Näin lapsia kaupataan joka puolella Suomea

Lastensuojelulaitokset ovat jo Attendojen ja vastaavien hallinnassa ja hinnat vain nousevat.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/007a40ed-62b8-4ab3-90e8-44a5e9238c04
11141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suomessa tarjolla lapsillekin ?

:´-(

Äänestä

Kehdosta hautaan :-(

Äänestä

Aina olen sanonut, että lapset ovat toisen luokan kansalaisia. Se näkyy kaikessa siinä vähättelyssä, joka lapsiin kohdistetaan.
Iltalehdessä oiva esimerkki 10-vuotiaan lapsen ongelmien hoidosta ja Valviran asenteesta.
Vanhusten kohtelua pidetään esillä ja puhutaan epäkohdista vanhustenhuollossa, mutta lapset unohdetaan järjestelmällisesti.

1Äänestä

YK:n lasten oikeuksien julistus on vuodelta 1959. Lasten oikeuksien sopimus on myöhempi, laintasoinen, velvoittava sopimus, johon lukuisat maat ovat sitoutuneet.

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989 ja se tuli kansainvälisesti voimaan 2.9.1990. Sopimus on ollut Suomessa voimassa laintasoisena vuodesta 1991.
Lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin ratifioitu eli voimaansaatettu ihmisoikeussopimus. Lapsen oikeuksien sopimus koskee kaikkia lapsia, joilla sopimuksen 1 artiklan mukaisesti tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä.
Sopimuksen 3 artiklan 2 kohdan mukaan lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Erityinen suojelu ja huolenpito velvoittavat aikuisia varmistamaan lapsen oikeuksien toteutumisen ja myös suojelemaan lapsia heidän oikeuksiinsa kohdistuvilta laiminlyönneiltä.

Lakien ja sitoutumisten tasolla lasten pitäisi olla suojattuja, mutta Suomessakin on yhä enemmän näkyvissä lasten huonoa kohtelua ja hyvinvoinnin puutteita. Peruskoulu takaa kaikille koulutuksen, se on tasa-arvoa lisäävä. Tarvittaisiin kuitenkin enemmän tukea ja oikea-aikaista apua, nyt on päässyt syntymään viiveitä ja ongelmien pahenemista. Laki velvoittaa huoltajia, mutta kaikista ei ole vastuullisiksi vanhemmiksi. On järkyttävää lukea, miten joitakin vaikeasti oireilevia lapsia pallotellaan paikasta toiseen, julkistetaan tietoja, miten näiden hoidolla tahkotaan isoja voittoja.

Suomessa on lapsiasiavaltuutettu, riippumaton lasten oikeuksia puolustava viranomainen, joka myös valvoo lasten etujen toteutumista lainsäädännössä. Viime aikoina on uutisoitu lasten itse tekemistä valituksista myös oikeusasiamiehelle.
Jokos meillä muuten on vanhuusvaltuutettu, siitähän yhteen aikaan tehtiin aloitteita? Vanhusten ja lasten asioita ei pitäisi asettaa vastakkain, vastakkainasettelut yleensäkin on yhteiskuntaa jäytävä syöpä. Politiikka ei saisi määritellä, kenen vuoro saada lisää satsauksia, mikä puolue lisää kannatustaan lupaamalla rahaa minnekin. Isokaan raha ei ongelmia ratkaise, vaikka toisaalta ilman taloudellisia satsauksia ei näitä asioita voi hoitaa. Tarvitaan ammattitaitoa, ihmiskäsiä, inhimillisyyttä ja välittämistä varsinkin niistä, joiden oma ääni ei kuulu. Asenteet ovat se lähtökohta, johon pitäisi vaikuttaa, miten näkisimme lapset kansallisaarteina, tulevaisuudentoivoina. Vanhuksia on jo pitemmän aikaa ajateltu menoeränä, mutta nyt yhä enemmän samaa kylmää suhtautumista kohdistetaan lapsiinkin.

Äänestä

Valtaosa YK- valtioista on ihmisoikeuksia polkevia diktatuureja joista pahimmat Venäjä Kiina Ranska .. istuvat turvaneuvostossa

2 maailmanssodan jälkeen Ranska kävi ainakin 2 massiivista tuhoamissotaa (Vietnam ja Algeria) jossa ei kunnioitettu mitään oikeuksia kuten ei sen muukalaislegioonassakaan

Äänestä

Ei YKn sopimuksia tarvitse pitää kunnioittaa eikä edes lukea

Pelkkä vitsi koko YK

Venäjä rikkoo niitä kaikkia jne olisi hullua sellaisia sopimuksia ottaa muualla todesta

Äänestä
  • Valitettavasti tuo on totta, mutta Suomi kunnioittaa ihmisoikeuksia. Lapset on vaan liian helppo lykätä muiden hoidettavaksi. Päiväkotiin liika isoihin ryhmiin, vaikka molemmat vanhemmat olisivat kotona. Kun murrosikäisten kanssa tulee riitaa, tuupataan nuorisokotiin. Vanhemmille se ensisijainen vastuu kuuluu lapsistaan. Kelpaa kyllä lapsilisät ja muut sosiaaliedut, mutta ei velvollisuudet ja vastuut.

    Äänestä

Kautta aikoja tuohan on ollut. Lapsia otettin kasvatiksi 40 ja 50 luku Sipooseen.Leipä puiksi ja työ orjiksi.Kehitys vammaiset parhaat eivät koskaan osaneet ilmaista huonoa kohtelua työ härkinä olonsa koko elämä aika.

Äänestä

Aina ei lasten epäonnistuminen johdu kodista ja vanhemmista. Usein saa lukea äitien ponnisteluista saada lapsi hoitoon ja terapiaan, eikä äidin hätää ole kuultu.
Silmääni on muuten usein pistänyt se huomio, että asiaan tarttuu tiukasti perheen äiti. Eikö isillä ole hoksottimia huomata lapsen vaikeuksia, vai onko myötäeläminen vain äidin geeneissä?
Joskus tulee mieleen, että se vanha perhemalli elää edelleen: äiti hoitaa lapset ja kodin, isä ansaitsee leivän perheelle, eikä puutu kodin asioihin.
Tasa-arvo on yhä hakusessa, niin lapsilla kuin aikuisillakin.
Mkr.

Äänestä
  • . Erossa lapset jää yleensä äidille ja äiti saa kaikki yksinhuoltajan tuet. Isä suljetaan pois lasten asioista, äiti voi kostaa näin lasten isälle. Isät potkitaa pois asunnosta . Sitten tavataan uusi ja tulee monimutkaisia uusperhekuvioita, joissa usein lasten paras jää aikuisten sotkuisten suhteiden jalkoihin. Isät on eroissa heikoilla.

    Äänestä

Niin nytkö aletaan ratsastaa yksityisillä lasten asijoilla!!! Aikanaan synty näitä yksityisiä palvelukotija vanhuksille!!!?. Mutta kyllä lasten ja nuorten asijat näihin pitäisi tulla apuja!!! Mutta näkeekö päättäjät!!!. Tarvittais resusja mutta kun ei sitä rahaa ole niille jotka ei tuota mitään tällä hetkellä!!!. Huolestuttavaa nuorten tekemät rikokset eikö nämä herätä ajattelemaan mutta ei!!!!. Rahaa syydetään mihin???.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lastensuojelulaitokset ovat jo Attendojen ja vastaavien hallinnassa ja hinnat vain nousevat.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/007a40ed-62b8-4ab3-90e8-44a5e9238c04

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu