut lapsellemme vettä"? Sitten serkun hautajaiset jatkuivat normaalisti mutta serkun äiti itki koko hautajaisten ajan ja otti melko pian hautajaisten jälkeen sedästäni eron koska tämä ei antanut serkulleni vettä. Mutta mysteeri on yhä reilun 20 vuoden jälkeen oli että mitä serkkuni olisi vedellä tehnyt kun sen saaminen olisi ollut niin tärkeää että hän sen saamiseksi heräsi elämälle ja olisiko hän jäänyt henkiin jos olisi vettä saanut. Joka tapauksessa lepää rauhassa pieni serkkuni Teemu Repe Ville Eenokki Simeon Simpsoninpoika Ariel Jukanpoika Niemi-Nieminen 13.1.1994-13.1.1996 kuolinsyy: hinkuyskä, lavantauti, kolera ja kaatumatauti.

5

1149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Trolli.

      • Anonyymi

        Kovinpa nuo trollit suunnittelevat noita huu-haa kirjoituksiaan. Tällaiset saisi olla huumoripalstalla.


    • Anonyymi

      Vähän samantapaisia tapauksia on paljon, että esim. ihminen joka on ollut mielisairas tai kykenemätön puhumaan, tai kooman kaltaisessa tilassa, niin juuri ennen kuoleman hetkeä hän selkeytyy ja sanoo jotain hyvin selkeää ja järkevää läheisilleen tai jollekin muulle läsnä olevalle. Tai halvaantunut ihminen nousee istumaan (täristen, mutta kuitenkin).

      Englannin kielessä se tunnetaan nimellä "terminal clarity". Noin 1/3 sairaalahenkilöstöstä oli erään kyselyn mukaan todistanut sellaista itse.

      • Anonyymi

        Jos ihmisen mieli tai tietoisuus ei ole aivoissa, vaan aivot toimivat ennemminkin rajoittavana tekijänä, joka kahlitsee tietoisuuden tiettyihin raameihin.


      • Anonyymi

        Terminaalinen selkeys.

        Terminal Clarity:
        https://en.wikipedia.org/wiki/Terminal_lucidity

        Ihmisen tajunta tai mieli ei ole lähtöisin aivoista vaan aivot muuntavat sen sisältöä.

        Tämän todistaa mm. kvanttifysiikka ja kaksoirakokoe. Valo, joka on elektromagneettista värähtelyä muuttuu aaltomuodosta partikkelimuotoon jos joku havaitsee sen tai jos sitä mitataan. Ja kyllä, merkitykset ovat todella huimia ja kauaskantoisia. Ehkä yksi parhaiten asiaa ymmärtänyt oli David Bohm, kuuluisa fyysikko.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2739
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2488
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2181
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      2016
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1507
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1363
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1042
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      984
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      798
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      791
    Aihe