Lähihoitajat/alaa opiskelevat

Anonyymi

Mitä mieltä olette pakkopiikityksistä ja kysymys etenkin niille, jotka eivät siihen halua lähteä. Oletteko vaihtaneet alaa? Vai jääneet väliaikaisesti pois työelämästä tai keskeyttäneet opiskelut? Paska tilanne kun ei voi tehdä mitään ilman piikkejä.

Ja mille alalle olette vaihtaneet? Kertokaa muutenkin työn hyviä ja huonoja puolia, mahdollisimman kattavasti, kiitos! 🙂

5

103

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minusta täytyisi toimia niin, että ilmoittaa ettei piikkiä ota ja kysyy että voiko tulla töihin. Jos ei voi niin hakee avustuksia ja jää kotiin. Pieni loma on ok. Ilmoittaa samalla että sitten kun taas voi tulla ilman pikkiä töihin niin on käytettävissä.
      Minä tekisin noin. Tosin olen lloman tarpeessakin, joten siksi etenkin se tuntuu loistavalta idealta !

    • Anonyymi

      Aikanaan virkaa hakiessa oli otatettava monenlaisia rokotuksia ja teetettävä testejä sen toteamiseksi, kelpaako terveyden puolesta virkaan, joka ei ollut edes somaattisella puolella. Tuo kaikki oli ilman muuta selvää, samoin erilaisten tehosterokotusten ottaminen, koska jossain vaiheessa mm. tuberkuloosia alkoi esiintyä melko paljon, johtuen maahanmuuton vilkastumisesta. Saapujat eivät tulleet maista, joissa ihmisten rokotaminen olisi ollut sivistyksellinen itsestään selvyys. Taudinkuvat olivat vakavia ja leviämisen vaara todellinen.

      Jos itsensä ja muiden ihmisten suojelemiseksi ei uskalla ottaa rokotetta, kannattaa vakavasti miettiä, onko kouluttautumassa oikealle alalle. Suojatoimet ovat velvollisuus, joka työnantajalla (yhteiskunta) pitää olla oikeus vaatia kaikilta. Myös potilailla on oikeus saada luottaa turvalliseen hoitoon.

      Olemme päässeet monista vakavista taudeista juuri rokotteiden kehityksen ja rokotuskattavuuden voimin, Lähipiirissä vihurirokkosuojan puuttuminen ilmeni syyksi pienen tyttövauvan kuurouteen. Suru siitä on läsnä aina.

      Voisitko ajatella rokotesuojaa etuoikeutena? Sen pistäminenkään ei satu hyttysenpistoa enempää.

    • Anonyymi

      Rokote EI ESTÄ koronan tarttumista. Se estää sen, että tartunnan saanut ei kehitä niin vakavia oireita, että päätyisi kuormittamaan tehohoito-osastoja. Rokotettu voi levittää koronaa rokottamatonta tehokkaammin kun ei tajua saaneensa virusta kun oireet ovat niin lievät. Onneksi tuli tuo rokotepakko, niin tajusi viimeinkin lähteä alalta jossa ei muutenkaan ole tehnyt hommia kuin aivan pakosta. Jos vain on jotain muuta edes pätkäksi löytynyt, niin muuta on tullut tehtyä.

    • Anonyymi

      Kummallisia ovat lähihoitajat. Mitä ihmeen parempaa tietoa tai varmaankin tiedon ja vähän älynkin puutetta heillä on? Eräässä suuressa kaupungissa lääkäreistä on rokotettuja 100 %, sairaanhoitajista 97 %, lähihoitajista 70 %.
      Mitä tästä voi päätellä?

      • Anonyymi

        Lh:t työskentelee myös muualla kuin sairaalassa suurissa määrin. Jos Lh on rokotettu vanhustenhoidossa eikä tunnista sairastuneensa? Kuka ottaa siitä vastuun? Vain Lh itse voi tehdä sen vastuupäätöksen - jossa yhteiskunta pakottaa häntä riskeeraamaan vanhusten henkiä, mutta Lh tulee tulokseen, että se on epäeettistä. Yksi tutkimus tehtiin myös tarttuvuudesta, johon rokote ei vaikuttanut millään tavoin; siitä oltiin jatkossa ihan hiljaa ja mitään hyväksyttäviä ja järkeviä argumentteja ei annettu rokotuksen puolesta terveydenhoitoalalla. Ihmiset vain ottivat sen asenteen, että rokottamaton levittää koronaa, vaikka päinvastainen on tieteellinen fakta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe