Sumuvalot ovat käyttökelpoisia monessa tilanteessa

Hattua pitää nostaa sille että nykyisissä autoissa on sumuvalot vakiovarusteina.
Kuinka kätevää onkaan niiden avulla lisätä omaa näkyvyyttään liikenteessä ja näin monta vaaratilannetta jää tapahtumatta.
Myöskin sumuvaloja on kiva käyttää ns. päivävaloina parkkien kanssa, sekin vaikuttaa osaltaan polttoaineen kulutukseen kun ei tarvitse polttaa enemmän sähköä tarvitsevia tehokkaampia ajovaloja.
Toisin kun jotkut luulee, sumuvalot eivät ole siksi että niiden avulla itse näkisi paremmin, vaan ne antavat omalle ajoneuvolle paremman näkyvyyden liikenteessä.
Käytä sumuvaloja ja näy!
Itse käytän sumuvaloja kaikkina vuorokauden aikoina ja ympäri vuoden.
56115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Siinäpä sitä taas jutun aihetta vuodeksi eteenpäin...

Äänestä

Myös ihan siinä edelläajavan kannassa ajaminen säästää polttoainetta, kun pääsee toisen imuun.

Äänestä

Hyvin hankalaa on huomata noilla valaistuillakin katuosuuksilla ilman sumuvaloja vastaan tulevia autoja. Ei oikein uskalla edes ohittamaan lähteä. Joo joo, laitonta, mutta liekö tuolla väliä?
Ja ajatelkaas, jos vastaantulija olisikin vaikka moottoripyörä. Siinähän on vain yksi ajovalo! Mitenkähän ne pysyi liikenteessä edes hengissä, kun ei ollut ajovalopakkoa?
Nyt taidan lähteä taas autoilemaan. Missäs se minun valkoinen keppi olikaan ja se opaskoira...

Äänestä

Valoa ei koskaan ole liikaa. Parempi näkyä kuin olla vaaraksi.

Äänestä
  • Vaihdat kuitenkin lyhyille valoille kohdatessasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaihdat kuitenkin lyhyille valoille kohdatessasi?

    Se on eri asia. Silloin valoa on liikaa, mutta yleensä valoa ei ole liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaihdat kuitenkin lyhyille valoille kohdatessasi?

    En, kuinka niin?

    Äänestä

  • Perse saattaa silti olla pimeänä vaikka sumuvalot on päällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaihdat kuitenkin lyhyille valoille kohdatessasi?

    Minä laitan aina pitkät valot ja hätävilkut päälle kun vastaan tulee valaistulla
    kadulla auto sumarit päällä, näkee raukka edes sen pätkän mennä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perse saattaa silti olla pimeänä vaikka sumuvalot on päällä.

    No ne on sukkahousumiehiä jotka eivät osaa autoaan käyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En, kuinka niin?

    Et taida ihan julkisilla teillä sitten ajella, koskapa et ole vuosikymmeniin ainakaan minua vastaan tullut. No, joku kotitie tuntuukin sinulle turvallisimmalta paikalta opetella ajamista.

    Valoa ei koskaan ole liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä laitan aina pitkät valot ja hätävilkut päälle kun vastaan tulee valaistulla
    kadulla auto sumarit päällä, näkee raukka edes sen pätkän mennä.

    Ei sumuvaloilla näetä, vaan niillä näytään. Valoa ei koskaan ole liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sumuvaloilla näetä, vaan niillä näytään. Valoa ei koskaan ole liikaa.

    Typerin selitys ikinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Typerin selitys ikinä.

    Et vain ole valaistunut. Käytä sumuvaloja sillä valoa ei koskaan ole liikaa.

    Äänestä

Ihmetystä autoilusta: moni jupisee autojen ns. irrallisista näytöistä siinä kojelaudalla, mutta väsäilevät kyllä kaiken maailman lisävaloja sun muita valoviivoja autonsa nokalle. Autojen valot ovat kyllä jo tarpeeksi tehokkaita ilman näitä hirvityksiä.

Äänestä
  • Joo, ja eikö ne samalla perustele sen näytön hankalaa käyttämistä ja näpräävät kännykkäänsä samalla.

    Äänestä

Miepä jätän parkkipaikalla auton valot yöksi päälle ja laitan akkulaturin piuhan tolppaan.
Pitää naapurin ikkunaankin vähän valoa olla, kun se muuten on niin pimee tyyppi. Eppäilen että saattaa olla vaikka sukkahousumies...

Äänestä
  • No hölömöhän sie oot, mutta että noin hölömö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No hölömöhän sie oot, mutta että noin hölömö.

    Mitäpä sitä ei tekisi naapuria ilahduttaakseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäpä sitä ei tekisi naapuria ilahduttaakseen.

    Etenkin kun se ilmeisesti on sellainen sukkahousumies.

    Äänestä

  • Heitin kerran köyhän itäsuomalaisen kaverini sinne jonnekin Joensuun laitakaupungin murjuunsa ja siellähän te olittekin "autonne" valot suunnattuna naapuriin päin. Poikajoukolla katselitte sukkahousumiehiä ja söitte popcornia. No, kun tv:tä ei ole, niin pitäähän sitä elokuvissa käydä.

    Äänestä

Auton kattotelineelle eteenpäin neljä halogeeniä ja taaksepäin useita työvaloja ympäri vuorokauden päällä, niin kyllä erottuu naapureista.

Äänestä

Täysin pimeitä tyyppejä myös nää auton valoilla pörhistelevät tyypit. Samaa vikaa kuin sukkahousupyöräijöillä. Huomoinhakuisuutta, jota eivät muutoin saa.

Äänestä
  • Ei onneksi tarvitse extravaloja asennella kun vakiona on hyvät sumu/päivävalot.
    Näkyy hyvin liikenteessä kun niitä polttelee aina ajaessaan.

    Äänestä

Etusumuvalojen virheellinen käyttö on haitallista. Sumuvalot muodostavat auton eteen kirkkaan alueen, jonka valoisuuteen kuljettajan silmä sopeutuu. Tällöin kuljettajan hämäränäkö sumuvalojen keilan ulkopuolelle heikkenee. Etusumuvalojen käyttö voi myös haitata muita tiellä liikkujia. Rankkasade tai sumu imee tehokkaasti sumuvalojen ylimääräistä valotehoa, mutta hyvällä säällä lisävaloteho häikäisee vastaantulijoita.
Hattua voit nostaa, mutta paljastat samalla pääsi tyhjyyden.

Äänestä
  • Paitsi haitallista, myös laitonta !
    Valaistuilla kaduilla tulee näitä uusavuttomia, hyvin usein naisautoilijoita,
    jotka ilmeisesti haluavat varoittaa muuta liikennettä sumuvaloillaan.

    Sumuvalot ilman sumua tai rankkaa lumisadetta ja vielä valaistulla tiellä
    ovat varmin merkki autoilijan kokemattomuudesta ja avuttomuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paitsi haitallista, myös laitonta !

    Ihan hyvin nämä huolestuneet voisivat ajaa hätävilkut päällä. Valoahan ei ole koskaan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paitsi haitallista, myös laitonta !
    Valaistuilla kaduilla tulee näitä uusavuttomia, hyvin usein naisautoilijoita,
    jotka ilmeisesti haluavat varoittaa muuta liikennettä sumuvaloillaan.

    Sumuvalot ilman sumua tai rankkaa lumisadetta ja vielä valaistulla tiellä
    ovat varmin merkki autoilijan kokemattomuudesta ja avuttomuudesta.

    Ei minusta oleenkaan haitallista vaan päinvastoin. Poltan sumuvaloja aina ja tiedän näkyväni, ei tyhminkään sukkahousupelle törmää eteeni kun näkee sumuvaloni.
    Mitä laittomuuteen tulee, niin miksiköhän en ole koskaan saanut edes huomautusta poliisilta sumuvaloistani? Ei teidän omat mieltymyksenne tee asioista laittomia, vaikka teidän niin kovin mieli tekisikin poliisia leikkiä. Ei asia ole niin iso ja vakava kuin te valohysteerikot luolalepakot annatte ymmärtää.

    Etelä-Suomessa tiedän monia tapauksia joissa autoilija on saanut sakot
    sumuvalojen aiheettomasta käytöstä.
    Täällä ne eivät ilmeisesti reagoi tutkaan mikä on ainoa täkäläisen poliisin
    työkalu.
    Laki sanoo aivan yksiselitteisesti, että sumuvaloja saa käyttää vain sumussa
    ja kovassa lumipyryssä. Valaistuilla kaduilla ei tarvetta ole juuri koskaan.
    Mutta toki voit todistaa avuttomuuttasi valaisemalla itsesi sisävalojakaan
    unohtamatta.
    Meille lain ymmärtävillekin on lohdullista että uusavuttomat sumuvalopellet
    erottuvat joukosta, tiedämme varoa, sillä ei teidän muutakin ajotaidottomuuttanne.

    Siinäpä onanoitte lakipykälienne kanssa. Minä ajelen turvallisesti sumuvalot päällä ja näyn liikenteessä. Kyllä teitä jurppii kun itsellännekin tekisi mieli painaa napista ja näkyä.

    Juuri niin!
    Kyllä idioottien pitää erottua liikenteessä.
    Mistä hitosta sen muuten tietäisi, ellei sumuvaloista.

    Ehe ehe ehe... Ihan sinun iloksesi polttelen kun tiedän että sua kyrsii oikein tuelta...

    Äänestä

Te ootte liian vakavia siellä maanteillä. Sumuvalopellet tuovat iloa liikenteeseen.

Äänestä
  • Mutta spandexpellet, joensuulaisittain sukkahousupyöräilijät eivät tuo iloa vaan lähinnä närkästystä.

    Äänestä

Kaikista pöljimpiä päätöksiä tieliikenteen vaarallisuuden lisäämiseksi oli päätös päivävaloista. Suuri osa autoilijoista on niin uusavuttomia, ettei niitä osata käyttää oikein ja ellei ole automatiikkaa, niin takavalottomia liikkuu tien päällä huonoissakin ajo-olosuhteissa.

Äänestä
  • Ovat varmaan samoja jotka eivät osaa ajaa liikenneympyröissä ja sotkevat fillarilla autojen seassa sukkahousut jalassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ovat varmaan samoja jotka eivät osaa ajaa liikenneympyröissä ja sotkevat fillarilla autojen seassa sukkahousut jalassa.

    Eli teikäläisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ovat varmaan samoja jotka eivät osaa ajaa liikenneympyröissä ja sotkevat fillarilla autojen seassa sukkahousut jalassa.

    Tule jo kaapista ulos. Olet sinä jo paljastustasi sen verran pohjustanut. Sukkahousut mainittu jo sata kertaa. Pöljempikin tajuaa suuntautuneisuutesi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tule jo kaapista ulos. Olet sinä jo paljastustasi sen verran pohjustanut. Sukkahousut mainittu jo sata kertaa. Pöljempikin tajuaa suuntautuneisuutesi.

    Mitä suuntautumisesta paljastaa jos ei diggaa sukkahousuihin pukeutuneita liikennesääntöjä rikkovia pyöräilijöitä?
    Kerrohan nyt lisää seksuaalimentaalisesta maailmastasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä suuntautumisesta paljastaa jos ei diggaa sukkahousuihin pukeutuneita liikennesääntöjä rikkovia pyöräilijöitä?
    Kerrohan nyt lisää seksuaalimentaalisesta maailmastasi?

    Eikö sinua häiritse ollenkaan muut, kuin sukkahousuissa pyöräilevät? Äläkä ala luritella, että eihän niitä muita olekaan. Kyllä niitä on.
    En itsekään pidä ajoradalla pyöräilijöistä, mutta miksi näet heillä kaikilla sukkahousut? Se jos mikä viittaa kohdallasi seksuaalisuuteen. Vi...uiluahan se ei voi kohdallasi olla, koska...no et vain osaa.

    Äänestä

  • Tuo on täysin totta !
    Pääsyy asiaan on EU jossa määräysvaltaa käyttää Saksa. Saksalaiset tunnemme
    Euroopan nuukimpana kansana, jonka päätöksistä joudumme kärsimään täällä
    pohjoisessa jossa olemme aivan toisissa olosuhteissa.
    Saksalaisten autojen valothan ovat varsinainen vitsi, BMW;n päivävaloja ei
    valoiksi voi sanoa, kiiltomatokin häikäisee niitten rinnalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö sinua häiritse ollenkaan muut, kuin sukkahousuissa pyöräilevät? Äläkä ala luritella, että eihän niitä muita olekaan. Kyllä niitä on.
    En itsekään pidä ajoradalla pyöräilijöistä, mutta miksi näet heillä kaikilla sukkahousut? Se jos mikä viittaa kohdallasi seksuaalisuuteen. Vi...uiluahan se ei voi kohdallasi olla, koska...no et vain osaa.

    Etkö kestä totuutta? Miksi en lurittaisi, koska ei niitä vaan ole.
    Ajoradalla pyöräilijä on poikkeuksetta kapearenkaisella satavaihteisella pyörällään kovaa vauhtia sotkeva sukkahousuihin pukeutunut henkilö. Ei totuutta miksikään muuta se että teille tulee paha mieli jos teidän pyöräilyasustetta sanoo sukkahousuksi. Totta kai sanotaan kun ne kerran sukkahousuilta näyttää. Viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, sanoi jo Paasikivikin aikoinaan.

    https://www.google.fi/maps/@62.6058246,29.7656171,3a,75y,307.37h,71.33t/data=!3m7!1e1!3m5!1sC5J19tr1f6Ik9MPrUtGzeA!2e0!6shttps://streetviewpixels-pa.googleapis.com/v1/thumbnail?panoid=C5J19tr1f6Ik9MPrUtGzeA&cb_client=maps_sv.tactile.gps&w=203&h=100&yaw=83.44291&pitch=0&thumbfov=100!7i13312!8i6656

    Sukkahousut ja kapearenkainen kippurasarvinen?

    Kauppakatu 45, Joensuu. Ajoradalla pyöräilijällä sininen huppari ja farkut!!! Polkupyöränä paksurenkainen ei-kippurasarvinen naistenpyörä. Eli onkohan ajatuksesi tuttua mallia: jäkäti-jäk ja sukkahousut vain siellä unelmissasi?

    Kauppakatu on päästä päähän pyöräilykatu, pl. kävelykatuosuus, joten siinä kuuluukin ajaa polkupyörällä. Johan minä ajattelinkin että tyhmiä ne on sukkahousumiehet kun eivät osaa edes erottaa mikä on ajorata, pyörätie taikka pyörälykatu...
    Tiedätkö edes mikä on pyöräilykatu? No etpä tietenkään. Se on pyöräilyä varten ja siinä autot saa ajaa max. 20 km/h, eikä auto saisi ohittaa pyöräilijää.
    Pyöräilykatu ei siis ole ajorata, siinä saa sukkahousumieskin ihan laillisesti fillaroida autojen kanssa. Että mitäpä se sukkahousumies taas jäkättikään?

    Eipä sukkisukkoa semmonen kiinnosta kun ei saa lakia rikkoa, mieluummin ajaa autotiellä.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kauppakatu 45, Joensuu. Ajoradalla pyöräilijällä sininen huppari ja farkut!!! Polkupyöränä paksurenkainen ei-kippurasarvinen naistenpyörä. Eli onkohan ajatuksesi tuttua mallia: jäkäti-jäk ja sukkahousut vain siellä unelmissasi?

    Kauppiksen varrella on jalkakäytävät, eikä niissä saa ajaa fillarilla, pakko on ajaa ajo radalla.
    Sitäpaitti sehän on koko matka pyörä katua, jotta mikä siinä on ongelma?
    Taitaa olla kevyen liikenteen säännöt pahasti hukassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kauppakatu 45, Joensuu. Ajoradalla pyöräilijällä sininen huppari ja farkut!!! Polkupyöränä paksurenkainen ei-kippurasarvinen naistenpyörä. Eli onkohan ajatuksesi tuttua mallia: jäkäti-jäk ja sukkahousut vain siellä unelmissasi?

    Kauppakatuhan on pyöräilyä varten tehty katu...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kauppakatu 45, Joensuu. Ajoradalla pyöräilijällä sininen huppari ja farkut!!! Polkupyöränä paksurenkainen ei-kippurasarvinen naistenpyörä. Eli onkohan ajatuksesi tuttua mallia: jäkäti-jäk ja sukkahousut vain siellä unelmissasi?

    #Kauppakatu 45, Joensuu. Ajoradalla pyöräilijällä sininen huppari ja farkut!!! #

    Voiko joku todella olla noin ääliö??!!

    Miksi ei kauppakadulla saisi pyöräillä? Pyöräkadulla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    #Kauppakatu 45, Joensuu. Ajoradalla pyöräilijällä sininen huppari ja farkut!!! #

    Voiko joku todella olla noin ääliö??!!

    Miksi ei kauppakadulla saisi pyöräillä? Pyöräkadulla?

    Olette "molemmat" väärässä. Kauppakatu on todellakin pyöräilykatu, mutta kuva pyöräilijästä on otettu syyskyyssa 2011, jolloin Kauppakatu ei vielä ollut pyöräilykatu. Tosin tuolloinkaan ei polkupyöräilijä voinut ajaa missään muualla, kuin ajoradalla.

    Toisaalta en löytänyt esim. alan kaupoista merkintää sukkahousuista (ainoastaan eräältä keskustelusivulta), vaan pyöräilyhousuista, -trikoista, -shortsit, -caprit jne, joten olisikohan alan termit (=asenne?) hakusessa molemmilla puolilla?

    Joten liekö teillä ollenkaan tarkoitus edistää pyöräilyn turvallisuutta? Kenties teillä on hakusessa ihan jotkut muut asiat ja vähemmän terveelliset harrastukset.

    Paskat minä sukkahousumiesten turvallisuudesta kunhan pysyvät poissa ajoradalta autojen edestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olette "molemmat" väärässä. Kauppakatu on todellakin pyöräilykatu, mutta kuva pyöräilijästä on otettu syyskyyssa 2011, jolloin Kauppakatu ei vielä ollut pyöräilykatu. Tosin tuolloinkaan ei polkupyöräilijä voinut ajaa missään muualla, kuin ajoradalla.

    Toisaalta en löytänyt esim. alan kaupoista merkintää sukkahousuista (ainoastaan eräältä keskustelusivulta), vaan pyöräilyhousuista, -trikoista, -shortsit, -caprit jne, joten olisikohan alan termit (=asenne?) hakusessa molemmilla puolilla?

    Joten liekö teillä ollenkaan tarkoitus edistää pyöräilyn turvallisuutta? Kenties teillä on hakusessa ihan jotkut muut asiat ja vähemmän terveelliset harrastukset.

    Museokuvia sukkahousumies siis esittelee, eikä tunnu tietävän pyöräilysäännöistä mitään.
    Noita wannabe pyöräurheilijoiden asusteita voi sanoa vaikka avaruuspuvuksi, mutta sukkahousuilta ne vaan näyttää ja ovat leimallisia juuri näille vastoin liikennesääntöjä pyöräileville. Jos ajaisivat pyörätiellä kun sellainen on käytettävissä niin kukaan ei mainitsisi mitään asiasta, ajakoot vaikka housuitta kunhan pysyvät pyörätiellä, joku sanoikin.
    Kauppakadulla on aina pitänyt ajaa ajoradan puolell,a myös ennen pyöräkatua koska pyöräteitä ei ole koskaan ollut. Siinä saa sukkahousumiehetkin rauhassa huruutella.
    Mutta nähtiinpähän nyt ainakin tämän street viewer-sukkahousumiehen "smartius".

    Äänestä

Heikko Provo.

Äänestä
  • BMW valmistetaan merestä kerätyistä muovipulloista ja vanhoista kalaverkoista ympäristöystävällisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    BMW valmistetaan merestä kerätyistä muovipulloista ja vanhoista kalaverkoista ympäristöystävällisesti.

    Niin kuulemma joten nyt ymmärrän laadun. Muistakaa heittää muovipulloja mereen riittävästi ette baijerilaisilla materiaali lopu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hattua pitää nostaa sille että nykyisissä autoissa on sumuvalot vakiovarusteina.
Kuinka kätevää onkaan niiden avulla lisätä omaa näkyvyyttään liikenteessä ja näin monta vaaratilannetta jää tapahtumatta.
Myöskin sumuvaloja on kiva käyttää ns. päivävaloina parkkien kanssa, sekin vaikuttaa osaltaan polttoaineen kulutukseen kun ei tarvitse polttaa enemmän sähköä tarvitsevia tehokkaampia ajovaloja.
Toisin kun jotkut luulee, sumuvalot eivät ole siksi että niiden avulla itse näkisi paremmin, vaan ne antavat omalle ajoneuvolle paremman näkyvyyden liikenteessä.
Käytä sumuvaloja ja näy!
Itse käytän sumuvaloja kaikkina vuorokauden aikoina ja ympäri vuoden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu